Minerva Krohn Osaan ja Uskallan!

Äänestämään

2007-03-18T00:27:00.000+02:00

Vaalikampanjointi on vienyt ajan ja voimat niin että tämä blogi on kärsinyt. Tänään sunnuntaina voit käydä äänestämässä. Täältä pääset Helsingin äänestyspaikkoihin, suora linkki ei jostain syystä toimi. Jos oma äänestyspaikka on hukassa voit tiedustella sitä Helsingin kaupungin keskusvaalilautakunnan toimistosta p. 3101 3344 tai Helsingin maistraatista puh. 695 44310.
Kotiin tullutta äänestysilmoitusta et tarvitse, mutta henkkari kannattaa ottaa mukaan.

Illalla Vihreiden vaalivalvojaiset ravintola Kaisaniemessä klo 19 alkaen. Tervetuloa.

Naisten päivän sauna

2007-03-08T09:38:00.000+02:00

Tule tapaamaan Helsingin ja Uudenmaan Vihreitä naisehdokkaita Arlan saunassa klo 18-20. Kaarlenkatu 15, Helsinki.

Ennen saunaa klo 18 voi osallistua Tuija Braxin vetämään puolen tunnin sauvakävelylenkkiin.

Ymmärrettävästi saunakutsu koskee vain naisia.
Tervetuloa!

Työtä ja Huvia

2007-03-07T08:43:00.000+02:00

Tänään alkaa ennakkoäänestys, joka kestää ensi tiistaihin. Vaaleista löytyy virallista faktaa täältä. Helsingin ennakkoäänestyspaikat löydät täältä. Ensimmäistä kertaa yksi äänestyspisteistä on kauppakeskuksessa. Katsotaan houkutteleeko se äänestämään vilkkaammin. Itse en usko, että äänestämisen kynnys on äänestyspaikan vaikeassa sijainnissa, vaan ennemmin siinä ettei löydä sopivaa ehdokasta. Ehkä netti auttaa tässä edes hieman. Tänne mahtuu enemmän ajatuksia, jolloin ehdokkaasta näkee muutakin kuin nimen, naaman ja numeron.

Illalla on toivottavasti hauska vaalitilaisuus, josta mainos tässä.

Ohjelmallinen illanvietto TYÖTÄ JA HUVIA keskiviikkona 7.3. klo 19 alkaen
teatteri Puoli-Q:ssa, Tunturikatu 16

Lyhytelokuva Jekkua jees (1982)

Improryhmä Alman akat

Asiaa työhyvinvoinnista Tuija Braxin, Minerva Krohnin ja Kai Ovaskaisen
kiteyttämänä.

Tervetuloa!

Sitä ennen lähden taas vaalimökillä ja kadulle kampanjoimaan. Eilen alkoi vaaleja varten sästämäni talviloma. Aloitin päivän Ruoholahden metroasemalla esitteitä jakaen klo 7.30. Maahanmuuttoaiheinen paneeli loppui klo 20. Siinä välissä ehdin keskustella kymmenien ihmisten kanssa, ja jakaa esitteeni sadoille.

HBL teki haastattelun aiheenaan Miksi pitää ajaa Helsingin asiaa. Se toki kuulostaa kovin nurkkakuntaiselta. Minun tarkoitukseni ei ole olla siltarumpupoliitikko tai kovin nurkkakuntainen. Ajattelen kuitenkin, että eduskuntatyössä on Helsingin asioiden tuntemisesta ja esillä pitämisestä hyötyä helsinkiläisille. Toisaalta myös Helsingin menestys hyödyttää koko Suomea. Kopioin alle kolumnin, jonka kirjoitin aiheesta Helsingin Vihreiden nettisivulle viime viikolla.

Minerva Krohn: Helsinkiäkin pitää puolustaa
Vain osa eduskuntavaalien helsinkiläisistä ehdokkaista on nostanut Helsingin vaaliteemakseen. Ymmärrän tämän hyvin. Eduskunnassa on tarkoitus hoitaa koko Suomen, ja samalla EU:n ja koko maailman asioita. Siihen rinnastettuna Helsinki vaaliteemana tuntuu kovin rajaavalta. Mielestäni on kuitenkin mahdollista toimia sekä globaalisti, että Helsinkiä puolustaen. Think globally, act locally!

Helsinkiäkin pitää puolustaa. Muualta valituilla kansanedustajilla ei ole mitään vaikeutta pitää kotikaupunkinsa tai maakuntansa asioita esillä eduskunnassa. Sitä ei paheksuta, päinvastoin ajatellaan sen tuovan mukavaa paikallisväriä päätöksentekoon. Mutta helsinkiläisen edustajan tai ehdokkaan ottaessa esille Helsingin erityisasemaan liittyviä ongelmia tai vaatimuksia, alkaa yleinen valitus, ettei saa olla niin Helsinkikeskeinen.
Helsingillä on pääkaupunkina velvoitteita, jotka myös valtiovallan pitää ottaa huomioon. Suomen menestymisen kannalta on välttämätöntä, että Helsinki menestyy. Taloudellinen kilpailu on nykyisin globaalia, ja tässä globaalissa kilpailussa yrityksistä ja osaajista vain Helsingin metropolialue on maailmalla tunnettu.
Pääkaupunkia pitää kehittää yhtenäisenä alueena, jota se ihmisten arjessa jo pitkälti onkin. Sujuva joukkoliikenne tekee kaupungista toimivamman ja viihtyisämmän. Myös turvallisuudesta on pidettävä huolta, jotta Helsinki on hyvä paikka asua.
Kaikissa vaaleissa on lopulta kysymys myös hyvinvointipalveluiden turvaamisesta. Hyvät palvelut vaativat verorahoitusta, ja verotuloja saadaan kun ihmisillä on tuloja. Siksi kannattaa satsata Helsingin pärjäämiseen kansainvälisessä kilpailussa yrityksistä ja työpaikoista. Helsinkiläisilläkin on oikeus hyviin palveluihin. Siksi eduskuntaan tarvitaan edustajia jotka tuntevat Helsingin asiat, ja uskaltavat pitää ääntä Helsingin puolesta.

Kampanjaa

2007-03-05T21:49:00.000+02:00

Aloitin tänään vaaliloman. En siis tietenkään ole pitämässä lomaa vaaleista, vaan olen säästänyt talvilomiani kampanjaa varten. Viime viikko oli jo kiireinen, mutta selvästi nyt on alkanut varsinainen kampanjointi Helsingissä. Vaalien tulos ratkaistaan täällä perinteisesti vasta parin viimeisen viikon aikana.

Kampanjointi on vienyt kaiken ajan, ja kotona nettiyhteys on pätkinyt. Siksi blogikin on jäänyt päivittämättä.
Viime viikolla oli pari mielenkiintoista paneelia. Keskiviikkona lääkäriliiton järjestämä terveyspolitiikkapaneeli. Tentattavina oli viisi helsinkiläistä lääkäriehdokasta. Yllätyksekseni huomasin olevani ainoa alle 60v lääkäriehdokas Helsingissä. Ehkä lääkärintyö on niin kiireistä, että vasta lähellä eläkeikää ehtii kiinnostua politiikasta. Paneelissa Ilkka T kertoi hauskoja anekdootteja, mutta vähemmän terveyspolitiikkaa. Martin R ja Hilkka K ovat poliittisesti suht kokemattomia, joten politiikka jäi enemmän minun ja Sirpa A-S.n varaan. Perusterveydenhuollon tilanne nousi esille. Mielestäni yhteistyötä eri ammattiryhmien kesken on pakko lisätä, jotta homma saadaan toimimaan. Pelkkä henkilöstön lisääminen ei riitä. Kelakorvauksia haluan nostaa hammashoidon osalta. Kaupunginhallitus tekikin tänään esityksen Kelalle, että korvaustasoa nostettaisiin.

Lauantaina oli myös mielenkiintoinen paneeli. Demarit hoitivat järjestelyt neljän puolueen paneeliin (kok, sdp, vihr, vas). Meitä edusti lisäkseni Otto L. Yleisöä oli 50, joka on varsin hyvin, vaikka enemmänkin olisi toki mahtunut. Perustulo oli yksi teemoista. Demarithan ovat vastustaneet Vihreiden esitystä sosiaaliturvan yksinkertaistamisesta. Yksi paneelissa esitetty argumentti oli, että ” se synnyttäisi paljon pienipalkkaista työtä.” Ymmärrän, että on ongelma, jos työ on niin pienipalkkaista, ettei palkalla tule toimeen. Meidän mallissamme kuitenkin palkan lisäksi tulisi perustulo, joten toimeenkin tulisi. Jos taas ongelmana on, että syntyy paljon työtä, olen täysin pudonnut kärryiltä.

Puhuimme myös turvallisuuspolitiikkaa, josta yleisö nosti esiin Venäjäkysymykset. Muistutin, että sotien syinä nykyisin on yleensä joko köyhyys, ympäristöongelmat, ihmisoikeudet tai öljy. Parasta turvallisuuspolitiikkaa on siis kehitysyhteistyö, ympäristöongelmien ehkäiseminen, ihmisoikeuksien edistäminen, naisten ja lasten koulutus ja seksuaaliterveys, sekä öljyriippuvuudesta irtaantuminen.

Ympäristöasioista oli ilmastonmuutosta enemmän esillä Itämeri, jonka pelastamiseksi tarvitaankin pikaisia toimia. Paljon on kiinni kansainvälisestä yhteistyöstä, paljolti EU:n sisällä, mutta maatalouden ja kalankasvatuksen päästöihin voimme vaikuttaa myös itse.

Paneelien lisäksi runsaasti katukampanjointia, esitettä on mennyt katujakelussa jo yli 5000. Kohta täytyy painaa lisää vaikka kampanjarahat on jo käytetty. Yritän saada veljeni lisäämään pdf-linkin sivuilleni, kun en osaa lisätä sitä tännekään sähköisesti.

Tällä viikolla on tiivis ohjelma.
Huomenna tiistaina 6.3 klo 18-19.30 maahanmuuttaja-aiheinen paneeli Ylioppilastalolla. keksiviikkona 7.3 klo 19 ohjelmallinen illanvietto TYÖTÄ JA HUVIA. Teatteri Puoli-Q:ssa, Tunturikatu 16.

Ohjelmassa lyhytfilmi Jekkua jees! (1982)
Improteatteria Alman akat -ryhmän loihtimana
Asiaa työhyvinvoinnista Tuija Brax, Minerva Krohn ja Kai Ovaskainen.

Naistenpäivänä 8.3 Vihreät naiset tarjovat naisille saunan Arlassa. Paikalla sekä Helsingin että Uudenmaan ehdokaita.

Näiden lisäksi paljon kampanjaa kadulla. Ihmisten tapaamiseen se on kaikista parasta. Vain harva jaksaa tulla vaalitilaisuuteen, mutta kadulla voi pysähtyä kysymään juuri itseä kiinnostavia asioita.

Ensi viikon ohjelmasta mainostan jo nyt torstaita 15.3 klo 18-19.30. Silloin minulla ja Tuijalla on Kyselytunti Vanhan kuppilassa. Ajattelimme, että siellä voidaan keskustella laidasta laitaan politiikan teemoista.

Eläkkeitä ja ruoka-alea

2007-02-27T23:36:00.000+02:00

Ensimmäinen viikon neljästä paneelista oli tänään. Kallion ala-asteen kirjastoon oli kutsuttu 12 panelistia. Yleisöä oli hieman yli tuplasti, mutta näistä puolet oli paikalle kutsuttujen pikkupuolueiden edustajia tai muiden panelistien tukiryhmää. Varsinaisia ehdokasta etsiviä kansalaisia taisi paikalla olla noin kymmenen.
Panelisteja oli siis kutsuttu tasaisesti kaikista puolueista. Eduskuntapuolueiden lisäksi paikalla oli ainakin Itsenäisyyspuolue (kaikki ongelmat johtuvat EU:sta), Köyhien asialla (Jumala käski perustaa puolueen, ja eduskunnan pitäisi antaa rahaa kampanjaan), Suomen kansan sinivalkoiset(lähinnä tänään eläkeläisten asialla) ja Senioripuolue (eläkesäästöt pitäisi jakaa nykyisille eläkeläisille). Kaikki pienpuolueet olivat sitä mieltä, että me joilla on valtaa, olemme tehneet kaiken väärin.
Tällä kombinaatiolla oli ihme, että jotain keskusteluakin saatiin käytyä. Tosin kokoomusta paneelissa edustanut Piepponen suivaantui lopulta niin, että poistui kesken paneelin.

Käsittelimme mm. terveyspalveluita. Näiden suhteen toivon, että jatkossa resursseja ohjataan terveyskeskuksiin. Hoitotakuulla on sairaaloiden jonoja saatu purettua, mutta hoitotakuu ei toimi jos terveyskeskus ei toimi. Lääkärillä pitää olla aikaa paneutua potilaan oireisiin, jotta osataan määrätä oikeat tutkimukset ja hoidot. Uskon eläkeläistenkin arvostavan enemmän toimivia palveluita, kuin muutaman euron korotusta eläkkeeseen. Terveysasioita onkin sitten huomisessa Lääkäriliiton paneelissa enemmän.

Turvallisuuskin oli illan keskustelussa esillä. Alkoholin alennusmyynti on lisännyt päihdeongelmia, ja tuonut lisää rauhattomuutta kadulle. Kalliossa tämä näkyy aika selvästi. Päihdeongelmiin ei tietenkään auta pelkkä viinan hinnan korotus, vaan pitää pystyä auttamaan ihmisiä jaloilleen. Päihdeongelmien ehkäisyssä elämänhallinnan kehittäminen on tärkeää. Pohjimmiltaan on kysymys jopa lasten ja nuorten kasvatuksen onnistumisesta. Uskon, että jopa lastenkulttuurilla on merkitystä. Kulttuurin parissa voi kokea ja käsitellä monenlaisia tunteita, ja sitä kautta löytää jännitystä ilman päihteitä.

Peruspalveluilla luodaan myös turvallisuutta, koska ne lisäävät tasa-arvoa.

Maailmanlaajuisessa turvallisuudessa NATO:a tärkeämpää on ympäristöongelmien torjuminen ja köyhyyden poistaminen. Kehitysyhteistyö on siis tärkeää turvallisuuspolitiikkaa.

Kepun edustaja lupaili ruuan arvonlisäveroalea. Sitä en luvannut kannattaa. Ideana Kepulla on köyhien tukeminen ruuan hintaa alentamalla. Ruuan alv-alesta hyötyvät kuitenkin kallista ruokaa ostavat pienituloisia enemmän. Sama raha kohdistettuna lapsilisiin, työttömyystukeen tai kansaneläkkeisiin auttaa köyhiä paljon enemmän.

Huomenna siis terveyspolitiikan pariin, ja illalla valtuustoon megakokoukseen. Listalla budjettiraamin lähetekeskustelu, Helsingin Sipoo-lausunto ja aloitteet. Aloitteet taitavat jäädä pöydälle seuraavaan kokoukseen, josta siis tulee myös superylipitkä.

Vihreän liiton 20v-bileet jää kokouksen vuoksi väliin. Täytyy odottaa 25v juhlia.

Keskustakirjasto

2007-02-27T12:12:00.000+02:00

Kirjastot on ihania. Kunnon keskustakirjasto Helsinkiin olisi erityisen ihana. Uskon, että sellainen saadaankin muutaman vuoden sisään.
Anni S on kuitenkin perustamassa kirjaston jo ensi viikonlopuksi.
Idea on niin hieno, että tätä on pakko mainostaa myös täällä.

Mimmo

Paneeliviikko

2007-02-26T21:18:00.000+02:00

Viime viikon vapaa-aika kului tiiviisti kadulla kampanjoidessa. Mukavinta oli eilen Kaivarin rannan auringossa, jossa Elina M.n ja Ville Y.n kanssa jälleen tarjosimme kuumaa mehua, pullaa ja vaalimainoksia ulkoilijoille. Samalla saimme itse nauttia auringosta ja talvisesta maisemasta. Jäälle olisi ollut mukava vielä päästä kävelemään. Kamera hyytyi, ilmeisesti kylmästä, ja siksi nytkään en saa lisättyä kuvaa tähän. Täytyy yrittää saada jotain kampanjakuvia piristykseksi.

Illalla olin Päivi Istalan vieraana Radion Naisten tunnissa, jossa meitä oli 8 naisehdokasta keskustelemassa vaalien teemoista. Otin esille kysymyksen vanhemmuuden kustannusten jakamisesta molempien vanhempien työnantajien kesken. Muistan, kuinka Vihreiden ehdottaessa tätä 10v. sitten, sitä pidettiin epärealistisena, lähes häiriköintinä. Nyt on edetty hieman, muttei riittävästi. Edelleen kustannuksista valtaosa kohdistuu käytännössä äitien työnantajille. Tämä on yksi syy naisten syrjimiselle työmarkkinoilla, naisethan tekevät paljon miehiä enemmän pätkätöitä. Kustannukset ovat varmaan osin myös pois naisten palkkapotista ja selittävät osan miesten ja naisten palkkaerosta. Kustannusten tasainen jakaminen helpottaisi palveluyrittäjien asemaa, koska palvelualat ovat hyvin naisvaltaisia.
Käsittelimme myös ainakin lasten subjektiivista päivähoito-oikeutta (kannatan, koska uskon perheiden osaavan itse valita. Toki tarjolla pitää olla muitakin vaihtoehtoja kuin kokopäivähoito. Jonkun ehdottama paluu-takuu olisi hyvä. Siis se että lapsi pääsee samaan ryhmään, vaikka olisi välillä kotona.) minimiäitiyspäivärahaa (tulisi nostaa, koska nyt on alempi kuin työttömyystuki.) Helsingin metropoliasemaa (kannatan, koska Suomi tarvitsee ja ansaitsee vahvan pääkaupungin.)

Kuten viimeksi kirjoitin, tällä viikolla on luvassa paneeleita, peräti neljä. Huomenna tiistaina 27.2 klo 18 Kallio seuran paneeli Kallion ala-asteen koululla.
keskiviikkona 28.2 klo 13 Lääkäriliiton lääkäripaneeli Yliopistolla, Porthaniassa.
torstaina 1.3 klo 18 Jätkäsaariseuran paneeli Ruoholahden ala-asteella, Santakatu 6.
lauantaina 3.3 klo 12-14 neljän puolueen paneeli Valkoisessa Salissa, Aleksi 16-18.

Tervetuloa kuuntelemaan.

Näiden lisäksi perjantaina 2.3 avataan Vihreiden vaalimökki kolmella sepällä. Itse en ehdi paikalle vielä klo 12 oleviin avajaisiin, mutta iltapäivällä kyllä.

Jotain omaa elämääkin kai pitäsi olla jossain välissä. Lauantaina sitä tarjosi elokuva Pianistin sivunkääntäjä. Hyvin tehty hidastempoinen elokuva hienovaraisesta kostosta. Mielentilani olisi vaatinut jotian pirteämpää, mutta hyvä elokuva on aina hyvä tapa viettää aikaa. Silloinkin kun valinta ei mene täysin nappiin oman mielialan kanssa.

Minerva

Katutyötä

2007-02-23T20:39:00.000+02:00

Viikon aikana olen seissyt yli kymmenen tuntia kadulla jakamassa vaaliesitteitä. Muita ehdokkaita ei ole näkynyt kuin pari. Osku P eilen Itiksessä, ja Anni S tänään Kolmella Sepällä.
Monelle ehdokkaalle kadulla päivystäminen on vaalien kauhu. Itse olen aina pitänyt sitä vaalien mukavimpana osana. Toki huonojakin hetkiä tulee. Elämäänsä yleensä ja politiikkaan erityisesti kyllästyneet ihmiset, purkavat ahdistustaan ehdokkaille. Minulla on sekä ammattini että poliittisen rutiinini myötä onneksi keinoja käsitellä myös vihaisia ihmisiä.

Nyt on kuitenkin ollut mukavaa olla kadulla, vaikka toki 15 pakkasastetta tekee sen välillä rankaksikin.
Esitettä olen sisarien kanssa jakanut jo lähes 3000. Monet ihmiset ovat pysähtyneet keskustelemaan. Aiheita on käsitelty laajasti; perustulo, Nato, terveyspalvelut, koulut, EU:n liittovaltiokehitys, palomiesten eläkeikä, maailman köyhät, energiahuolto. On ihan mukava päästä keskustelemaan rauhassa aiheista. Monilla puhujilla on kokemusta heitä kiinnostavista aiheista. Kadulla seistessä saan siis myös uutta tietoa.

Huomenna lähden taas kampanjoimaan. Tarkoitus on päättää huominen kierros Ruoholahteen, ja tarjota kuumaa mehua ja pullaa naapurustolle.

Ensi viikolla luvassa on neljä paneelia. Tiistaina klo 18 Kallioseuran paneeli Kallion ala-asteella, keskiviikkona klo 13 Lääkäriliiton paneeli Porthaniassa, torstaina klo 18 Jätkäsaariseuran paneeli ja lauantaina 12-14 neljän puolueen paneeli Valkoisessa salissa. Lisätietoja näistä ilmestyy tänne.

Minerva

Lumiukkoja

2007-02-20T12:57:00.000+02:00

Maanystävät kampanjoi tänään lumiukoilla ilmastonmuutosta vastaan. Ilmaston lämpenemisestä ei tänään tosin näy merkkejä, kun Helsingissäkin on kunnon aurinkoinen pakkaspäivä. Testasin lämpökerrastojen toimivuutta aamulla, kun Irinan kanssa olimme Mannerheimintiellä jakamassani esitettä työmatkalaisille. Töiden jälkeen ajattelin suunnata Herttoniemeen, vaikka silmät hieman kirvelevät aamun jäljiltä. Epäilen, että pakkanen on hieman purrut niihin.

Ilmastonmuutos on noussut tärkeäksi vaaliteemaksi. Vanhanen toki jo ilmoitti, ettei sen torjumiseen kannata sitoutua. Maksaa liikaa. VTT tosin tutki ettei maksa. Heikki Korpela kirjoittaa aiheesta blogissaan niin hyvin, että laitan tähän linkin.

Aamulla huomasin Helsingin kansainvälistyneen kovasti. Olen viimeisen 15 vuoden ajan osallistunut kaikkien vaalien katukampanjointiin. siinä on aikaa tarkkailla ohikulkijoita. Ulkomaalaistaustaisten osuus on selvästi kasvanut. Hyvä niin. Kansainvälisen kaupungin on helpompi houkutella uusiakin tulijoita. Tekemistä tosin riittää vielä. Aamulla katselin myös ihmisten tapaa suojautua pakkaselta. Monenlaista pipo/huivi/käsine-yhdistelmää. Itselläni tekninen alusasu + microfleece. Niillä pärjää lämpimänä yli tunnin.

Koulutus, joukkoliikenne, maahanmuutto

2007-02-18T21:23:00.000+02:00

Otsikon sanajono ei välttämättä aukea kovin helposti. Siinä on kuitenkin pääkaupunkiseudun kannalta kolme keskeistä asiaa seuraavaan hallitusohjelmaan. Näiden kolmen asian kautta voidaan avata lähes kaikki ne asiat joista helsinkiläisten ehdokkaiden pitäisi näissä vaaleissa puhua.

Viikko on ollut uskomattoman kiireinen, ja siksi tämä blogikin on kärsinyt huomionpuutteesta. Alkuviikon illat kuluivat kokouksissa. Tiistaina kokoontui pääkaupunkiseudun neuvottelukunta. Laskin, että poliitikot ja virkamiehet yhteen laskien meitä oli lähes 50. Kun kokous kesti hieman yli 2 tuntia, kului aikaa yhteenlaskettuna kolmen työviikon verran. Toivottavasti saimme yhtä paljon aikaan.

Pääkaupunkiseudun neuvottelukunnassa keskusteltiin seudun hallitusohjelmatavoitteista, jotka kiteytin otsikkoon. Niitä lukiessa voi ensi reaktiona olla, että peruspalveluthan puuttuvat tuosta kokonaan. Missä luuhaa terveydenhuolto ja vanhustenhoito, jotka tutkimusten mukaan ovat äänestäjien kannalta vaalien tärkeimmät teemat? Kyllä nekin sisältyvät tavoitteisiin vaikkeivät siellä näy.

Kaikki me kunnallispolitiikassa toimivat tiedämme, että lähivuosien suuria haasteita ovat terveydenhoidon ja vanhustenhoidon järjestäminen. Meillä on varsin yhteneväinen käsitys, että lisää rahaa näihin tarvitaan, koska väki Suomessa vanhenee. Molempiin tarvitaan myös lisää henkilöstöä, jotta hoito on laadukasta, ja ihmisille on aikaa. Jotta tämä toteutuu, tarvitaan riittävästi verotuloja kulujen kattamiseen, ja riittävästi ammattitaitoista henkilökuntaa hoitamaan ihmisiä. Sama koskee tietysti muitakin peruspalveluita.

Koulutus on Suomen keino pärjätä maailmassa. Olemme jo nyt varsin korkeasti koulutettu kansakunta, ja tästä asemasta kannattaa pitää huolta. Koulutus alkaa jo päiväkodin varhaiskasvatuksena ja esikouluna. Peruskoulussa täytyy myös onnistua opettamaan erilailla oppivia lapsia, jotta he peruskoulun päätyttyä voivat suunnata kiinnostustaan vastaavaan jatkokoulutukseen. Pelkällä peruskoululla ei nykymaailmassa oikein pärjää.
Korkeakouluista kannattaa erityisesti pitää huolta. Tämä korostuu etenkin pääkaupunkiseudulla, jossa korkeakouluja on paljon. Perusopetukseen pitää olla rahaa, jotteivät opinnot veny siksi, ettei opetusta ylipäätään ole tarjolla. Myös opintotuen tasoa on nostettava, jotta täyspäiväinen opiskelu on mahdollista. Korkeakouluopetuksen maksuttomuudesta on myös huolehdittava. Vain se takaa kaikille lahjakkaille mahdollisuuden opiskeluun, vanhempien varallisuudesta riippumatta. Monet puolueet haikailevat nyt lukukausimaksuja, perustellen sitä eurooppalaisella käytännöllä. Niissä on kuitenkin yleensä tarjolla kulut (jopa asumis- ja elämiskulut) kattavia stipendejä, jotka elinkeinoelämä kustantaa. En ole nähnyt EK:n osoittavan kiinnostusta yliopistokoulutuksen maksamiseen valtion sijaan.

Joukkoliikenteen merkityksen ymmärtää lähes jokainen helsinkiläinen. Espoossa on jo heikompaa, koska siellä on vaikeampaa pärjätä ilman autoa. Helsingissä joukkoliikenteellä pääsee kaupungin sisällä kulkemaan varsin vaivattomasti, mutta kaupungin rajan ylittäminen on paitsi turhan kallista, myös monimutkaista. Joukkoliikenne pitää kaupungin toimivana ja viihtyisänä. Autoilijoidenkin etu on, että joukkoliikenne toimii, ja siten pitää osan potentiaalista autoilijoista poissa tieltä. Toimiva joukkoliikenne on myös yksi Helsingin kilpailuvaltti. Tämä on kaupunki, jonne yrityksen kannattaa sijoittua, koska täällä pääsee helposti paikasta toiseen. Jotta joukkoliikenne toimii koko seudulla, tarvitaan valtion rahaa investointeihin. Kehärata ja länsimetro ovat nyt tärkeimpiä. Raide-jokeri varmaan seuraava suuri investointi. Jokereita tarvittaisiin kehäteiden tapaan myös useampi. Valtion tukea tarvitaan myös lipun hintoihin. Täällä kunnat subventoivat lipun hintoja, valtion tuen ohjautuessa muualle. Joukkoliikenne on keskeisessä asemassa myös ilmastonmuutoksen torjumisessa. Liikenteen päästöt lasketaan lisäksi Suomen päästökiintiöihin. Eli jos autoilu lisääntyy, täytyy teollisuuden leikata päästöjään vielä enemmän kuin muuten.

Työperäisen maahanmuuton helpottaminen on yksi keino taistelussa työvoimapulaa vastaan. Kunnan järjestämät palvelut eivät pyöri, eivätkä yritykset menesty, jos työvoimasta on pula. Suomessa on vielä nyt paljon työttömiä. Mutta, väestö Suomessa ikääntyy, ja monia aloja uhkaa siksi työvoimapula. Tulijoita täytyy siis vähän houkutella tänne. Tässä nykyhallitus on toiminut erityisen kehnosti. Uusien maiden liittyessä EU:iin, säädettiin näistä maista tuleville siirtymäaika, joka tosin myöhemmin havaittiin virheeksi. Suomi ei ole kovinkaan monen työn perässä muuttajan ykkösvalinta. Yliopisto-opiskelijoilla ei myöskään ole mahdollisuutta jäädä opintojen jälkeen Suomeen. Tähän epäkohtaan on luvattu muutosta, mutta ilmeisesti neljä vuotta on liian lyhyt aika kaikkein myöntämän epäkohdan korjaamiseen. Tänne jo asettuneet ja kotiutuneet korkeakoulututkinnon suorittaneet nuoret ajetaan Suomesta pois, ja samalla mietitään miten houkutella tänne koulutettua väkeä muualta. Varsinaista hölmöläisen peiton jatkamista. Tämän korjaamiseksi suunnitellaan yliopiston lukukausimaksuja, sen sijaan että korjattaisiin ongelma oleskelulupajärjestelmässä.

Koulutus, joukkoliikenne ja maahanmuutto sisältävät siis pääkaupunkiseudun hallitusohjelmatavoitteiden ytimen. Miten näissä onnistumme, ratkaisee esimerkiksi verotuksen tason. Koska jos saamme tänne paljon yrityksiä, joiden tuotteita ostetaan maailmalla, voi verotus olla lievempää. Jos taas työttömiä on paljon, on ns. huoltosuhde huonompi, ja verotus kiristyy. Palvelujen tasokin riippuu onnistumisestamme. Menestyvässä kaupungissa on tietysti varaa parempiin palveluihin, kuin jos jaamme niukkuutta kaikille tarvitseville. Täytyy siis toivoa, että vaalien jälkeen maalla on hallitus, joka ymmärtää kaupunkipolitiikkaa yleisesti ja metropolipolitiikkaa erityisesti.

Loppuviikosta VM.n Pekkarinen toppuutteli poliitikkojen vaalilupauksia kertomalla, ettei ns. jakovaraa oikein ole. Pääministeri Vanhanen päätti heti kertoa, että virkamiehet laskevat väärin. Demarit olivat itse myös laskeneet jakovaraa olevan, koska ovat jo kovasti luvanneet sitä jakaa. Ehdokkaana tulee ristiriitainen olo. En ole koskaan arvostanut sitä, että luvataan sellaista josta tiedetään ettei siihen ole varaa. Nyt valtiontalouden virkamiehet varoittelevat ettei varaa ole, mutta pääministeri ja valtionvarainministeri lupaavat, että rahaa piisaa. Itse toivon, että hyvällä politiikalla lisäämme Suomen menestystä, ja siten saamme rahaa tarpeellisten palveluiden hyvään hoitamiseen ja kehittämiseen.

Loppuviikosta tulivat vaalinumerot. Olen neiti 45. Sain perjantaina jo ekan satsin esitteitäkin. Kannatti valita helsinkiläinen paino, jonka loistava palvelu toi esitteet kotiovelle asti. Autottomana arvostan tällaista palvelua. Kaksi laatikollista esitteitä painaa rutkasti. Lauantaina olin jo kaupungilla jakamassa esitettä, ja keskustelemassa ihmisten kanssa. Mukava alku neljän viikon kampanjarutistukselle, joka nyt pääsi käyntiin. Sunnuntaina olimme Elinan ja Villen kanssa Sinebrykoffin puistossa tarjoamassa kuumaa mehua, pullaa ja vaalimateriaalia. Kaikki kävivät hyvin kaupaksi.

Minerva

Eivätkö kaikki olekaan demareita?

2007-02-12T20:42:00.000+02:00

Viikonloppuna Eero Heinäluoma avasi demarien perinteisen vaalikampanjan. Siis varsinaiset kampanja-avajaiset olivat aiemmin, mutta nyt tuli perinteinen osuus: ”Miksi kaikki puolueet eivät ajakaan demarien agendaa?”
Hän valitti Keskustan verolinjausten lähentyneen Kokoomuksen linjauksia. Eikö Heinäluoma ole aiemmin huomannut demarien istuvan samassa hallituksessa kahden porvaripuolueen kanssa? Luulen, että viestin ydin oli muistuttaa äänestäjille, että Keskusta on porvaripuolue. Sen ja Kokoomuksen verolinjausten lähentyminen piti ilmeisesti ottaa esille, jotta äänestäjät huomaisivat pelätä porvarihallitusta.

Viime eduskuntavaalien alla käytiin kovin vähän sisältökeskustelua. Kaikki keskustelutila käytettiin aivan naurettavan pääministerikampanjan käymiseen. Kolme kuukautta vaalien jälkeen kumpikaan pääministeriehdokkaista ei ollut pääministeri.
Mutta veroista keskusteltiin myös viime vaalien alla hieman. Vaalien alla kokoomus liputti veronalennuksia, Kepu taisi luvata niitä hieman, demarit eivät lainkaan. Kokoomus on sen jälkeen kehunut hallituksen toteuttaneen heidän verolinjaansa. Tosin edes Kokoomus ei tainnut luvata varallisuusveron poistamista.

Aika monien vaalien alla olen huomannut demarien närkästyvän kun muilla puolueilla onkin oma agenda. Eivätkö kaikki olekaan demareita? Miten Vihreät voivat esittää perustuloa, kun se kertakaikkisesti ei käy demareille. Sosiaaliturvajärjestelmä on ilmeisesti erityinen demarien tekijänoikeuden alainen luomus, koko sekavuudessaan. Vihreiden perustulomalli on tämän tekijänoikeuden loukkaamista.
Perustulon idea on selkiyttää ja yhteen sovittaa nykyistä tukijärjestelmää. Tätäkin tärkeämpää on, että perustulo kannustaa ottamaan vastaan mitä tahansa työtä, kun saatu tulo ei vähentäisi tukia ja viivästyttäisi niiden saamista.

Toinen ilmiö on mustasukkaisuus peruspalveluista. Suomessa vallitsee puolueiden kesken varsin laaja yhteisymmärrys erilaisten yhteiskunnan tarjoamien palveluiden hyödyllisyydestä. Ristiriitaa on tavasta järjestää nämä palvelut, sekä palveluiden laajuudesta ja käyttäjiltä perityistä maksuista. Toki näissäkin ristiriidoissa on ihan riittävästi sovittamista, ja puolueiden välisiä eroja on löydettävissä. On kuitenkin mahdotonta käydä keskustelua, jos uusien ehdotusten tekeminen koetaan periaatteellisella tavalla vääräksi. Itse toivon, että politiikassa keskustelu ja erilaiset uudet ideat ovat sallittuja.

Ei me kuitenkaan viitsitä

2007-02-11T00:31:00.000+02:00

Ilmastonmuutos ei päästänyt otteesta tänäänkään. En tarkoita, että olisin odottanut sen jotenkin yhtäkkiä hellittävän, mutta olin oikeastaan ajatellut kirjoittaa tänään jostain muusta. Nyt vaalien allahan on puhetta ja kirjoittelua ilmastonmuutoksesta riittänyt, ja se on tietysti hyvä. Vihreät ovat puhuneet aiheesta vuosia, ja meitä on pidetty lähinnä höyrähtäneinä häiriköinä. Nyt kun Ollilakin on havahtunut, niin puolueet ovat kilvan rientäneet vakuuttamaan tekevänsä asian suhteen jotain. Ilmastonmuutoksesta on jopa saatu loistava perustelu ydinvoimalle. Paavo Lipponenkin voi hymyssä suin kierrellä Eurooppaa kertomassa, että dont worry, meillä on ratkaisu ilmasto-ongelmiin.

Pitäisi siis olla tyytyväinen, kun ilmastonmuutokseen suhtaudutaan vakavasti.
Mutta, lehdessä kerrottiin, että hallitus oli lykännyt ratkaisua päästövähennyksistä. EU on esittänyt että kaikki EU-maat sitoutuisivat 20 % yksipuolisiin päästövähennyksiin vuoteen 2020 mennessä. Ministeri Pekkarisen huolena on, että päästövähennykset huonontavat kilpailukykyä, ja siksi hänen mielestään asiaa pitää harkita.

Laskin, että EU:ssa asuu 7.5 % maailman ihmisistä. Kasvihuonekaasuista tuotamme n. 25 %. Eli meitä on noin joka 13 maailman ihmisistä, mutta neljäsosa päästöistä. Kehittyvien maiden päästöjen on arvioitu nousevan, kun elintaso niissä nousee. Kun tavoitteena on maailmanlaajuinen päästöjen vähentäminen, niin minun logiikallani meidän EU:ssa pitää tehdä vähän enemmän tavoitteen saavuttamiseksi.

Kilpailukyvyn täytyy tietysti olla kauppa- ja teollisuusministerin huolenaiheena, mutta jos EU:ssa kaikki maat sitoutuvat samoihin tiukempiin tavoitteisiin, koskevat samat ehdot kuitenkin aika suurta joukkoa.

Minun on vaikea luottaa siihen, että ilmastonmuutoksen kanssa ollaan tosissaan, kun samalla ei olla valmiita tekemään asialle mitään. ” Ei me kuitenkaan viitsitä, kun ei noi toisetkaan ikinä koskaan mitään.”’

En onneksi viettänyt koko päivää hallituksen tehottomuutta miettien. Eilen illalla jo rentouduin Katjan ja Milkon kanssa, katsomalla heidän luonaan elokuvan ”Uskollinen puutarhuri.” Yleensä suosin elokuvateattereita, mutta flunssa vaivaa edelleen. Ja toisaalta tämä hyvä leffa oli jäänyt väliin kun se oli teatterilevityksessä.
Tänään olin juhlimassa serkuntytön Mirandan 7 v synttäreitä. Hänen mielestään paras vieras oli kuitenkin Katjan 4kk ikäinen Julius-vauva, mutta kyllä meidän muidenkin osallistumista taidettiin arvostaa, etenkin kun Julius ei vielä osaa laulaa. Illalla katsoimme vielä Katjan perheen kanssa yhden romanttisen komedian. Elokuva oli ok, mutta vielä mukavampaa oli lojua vierekkäin sohvalla. Onneksi asumme koko porukka niin lähekkäin, ettei minun tarvinnut viettää tylsää päivää toipilaana kotona, vaan pääsin vähän nauttimaan sosiaalisesta elämästä.

Minerva

Kyllä maalla on mukavaa

2007-02-09T16:21:00.000+02:00

Pääministeri Vanhanen moittii blogissaan Helsinkiä fossiilisten polttoaineiden käyttämisestä. Tukholma tuottaa vähemmän kasvihuonekaasupäästöjä asukasta kohti. Ilmastonmuutos onkin siis Helsingin vika.
Vanhasen logiikka ikävä kyllä mättää. Todennäköisesti tarkoituksella.
Vanhanen itse vastusti viidennen ydinvoimalan rakentamista, kun eduskunta päätti sen rakentamisesta, mutta on sen jälkeen kääntänyt kelkkansa. Ehkä se tapahtui samanlaisen loogisen väärinymmärryksen seurauksena kuin Helsingin moittiminen.

Energiakysymykset eivät ole helppoja, ilmastonmuutos kokonaisuudessaan vielä monimutkaisempi. Mutta yritän vähän selventää missä Vanhasen eksyi.
On totta, että Helsinki käyttää voimaloissaan kivihiiltä, joka on fossiilinen polttoaine. Vuosaaren voimalaitos toimii maakaasulla, joka on vähemmän haitallinen, mutta fossiilinen kuitenkin. Voimalaitokset tuottavat sähkön lisäksi kaukolämpöä (nykyisin myös kaukokylmää) ns. kaupanpäälle. Kaukolämpöä voidaan tuottaa vain siellä missä asuu ihmisiä, koska kuumaa vettä ei voi kuljettaa pitkiä matkoja, kuten sähköä. Vesivoimasta ei tule päästöjä, muttei myöskään kaukolämpöä kaupanpäällisenä.

Kaukolämmön ja sähkön yhteistuotanto olisi toki mahdollista bioenergiaa, esim. pellettejä käyttämällä. Pellettejä ei Suomessa kuitenkaan tuoteta niin paljon, että niitä riittäisi kaikkiin lämpökattiloihin. Mikäli ydinvoimapäätöksen yhteydessä hyväksytty ”risupaketti” olisi toteutettu, olisi tilanne toinen. Nyt kuitenkin risua ja pellettejä on liian vähän. Helsinki voisi parantaa päästötasettaan tuomalla pellettejä Helsinkiin. Kivihiiltä poltettaisiin Suomessa kuitenkin yhtä paljon kuin nyt. Pelletit siis kuskattaisiin Keski-Suomesta Helsinkiin, ja hiili Helsingin satamasta Keski-Suomeen. Jos hiiltä poltetaan, kannattaa se tehdä sataman vieressä. Samalla pitää tietysti pyrkiä hiilen poltosta eroon.

Vanhanen on todennut, että lasten pitää kasvaa maalla. Maalla tarkoittaa tässä kaupunkien liepeillä olevaa haja-asutusaluetta, ei siis varsinaista maaseutua kuitenkaan. Politiikassa tätä kutsutaan yhdyskuntarakenteen hajoamiseksi. Tätä hajoamista Vanhanen on aatteensa mukaisesti pääministerinä edistänyt.
Kehyskuntiin sijoittuva asuminen johtaa autoliikenteen lisääntymiseen. Autoilun kasvihuonekaasupäästöt ovatkin Uudellamaalla nousseet hurjasti (15% vuosina 1990-2003.)

Omakotiasumisen ongelmiin liittyy myös sähkölämmitys. Suomessa lämpiää 700 000 omakotitaloa sähkölämmityksellä. Se on sähkön väärinkäyttöä, koska lämmittämiseen kelpaa ”vähemmän jalostunut” energia, enkä tarkoita öljykattiloiden paluuta. Maalämpöpumppuja on Suomessa vähän, Ruotsissa paljon, pelletit sopisivat omakotitalon lämmittämiseen erinomaisesti myös, ja kehyskunnissa kaukolämpöä voisi käyttää myös omakotitaloissa.

YTV:n ilmastostrategia kertoo päästöjen muutoksista pääkaupunkiseudulla. Helsingissä asukaskohtaiset kasvihuonekaasupäästöt vähenivät aikajaksolla 1990-2002, mutta Espoossa ja Vantaalla sähkölämmitetyt omakotitalot lisäsivät päästöjä.

Uusiutuvaan energiaan kannattaa ja pitää siirtyä. Siirtymävaiheessa kannattaa käyttää järkeä, eikä kuskata polttoainetta ristiin rastiin imagosyistä. Pääministeri voisi laadituttaa ohjelmaan Suomen irtautumisesta öljyriippuvuudesta sekä fossiilisista polttoaineista ylipäätään. Autoilutarpeen vähentäminen voisi olla toinen hyvä ohjelman aihe.

Täältä löytyy Vihreiden tänään julkistama Irti öljyriippuvuudesta-ohjelma.

Minerva

ps. Rikoin varmaan kaikkia pyhiä blogi-sääntöjä, ja lisäsin sivuille vanhat kolumnini sekä joitain puheita. Huomasin vain tämän blogi-muodon sopivan niiden esittämiseen ja arkistointiin hyvin. Varmaan joku näppärämpi tietokonetyyppi tekisi toisin, mutta mun näppäryys riittää tähän.

In the Quiet Morning

2007-02-08T12:10:00.000+02:00

Kaksi päivää on kulunut äänettömänä. Flunssa vei äänen, ja lääkärinä tiedän, että siihen auttaa vain täydellinen puhekielto. Yleensä minusta ei ole tarjolla äänetöntä versiota, vaan jos näyn, myös kuulun, joskus jopa kuulun ennen näkymistä. Eräs tuttava juuri totesi minun kovaäänisenä olevan tietoturvariski.

Nyt on kuitenkin oikea vire blogin aloittamiseen, kun muu viestintä on tekstarien varassa.

Reilu kaksi vuotta sitten ryhdyimme Arno Kotron kanssa käymään keskustelua yhteiskunnasta sähköpostitse. Tekstit ilmestyivät lokakuussa 2005 Ajatuskustannuksen kustantamana, Suoraa ja koukkua-kirjana. Aloittaessa en tiennyt mitä teksteistä tulee, sama tunne nyt. Keskustelustamme olisi varmaan tullut parempi, jos olisimme käyneet sitä blogissa, ja saanet myös muiden kommentteja mukaan. Mutta keskusteluja on erilaisia.

Eduskunta päätti eilen torjua alkoholihaittoja varoitustarroilla alkoholipulloissa. Hallitus kai paikkailee viinaveroalen ryvettämää mainettaan päihdeongelmien torjumisessa. Veroalen myötä alkoholihaitat ovat moninkertaistuneet. Alkoholikuolemiakin oli viime vuonna ennätysmäärä. Varoitustarrojen lisääminen on aika hullua hommaa. Tupakan suhteen ne toimivat paremmin, koska tupakkaa ei voi kohtuukäyttää. Mutta, jotta alkoholivaroitustarra olisi muutakin kuin hurskastelua, pitäisi sen valistaa kohtuukäytöstä. Aika iso tarra. Jos terveysvalistus olisi näin helppoa, voisivat terveydenhoitajat ja lääkärit keskittyä johonkin muuhun. Mutta useimmissa elintapa-asioissa kyse on kohtuuden opettelemisesta. Valistaa voidaan siitä mikä on kohtuus, ja keinoista miten pysyä kohtuudessa. Mutta kohtuudessa pysymisen joutuu jokainen harjoittelemaan itse. Varoitustarra ei siinä auta.

Kohtuus on hieno määre muutenkin. Voisiko kulutuksen kohtuullistaminen auttaa ilmastonmuutoksen pysäyttämisessä? Vai onko kaikki se mitä keksimme haluta aina kohtuullista?

Mimmo

Aikataulu 2007

2007-01-01T19:46:00.000+02:00

Helmikuu 2007

Pe 16. 2: 10-11 - Radio Vega paneelikeskustelu suorassa lähetyksessä.
Ke 28. 2: 13-14.30 - Lääkäriliiton paneeli Yliopiston juhlasali

Maaliskuu 2007

To 1. 3: 18-19 - Jätkäsaariseuran paneeli Ruoholahden ala-aste, Santakatu
Pe 2. 3: 15-16 - Vihreiden vaalipiste aukeaa Kolmen sepän aukiolla
Su 4.3: 12-13 - Hakaniemen markkinat, Hakaniemen tori
Ke 7. 3: Ennakkoäänestys alkaa!

Elcat-auto Meilahden kampus, aamupäivällä

12.30-13.30 - Elcat-auto Töölöntori
To 8. 3: 18.30-19.30 - Naisten sauna Arlassa - Vapaa pääsy
La 10. 3: 9.30 - Proviisoripäivän paneeli - http://www.proviisoriyhdistys.net/

11-13 - Etevin vaaliratikka kiertää. Lähdöt Fennian pysäkiltä vartin välein.
Su 11.3: Elcat-auto Kahvila Ursulan luona Kaivopuisto
Ti 13. 3: Ennakkoäänestys päättyy
To 15. 3: 16-17 - Elcat-auto Ruoholahti, S-marketin luona

18-19.30 - Eduskuntavaali kyselytunti

Minerva Krohn ja Tuija Brax tentattavana, tilaisuuden juontaa Irina Krohn.

Vanhan kuppila, Mannerheimintie 3
La 17. 3: Kiertue eri puolilla Helsinkiä. Ajat ja paikat varmistuvat myöhemmin.
Su 18. 3: Vaalipäivä. Muista äänestää!

19.30 - Vihreiden vaalivalvojaiset Ravintola Kaisaniemi

Elämää kasvihuoneessa

2006-11-12T22:16:00.000+02:00

Kuulin ihmisten vaikutuksesta kasvihuoneilmiöön ensimmäinen kerran 12-vuotiaana koululaisena Yhdysvalloissa v 1980. Koulun luonnontieteen kirjassa selitettiin kaavakuvin, miten kasvihuonekaasut muodostavat ilmakehään näkymättömän kerroksen, josta lämpö heijastuu takaisin maan pinnalle, ja maapallo tämän myötä lämpenee. Kirja ei tainnut vielä kertoa ilmastonmuutoksesta, mutta kuitenkin jo tuolloin 26v sitten siis tiedettiin ihmisen toimenpiteiden lämmittävän ilmastoa, ja ettei tämä muutos ole hyvä.
Kului vuosia etten kuullut kasvihuoneilmiöstä tai sen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta sanaakaan. Maapallon lämpötila on kuitenkin noussut 0.5 astetta, ja napajäistä sulanut jo 20% sen jälkeen kun kuulin ilmiöstä ensimmäisen kerran. Hyvin vähän on näiden kuluneiden vuosien aikana tehty ilmiön estämiseksi.

Nyt ilmastonmuutos tuntuu olevan kaikkien lehtien otsikoissa. Ehkä syynä on englantilaisten tutkijoiden laskelma, että ilmaston raju muuttuminen, aiheuttaisi syvän taloudellisen laman. Huoli taloudellisista seurauksista on siis, ehkä, vihdoin herättämässä ihmiset.
Yhteisillä sopimuksilla pyritään varmistamaan, ettei mikään maa pääse luistamaan velvollisuuksistaan ilmastonmuutoksen torjumisessa. Kioton ilmastosopimus hyväksyttiin joulukuussa 1997, ja se astui voimaan pari vuotta sitten. Yhdysvallat ei kuitenkaan ole liittynyt Kioton sopimukseen. Itse asiassa presidentti Bush on väittänyt, ettei koko ilmiötä ole olemassa. Onneksi hänen kautensa päättyy kahden vuoden kuluttua. Suomessa osa elinkeinoelämästä ei ilmeisesti myöskään usko ilmastonmuutokseen. Teollisuuden lobbausjärjestöthän huusivat kurkku suorana päästökaupan vievän leivän heidän suustaan.

Kasvihuonekaasupäästöt eivät kuitenkaan häviä kansainvälisin sopimuksin. Uudellamaalla päästöt ovat viime vuosina vain lisääntyneet. Autoilun tuomat päästöt ovat mm. kasvaneet viidessä vuodessa 20%, vaikka autokanta nykyisin on vähäpäästöisempää. Omakotitaloasumisen unelmaansa toteuttaessaan ihmiset muuttavat yhä kauemmas työpaikaltaan. Pian perhe huomaa kulkevansa kahdella autolla töihin, päiväkotiin, markettiin, harrastuksiin. Autoillessa palaa paitsi aikaa, myös bensaa. Asumisen hajautuminen yhä laajemmalle alueelle on ympäristön kannalta turmiollista. Kaavoituksella voidaan edistää ihmisten asumista palveluiden lähellä ja hyvän joukkoliikenteen varrella, mutta päästöt vähenevät vain jos itse teemme jotain asian eteen.

Vihreänä poliitikkona saan usein kuulla ihmisten ekoripittäytymistä; biojätteitä ei lajitella, ostetaan ylipakattua turhaa krääsää yms. Ihmiset ehkä kokevat, että kertomalla epäekologisista valinnoistaan minulle, voisin antaa heille jonkinlaisen synninpäästön. Mutten itsekään ole turhan kulutuksen suhteen synnitön, eikä synninpäästö auta ympäristön tilaan yhtään. Yleensä kysyn ripittäytyjiltä uskovatko he kasvihuoneilmiön olemassaoloon ja ilmastonmuutokseen. Jos uskoo tähän tieteelliseen faktaan, kannattaa miettiä riittääkö, että torjumme ilmastonmuutosta vain vähän, siis riittämättömästi, vai pitääkö arkisia valintojaan muuttaa niin, että ilmasto ei muutu radikaalisti, ja elämän edellytyksen maapallolla säilyvät.

Lehtijutun mukaan suomalaiset miehet ovat enemmän huolissaan ilmastonmuutoksesta kuin omasta kaljuuntumisestaan. Onneksi, jotain toivoa siis ilmeisesti on. Tutkimus ei tosin kertonut kuinka paljon miehet olivat valmiita ponnistelemaan ilmastonmuutoksen estämiseksi. Toivottavasti paljon.

Minerva Krohn

Tasavertaisia arvoltaan ja oikeuksiltaan

2006-09-26T23:12:00.000+02:00

Päädyin opiskelemaan lääketiedettä kiinnostuksesta luonnontieteisiin. En lainkaan ajatellut päätyväni pitämään vastaanottoa terveyskeskukseen, suunnitelmissa oli ennemminkin ura laboratoriossa perustutkimuksen parissa. Minua kiinnostivat solut ja niiden toiminta.

Opinnot keskittyivätkin olennaiseen; biokemiaa, anatomiaa, neurologiaa, kirurgiaa. Ihminen sisältä ja ulkoa, rakenne ja toiminta, vaivat ja viat. Suuntautuminen perustutkimukseen olisi ollut helppoa. Onneksi huomasin itse viihtyväni paremmin ihmisten kuin soluviljelmien parissa. Nyt viisitoista vuotta töitä tehtyäni olen edelleen tyytyväinen valintaani.

Työssä avaan aamulla tietokoneen, ja näytölle ilmestyy loputtoman tuntuinen lista lääkärin apua ja neuvoja tarvitsevia ihmisiä. Pilkon päiväni vartin tai 20 minuutin pätkissä tarvitseville. Tutkin kylkikivut, määrään verenpainelääkkeet, ohjaan spirometriaan tai kuuntelen huolet jotka vievät voimat. Opinnot valmistivat minua selvittämään potilaiden lääketieteelliset vaivat. Osaan määrätä oikeat laboratoriokokeet, tutkia vammautuneen nilkan ja kirjoittaa lääkkeitä.

Ehkä opinnot pitäisi kuitenkin aloittaa YK.n ihmisoikeuksien julistuksen lukemisella.

1. artikla. Kaikki ihmisolennot syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan.

Tätä ajatusta olen tarvinnut paljon useammin kuin tietoa siitä miltä Wilmsin tuumorin näyttää mikroskoopissa. Hyvä luonnontieteellinen osaaminen ja sairauksien tunteminen on työn kannalta välttämätöntä, mutta työhön liittyy myös se miten kohtaan potilaan. Usein mietin potilaan elämänvalintoja, enkä ymmärrä miksi hän on päätynyt elämään elämäänsä kuten elää. Joidenkin potilaiden kanssa täytyy pinnistellä toimeen tullakseen, niin kaukana arvomaailmamme ovat toisistaan. Kuitenkin, näidenkin potilaiden kohdalla, joiden arvomaailma ja valinnat elämässä ovat valovuosien päässä omistani, en koskaan kyseenalaista heidän arvoaan ihmisinä.
Ihmisten tasavertaisen arvon ja oikeuksien ajattelen usein olevan kaikkien lääkärien työn lähtökohta. Ihmistä ja ihmisyyttä kunnioittava humanismi on välttämätöntä jotta potilaita voi kohdella tasavertaisina. Tämä on itsestäänselvyys, jonka kirjoittaminen tuntuu lähes kliseiseltä. Humanismille jää kuitenkin luonnontieteiden puristuksessa hyvin vähän tilaa lääketieteessä.

Mikä sitten laittoi minut epäilemään ihmisoikeuksia ja humanismia lääkäreiden työtä ohjaavina arvoina? Kesällä istuin kollegojen kanssa koulutuksen jälkeen oluella. Keskustelu kääntyi Suomessa asuviin ulkomaalaisiin ja Suomen pyrkimykseen houkutella maahan lisää ihmisiä töihin. Sain päälleni kollegan rasistisen purkauksen. Hän kertoi yksiselitteisesti, etteivät ulkomaalaiset halua tehdä töitä, eikä heitä voisi kovin moneen työhön päästääkään koskei heihin voi luottaa. Maailma ja Suomi muuttuvat niin nopeasti ettei kaikessa muutoksessa ole helppo pysyä mukana. En tiedä miten sopeutumista helpottaa kaiken vieraan leimaaminen huonoksi ja vääräksi.

Mietin miten voi tehdä työtään lääkärinä, jos uskoo muualta tulleiden olevan ihmisinä huonompia kuin suomalaiset; jos todella näkee ihmisten olevan pohjimmiltaan erilaisia, eriarvoisia rodun, kulttuuritaustan, uskonnon, kielen tai ulkonäön perusteella.En myöskään ymmärrä ihmisten luokittelua heidän koulutuksensa tai työpanoksensa perusteella. Edes kohtuuttoman huonot elintavat, viinan juonti tai huumeiden käyttö eivät silmissäni vie ihmiseltä hänen ainutkertaista ihmisarvoaan ja jakamattomia ihmisoikeuksiaan. Jokaisella ihmisellä on oikeus omiin valintoihinsa, myös huonoihin. Lääkärin tehtävä on neuvoa terveistä elintavoista, tutkia ja hoitaa sairauksia ja lievittää kärsimystä. Se miten potilas näitä neuvoja toteuttaa on hänen oma valintansa.

Tasavertaisia arvoltaan ja oikeuksiltaan, siinä on kieltämättä haastetta vastaanottotyössä, mutta se antaa myös selkeän ohjeen siitä, että kaikkia potilaita on kohdeltava yhtä arvokkaina.

Minerva Krohn

PS. Kesällä kolumnin kirjoitettuani ajelin veneellä yksin saareen. Istuin terassille lukemaan kirjaa. Näin ilveksen uivan saareen ja nousevan rantaan aivan lähelläni. Sellaisella lomamuistolla pärjää monta kiireistä työpäivää.

Hiihtoloma museossa

2006-08-08T22:17:00.000+03:00

Lapsuudessa vanhemmillani oli tapana viedä meitä usein museoihin. Museoita käytettiin myös eräänlaisena nykyaikaisen lapsiparkin esimuotona. Muistan monia kertoja kun vanhempani työnsivät meidät museon ovesta sisään, ja kertoivat poimivansa meidät parin tunnin kuluttua saatuaan omat menonsa hoidetuiksi. Museot olivat paitsi kiehtovia, omalla tavallaan turvallisia.

Kouluaikoina asuimme Tampereella. Hiihtolomalla v 1977 tai 1978, ollessani 10-11-vuotias, tulimme vuotta vanhemman sisareni Katjan kanssa Helsinkiin viettämään hiihtolomaa. Meidät velvoitettiin käymään päivittäin museossa. Ensimmäisenä lomapäivänä suuntasimme Helsingin kaupunginmuseoon Hakasalmen huvilassa. Talo osoittautui mielettömän kiehtovaksi. Esillä oli näyttely Aurora Karamzinin elämästä, muistini mukaan museo oli tuolloin kotimuseon omainen. Kiertelimme talossa ihastellen vanhoja esineitä. Helsingin sää ei houkutellut hiihtolomamaiseen ulkoiluun, joten meillä ei ollut mitään kiirettä. Museo oli aika autio, joten työntekijät ehtivät kiinnittää huomiota talossa kierteleviin tyttöihin. Meille kerrottiin talon, esineiden ja Auroran historiaa lapsia kiehtovalla tavalla. Kohtelu oli niin mukavaa, että palasimme Katjan kanssa seuraavanakin päivänä Hakasalmen huvilaan, ja jätimme muut museot väliin. Elävän historian kertominen jatkui. Kotiuduimme museoon niin hyvin, että itse asiassa vietimme siellä koko hiihtolomamme, eli viisi päivää samassa museossa. Pääsimme jopa käyttämään museon vanhaa gramofonia. Saamamme palvelu oli siis ainakin ensiluokkaista, ehkä ainut laatuistakin. Tai ehkä muutkin museossa yksin harhailevat lapset saivat yhtä lämpimän kohtelun. Viimeisenä päivänä suuntasimme vielä kadun yli Kansallismuseoon, jotta saatoimme kertoa vanhemmille muistakin museokokemuksista. Katja laittoi nimensä Kansallismuseon vieraskirjaan, ja sai sen jälkeen vuosia Kansallismuseon yleisöluentojen ohjelman kotiin lähetettynä nimellään, joka sekin ilahdutti.

Museomuisto Kaupunginmuseolle
Elokuussa 2006

Minerva Krohn

Kohinaa aivoissa

2006-07-24T01:27:00.000+03:00

Suomalaiset kuulemma haluavat asua omakotitalossa järven rannalla. En minä, olen vannoutunut kaupunkilainen. Haluan kulkea kotiin ratikalla ja hissillä. Olen aina asunut korkeintaan kymmenen minuutin matkan päässä elokuvateatterista. Rakastan kahviloita, ja tietoisuutta siitä, että ne odottavat minua asiakkaakseen, valmiina palvelemaan. Parvekekukkien kasteleminen on mielestäni oiva tapa ylläpitää luontosuhdetta. Ei Helsingissä ehdi katselemaan ruohon kasvamista tai muurahaisten kävelyä. Ympärillä tapahtuu niin paljon, ettei aika riitä sellaiseen joka ei ole välttämätöntä.

Töissä annan radion pauhata samalla kun puhun puhelimessa, tekstaan ja tarkastelen potilaiden labroja kolmelta auki olevalta potilastietojärjestelmäohjelmalta samanaikaisesti. Kerran yritin kirjata muistiin mihin työpäiväni kului, mutta oli niin kiire etten ehtinyt pitämään kirjaa ajankäytöstä. Terveyskeskuksessa tottuu siihen, että asiasta toiseen pitää onnistua hyppimään hetkessä, ja useampaan asiaan on pakko keskittyä samanaikaisesti. Uudet ideat ovat tarpeen vähintään vartin välein, kun potilaalle varattu vastaanottoaika on kulumassa loppuun, ja jotenkin häntä pitäisi auttaa ja ohjeistaa. Joustavuudelle ja tehokkuudelle on töissä käyttöä.

Aivot kai kuitenkin tarvitsevat lepoa kaikesta kaupunkilaisuudesta. Kesäloma, jota pidän töihin liittyvistä keksinnöistä parhaana, kuluu melkein kokonaan sähköttömällä saarella. Tove Jansson kuulemma piti ihmisen onnellisuuden edellytyksenä ”saarta vailla osoitetta.” Minun on melkein sellainen, vaikka kuntaliitos kaupungin kanssa toi saarelle käsittämättömän katuosoitteen. Hesari tai muu häiritsevä posti ei onneksi ole löytänyt perille.

Kesällä ei myöskään ole kiire. Metsässä kulkiessa voi keskittyä tutkimaan eri sammallaatujen runsautta. Sateiden suhde sienien kasvuvauhtiin vaatii myös pohtimista. Nuotiolla istuessa ajatukset vaeltavat, välillä pohdin kipinöiden kokoa ja suuntaa, kuun nouseminen vie osan ajatuksistani, ja samalla mietin tarvetta hakea lisää puuta poltettavaksi. Ei kovin tehokasta.

Kesälomalla on, onneksi, vaikea muistaa millaista töissä on. Moni stressaa tietokoneen salasanoja koko viimeisen lomaviikon. Itse muistin salasanojen tarpeen viime vuonna kolme metriä ennen työhuoneen ovea.

Suomi pyrkii pärjäämään kansainvälisessä kilpailussa luovuudella ja olla innovatiivisuuden kärkimaa. Innovatiivisuus on puheissa jo lähes syrjäyttänyt globalisaation. Kaupunkien vilske tekee hyvää ideoinnille. Kun ympärillä tapahtuu kaikenlaista, mieluiten kellon ympäri ja kulman takana on mahdollista törmätä toiseen ideoijaan, syntyy entistä parempia ajatuksia. Tätä on kuulemma tutkittukin. Työpaikoilla, etenkin yrityksissä, jossa tätä Suomen selviytymisstrategiaan kuuluvaa innovointia toteutetaan, pyritään saamaan työntekijöistä kaikki ideat irti, ja hyödyttämään yrityksen menestymistä. Tämä on tietysti hyvä, koska menestyvä yritys voi palkata lisää ihmisiä töihin, ja maksaa heille palkkaa. Palkansaajat, jotka käyttävät työaikansa innovointiin, maksavat palkastaan veroja, ja verorahoilla voidaan järjestää hyvinvointipalveluja, kuten koulutusta, jolla taataan uusien innovoivien työntekijöiden saaminen yrityksiin. Suunnitelma on hyvä, ja näin toimimalla varmasti saadaan menestyviä työntekijöitä, ja yrityksiä ja verotuloja.

Se ei kuitenkaan toimi, jos nämä yritysten innovoijat eivät keksi mitään, jos heillä ei olekaan uusia ajatuksia ja luovuutta.

Luin talvella Peter Englundin kirjan Hiljaisuuden historia. Hän toteaa, että hiljaisuus on harha, jota ei todellisuudessa ole olemassa. On kuitenkin ääniä, jotka eivät melussa kuulu. ”Melun suuri virhe ei ole siinä, että se riistää mieltä tämän olemattoman ei-äänen, hiljaisuuden, vaan siinä, että se vie meiltä kaikki nämä pienet äänet. Sillä kohina ei ole ainoastaan tehnyt mahdottomaksi tietää miltä jotkin asiat kuulostavat, se on saanut meidät myös unohtamaan sen, että niillä on ääni.”

Kiire vie tilan ajatuksilta, mutta kiireinen ei sitä itse huomaa. Pää on kuitenkin koko ajan täynnä, joten tyhjyys ei pääse kumisemaan. Suomen suunnitelma pärjätä innovaatiolla ei toimi, jos töissä ei ole tilaa ajatuksille. Toivon loman jälkeen itse muistavani, että ajatuksia ei synny kiireessä, ja ettei melussa kuule sitä jota luulee hiljaisuudeksi.

Minerva

Peter Englund Hiljaisuuden historia. WSOY 2003

Uskon asia

2006-06-18T23:25:00.000+03:00

Kuukausi sitten Vihreän liiton puoluekokous päätti kirjata periaateohjelmaan tavoitteen uskontojen ja maailmakatsomusten tasavertaisesta kohtelusta Suomessa. Tämä vanha ajatus on edelleen niin radikaali ja pelottava, että Helsingin seurakunnan lehden pääkirjoituksessa epäiltiin sen äärimmillään johtavan kirkkojen polttamiseen. Miten ihmeessä kirkon piirissä ajatus tasa-arvosta ja suvaitsevaisuudesta voi olla niin uhkaava, että se tulkitaan täysin väärin.

Kristillisellä kirkolla on Suomessa erittäin vahva asema. Paitsi suureen jäsenmäärään, se perustuu erityisasemaan suhteessa valtioon. Kirkko pelkää vahvan asemansa murtuvan jos tämä erityisasema puretaan. Kirkon vahvuuden tulisi kuitenkin syntyä sisältäpäin, jäsenten uskosta kirkon oppeihin, ja halusta kuulua kirkon piiriin.

Ev.lut. ja ortodoksikirkolla erityisasema ilmenee muutamissa kohdin Suomen lainsäädännössä. Kirkot mm. keräävät jäsenmaksunsa kirkollisverona, muun verotuksen ohessa. Käytäntö on varmasti kätevä paitsi kirkon, myös jäsenten kannalta. Kristillisen kirkon asema ei horju, vaikka sama jäsenmaksu-vero käytäntö ulotettaisiin myös muihin uskontokuntiin.

Eräs lainsäädännön kummallisuus on yhteisövero-osuuden ohjaaminen kirkolle. Yhteisövero kerätään yrityksiltä ja yhteisöiltä. Nämä siis maksavat voitostaan veroa myös kirkon käyttöön. Myös sellaiset yritykset joiden omistajat kuuluvat aivan muuhun uskontokuntaan, tai ovat uskonnottomia. Kirkko perustelee erityisasemaansa usein hautaustoimen hoitamisella. Tätä käytetään myös perusteluna kirkon osuudelle yhteisöveroon. Laskelmien mukaan yhteisöverosta jää kuitenkin kirkolle reilusti ylimääräistä hautaustoimen jälkeen. Laki vaatii kirkkoa antamaan hautapaikan kaikille samaan hintaan. Ei ole pitkään siitä kun kirkko ei haudannut esim. itsemurhan tehneitä. Epätoivoiset sukulaiset hautasivat omaisensa aidan viereen, kaivaen haudan vinoon, jotta vainaja saisi leponsa siunatussa maassa. Nykyisin kaikki eivät kuitenkaan halua tulla haudatuksi kirkkomaahan, mutta vaihtoehtojakaan ei oikein ole.

Jokaisella ihmisellä on jokin maailmankatsomus. Suomessa se monella pohjaa kristinuskoon, mutta monikulttuurisuus tuo yhä laajemman kirjon uskontoja. Myös uskonnottomien määrä kasvaa. Kristillinen usko pohjaa monilta osin yleiseen humanistiseen maailmankatsomukseen, jota kirkko suhteellisen tehokkaasti markkinoi.
Äärimmillään oman vahvan uskon korostaminen kuitenkin peittää alleen humanismin. Suomessa kirkon ääntä yhteiskunnallisessa keskustelussa käyttävät usein ne joiden suvaitsevaisuus muuten ajattelevia tai eläviä kohtaan on kaikista vähäisin.
Samaa sukupuolta olevien parien oikeus mennä naimisiin kaatui uskovaisten vastustukseen, kompromissina syntyi oikeus rekisteröidä parisuhde. Kirkko myös kieltäytyy siunaamasta samaa sukupuolta olevia pareja, mutta kauppakeskuksia kyllä siunataan. Nyt eduskunnassa käsitellään yksinäisten naisten ja naisparien oikeutta saada hedelmöityshoitoja, edes omalla kustannuksella. Kirkko ilmoitti kantanaan, että tämä 20v jatkunut käytäntö tulee lopettaa, ja heteropareillekin tulisi antaa hoitoja vain omilla sukusoluilla. Kauppakeskusten suhteen kirkossa siis ollaan moderneja, mutta ihmisten välisissä suhteissa kirkon viesti on ahdasmielinen ja tuomitseva.

Kirkon jäseniä on suomalaisista niin suuri osa, että myös liberaaleja ja suvaitsevaisia on joukossa oltava paljon. Yhteiskunnallisessa keskustelussa kuuluu kuitenkin yleensä vanhollisten tuomitsevien kristittyjen ääni. Toivon että, ne liberaalit jotka kirkkoon kuuluvat jaksaisivat sen piirissä myös pitää ääntä, ja vaatia muutosta.

Länsimaissa usein toivotaan, että uskonnon asema muslimimaissa olisi marginaalisempi. Etenkään uskontoa ei tulisi sotkea valtiolliseen päätöksentekoon. Tämä toive olisi luontevampi, jos emme itse ylläpitäisi valtion ja kirkon välistä erityissuhdetta.

Minerva Krohn

Kiristäkää vyötä

2006-04-24T23:16:00.000+02:00

Terveysasemallamme vietimme Armaan-päivää halailemalla potilaita. Me kuten muutkin Suomen laatuterveysasemat mittasimme kaikkien vastaanotolle tulijoiden vyötärönympärykset yhtenä päivänä. Koko maassa mittauksia kertyi lähes 10 000. Kun mittanauhaa sovittaa 130cm pyöreän herran ympäri, joutuu väkisinkin halailemaan; vasta iltauutisista näin että olisin voinut laittaa potilaan pyörähtämään nauha kädessään itsensä ympäri koko pitkän matkan. Menetelmästä riippumatta tulos huolestuttaa. Vaikka vyötärönympäryksen tavoite oli hieman väljä, eli miehillä metri ja naisilla 90cm, ylitti lähes puolet tämän arvon.

Vyötärönympäryksien mittaaminen ei oikein innostanut kollegoja asemalla. ”Mitä tekemistä tällä on lääkärin työn kanssa?” Ennaltaehkäisyyn motivoimisessa on vielä tekemistä. Yritin kannustaa huumorilla. Terveyskeskuksia aina käsketään kiristämään vyötä, yritetään saada myös potilaat tekemään niin. Vyön kiristämiseen todella on aihetta, siis potilailla. Tilanne on jo nyt vaikea, mutta lisäksi se on muuttumassa pahemmaksi. Lääkärienkin työtä tarvitaan suunnan muuttamiseksi. Kun työtä on liikaa, on vaikea motivoitua vyötärönympäryksistä, vaikka mitta kertoo nopeasti potilaan riskeistä sydän- ja verisuonitauteihin sekä diabetekseen.

Terveydenhuollossa pitäisi jaksaa kannustaa potilaita terveellisempiin elintapoihin. Työtä tuntuu olevan loputtomasti, ja keinoja vähän. Vyötärönympäryksethän ovat kasvaneet samalla kun ihmisten tietoisuus terveellisistä elintavoista on varmasti lisääntynyt. Voimmeko siis valistusta lisäämällä saada vyötäröt solakammiksi, kun ne kaikesta valistuksestamme huolimatta ovat vain kasvaneet? Ei ihme, että välillä tuntuu toivottomalta.

Porkkanan lisäksi elintapasairauksiin tarjotaan usein keppiä. Viime syksynä Esko Aho (ex-pääministeri, Sitran pomo) ehdotti terveyspalveluiden hinnoittelemista niin, että huonoista elintavoista rangaistaisiin suuremmilla maksuilla. Hänen mallissaan terveesti elävät saisivat terveyspalvelut halvalla, huonoa elämää viettävät maksaisivat vastaavasti enemmän. Suomessa on kuitenkin pidetty hyvänä, että terveyspalvelut ovat kaikkien saatavilla tasa-arvoisesti. Tämä on paitsi puolueiden lähtökohtana, myös useimpien kansalaisten hyväksymä ajatus.

Tutkimusten mukaan huono-osaisuus tuppaa tasa-arvopyrkimyksistämme huolimatta kasaantumaan. Köyhät sairastavat varakkaampia enemmän, ja kuolevatkin keskimäärin nuorempina. Huono-osaisuus ja köyhyys johtavat usein myös huonompiin elintapoihin. Jos elämänhallinta on hukassa, hukkuu usein myös kyky huolehtia terveydestään.

Elintapasairaudet ovat nykyisin terveydenhuollon arkipäivää. Vaikkei mittanauhan kanssa heiluminen innosta, huolestuttaa lääkäreitä aikuistyypin diabeteksen nopea lisääntyminen lähivuosina, jos suuntaa ei saada käännettyä. Ruuan kaloreita pitää saada karsittua, ja liikunnan määrää lisättyä. Alkoholinkäyttöön ja tupakointiinkin pitäisi vaikuttaa. Politiikassa ja terveydenhuollossa tällaisia ongelmia ratkaistaan yleensä toisin kuin rankaisemalla niitä joilla jo menee huonosti.

Vyötärönympärykset kasvavat kun yhä useampi huristelee matkansa autolla. Omakotitaloasuminen voikin käydä terveyden päälle, kun käveltyjen askelten määrä jää vähäiseksi. Julkiseen liikenteeseen tukeutuvassa kaupungissa tulee liikuttua hieman enemmän. Arkiliikuntaa tulee pysäkille ja kauppaan kävellessä paljon enemmän kuin autolla ajellessa.

Terveyttä voi edistää ja ruokatottumuksia muuttaa, valistuksen lisäksi muilla yhteiskunnan säätelykeinoilla. Hyvä kaavoitus edistää arkiliikuntaa, turvalliset puistot ja lenkkipolut ja kävelyetäisyydellä olevat palvelut vähentävät sairauksia. Koulujen pihat voi suunnitella niin, että ne innostavat lapsia pomppimaan. Rasvaisen ruuan kuten pizzan ja chipsien kulutus vähenisi roskaruoka-verolla. Koulujen makeisautomaatit eivät ole vain markkinatalouden asia. Vihannesten ja hedelmien verotusta voisi laskea, jos siis oikeasti haluttaisiin edistää terveitä ruokatottumuksia. Terveydenhuollossa ei tarvitsisi aina kiristää vyötä jos terveyden edistäminen olisi koko yhteiskunnan asia, eikä vain meidän mittanauha kädessä heiluvien.

Minerva Krohn

Lisää tilaa autoille-ruuhkamaksu toimii.

2006-04-17T22:57:00.000+02:00

Helsingissä suunnitellaan keskustatunnelin rakentamista kaupungin halki kulkevalle liikenteelle. Autoille halutaan lisää tilaa. Kun muualla on täyttä, pitää tilaa kaivaa maan alta. Tunnelin tekeminen ei ole halpaa, keskustatunnelin hinta-arvio on nyt n 300 miljoonaa euroa. Tunnelia perustellaan ruuhkalla. Kun autot eivät mahdu kadulle, ja etenkään kävelijät eivät mahdu autojen joukkoon tarvitaan uusi reitti kulkemiselle. Liikenteen määrä Helsingissä ja etenkin koko Uudellamaalla kasvaa kun ihmiset asuvat yhä kauempana työpaikoiltaan. Monilla perheillä on kaksi autoa, jotta kulkeminen onnistuu. Ihmiset muuttavat maalle melua ja pölyä pakoon, ja huristelevat sen jälkeen autoillaan kaupunkikeskustoihin joissa lisääntynyt autoilu tuo lisää melua ja pölyä.

Tukholmassa ja Lontoossa liikenteen ruuhkautumista lähdettiin ratkaisemaan ruuhkamaksuilla. Tukholmassa maksu on ollut käytössä kolme vuotta, ja vaihtelee ruuhkan määrän mukaan. Hiljaisena aikana keskustaan autoilu ei maksa, mutta ruuhka-aikana kulkeminen maksaa n 2e. Maksu on ollut menestys, autoliikenteen määrä on vähentynyt 25-30%. Kertyneitä maksutuloja on ohjattu joukkoliikenteelle, jonka käyttö on lisääntynyt. Aiemmin maksua vastustaneista moni on muuttanut mielensä.

Ruuhkassa istumisesta ei nauti kukaan. Liikenteen investointeja perustellaan usein säästyneen matka-ajan tuomilla säästöillä. Monet näistä menoista ovat virtuaalisia; ruuhkaan jumiutuneelle ei todellisuudessa korvata menetettyä vapaa-aikaa eikä liian lyhyitä yöunia. Liike-elämälle ruuhka kuitenkin aiheuttaa todellisia menoja. Tavarakuljetukset jumiutuvat ruuhkaan, lähetit, putkimiehet ja konsultit istuvat autoissaan työajallaan. Nämä kustannukset eivät ole vain laskennallisia. Liike-elämä vaatiikin usein uusia tieinvestointeja, jotta liikenne saataisiin kulkemaan.

Ruuhkaa ei voida kuitenkaan ratkaista rakentamalla uusia kaistoja tai parempia liittymiä. Liikennevirrat käyttäytyvät sananmukaisesti virtojen lailla, autot virtaavat täyttämään kaikki uudet reitit. Kohta niilläkin on ruuhka. Autoilijoiden elämä ei siis helpotukaan uusien teiden rakentamisesta, koska tilan valtaavatkin uudet autot. Kehä II.n rakentaminen esimerkiksi toi alueelle 6% lisää liikennettä käyttöönottovuonnaan, kun liikenteen vuotuinen kasvu tien vaikutusalueella on ollut luokkaa 1-2 %.

Helsingissä ruuhkan aiheuttaa pieni joukko liikkujista. Neljä viidestä, eli 80 % kulkijoista käyttää joukkoliikennettä, joka tuottaa liikenteestä vain 5 %! Pieni siivu, 15 % autoista on tavara- ja jakeluliikennettä, ja valtaosa liikenteestä, siis 80 % aiheutuu siitä viidesosasta kulkijoista joka on valinnut oman auton tuoman rauhan ja yksityisyyden.

Keskustatunnelin sijaan tarvitsemme lisää rahaa joukkoliikenteeseen. Laadukas, viihtyisä tehokas joukkoliikenne voi houkutella osan autoilijoista työmatkajoukkoliikenteen pariin. Pääkaupunkiseudulla tarvitaan myös ruuhkamaksut, ne tuovat lisää tilaa myös autoille.

Minerva Krohn
Kaupunkisanomiin 17.4.2006

Lastenkulttuuria koululaisille

2006-03-15T00:50:00.000+02:00

Talousarvioaloite 15.3.2006

Kulttuurielämykset ovat tärkeitä lasten kehitykselle. Kulttuuri tarjoaa mahdollisuuden kokea uutta, ja käsitellä vaikeita asioita taiteen keinoin. Lapset kannattaa tutustuttaa kulttuuriin mieluiten jo ennen murrosikää, jolloin taiteen tarjoamat elämykset helpottavat murrosiän muutosten käsittelyä.
Helsingissä on pyritty tukemaan lastenkulttuuritarjontaa. Lapsille suunnattuja teatteri-, konsertti- yms. esityksiä on kuitenkin niin vähän, ettei kaikilla lapsille edes teoreettisesti ole mahdollisuutta päästä seuraamaan esityksiä.
Lasten kulttuurielämysten turvaamiseksi tulisi kulttuuritoimen ja opetustoimen tehdä yhteistyötä paitsi kulttuuritilaisuuksien järjestämisessä, myös niiden kohdentumisessa lapsille. Nykytilanteessa jotkut koululaiset käyvät koulun järjestämänä kulttuuritapahtumassa useita kertoja vuodessa, ja osa lapsista ei koko kouluaikanaan pääse kulttuuritilaisuuteen.
Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että kaikille peruskoululaisille (1-9 luokkalaisille) tarjotaan mahdollisuus osallistua vähintään yhteen lastenkulttuuritapahtumaan (teatteriin, konserttiin tms.) vuosittain. Helsingin kaupungin v 2007 budjetissa varataan opetus- ja kulttuuritoimelle riittävä rahoitus vuosittaisen lastenkulttuurielämyksen tarjoamiseksi koululaisille.
Vt. Minerva Krohn

Joukkoliikennepalvelut, poikittaisyhteydet, yhdyskuntarakenteen hajautuminen

2006-03-14T19:00:00.000+02:00

Kauppakamarin liikennepäivä 14.3.2006

Arvoisat kuulijat,

Minua on pyydetty puhumaan otsikolla joukkoliikennepalvelut, poikittaisyhteydet, yhdyskuntarakenteen hajautuminen- paljon kysymyksiä, vähän vastauksia.

Liikenne perinteisesti on kovin miehinen aihe, vaikka kaikki meistä, joilla liikuntakyky on vielä tallella, joudumme liikenteeseen osallistumaan. Liikenne on muutakin kuin siirtymistä autolla paikasta toiseen.

Tarve kulkea paikasta toiseen autolla, etenkin työmatkojen, mutta myös vapaa-ajan ym. matkojen osalta liittyy kuitenkin, valitettavasti, yhä useammin ns. yhdyskuntarakenteen hajautumiseen. Yhä useamman ihmisen ja työpaikan muutosta pääkaupunkiseudulle seuraa työmatkojen piteneminen, ja siis liikkumisen tarpeen kasvaminen.

Helsingin näkyy nykyinen työssäkäyntialue on laaja. 50km säteen sisällä käytännössä >40% pendelöi pääkaupunkiseudulle.

Yhdyskuntarakenne on siis jo selvästi hajaantunut, ja tämä muutos on ollut varsin nopeaa.

Yhdyskuntarakenteen hajautuminen on ollut yksi keskeinen teema ja huolenaihe pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan liiton vastauksissa käynnissä olevan kunta- ja palvelurakenneuudistuksen, eli Paras-hankkeen, aluevaiheen vastauksissa.

Pääkaupunkiseudulla tiedetään, että kansainvälinen kilpailukykymme kärsii, jos yhdyskuntarakenne hajautuu. Asumisen pirstoutuminen yhä laajemmalle on myös ekologisesti kestämätöntä; liikenne lisääntyy ja virkistysalueiden määrä vähenee. Tähän kehitykseen on pystyttävä puuttumaan, vaikka osin ollaan jo myöhässä, ja joka tapauksessa kyseessä on vaikea haaste.

Espoon kaupunginhallituksen pj Jukka Mäkelä kertoi ennen kahvia länsimetron tilanteesta. Helsingissä metron jatkamista odotetaan paitsi siksi, että se helpottaisi vierailuja naapurikaupunkiin meille jotka olemme tottuneet kulkemaan raiteilla, erityisesti siksi, että uskomme sen olevan yksi tärkeä keino kaupunkirakenteen tiivistämiseksi. Espoossa metroa ehkä hieman vieroksutaan juuri tästä syystä - tiivistä asumista ja kerrostaloja ei toivota niin paljon kuin pääkaupunkiseudun kilpailukyky ja muuttopaine edellyttäisi.

Muuttoliike tuo väistämättä lisää asukkaita ja työpaikkoja Helsingin seudulle. Tämä on talouden kannalta hyvä. Jos alueiden käytön ja liikenteen suunnittelua ei tehdä yhdessä, syntyy ongelmia. Pääkaupunkiseudun liikenne ongelmat voidaan ratkaista vain joukkoliikenteen jatkuvalla kehittämisellä. Kun väkeä, ja siis liikkujia eli liikennettä tulee lisää, on yhä suurempi osuus saatava joukkoliikenteen kyytiin.

Kehitys on jo nyt erittäin huolestuttavaa. Joukkoliikenteen kulkumuoto-osuus on pääkaupunkiseudulla vuosien kuluessa laskenut. Yhä useampi matka tehdään autolla, ja tilanne pahenee. Helsingissä huono kehitys on tosin saatu käännettyä, mutta koko seudulla on autoilijoiden osuus liikkujista lisääntynyt.
Lisäksi joukkoliikenteen osuus ns. kehyskuntien matkoista on vielä pienempi. Niissä ei ole ollut samanlaista määrätietoista joukkoliikennepolitiikkaa kuin Helsingissä ja pääkaupunkiseudun kunnissa. Täällähän mm. YTV on hoitanut liikenteen kehittämistä yms. jo 30v. Kaupungit ovat investoineet sekä joukkoliikenteeseen, että käyttävät rahaa lippujen subventioon. Näin ei ole kehyskunnissa.

Kun seudun väkimäärä kasvaa, ja jos yhä suurempi osuus kulkee matkansa autolla joukkoliikenteen sijaan, on seurauksena autoliikenteen hallitsematon kasvu. Mitkään tiehankkeet eivät riitä tätä automäärää palvelemaan. Ainoa keino selvitä liikenteen kasvusta on roima satsaus joukkoliikenteeseen.
Joukkoliikenteessä, kuten kaikessa muussakin toiminnassa toteutuu ns. hintajousto. Kun matkalippujen hinta on Helsingissä, ja YTV-alueella noussut, on osa matkustajista luopunut joukkoliikenteen käytöstä. Lipunhintoja on siis pakko jatkossakin subventoida, jotta joukkoliikenne ei menetä suosiotaan.

Toisaalta jos kehyskunnat ryhtyvät subventoimaan joukkoliikenteen käyttäjiä, voi hintajousto toimia niin päin, että uusia käyttäjiä siirtyy autosta joukkoliikenteeseen.

Joukkoliikenteen lipunhinnasta on Helsingin sisäisessä liikenteessä subventiota vajaa 50% ja YTV alueella vajaa 40%. Kehyskunnissa subventio ei pääsäänöisesti ole vielä varsinaisesti käytössä.
Kehyskuntien vähäistä joukkoliikenteen käyttöä selittää osin tarjonnan heikkous, osin lippujen korkea hinta, osin se ettei näillä alueilla oikein pärjää ilman autoa.

Auton omistajilla on lisäksi mielestäni toivoton tapa käyttää autojaan myös työmatkoilla. Pitäisi toimia aivan toisin. Jos Helsingissä on autoton ja kulkee työmatkat julkisilla, säästää autottomuudessaan niin paljon, että vapaa-ajallaan voi käyttää taksia varsin huoletta. Kehyskunnissa rakenne on niin hajaantunut, ettei ilman autoa useinkaan pärjää, ja autolla kuljetaan kun sellainen jo on.

Joukkoliikenteen tarve on yritysmaailmassa yleensä ymmärretty, tuohan joukkoliikenne työntekijät kätevästi sorvin ääreen. Mutta nykyisin yhä useampi yritys sijoittuu joukkoliikenteen kannalta täysin toivottomaan paikkaan, ja sen jälkeen toteaa tarvitsevansa tolkuttomasti parkkipaikkoja työntekijöidensä tarpeisiin. Parkkipaikkoja halutaan myös sinne, minne joukkoliikenteellä pääsee hyvin. Yksi joukkoliikenteen palvelumuoto on kuitenkin liityntäpysäköinti. Ehkä kannattaisikin toivoa tätä lisää, jolloin työntekijät pääsisivät autolla hyvän joukkoliikenteen pariin ja sillä töihin. Yrityksen ympäristö säästyisi työmatkakulkijoiden luomalta ruuhkalta, parkkipaikkojen jäädessä asiakkaiden tarpeisiin.

Joukkoliikenteen kehittäminen on erityisesti autoilijoiden etu. Jokainen autossaan kanssasi samaan suuntaan kulkeva on sinulle vain haitta. Itse asiassa toimet joilla pyritään lisäämään joukkoliikenteen käyttöä, helpottavat autoilijan elämää, ja hankaloittavat meidän joukkoliikennettä jo käyttävien kulkemista.
Siis, joukkoliikenteeseen kannustaminen ja satsaaminen helpottaa autoilijoiden kulkemista ja hankaloittaa joukkoliikenteen käyttäjien kulkemista. Tämä voi kuulostaa paradoksaaliselta, mutta on täysin loogista. Kun uusi kulkija tekee matkansa joukkoliikenteellä, hän ei ole autolla tukkimassa tietäsi, aiheuttamassa ruuhkaa. Toisaalta kun hän nousee joukkoliikenteen kyytiin, hän pysäyttää bussin haluamallaan pysäkillä, hidastaa kulkua maksamalla, vie viimeisen vapaan istumapaikan ennen kuin joukkoliikennettä jo nyt käyttävä pääsee siihen, pysäyttää bussin uudestaan jäädessään pois- siis pelkkä riesa ;-)

Joukkoliikenteen käytön lisääntyminen voi tietysti välillisesti helpottaa myös meidän jo kyydissä olijoiden kulkua. Kun riittävän suuri joukko ihmisiä tarvitsee jotain reittiä, perustetaan ehkä suora yhteys. Ratikasta ei tarvitse enää vaihtaa bussiin, tai juna-asemalta kävellä loppumatkaa. Uudet reitit tuovat uusia suoria, tai nopeampia yhteyksiä. Nämä eivät kuitenkaan synny ilmaiseksi.

Lipunhinnan subventiosta oli puhetta aiemmin. Jos käyttäjiä ja yhteyksiä tulee lisää, on tuen absoluuttista määrää lisättävä, jotta palvelutaso voidaan säilyttää. Uusien yhteyksien osalta tarvitaan tietysti myös investointeja. Erityisesti raideinvestoinnit ovat kalliita, mutta toisaalta raideliikenne on sekä nopeampaa, miellyttävämpää että ekologisempaa.

Pääkaupunkiseudun kannalta olisi loogista, että valtion tuen määrä ei riipu liikenneinvestoinnin laadusta. Erityisen nurinkurista on ollut, että tiehankkeiden tuki on usein suurempaa kuin joukkoliikennehankkeiden.

Pääkaupunkiseudun liikennejärjestelmäsuunnitelma PLJ 2002

Liikennehankkeiden, siis sekä tie-infran että joukkoliikenteen priorisoinnista on pääkaupunkiseudulla perinteisesti sovittu ns. PLJssä, eli Pääkaupunkiseudun liikenne järjestelmässä. Liikennejärjestelmäsuunnitelma on strateginen, liikennejärjestelmää kokonaisuutena tarkasteleva suunnitelma. Edellinen PLJ laadittiin v 2002, ja sen toteuttamisesta tehtiin v. 2003 aiesopimus liikenneministeriön kanssa. PLJ 2002 on siis kompromissi, siinä on joukkoliikenteen kannalta paljon hyvää, mutta myös paljon puutteita.

PLJ 2002 kehittämisohjelmasta mainitaan joukkoliikenteestä mm. seuraavaa:
Joukkoliikenteen kilpailukykyä parannetaan noudattamalla joukkoliikennettä suosivaa liikennepolitiikkaa.
Erityisesti panostetaan raideliikennejärjestelmään. Joukkoliikenteen palvelutarjonnan
parantamisen tärkeä kehittämisalue on poikittainen joukkoliikenne. Linjastoa selkeytetään
parantamalla erityisesti aluekeskusten ja muiden vaihtopaikkojen välisiä yhteyksiä.
Joukkoliikenteen hinta- ja tariffipolitiikkaa kehitetään joukkoliikenteen kilpailukyvyn parantamiseksi.
Joukkoliikenteen houkuttelevuutta lisätään tiedotuksella, ja kalustoa kehitetään.
Joukkoliikenteen liikennevaloetuuksia, sujuvuutta ja häiriön hallintaa parannetaan. Eri kulkumuotojen välistä yhteistyötä parannetaan. Joukkoliikenteen tarpeet otetaan huomioon
maankäyttöratkaisuissa. (YTV A 2003:1.)

Käytännössä paksusta PLJ 2002sta yleensä nostetaan esiin vain väylien toteuttamisjärjestys, vaikka sisällössä on paljon muutakin oleellista. Priorisointi lista näyttää nykyisessä PLJssä tältä:
Liikenneväylähankkeet (hyvä
toteuttamisvalmius) ja niiden
kiireellisyysjärjestys
1. Hakamäentien parantaminen
2. Kehä I, Turunväylä–Vallikallio
3. Säteittäisten pääväylien pikaparannukset
joukkoliikenteen nopeuttamiseksi
4. Marja-rata
5. Kehä III, Vantaankoski–Lentoasemantie
6. Kehä I Helsingissä (itäosa ja keskiosa) ja
Espoossa (Länsiväylä–Turunväylä)
Laaditaan selvitys Kehä I:n osahankkeiden
toteuttamisjärjestyksestä.

Tässä listassa joukkoliikenne on edustettuna, muttei kovin suurella osuudella kuitenkaan. Näitä pitäisi PLJn ja aiesopimuksen mukaan toteuttaa ennen v 2010, kiirettä siis pitää.

Sen lisäksi on listattu

Muut liikenneväylähankkeet ja niiden
kiireellisyysjärjestys
I Metro/raideyhteys, Ruoholahti–Matinkylä

II Espoon kaupunkirata, Leppävaara–Espoon keskus

III Kehä II:n jatko Turuntieltä

Lisäksi on joukko muita hankkeita, joista joukkoliikenteen kannalta keskeisenä on mm poikittaisen joukkoliikenteen kehittämissuunnitelma ja YTV-aluetta laajemman joukkoliikenteen lippujärjestelmän kehittäminen (vrt. Kerava, Kirkkonummi Sipoo), joka näyttä edistyvän vaikka ongelmiakin on.
Lisäksi ohjelmassa on mainittu joukkoliikenteen nopeuttamistoimet, joukkoliikenteen vuorotarjonnan lisääminen ja Joukkoliikenteen laadullinen kehittäminen.

Suuri osa joukkoliikennehankkeista sijoittuu vasta v 2010 jälkeen. Tavoitteita on listattu jo v 2030 jälkeen, kuten maankäytön suunnittelussa tietysti pitääkin.

Joukkoliikenteen hankkeista täytyy mainita vielä Jokeri, joka on merkittävä poikittaisen liikenteen yhteys. Nythän reittiä on hoidettu jo ns. esi-Jokerina, bussilinjalla 550, mutta varsinainen Jokeri käynnistyy pian.
On myös kaavailuja lentoasemalle kulkevasta metrosta. Ihan heti tämä ei ole tulossa, vaan liittyy näihin v 2020 jälkeen suunniteltuihin hankkeisiin.

Ihan halpaa lystiä ei PLJn toteuttaminen ole, ja on aivan selvää, että eri hankkeet kilpailevat keskenään rahoituksesta. PLJssä on pyritty löytämään kompromissi ja priorisointijärjestys näille hankkeille, niiden kilpaillessa toisaalta valtion rahoituksesta, ja toisaalta kaupunkien omista investoinneista.

Samantyyppistä yhteistyötä ja priorisointia pyritään toteuttamaan Helsingin seudun kuntien kanssa MAL- yhteistyönä, eli maankäyttö, asuminen, liikenne suunnitelman laatimisessa.

Liikenteen suurina puutteina voi Helsingin seudulla nähdä poikittaisten yhteyksien puuttumisen. Nämä ovat puutteelliset sekä Helsingissä, että pääkaupunkiseudulla, että erityisesti kehyskunnissa. Jokeri on vasta alku poikittaisen liikenteen kehittämisessä.

Pääkaupunkiseudulla on määritelty myös ns. joukkoliikennekaupunki.

Varsinaisessa joukkoliikennekaupungissa on vähintään 70 vuoroa vuorokaudessa Helsingin keskustaan ja vähintään 50 vuoroa vuorokaudessa aluekeskukseen. Pysäkille sallitaan 400 metrin kävely.
Täydentävässä joukkoliikennekaupungissa vuoroja Helsingin keskustaan tulee olla vähintään 50 ja omaan aluekeskukseen 25 vuorokaudessa. Täydentävässä joukkoliikennekaupungissa sallitaan 600 metrin kävely.
Raideliikenteen lähtömääriä on tiheän liikennöinnin, suuren kapasiteetin ja luotettavuuden
vuoksi kerrottu 1,5:llä.

Pääkaupunkiseudulla on pitkään asetettu tavoitteita joukkoliikenteen kehittämiseksi. Mikään ei kehity itsekseen ja ilman ponnistuksia, tässä tapauksessa ilman rahallista panostusta.
Kehyskunnissa joukkoliikenteen kehittämiseen on havahduttu vasta paljon myöhemmin. Onhan niiden kasvu ollut yllättävän nopeaa. Valitettavasti kasvu on ollut osin hallitsematonta, johtaen alussa mainittuun yhdyskuntarakenteen hajautumiseen, sekä autolla liikkumisen lisääntymiseen. Satsauksilla joukkoliikenteeseen on nyt kiire.

Pääkaupunkiseudulla on määritelty joukkoliikenteen palvelutasotavoite, ja analysoitu miltä osin palvelutaso ylittyy ja missä se on puutteellinen.

Sanoin alussa, että joukkoliikenteen kehittäminen on erityisesti autoilijoiden etu. Kuten äskeisessä tuli esille on meneillään toki paljon hankkeita, jotka toteutuessaan parantavat erityisesti joukkoliikennepalveluja. Toisaalta tuli esille se, että joukkoliikennehankkeet kilpailevat samasta rahoituksesta kuin autoliikenteen väylähankkeet. On ymmärrettävää, että joukkoliikenteen käyttäjä tässä tilanteessa pyrkii pitämään joukkoliikenteen puolta, autoilijan puolustaessa tiehankkeita.

Liikennevirrat käyttäytyvät nimensä mukaisesti virtojen tavoin, liikenne täyttää kaiken tilan joka sille varataan. Autoilijoiden elämä ei siis välttämättä helpotukaan uusien teiden rakentamisesta, koska tilan valtaavatkin uudet autot. Esimerkkinä Kehä II, jonka käyttöönoton yhteydessä liikenne kasvoikin 6 % ensimmäisenä käyttöönottovuotena, kun liikenteen vuotuinen kasvu tien vaikutusalueella on ollut luokkaa 1-2 %.
Uusia väyliä tärkeämpää on saada osa autoilijoista joukkoliikenteen käyttäjiksi.

Ruuhkamaksu

Liikenteen ohjaamisen välineenä tulisi ottaa käyttöön ns. ruuhkamaksu. Kyse ei siis ole tietullista, vaikka sitäkin nimeä usein käytetään. Tietulli on maksu, joka maksetaan jonkin väylän käyttämisestä aina, vaikka olisi tien ainoa käyttäjä. Ruuhkamaksu sen sijaan on nimensä mukaan maksu, joka on riippuvainen ruuhkan määrästä.

Suomen lainsäädäntö ei vielä mahdollista ruuhkamaksun käyttöön ottoa, joten lainsäädäntöä tulee muuttaa. Ruuhkamaksun tulot pitää lain laatimisen yhteydessä määrätä ohjattavaksi joukkoliikenteen kehittämiseen.

Tiedän, että ruuhkamaksu ajatuksena kauhistuttaa autoilijoita, ja todennäköisesti osa teistä on jo sulkenut korvansa, tai miettii vihaisen ruuhkamaksun vastaisen mielipidekirjoituksen laatimista. Kuitenkin elinkeinoelämä yleensä ymmärtää rahan, ja etenkin kulujen päälle, joten ruuhkamaksuun kannattaa tutustua, eikä tyrmätä uutta tuttavuutta ennakkoasenteiden vuoksi.

Ruuhkamaksun idea on siis se, että ruuhka-aikaan kulkeva autoilija maksaa tien käyttämisestä. Ruuhkan ulkopuolella saman väylän ajaminen on maksutonta. Maksuja voidaan myös porrastaa ruuhkan ”tiiviyden” mukaan. Tekniset edellytykset maksun joustavaan keräämiseen on olemassa, ja myös maksun suuruuden porrastaminen on mahdollista.

Mitä hyötyä ruuhkamaksusta on, vai onko se vain keino rahastaa autoilijoita jälleen kerran.
Ruuhkamaksut ovat olleet käytössä Lontoossa n 3 vuotta. Vastustus maksuille oli ennen niiden käyttöön ottoa suuri. Keskustan liikenne kuitenkin väheni maksujen myötä 20%, ja myös maksujen vastustajat ovat huomanneet niiden toimivan.
Tukholmassa ruuhkamaksut otettiin käyttöön viime syksynä. Tavoitteena oli 10-15% alenema liikenteen määrässä. Tällä tavoiteltiin sekä joukkoliikenteen helpottumista, että kaupallisen liikenteen sujuvampaa kulkua. Myös siellä vastustus oli ankaraa ennen maksujen tuloa. Maksut kuitenkin tulivat, ja autoliikenteestä ”katosi” 25-30%. Matkat nopeutuivat, ja maksujen suosio on noussut.

Miksi erityisesti liike-elämän kannattaisi innostua ruuhkamaksuista, ja niiden aiheuttamasta liikenteen, erityisesti siis ruuhkan, vähentymisestä? Liikenteen suunnittelussa lasketaan yleensä ihmisten liikenteessä käyttämälle ajalle hinta. Näitä laskelmia käytetään usein tiehankkeiden perustelussa, ”paljonko maksaa kun ihmisten matka on hidas?” Tämä kustannus on kuitenkin osin virtuaalista, kukaan ei todellisuudessa maksa ruuhkassa istuvien autoilijoiden menetetystä vapaa-ajasta ja liian lyhyistä yöunista mitään. Mutta, kun ruuhka seisottaa tavarakuljetuksia, rekkoja ja lähettejä, liike-elämä maksaa tältäkin ajalta palkkaa. Yrityksille aiheutuu siis oikeita todellisia kuluja ruuhkan viemästä työajasta. Joukkoliikenteen osalta tilannetta pyritään helpottamaan esim. joukkoliikennekaistoilla, ja liikennevaloetuuksilla.
Mutta teidän yritystenne tavarantoimittajat, asiakkaan luo matkaavat konsultit ja te itse joudutte varaamaan paikasta toiseen kulkemiseen enemmän aikaa, kun joku muukin on päättänyt kulkea samaa väliä autolla.

Ruuhkamaksujen vastustajat ovat usein pelotelleet keskustan kaupallisen vetovoiman vähentymisellä, ihmiset eivät tule ostoksille keskustaan maksun vuoksi. Shoppailijat eivät kuitenkaan kulje ruuhkan aikataulussa, ja toisaalta ruuhka-aikaan liikkuminen helpottuu ruuhkan vähentyessä, joka voi houkutella keskustaan sellaisia, jotka nyt ruuhkan pelossa suuntaavat kauemmas.

Ruuhkamaksujen tuotto pitää käyttää joukkoliikenteen kehittämiseen, koska tarkoitushan on ohjata osa autoilijoista joukkoliikenteen pariin. Silloin tarvitaan paitsi lisäkapasiteettia olemassa oleville yhteyksille, uusia yhteyksiä kysynnän mukaisesti.

Pääkaupunkiseudulla on kunnianhimoiset suunnitelmat joukkoliikenteen kehittämiselle. Kunnianhimo on onneksi kasvanut myös kehyskunnissa.
Yhdyskuntarakenteen hajoamisen ongelmia ymmärretään nyt aiempaa paremmin, joten myös sen torjumiseen on aiempaa enemmän halua.

Joukkoliikenne tarvitsee rahaa, ja sitä kannattaa hankkia ruuhkamaksuilla.
Yrityselämän kannattaa toimia joukkoliikenteen äänitorvena, jokainen tieltä poistunut autoilija nopeuttaa matkaasi, kuljitpa itse autolla, bussilla, pyörällä tai kävellen.

Minerva Krohn

Onko paras hyvän vihollinen?

2006-02-12T23:19:00.000+02:00

Helsingin valtuusto keskusteli kuukausi sitten ns. paras-hankkeesta. Uutiskynnyksen keskustelusta ylitti se, että valtuutettujen enemmistö olisi valmis yhdistämään pääkaupunkiseudun kunnat yhdeksi isoksi kaupungiksi. Ystävänpäivänä pääkaupunkiseudun kaupunkien poliitikot kokoontuivat antamaan alueen vastausta paras-hankkeeksi kutsutusta kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa sisäministeriölle. Tämä vastaus ei enää olekaan yhtä vallankumouksellinen. Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen kertovat aikovansa syventää keskinäistä yhteistyötään, mutta kuntarajoista ei vielä olla valmiita luopumaan.
Suomessa on kuntia yli 400. Väestön vanhentuessa, ja nuorimpien muuttaessa kaupunkeihin, ei joillakin kunnilla enää ole edellytyksiä selvitä peruspalveluista, jotka kuitenkin ovat kuntien hoidettavina. Siksi kuntien pitäisi yhdistyä. Tämä perustelu ei kuitenkaan koske pääkaupunkiseutua, jossa kuntakoko kyllä on riittävä palveluiden järjestämiseen. Pääkaupunkiseudun pirstoutumista voidaan pitää ongelmana kun Helsinkiin pyritään houkuttelemaan ulkomaisia yrityksiä, tai työntekijöitä. Tarvitsemme kansainvälisesti menestyviä yrityksiä, jotta veroja palveluiden järjestämiseen saadaan kerättyä.
Kaupungin viihtyisyyden kannalta on tärkeää, että kasvavan kaupungin liikenne saadaan aisoihin. Joukkoliikenteen pitää olla sujuvaa, jotta autoilu houkuttelisi vain harvoja. Toisaalta asumista kannattaa sijoittaa sinne missä jo on hyvä joukkoliikenne, tai mihin se voidaan helposti järjestää. On järjetöntä sovitella taloja kenkälusikalla helsinkiläisen puiston kulmaan, jos viihtyisää asumista voidaan järkevämmin mahduttaa naapurikaupunkiin valmiin joukkoliikenneyhteyden varteen. Ongelmia kuitenkin syntyy kun kunnat ovat erillisiä; toisaalta kaupungilla on varaa vain kohtuulliseen kasvuun, koska uudet asukkaat ja alueet vaativat aina investointeja, jotka vievät rahaa. Toisaalta Helsingin verotulot kasvavat huonosti, jos perheet muuttavat naapurikaupunkiin. Verotuloja tarvitaan jotta palvelut saadaan toimimaan.

Kaikki kaupungit hyötyvät jos seudun elinvoimaisuus kasvaa, mutta lyhytnäköisesti katsottuna jokin kaupunki näyttää hyötyvän jostakin muutoksesta enemmän. Yhteistyön lisäämisellä yritetään varmistaa seudun kannalta fiksujen hankkeiden edistyminen. Länsimetro on joukkoliikenteen kannalta ensisijainen, mutta muitakin yhteyksiä pitää parantaa. Toisaalta kunnallisten palveluiden yhteiskäytöstä kaupunkien välillä on sovittu. Kaupunkien välisiä raja-aitoja ollaan siis madaltamassa, vaikka rajoja ei vielä kokonaan poistetakaan.
Pääkaupunkiseutu on jo pitkään ollut yhtenäistä työssäkäyntialuetta. Kaupallisia palveluita käytetään joustavasti rajan yli. Harvan identiteettikään on yhteen kaupunkiin vahvasti sitoutunut. Miljoonan asukkaan kaupunki nähdään kuitenkin helposti myös pelottavana.
Ihmisellä on tarve kuulua yhteisöön; ” olla kotoisin jostakin.” Isoon kaupunkiin ei ehkä synnykään samanlaista kotikaupunkitunnetta.
Kuntauudistuksen yhteydessä pitää kehittää asukkaiden osallisuutta päätöksentekoon. Suurpääkaupunkia pelätään, kun ajatellaan päätöksenteon karkaavan kovin kauas asukkaista. Osallistumista voidaan kuitenkin lisätä yhteisöllisyyden keinoin. Asukkailla pitää olla mahdollisuus vaikuttaa oman asuinalueensa ilmeeseen ja henkeen. Asukastoimintaa täytyykin tukea, oli alueella yksi tai neljä kuntaa. Kunnallisissa palveluissa voidaan miettiä miten käyttäjien kokemus voidaan hyödyntää palvelun kehittämisessä. Suuressakaan kaupungissa ei päätöksenteon tarvitse karata kauas.
Eduskunnan puhemies Lipponen varoittelee pääkaupunkiseudun kuntia, että valtio laittaa asiat sujumaan, jos yhteistyö ei muuten suju. Itse olisin toivonut, että kaupungit olisi jo nyt saatu järkiliittoon, ettei valtion mestaroimaa järjestettyä liittoa tarvitse pelätä. Helsingin kosintaan ei kuitenkaan suostuttu, joten täytyy toivoa avoliitolle onnea.

Minerva Krohn