Istuin äskettäin hienoilla illallisilla. Toisella puolellani istui kansainvälisesti menestyneen suomalaisen yrityksen johtoon kuuluva henkilö, toisella puolellani 15 v suomessa asunut maahanmuuttaja.
Kansainvälisessä yrityksessä työskentelee ihmisiä eri puolilta maailmaa. Sen kannalta on tärkeää että viisumi ja työlupa ulkomailta tulevalle työntekijälle järjestyvät joustavasti. Samoin yrityksen suomalaisten työntekijöiden pitää tarvittaessa voida lähteä ulkomaille vuodeksi - pariksi. Useimmat ulkomailta tulevat työntekijät viipyvät täällä vain pari vuotta, ennen paluutaan kotimaahansa tai lähtemistä työkomennukselle muualle maailmassa.
Yritys on kansainvälinen, työkielenä on usein englanti, ja ulkomailta tulleita kohdellaan työpaikalla kuten suomalaisiakin. Kaikkien oletetaan tekevän ahkerasti töitä, se on yrityksen menestymisen edellytys. Erityisen tärkeää on saada myös muualta tulleiden osaaminen käyttöön, yrityksen toimialan osaajia ei suomessa kouluteta riittävästi. Kansainvälisyys on siis alalla menestymisen edellytys.
Itä-Euroopasta Suomeen muuttanut pöytänaapurini kertoi hieman toisenlaisesta asenteesta ulkomaalaisiin. Viidentoista vuoden aikana hän on oppinut suomen erittäin hyvin, korkeakoulututkintojakin on kaksi. Työhakemuksia hän kertoi lähettäneensä useita tuhansia. Vakituista, tai edes säännöllistä työtä ei kuitenkaan ole löytynyt. Mies kertoo työllistäneensä itsensä kolmessa eri ammatissa freelancerinä. Tulot ovat epäsäännöllisiä, oma työpaikka täytyy aina luoda uudestaan.
Mutta Helsinkihän on kansainvälisestikin arvostettu hyvästä elämänlaadusta ja turvallisuudesta. Toki täällä viihtyy, vaikka työura olisikin kovin pätkittäistä. Turvallisuus ei kuitenkaan kaikin osin koske muualta tulleita. Vierustoverini kertoi joutuneensa kolme kertaa väkivallan uhriksi, koska hänen oli kuultu puhuvan kadulla venäjää.
Helsinki pyrkii menestymään kansainvälisenä mini-metropolina. Kansainvälisissä elämänlaatuvertailuissa olemme menestyneet hyvin. Helsinkiä on pidetty etenkin turvallisena. Menestyäksemme kansainvälisesti meidän pitää onnistua houkuttelemaan tänne osaajia kaikkialta maailmasta. Suomessa on panostettu koulutukseen. Luovuuskeskuksena voisimme tuottaa maailmalle osaamiseen ja oivallukseen perustuvia hyödykkeitä. Luonnonvarojen sijaan näiden tuottamiseen tarvitaan kekseliäisyyttä. Luovuus ja keksinnöt syntyvät tutkimusten mukaan parhaiten monipuolisessa ympäristössä, jossa ihmisten erilainen kokemustausta tuo uusia ärsykkeitä. Tarvitsemme siis kansainvälisiä osaajia ja kulttuurintekijöitä tänne lyömään viisaat päänsä yhteen.
Illallisseuranani ollut kansainvälisen yrityksen johtoon kuuluva mies uskoo varmasti että ulkomaalaiset osaajat parantavat sekä hänen edustamansa yrityksen että koko Suomen menestystä. Kerroin hänelle toisen vierustoverin kokemuksista ja totesin että, pyrkimys kansainvälistymiseen ei onnistu jos täällä jo olevilla ulkomaalaisilla ei ole mukavaa. Menestyvän suomalaismiehen mukaan ei pidä olla mukavaa, mutta siedettävää kai kuitenkin. Ilmeisesti mukava elämä ulkomaalaisille kuulosti hänen korvissaan sosiaalitukien väärinkäytöltä.
Minun kokemukseni on että, ihmiset pyrkivät mukavaan elämään. Jokainen luo oman mukavan elämän sisällön itse, mutta yleensä siihen sisältyy koti, ystäviä, mielekäs työ ja turvallisuus liikkua. Jos täällä asuvien ulkomaalaisten kokemus Suomesta sisältää jatkuvasti arkipäiväistä rasismia; vaikeus saada työtä, väkivallan uhka ulkona liikkuessa, mahdottomuus ystävystyä suomalaisten kanssa, on menestymisstrategiamme kansainvälisenä kaupunkina tuhoon tuomittu.
Minerva
maanantai 22. marraskuuta 2004
maanantai 18. lokakuuta 2004
Valtio alentaa verotusta, kunnat kiristävät - mitä järkeä?
Samaan aikaan kun maan hallitus suunnittelee veronkevennyksiä, ainakin kahdeksankymmentä kuntaa suunnittelee veroprosenttinsa nostamista ensi vuodeksi. Kiinteistöveroa nostaa 150 kuntaa, ja suurin osa kunnista korottaa erilaisia palvelumaksuja. Tiettävästi yksikään kunta ei aio laskea veroprosenttiaan. On vaikea välttää vaikutelmaa, että hallitus on vähin erin siirtämässä vastuuta hyvinvointivaltion veropohjasta kunnille.
Akuutti esimerkki löytyy pääkaupunkiseudulta, jossa liki 200 000 asukkaan Vantaa maksaa kuntien välistä verotulontasausta 56 miljoonaa euroa ja aikoo nostaa veroprosenttiaan kokonaisella prosentilla. Kaiken kukkuraksi hallitus päätti osoittaa Vantaalle 4 miljoonaa euroa harkinnanvaraista valtionosuutta. Tällaisten ihmeellisyyksien selittäminen tavalliselle veronmaksajalle on vaikeaa, ellei ylivoimaista.
Valtiovallan on helppo ajaa veronkevennyspolitiikkaa, kun peruspalveluiden järjestämisestä vastaavat kunnat joutuvat kevennysten maksajiksi. On hämmästyttävää, ettei tämä asetelma ole noussut yleiseen keskusteluun kunnallisvaalien alla.
Akuutti esimerkki löytyy pääkaupunkiseudulta, jossa liki 200 000 asukkaan Vantaa maksaa kuntien välistä verotulontasausta 56 miljoonaa euroa ja aikoo nostaa veroprosenttiaan kokonaisella prosentilla. Kaiken kukkuraksi hallitus päätti osoittaa Vantaalle 4 miljoonaa euroa harkinnanvaraista valtionosuutta. Tällaisten ihmeellisyyksien selittäminen tavalliselle veronmaksajalle on vaikeaa, ellei ylivoimaista.
Valtiovallan on helppo ajaa veronkevennyspolitiikkaa, kun peruspalveluiden järjestämisestä vastaavat kunnat joutuvat kevennysten maksajiksi. On hämmästyttävää, ettei tämä asetelma ole noussut yleiseen keskusteluun kunnallisvaalien alla.
maanantai 27. syyskuuta 2004
Valtion turvattava kuntien rahat peruspalveluiden järjestämiseksi
Helsingin valtuuston pj Minerva Krohn vastaa ministeri Kalliomäelle 27.9.2004
Valtiovarainministeri Kalliomäki kehotti viikonvaihteessa kuntia laatimaan peruspalvelubudjetteja palveluiden turvaamiseksi. Huoli peruspalveluiden järjestämisestä on yhteistä varmasti kaikissa kunnissa. Ongelmana palveluiden suhteen ei ole haluttomuus laadukkaiden palveluiden järjestämiseen, tai kyvyttömyys niiden suunnitteluun. Laadukkaiden palveluiden turvaaminen vaatii riittävän rahoituksen.
Äänessä on Nurmijärvellä ilmeisesti ollut nimenomaan kunnallisvaaliehdokas Kalliomäki. Valtiovarainministerin tehtävässään Kalliomäen tulisi kantaa huolta kuntien taloudesta aivan toisella tavalla. Kuntien talous on riippuvainen verotuloista. Monissa kunnissa on jouduttu korottamaan kunnallisveroa jotta palvelut saadaan järjestettyä. Kunnallisvero on vähennysten kautta vain hieman progressiivinen ja osuu siksi varsin rankasti pienituloisiin.
Kuntien talouden kannalta on aivan ratkaisevaa, että valtio ryhtyy vihdoin toimiin työttömyyden hoitamiseksi. Työllisyyden paraneminen tuo kuntiin verotuloja, joilla peruspalvelut saadaan turvattua laadukkaina ja riittävinä myös vanhenevalle väestölle. Valtion tulee myös luopua ylimääräisen tasausmaksun perimisestä kunnilta. Valtio perii kunnallisveron tasausta tänä vuonna 101 miljoonaa euroa enemmän kuin se palauttaa kunnille. Ensi vuonna tämän valtion välistä vetämän summan arvellaan nousevan 140 miljoonaan euroon. Kalliomäen tulisikin ministerinä ryhtyä pikaisiin toimiin kuntien talouden parantamiseksi.
Valtiovarainministeri Kalliomäki kehotti viikonvaihteessa kuntia laatimaan peruspalvelubudjetteja palveluiden turvaamiseksi. Huoli peruspalveluiden järjestämisestä on yhteistä varmasti kaikissa kunnissa. Ongelmana palveluiden suhteen ei ole haluttomuus laadukkaiden palveluiden järjestämiseen, tai kyvyttömyys niiden suunnitteluun. Laadukkaiden palveluiden turvaaminen vaatii riittävän rahoituksen.
Äänessä on Nurmijärvellä ilmeisesti ollut nimenomaan kunnallisvaaliehdokas Kalliomäki. Valtiovarainministerin tehtävässään Kalliomäen tulisi kantaa huolta kuntien taloudesta aivan toisella tavalla. Kuntien talous on riippuvainen verotuloista. Monissa kunnissa on jouduttu korottamaan kunnallisveroa jotta palvelut saadaan järjestettyä. Kunnallisvero on vähennysten kautta vain hieman progressiivinen ja osuu siksi varsin rankasti pienituloisiin.
Kuntien talouden kannalta on aivan ratkaisevaa, että valtio ryhtyy vihdoin toimiin työttömyyden hoitamiseksi. Työllisyyden paraneminen tuo kuntiin verotuloja, joilla peruspalvelut saadaan turvattua laadukkaina ja riittävinä myös vanhenevalle väestölle. Valtion tulee myös luopua ylimääräisen tasausmaksun perimisestä kunnilta. Valtio perii kunnallisveron tasausta tänä vuonna 101 miljoonaa euroa enemmän kuin se palauttaa kunnille. Ensi vuonna tämän valtion välistä vetämän summan arvellaan nousevan 140 miljoonaan euroon. Kalliomäen tulisikin ministerinä ryhtyä pikaisiin toimiin kuntien talouden parantamiseksi.
tiistai 25. toukokuuta 2004
Poliittiset päättäjät - kehityksen voimavara vai välttämätön paha?
Terve-sos 2004 Espoossa 25.5.2004
Minua pyydettiin tähän seminaariin puhumaan politiikan merkityksestä sosiaali- ja terveystoimen uusien toimintatapojen mahdollistajana. Kimmokkeena tähän pyyntöön lie ollut Helsingissä toteutettu, tai toteutumassa oleva sosiaali- ja terveysvirastojen hallinnon uudistus. Otsikointi Poliittiset päättäjät - kehityksen voimavara vai välttämätön paha, on lähinnä oma tulkintani siitä miten poliitikkojen rooli usein ymmärretään.
Taustaksi täytynee kertoa että toimin itse kahdessa roolissa tällä kentällä. Helsingin kaupungin valtuuston puheenjohtajana minulla on rooli poliittisessa päätöksenteossa, toisaalta Helsingin kaupungin väestövastuisena terveyskeskuslääkärinä Itäkeskuksen terveysasemalla toimin myös ns. rivityöntekijänä, osaltani toteuttamassa niitä strategioita joita valtuustossa terveystoimen osalle hiotaan.
Töissä kuulen monien asioiden epävarmuustekijänä että asia on menossa vielä jaostoon tai lautakuntaan, tai peräti valtuuston asti. Terve kunnioitus näitä ylimpiä päätöksentekoelimiä kohtaan on toki paikallaan, mutta epävarmuus ja pelko kertoo ehkä juuri siitä että poliittiset päättäjät nähdään jopa välttämättömänä pahana, ei erityisen dynaamisina kehityksen mahdollistajina.
Kunnallisena päättäjänä monien muiden sektoreiden päätösten jäljen näkee paljon konkreettisempana kuin sosiaali- tai terveystoimessa. Kaavapäätös johtaa ympäristön muuttumiseen, talojen voi nähdä nousevan siihen mihin ne on liitekartassa merkitty tai uusi bussilinja kulkee sille merkittyä reittiä. Toki myös sosiaali- ja terveyspuolen ratkaisut näkyvät lopulta myös palveluissa, mutta usein on niin että isokaan muutos ei lopulta heijastu etulinjan työhön paljoa.
Tässä seminaarissa on käsitelty ihmisten asioiden kokonaisvaltaista hoitamista ja moniammatillista yhteistyötä. Usein tämäntyyppiset hankkeet joilla pyritään uudistamaan nykyisiä toimintamalleja ovat vaikeasti edistettäviä. Nykyistä totuttujen sektorirajojen sisällä pysyvää toimintaa on helpompi puolustaa, kuin uutta muotoutumatonta toimintatapaa.
Sosiaali- ja etenkin terveyspalvelut ovat korkealla suomalaisten arvoasteikolla. Kaupunkilaiset toivovat että kunnan heille järjestämät sosiaali- ja terveyspalvelut ovat laadukkaita ja helposti saatavilla. Myös poliitikot arvostavat näitä palveluita, ja niiden pohtimiseen käytetään sekä lautakunnissa että valtuustossa paljon aikaa. Työntekijän kannalta voi kuitenkin tuntua että kaikki tämä arvostus on pelkkää puhetta.
Helsingissä suurin huolenaihe parin viime vuoden aikana on ollut taloustilanteen radikaali huonontuminen. Tämä on pakottanut kaupungin suuriin budjettileikkauksiin. Tavoitteena on ollut menojen sopeuttaminen tuloihin, ei siis varsinainen säästäminen. Itse asiassa lainaakin on jouduttu ottamaan, ja otetaan myös tänä vuonna, joten varsinaisia säästöjä ei siis ole syntynyt.
Sosiaali- ja terveystoimi ovat yhteensä reilu puolet Helsingin kaupungin budjetista, tämän vuoksi niitä ei ole voitu jättää talouden sopeuttamisen ulkopuolelle.
Kuten alussa mainitsin on Helsingissä toteutettu varsin suuri hallinnollinen muutos sosiaali- ja terveystoimessa. Esittelen sitä tässä lähinnä esimerkkinä muutoksesta joka on lähtenyt liikkeelle poliitikkojen toteamasta muutostarpeesta, ja yrityksestämme ratkaista huonon taloustilanteen aiheuttamia ongelmia.
Organisaation muuttaminen lähti siis käyntiin tarpeesta saada menoja alas puutumatta kovin paljoa palvelun määrään ja laatuun. Kaupunginhallitus perusti reilu vuosi sitten organisaatiokomitean, jonka varapuheenjohtajana toimin. Ensimmäisenä urakkana kävimme läpi sosiaali- ja terveystoimen rakennetta ja menoja. Ratkaisuna korkeisiin kustannuksiin päätimme esittää suurpiirijaosta luopumista. Helsinki on aiemmin ollut jaettuna seitsemään suurpiiriin. Terveystoimi luopui näistä tämän vuoden alussa. Nyt terveyskeskus, joka siis aiemmin oli nimeltään terveysvirasto, toimii ns sektoriorganisaationa, eräänlaisella putkimallilla. Jokainen toiminto on yhdessä putkessa koko kaupungin alueella, esim. pitkäaikaishoito, terveysasematoiminta, hammashoitolat jne.
Sosiaalitoimi siirtyy uuteen elinkaarimalliinsa ensi vuoden alussa. Tällöin elinkaaren eri vaiheeseen liittyviä sektoreita edustavat lapsiperheiden palvelut, aikuisten palvelut ja vanhuspalvelut.
Tarkoituksemme on myös siirtää kotisairaanhoito ja kotipalvelu yhdeksi sektoriksi terveystoimen alle. Tämän on kuitenkin tulkittu vaativan lakimuutosta jonka toivomme tulevan eduskunnassa hyväksytyksi.
Kyseessä oli siis hallinnollisesti iso mullistus. Vaihtoehtoja puitiin komiteassa pitkään. Jälkeenpäin voi pitää virheenä sitä että virasto ja lautakunta jätettiin pohdinnan ulkopuolelle. Tässä taisimme itse ottaa "välttämättömän pahan" -roolin. Tehdyt sopeuttamispäätökset olivat herättäneet niin paljon vastarintaa että halusimme tehdä työn komiteassa rauhassa, ja sen vuoksi emme uutisoineet työn vaiheista.
Loppuvaiheessa oli kentällä jo huhuja suunnitelluista uudistuksista. Itsekin kuulin niitä töissä usein.
Kun komitea julkisti ehdotuksensa, oli julkisuuden vastaanotto lähes yksinomaan kiittävää. Ajan katsottiin kulkeneen alueorganisaation ohi. Työntekijäjärjestöt ilmaisivat laimean kriittisen suhtautumisen muutokseen. Me poliitikot tulkitsimme tämän laimean kritiikin lähes puolloksi. Politiikassa on kai totuttu siihen että työntekijäjärjestöt yleensä vastustavat kaikkea muutosta.
Suurin vastustus koski vanhusten kotiin tulevien palveluiden sijoittamista terveystoimen alle, valittavana oli kaksi vaihtoehtoa, joista toinen tuli ratkaisuksi. On selvää että toisella sektorilla ratkaisu koetaan huonoksi.
Suurin ja sen vuoksi vaikein muutos kaiken kaikkiaan kohdistui keskijohtoon, jonka määrä uudistuksessa väheni. Aiemmin jokaisessa suurpiirissä oli oma terveysjohtaja, ja sosiaalijohtaja, mutta nyt jokaisella sektorilla on oma johto. Ymmärrettävää siis on että suurin kritiikki tuli keskijohdosta.
(Henkilöstöpoliittisesti muutos olisi voitu terveysvirastossa hoitaa tyylikkäämmin.)
Toisaalta omalla työpaikallani liittyi myös pelkoja siitä että uusi organisaatio mullistaa työnteon täysin. Muutos on toki vasta alullaan, ja sen vaikutuksia palveluiden laatuun, saatavuuteen ja kustannuksiin ei voida arvioida. Kuitenkin kun miettii terveysaseman toimintaa, ja sen yksittäisten työntekijöiden työnkuvaa, ei niihin voida suurillakaan organisaatiouudistuksilla vaikuttaa. Organisaatio vaikuttaa lähinnä edellä mainittuihin; saatavuus, laatu, hinta. Mutta itse päivätyö, rutiini pysyy samana. Omassa työssäni sama väestö asuu samoissa osoitteissa, sairastaa samoja tauteja, ja käy vastaanotollani samalla tavalla kuin aiemmin. Näin lohdutin kollegojani ennen muutosta, ja näin voin todeta työn jatkuneen myös organisaatiomuutoksen jälkeen.
Miksi muutos sitten on niin vaikeaa?
Helsingin organisaatiouudistus on keskeneräisyytensä vuoksi hieman huono esimerkki. Vielä en voi kertoa oliko meidän poliitikkojen päättämä uudistus hyvä vai huono. Vähensikö vai lisäsikö se rajapintoja ja yhteistyön esteitä. Prosessi kuitenkin opetti paljon siitä miksi muutos on niin vaikeaa.
Olemme joutuneet tekemään Helsingissä myös muita paljon vaikeampia päätöksiä talouden tasapainottamiseksi. Kuten kerroin sosiaali- ja terveystoimeen menee kaupungin budjetista noin puolet, joten sopeuttamistoimia on jouduttu tekemään myös niissä. Molemmilla sektoreilla Helsingin kulut ovat lähes 20% korkeammat kuin suurien suomalaisten kaupunkien kulut keskimäärin. Voisi siis luulla että edullisempien toimintatapojen löytäminen ei olisi ylivoimaista. Kuitenkin, emme Helsingissä tarkkaan ottaen tiedä mistä nämä muita kaupunkeja korkeammat kulut johtuvat. Osalle kuluista on selitys, mutta osa on selittämätöntä. Helsinki pääkaupunkina, ja suurkaupunkina kerää suuremman joukon yhteiskuntamme huono-osaisia, alkoholiongelmaisia, suurkuluttajia, asunnottomia, vapautuneita vankeja jne on Helsingissä suhteellisen paljon. Osa kuluista on kuitenkin ilmeisesti rakenteistamme ja toimintatavoistamme johtuvaa "ylikulua".
Me poliitikot olemme yrittäneet löytää sellaisia tapoja laskea kustannuksia jotka eivät koskisi kovin kipeästi ja suoraan kuntalaisten saaman palveluun. Tämä on kuitenkin osoittautunut erittäin vaikeaksi.
Vuosi sitten kuulin hyvän sitaatin joka kuvaa hyvin vallitsevia asenteita; ehkä jopa meidän keski-ikäisten mielenlaatua ylipäätään.
"Kaikki haluavat kehitystä, kukaan ei halua muutosta"
Kehitystä haluavat siis sekä kansalaiset, työntekijät että poliittiset päättäjät, mutta muutosta ei halua kukaan. Vaikka mitään ei koskaan muutettaisi, voidaan toki ainakin yrittää kehittää. Hyvään lopputulokseen pääseminen edellyttää kuitenkin tässä tapauksessa sitä että nyt olemassa oleva toimintamalli on hyvä.
Huonoa kehittämällä ei tule hyvää. Hyvääkin voi joskus olla kannattavaa muuttaa. Esim. maailman muuttuminen voi tehdä aiemmin hyvästä ei-niin-hyvän. Toisaalta hyvän rinnalla voi olla vielä parempi, johon pääseminen vaatii isompaa muutosta.
Kun olemme etsineet mahdollisuutta kustannusten alentamiseen on erityisesti lakisääteisten palveluiden tuottamisen toimintatavan muuttaminen osoittautunut vaikeaksi. Eli ajatellaan että koska palvelu on lakisääteinen, ei myöskään sen tuottamistapaan, tai sisäisiin toimintatapoihin voi puuttua. Ei-lakisääteiset palvelut ovatkin siksi helpommin supistamisen ja lakkauttamisen kohteena. Tällöin helposti katoaa juuri niitä hyviä uusia toimintatapoja, jotka ovat esim. poikkihallinnollisia tms. Toki lakisääteiset palvelut tulee hoitaa, mutta Helsingin tapauksessa pitäisi etsiä tapoja karsia niiden "ylikustannuksia", jotta myös muuhun jää rahaa.
Poliitikkona usein huomaan että poliittisia päättäjiä pidetään enemmänkin uhkana kuin voimavarana. Kun sosiaali- ja terveyspalvelut kuitenkin ovat korkealla sijalla myös meidän poliitikkojen arvostuksessa, voisi ajatella että meistä olisi myös voimavaraksi.
Joskus ison muutoksen tarve lähtee organisaation sisältä. Varmaan juuri silloin poliitikot nähdään eniten uhkana. Pelätään että poliitikot pilaavat ja vesittävät tämänkin hyvän asian. Kyse voi olla isommasta mullistuksesta koko hallinnonalalla, tai jonkun toimintatavan tai yhteistyökuvion uudistamisesta. Jotta haluamansa muutokset saa läpi pitää ymmärtää poliittista päätöksentekoa.
Poliittiset päätökset tehdään aina esittelystä, eivätkä poliitikot varsinaisesti osallistu asioiden valmisteluun. Huonosti valmistellut esitykset eivät myöskään yleensä tule hyväksytyiksi. Jos siis haluaa saada muutoksen hyväksytyksi myös poliittisessa päätöksen teossa, tulee se valmistella hyvin ja perustella hyvin.
Toisaalta suurin kynnys on yleensä organisaation sisällä. Eli jos muutoksen saa läpi organisaation sisällä, kelpaa se yleensä poliitikoillekin, ainakin enemmistölle, joka riittää päätöksen tekemiseen.
Koska poliitikotkaan eivät pidä muutoksesta, vaikka kehityksestä toki pidämme, ei organisaation sisällä hyväksyttyä asiaa yleensä lähdetä poliittisessa päätöksen teossa muuttamaan - eli estämään sen toteuttamista.
Ison muutoksen tarve voi syntyä myös poliittisen keskustelun myötä, kuten aiemmin esittämäni Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen organisaatiomuutos. Tällöin muutoksen suunta on usein päätetty. Usein organisaation sisäinen vastustus on tällaisissa muutoksissa suuri. Jos poliitikot kuitenkin ovat tehneet periaatepäätöksen asian muuttamisesta, muutos myös tehdään. Tietenkään poliitikoilla ei ole esittelyoikeutta, mutta muutettavaksi päätetty asia toki saadaan muutettua.
Jos muutosvastarinnan vuoksi vastustetaan kaikkea esitettyä, voi olla että myös oleellinen kritiikki hukkuu tämän alle. Voi toki olla että suunniteltu muutos on niin typerä, että ainoa keino toimia on vastustaa sitä kokonaisuutena. Usein kuitenkin järkevämpää olisi pyrkiä vaikuttamaan niihin muutoksen yksityiskohtiin, jotka ovat kaikkein tärkeimmät järkevään lopputulokseen pääsemiseksi. Poliitikkojen kanssa kannattaa siis tehdä yhteistyötä, jotta muutos olisi mahdollisimman hyvä.
Vanhassa sadussa varoitettiin huutamasta liian usein "susi susi", koska se vie huudolta tehon. Kuten aiemmin kerroin tulkitsimme henkilöstöjärjestöjen vain lievästi vastustavat kannanotot organisaatiomuutoksen puolloksi - ne tulkittiin rooliin kuuluvaksi susi-huudoksi.
Joskus on selvä että nykyinen systeemi ei toimi, siihen tarvitaan muutosta, ja muutoksen suuntaa lähdetään etsimään. Tällöin asiantuntijoilla on suuri valta. Toivottavaa on että tätä valtaa ei käytetä väärin. Jos asiantuntija käyttää asiantuntija-asemaansa muun kuin asiantuntijuutensa perusteella parhaimmaksi tietämänsä ratkaisun edistämiseen hän väärinkäyttää asemaansa.
Muutos on aina pelottavaa. Konflikti on paras uutisaihe. Näiden yhdistelmänä syntyvät lehtien pelottavat kirjoitukset siitä kuinka jälleen suunnitellaan muutosta, joka voi olla vain huononnus. Vaikka lehden uutiskynnys ei ylittyisi, on tieto mahdollisesta muutoksesta kuitenkin usein riittävä työpaikan sisäiseen uutisointiin ja pelon lisäämiseen.
Pelko huononnuksesta saa tietysti huolestuneet liikkeelle. Asian suuruudesta riippuen muutosta vastustavat joko työntekijät, työntekijäjärjestöt, palvelun käyttäjät, kuntalaiset yleensä tai lehdistön kolumnistit em. rinnalla.
Kun pelko muutoksesta on saavuttanut riittävät mittasuhteet on sen vastustus jo poliitikkojenkin tiedossa.
Tällöin ovat asiantuntijat erittäin tärkeässä roolissa. Te kaikki edustatte asiantuntijuutta omassa työssänne, ja voitte siis olla ratkaisevassa roolissa muutoksen edistämisessä tai estämisessä.
Lapset pelkäävät usein nukkumaan mennessä sängyn alla lymyäviä mörköjä. Lapsen itkiessä mörön pelossa, vanhemmat eivät yleensä tartu lelumiekkaan ja hätistä kutsumattomia vieraita pois sängyn alta. Tai huuda apuun vanhemmista toista, jotta yhdessä voisivat hakata möröt pois lasta kiusaamasta.
Päätöksenteko toimii kuitenkin joskus näin. Muutos huolestuttaa palvelun käyttäjää, lehdistö tulee apuun huutamaan että sängyn alla on mörkö, jotkut poliitikot liittyvät joukon jatkoksi, ja lupaavat taistella kynsin hampain muutoksen mörköä vastaan.
Tällöin asiantuntijan kannattaa miettiä minkä roolin ottaa. Onko muutos sellainen joka kannattaa torjua, vai pitäisikö muutosta edistää. Jos muutos kannatta torjua voi huoleti liittyä mörön karkottajien joukkoon. Riittävän äänekäs joukko, asiantuntijoilla täydennettynä saa varmasti poliitikot ymmärtämään että muutos ei ole mahdollinen.
Mutta jos muutos on hyvä, kannattaa asiantuntijan korottaa äänensä sen puolesta, ja kertoa että mörkö ei lymyä sängyn alla. Ehkä mörkö lymyääkin kaapissa, jonka siivoamista mörön karkottamiseksi juuri ehdotetaan.
Jos torjutaan aiottu muutos, tullaan edistäneeksi nykytilaa. Samalla tehdään usein mahdottomaksi jonkun muun samaa toimintaa koskevan muutoksen tai uudistuksen läpivieminen. Eli jos ensin aiottu muutos on huono, kannattaa sen vastustamisessa tuoda esiin parempi vaihtoehto. Muuten me poliitikot, tai organisaatio itse, paaluttaa nykyisen toimintatavan niin että sen muuttaminen ei enää ole mahdollista muullakaan tavoin.
Helsingin sopeuttamispäätöksiä tehdessä on tullut selväksi että muutoksen mörköjä lymyää sekä sängyn alla että kaapissa. Osa niistä on todellisia, aiheellisia, asiantuntemukseen, osaamiseen tai tietoon perustuvia kannanottoja nykytilan puolesta. Osa kuitenkin on susi-huutoja. Meidän poliitikkojen on kuitenkin joskus vaikea erottaa näitä kahta toisistaan.
Kaikki muutos ei aina ole hyväksi, eli muutos ei aina ole kehitystä, mutta kehitys vaatii yleensä muutosta. Muutoksen suuruus ja suunta tulisi etsiä yhdessä. Poliitikkoja kannattaa hyödyntää voimavarana. Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat myös poliitikkojen arvostamia. Niiden kehittämisestä ollaan kiinnostuneita. Kehittämistä kannattaa tehdä yhdessä.
Minerva Krohn
Minua pyydettiin tähän seminaariin puhumaan politiikan merkityksestä sosiaali- ja terveystoimen uusien toimintatapojen mahdollistajana. Kimmokkeena tähän pyyntöön lie ollut Helsingissä toteutettu, tai toteutumassa oleva sosiaali- ja terveysvirastojen hallinnon uudistus. Otsikointi Poliittiset päättäjät - kehityksen voimavara vai välttämätön paha, on lähinnä oma tulkintani siitä miten poliitikkojen rooli usein ymmärretään.
Taustaksi täytynee kertoa että toimin itse kahdessa roolissa tällä kentällä. Helsingin kaupungin valtuuston puheenjohtajana minulla on rooli poliittisessa päätöksenteossa, toisaalta Helsingin kaupungin väestövastuisena terveyskeskuslääkärinä Itäkeskuksen terveysasemalla toimin myös ns. rivityöntekijänä, osaltani toteuttamassa niitä strategioita joita valtuustossa terveystoimen osalle hiotaan.
Töissä kuulen monien asioiden epävarmuustekijänä että asia on menossa vielä jaostoon tai lautakuntaan, tai peräti valtuuston asti. Terve kunnioitus näitä ylimpiä päätöksentekoelimiä kohtaan on toki paikallaan, mutta epävarmuus ja pelko kertoo ehkä juuri siitä että poliittiset päättäjät nähdään jopa välttämättömänä pahana, ei erityisen dynaamisina kehityksen mahdollistajina.
Kunnallisena päättäjänä monien muiden sektoreiden päätösten jäljen näkee paljon konkreettisempana kuin sosiaali- tai terveystoimessa. Kaavapäätös johtaa ympäristön muuttumiseen, talojen voi nähdä nousevan siihen mihin ne on liitekartassa merkitty tai uusi bussilinja kulkee sille merkittyä reittiä. Toki myös sosiaali- ja terveyspuolen ratkaisut näkyvät lopulta myös palveluissa, mutta usein on niin että isokaan muutos ei lopulta heijastu etulinjan työhön paljoa.
Tässä seminaarissa on käsitelty ihmisten asioiden kokonaisvaltaista hoitamista ja moniammatillista yhteistyötä. Usein tämäntyyppiset hankkeet joilla pyritään uudistamaan nykyisiä toimintamalleja ovat vaikeasti edistettäviä. Nykyistä totuttujen sektorirajojen sisällä pysyvää toimintaa on helpompi puolustaa, kuin uutta muotoutumatonta toimintatapaa.
Sosiaali- ja etenkin terveyspalvelut ovat korkealla suomalaisten arvoasteikolla. Kaupunkilaiset toivovat että kunnan heille järjestämät sosiaali- ja terveyspalvelut ovat laadukkaita ja helposti saatavilla. Myös poliitikot arvostavat näitä palveluita, ja niiden pohtimiseen käytetään sekä lautakunnissa että valtuustossa paljon aikaa. Työntekijän kannalta voi kuitenkin tuntua että kaikki tämä arvostus on pelkkää puhetta.
Helsingissä suurin huolenaihe parin viime vuoden aikana on ollut taloustilanteen radikaali huonontuminen. Tämä on pakottanut kaupungin suuriin budjettileikkauksiin. Tavoitteena on ollut menojen sopeuttaminen tuloihin, ei siis varsinainen säästäminen. Itse asiassa lainaakin on jouduttu ottamaan, ja otetaan myös tänä vuonna, joten varsinaisia säästöjä ei siis ole syntynyt.
Sosiaali- ja terveystoimi ovat yhteensä reilu puolet Helsingin kaupungin budjetista, tämän vuoksi niitä ei ole voitu jättää talouden sopeuttamisen ulkopuolelle.
Kuten alussa mainitsin on Helsingissä toteutettu varsin suuri hallinnollinen muutos sosiaali- ja terveystoimessa. Esittelen sitä tässä lähinnä esimerkkinä muutoksesta joka on lähtenyt liikkeelle poliitikkojen toteamasta muutostarpeesta, ja yrityksestämme ratkaista huonon taloustilanteen aiheuttamia ongelmia.
Organisaation muuttaminen lähti siis käyntiin tarpeesta saada menoja alas puutumatta kovin paljoa palvelun määrään ja laatuun. Kaupunginhallitus perusti reilu vuosi sitten organisaatiokomitean, jonka varapuheenjohtajana toimin. Ensimmäisenä urakkana kävimme läpi sosiaali- ja terveystoimen rakennetta ja menoja. Ratkaisuna korkeisiin kustannuksiin päätimme esittää suurpiirijaosta luopumista. Helsinki on aiemmin ollut jaettuna seitsemään suurpiiriin. Terveystoimi luopui näistä tämän vuoden alussa. Nyt terveyskeskus, joka siis aiemmin oli nimeltään terveysvirasto, toimii ns sektoriorganisaationa, eräänlaisella putkimallilla. Jokainen toiminto on yhdessä putkessa koko kaupungin alueella, esim. pitkäaikaishoito, terveysasematoiminta, hammashoitolat jne.
Sosiaalitoimi siirtyy uuteen elinkaarimalliinsa ensi vuoden alussa. Tällöin elinkaaren eri vaiheeseen liittyviä sektoreita edustavat lapsiperheiden palvelut, aikuisten palvelut ja vanhuspalvelut.
Tarkoituksemme on myös siirtää kotisairaanhoito ja kotipalvelu yhdeksi sektoriksi terveystoimen alle. Tämän on kuitenkin tulkittu vaativan lakimuutosta jonka toivomme tulevan eduskunnassa hyväksytyksi.
Kyseessä oli siis hallinnollisesti iso mullistus. Vaihtoehtoja puitiin komiteassa pitkään. Jälkeenpäin voi pitää virheenä sitä että virasto ja lautakunta jätettiin pohdinnan ulkopuolelle. Tässä taisimme itse ottaa "välttämättömän pahan" -roolin. Tehdyt sopeuttamispäätökset olivat herättäneet niin paljon vastarintaa että halusimme tehdä työn komiteassa rauhassa, ja sen vuoksi emme uutisoineet työn vaiheista.
Loppuvaiheessa oli kentällä jo huhuja suunnitelluista uudistuksista. Itsekin kuulin niitä töissä usein.
Kun komitea julkisti ehdotuksensa, oli julkisuuden vastaanotto lähes yksinomaan kiittävää. Ajan katsottiin kulkeneen alueorganisaation ohi. Työntekijäjärjestöt ilmaisivat laimean kriittisen suhtautumisen muutokseen. Me poliitikot tulkitsimme tämän laimean kritiikin lähes puolloksi. Politiikassa on kai totuttu siihen että työntekijäjärjestöt yleensä vastustavat kaikkea muutosta.
Suurin vastustus koski vanhusten kotiin tulevien palveluiden sijoittamista terveystoimen alle, valittavana oli kaksi vaihtoehtoa, joista toinen tuli ratkaisuksi. On selvää että toisella sektorilla ratkaisu koetaan huonoksi.
Suurin ja sen vuoksi vaikein muutos kaiken kaikkiaan kohdistui keskijohtoon, jonka määrä uudistuksessa väheni. Aiemmin jokaisessa suurpiirissä oli oma terveysjohtaja, ja sosiaalijohtaja, mutta nyt jokaisella sektorilla on oma johto. Ymmärrettävää siis on että suurin kritiikki tuli keskijohdosta.
(Henkilöstöpoliittisesti muutos olisi voitu terveysvirastossa hoitaa tyylikkäämmin.)
Toisaalta omalla työpaikallani liittyi myös pelkoja siitä että uusi organisaatio mullistaa työnteon täysin. Muutos on toki vasta alullaan, ja sen vaikutuksia palveluiden laatuun, saatavuuteen ja kustannuksiin ei voida arvioida. Kuitenkin kun miettii terveysaseman toimintaa, ja sen yksittäisten työntekijöiden työnkuvaa, ei niihin voida suurillakaan organisaatiouudistuksilla vaikuttaa. Organisaatio vaikuttaa lähinnä edellä mainittuihin; saatavuus, laatu, hinta. Mutta itse päivätyö, rutiini pysyy samana. Omassa työssäni sama väestö asuu samoissa osoitteissa, sairastaa samoja tauteja, ja käy vastaanotollani samalla tavalla kuin aiemmin. Näin lohdutin kollegojani ennen muutosta, ja näin voin todeta työn jatkuneen myös organisaatiomuutoksen jälkeen.
Miksi muutos sitten on niin vaikeaa?
Helsingin organisaatiouudistus on keskeneräisyytensä vuoksi hieman huono esimerkki. Vielä en voi kertoa oliko meidän poliitikkojen päättämä uudistus hyvä vai huono. Vähensikö vai lisäsikö se rajapintoja ja yhteistyön esteitä. Prosessi kuitenkin opetti paljon siitä miksi muutos on niin vaikeaa.
Olemme joutuneet tekemään Helsingissä myös muita paljon vaikeampia päätöksiä talouden tasapainottamiseksi. Kuten kerroin sosiaali- ja terveystoimeen menee kaupungin budjetista noin puolet, joten sopeuttamistoimia on jouduttu tekemään myös niissä. Molemmilla sektoreilla Helsingin kulut ovat lähes 20% korkeammat kuin suurien suomalaisten kaupunkien kulut keskimäärin. Voisi siis luulla että edullisempien toimintatapojen löytäminen ei olisi ylivoimaista. Kuitenkin, emme Helsingissä tarkkaan ottaen tiedä mistä nämä muita kaupunkeja korkeammat kulut johtuvat. Osalle kuluista on selitys, mutta osa on selittämätöntä. Helsinki pääkaupunkina, ja suurkaupunkina kerää suuremman joukon yhteiskuntamme huono-osaisia, alkoholiongelmaisia, suurkuluttajia, asunnottomia, vapautuneita vankeja jne on Helsingissä suhteellisen paljon. Osa kuluista on kuitenkin ilmeisesti rakenteistamme ja toimintatavoistamme johtuvaa "ylikulua".
Me poliitikot olemme yrittäneet löytää sellaisia tapoja laskea kustannuksia jotka eivät koskisi kovin kipeästi ja suoraan kuntalaisten saaman palveluun. Tämä on kuitenkin osoittautunut erittäin vaikeaksi.
Vuosi sitten kuulin hyvän sitaatin joka kuvaa hyvin vallitsevia asenteita; ehkä jopa meidän keski-ikäisten mielenlaatua ylipäätään.
"Kaikki haluavat kehitystä, kukaan ei halua muutosta"
Kehitystä haluavat siis sekä kansalaiset, työntekijät että poliittiset päättäjät, mutta muutosta ei halua kukaan. Vaikka mitään ei koskaan muutettaisi, voidaan toki ainakin yrittää kehittää. Hyvään lopputulokseen pääseminen edellyttää kuitenkin tässä tapauksessa sitä että nyt olemassa oleva toimintamalli on hyvä.
Huonoa kehittämällä ei tule hyvää. Hyvääkin voi joskus olla kannattavaa muuttaa. Esim. maailman muuttuminen voi tehdä aiemmin hyvästä ei-niin-hyvän. Toisaalta hyvän rinnalla voi olla vielä parempi, johon pääseminen vaatii isompaa muutosta.
Kun olemme etsineet mahdollisuutta kustannusten alentamiseen on erityisesti lakisääteisten palveluiden tuottamisen toimintatavan muuttaminen osoittautunut vaikeaksi. Eli ajatellaan että koska palvelu on lakisääteinen, ei myöskään sen tuottamistapaan, tai sisäisiin toimintatapoihin voi puuttua. Ei-lakisääteiset palvelut ovatkin siksi helpommin supistamisen ja lakkauttamisen kohteena. Tällöin helposti katoaa juuri niitä hyviä uusia toimintatapoja, jotka ovat esim. poikkihallinnollisia tms. Toki lakisääteiset palvelut tulee hoitaa, mutta Helsingin tapauksessa pitäisi etsiä tapoja karsia niiden "ylikustannuksia", jotta myös muuhun jää rahaa.
Poliitikkona usein huomaan että poliittisia päättäjiä pidetään enemmänkin uhkana kuin voimavarana. Kun sosiaali- ja terveyspalvelut kuitenkin ovat korkealla sijalla myös meidän poliitikkojen arvostuksessa, voisi ajatella että meistä olisi myös voimavaraksi.
Joskus ison muutoksen tarve lähtee organisaation sisältä. Varmaan juuri silloin poliitikot nähdään eniten uhkana. Pelätään että poliitikot pilaavat ja vesittävät tämänkin hyvän asian. Kyse voi olla isommasta mullistuksesta koko hallinnonalalla, tai jonkun toimintatavan tai yhteistyökuvion uudistamisesta. Jotta haluamansa muutokset saa läpi pitää ymmärtää poliittista päätöksentekoa.
Poliittiset päätökset tehdään aina esittelystä, eivätkä poliitikot varsinaisesti osallistu asioiden valmisteluun. Huonosti valmistellut esitykset eivät myöskään yleensä tule hyväksytyiksi. Jos siis haluaa saada muutoksen hyväksytyksi myös poliittisessa päätöksen teossa, tulee se valmistella hyvin ja perustella hyvin.
Toisaalta suurin kynnys on yleensä organisaation sisällä. Eli jos muutoksen saa läpi organisaation sisällä, kelpaa se yleensä poliitikoillekin, ainakin enemmistölle, joka riittää päätöksen tekemiseen.
Koska poliitikotkaan eivät pidä muutoksesta, vaikka kehityksestä toki pidämme, ei organisaation sisällä hyväksyttyä asiaa yleensä lähdetä poliittisessa päätöksen teossa muuttamaan - eli estämään sen toteuttamista.
Ison muutoksen tarve voi syntyä myös poliittisen keskustelun myötä, kuten aiemmin esittämäni Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen organisaatiomuutos. Tällöin muutoksen suunta on usein päätetty. Usein organisaation sisäinen vastustus on tällaisissa muutoksissa suuri. Jos poliitikot kuitenkin ovat tehneet periaatepäätöksen asian muuttamisesta, muutos myös tehdään. Tietenkään poliitikoilla ei ole esittelyoikeutta, mutta muutettavaksi päätetty asia toki saadaan muutettua.
Jos muutosvastarinnan vuoksi vastustetaan kaikkea esitettyä, voi olla että myös oleellinen kritiikki hukkuu tämän alle. Voi toki olla että suunniteltu muutos on niin typerä, että ainoa keino toimia on vastustaa sitä kokonaisuutena. Usein kuitenkin järkevämpää olisi pyrkiä vaikuttamaan niihin muutoksen yksityiskohtiin, jotka ovat kaikkein tärkeimmät järkevään lopputulokseen pääsemiseksi. Poliitikkojen kanssa kannattaa siis tehdä yhteistyötä, jotta muutos olisi mahdollisimman hyvä.
Vanhassa sadussa varoitettiin huutamasta liian usein "susi susi", koska se vie huudolta tehon. Kuten aiemmin kerroin tulkitsimme henkilöstöjärjestöjen vain lievästi vastustavat kannanotot organisaatiomuutoksen puolloksi - ne tulkittiin rooliin kuuluvaksi susi-huudoksi.
Joskus on selvä että nykyinen systeemi ei toimi, siihen tarvitaan muutosta, ja muutoksen suuntaa lähdetään etsimään. Tällöin asiantuntijoilla on suuri valta. Toivottavaa on että tätä valtaa ei käytetä väärin. Jos asiantuntija käyttää asiantuntija-asemaansa muun kuin asiantuntijuutensa perusteella parhaimmaksi tietämänsä ratkaisun edistämiseen hän väärinkäyttää asemaansa.
Muutos on aina pelottavaa. Konflikti on paras uutisaihe. Näiden yhdistelmänä syntyvät lehtien pelottavat kirjoitukset siitä kuinka jälleen suunnitellaan muutosta, joka voi olla vain huononnus. Vaikka lehden uutiskynnys ei ylittyisi, on tieto mahdollisesta muutoksesta kuitenkin usein riittävä työpaikan sisäiseen uutisointiin ja pelon lisäämiseen.
Pelko huononnuksesta saa tietysti huolestuneet liikkeelle. Asian suuruudesta riippuen muutosta vastustavat joko työntekijät, työntekijäjärjestöt, palvelun käyttäjät, kuntalaiset yleensä tai lehdistön kolumnistit em. rinnalla.
Kun pelko muutoksesta on saavuttanut riittävät mittasuhteet on sen vastustus jo poliitikkojenkin tiedossa.
Tällöin ovat asiantuntijat erittäin tärkeässä roolissa. Te kaikki edustatte asiantuntijuutta omassa työssänne, ja voitte siis olla ratkaisevassa roolissa muutoksen edistämisessä tai estämisessä.
Lapset pelkäävät usein nukkumaan mennessä sängyn alla lymyäviä mörköjä. Lapsen itkiessä mörön pelossa, vanhemmat eivät yleensä tartu lelumiekkaan ja hätistä kutsumattomia vieraita pois sängyn alta. Tai huuda apuun vanhemmista toista, jotta yhdessä voisivat hakata möröt pois lasta kiusaamasta.
Päätöksenteko toimii kuitenkin joskus näin. Muutos huolestuttaa palvelun käyttäjää, lehdistö tulee apuun huutamaan että sängyn alla on mörkö, jotkut poliitikot liittyvät joukon jatkoksi, ja lupaavat taistella kynsin hampain muutoksen mörköä vastaan.
Tällöin asiantuntijan kannattaa miettiä minkä roolin ottaa. Onko muutos sellainen joka kannattaa torjua, vai pitäisikö muutosta edistää. Jos muutos kannatta torjua voi huoleti liittyä mörön karkottajien joukkoon. Riittävän äänekäs joukko, asiantuntijoilla täydennettynä saa varmasti poliitikot ymmärtämään että muutos ei ole mahdollinen.
Mutta jos muutos on hyvä, kannattaa asiantuntijan korottaa äänensä sen puolesta, ja kertoa että mörkö ei lymyä sängyn alla. Ehkä mörkö lymyääkin kaapissa, jonka siivoamista mörön karkottamiseksi juuri ehdotetaan.
Jos torjutaan aiottu muutos, tullaan edistäneeksi nykytilaa. Samalla tehdään usein mahdottomaksi jonkun muun samaa toimintaa koskevan muutoksen tai uudistuksen läpivieminen. Eli jos ensin aiottu muutos on huono, kannattaa sen vastustamisessa tuoda esiin parempi vaihtoehto. Muuten me poliitikot, tai organisaatio itse, paaluttaa nykyisen toimintatavan niin että sen muuttaminen ei enää ole mahdollista muullakaan tavoin.
Helsingin sopeuttamispäätöksiä tehdessä on tullut selväksi että muutoksen mörköjä lymyää sekä sängyn alla että kaapissa. Osa niistä on todellisia, aiheellisia, asiantuntemukseen, osaamiseen tai tietoon perustuvia kannanottoja nykytilan puolesta. Osa kuitenkin on susi-huutoja. Meidän poliitikkojen on kuitenkin joskus vaikea erottaa näitä kahta toisistaan.
Kaikki muutos ei aina ole hyväksi, eli muutos ei aina ole kehitystä, mutta kehitys vaatii yleensä muutosta. Muutoksen suuruus ja suunta tulisi etsiä yhdessä. Poliitikkoja kannattaa hyödyntää voimavarana. Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat myös poliitikkojen arvostamia. Niiden kehittämisestä ollaan kiinnostuneita. Kehittämistä kannattaa tehdä yhdessä.
Minerva Krohn
torstai 20. toukokuuta 2004
Turvallisuus syntyy oikeudenmukaisuudesta
Lapsille opetetaan jo hyvin pieninä reilun pelin sääntöjä. Riita syntyy helposti jos lapsi kokee että häntä on kohdeltu epäoikeudenmukaisesti. Jos sisaren jäätelöannos on isompi tai joululahja hienompi, on seurauksena itku ja riita. Jos jalkapallopelissä ei noudateta sovittuja sääntöjä, keskeytyy usein koko hauska pelin. Siksi säännöistä sovitaan ennen peliä, ja niitä myös noudatetaan.
Myös aikuisten maailmassa reilu peli ja oikeudenmukaisuus tasoittaa ristiriitoja. Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan idea on että kaikille kansalaisille pyritään tarjoamaan yhtäläiset lähtökohdat ja perusturva. Tämä on tärkeää myös yhteiskuntarauhan vuoksi. Epäoikeudenmukaisuuden kokeminen herättää aina raivoa, joka luo turvattomuutta.
Kunnallispolitiikassa on tärkeä pitää huolta että kaupunki palvelisi asukkaitaan yhtä hyvin eri puolilla kaupunkia. Yhtäläisten lähtökohtien tarjoaminen ei tarkoita samanlaisia palveluita kaikille. Palveluissa pitää ottaa huomioon alueiden erilaisuus, jotta asukkaat saisivat samat lähtökohdat, kuten on tarkoitus. Myös kaupunkikuvasta ja viheralueista täytyy pitää huolta tasapuolisesti.
Kansainvälisessä politiikassa tarvitaan myös reiluutta ja oikeudenmukaisuutta. Yhä useammat sodat ja konfliktit maailmassa syntyvät epäoikeudenmukaisuuden kokemuksesta. Viime viikot ovat paljastaneet meille kauheuksia USAn valvomista vankiloista Irakissa. Sama epäinhimillinen kohtelu, kiduttaminen ja nöyryyttäminen, on ollut myös Guantanamossa vangittuina olevien kohtalona. Tällainen epäoikeudenmukaisuus synnyttää raivoa, joka kohdistuu lisääntyvinä terroritekoina kaikkia länsimaita vastaan.
Tavaroiden ja ihmisten vapaa liikkuvuus on yksi EUn kulmakiviä. Kuitenkin EU suojautuu edelleen kehittyvien maiden kansalaisilta ja kauppatavaroilta. Vapaa liikkuvuus on taattu vain länsimaalaisille ihmisille ja tuotteille. Kehittyvissä maissa tuotetaan halvalla vaatteita, leluja, ruokaa ym. meidän kulutettavaksemme. Suomessa pidämme huolta että työntekijä saa kohtuullisen korvauksen työstään, ulkomaalaisten tuotteiden kohdalla tämä reiluus toteutuu vain yhdessä sopimalla ja valvomalla. Meidän eurooppalaisten pitää olla valmiita maksamaan kohtuullista korvausta myös niille jotka valmistavat kulutushyödykkeemme muualla. Lapsityövoiman käyttöön on puututtu, mutta työ on edelleen kesken. Tuhannet lapset ompelevat edelleen jalkapalloja niiden potkimisen sijaan.
Keväällä EVAn johtaja Risto E.J. Penttilä syytti Halosta ihmisoikeuksien edistämisestä kaupan sijaan. Reilu kauppa ja ihmisoikeudet ovat kuitenkin sellaisia arvoja joihin myös elinkeinoelämän pitää sitoutua. Tähän riittävät puhtaasti itsekkäätkin syyt; konflikti ja epäjärjestys häiritsee aina myös elinkeinoelämää.
"Let´s get down to business" ei voi tarkoittaa muiden ihmisten oikeuksien polkemista.
Oikeidenmukaisuus ei ole juhlapuheiden koriste, vaan turvallisuustae.
Minerva Krohn
Myös aikuisten maailmassa reilu peli ja oikeudenmukaisuus tasoittaa ristiriitoja. Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan idea on että kaikille kansalaisille pyritään tarjoamaan yhtäläiset lähtökohdat ja perusturva. Tämä on tärkeää myös yhteiskuntarauhan vuoksi. Epäoikeudenmukaisuuden kokeminen herättää aina raivoa, joka luo turvattomuutta.
Kunnallispolitiikassa on tärkeä pitää huolta että kaupunki palvelisi asukkaitaan yhtä hyvin eri puolilla kaupunkia. Yhtäläisten lähtökohtien tarjoaminen ei tarkoita samanlaisia palveluita kaikille. Palveluissa pitää ottaa huomioon alueiden erilaisuus, jotta asukkaat saisivat samat lähtökohdat, kuten on tarkoitus. Myös kaupunkikuvasta ja viheralueista täytyy pitää huolta tasapuolisesti.
Kansainvälisessä politiikassa tarvitaan myös reiluutta ja oikeudenmukaisuutta. Yhä useammat sodat ja konfliktit maailmassa syntyvät epäoikeudenmukaisuuden kokemuksesta. Viime viikot ovat paljastaneet meille kauheuksia USAn valvomista vankiloista Irakissa. Sama epäinhimillinen kohtelu, kiduttaminen ja nöyryyttäminen, on ollut myös Guantanamossa vangittuina olevien kohtalona. Tällainen epäoikeudenmukaisuus synnyttää raivoa, joka kohdistuu lisääntyvinä terroritekoina kaikkia länsimaita vastaan.
Tavaroiden ja ihmisten vapaa liikkuvuus on yksi EUn kulmakiviä. Kuitenkin EU suojautuu edelleen kehittyvien maiden kansalaisilta ja kauppatavaroilta. Vapaa liikkuvuus on taattu vain länsimaalaisille ihmisille ja tuotteille. Kehittyvissä maissa tuotetaan halvalla vaatteita, leluja, ruokaa ym. meidän kulutettavaksemme. Suomessa pidämme huolta että työntekijä saa kohtuullisen korvauksen työstään, ulkomaalaisten tuotteiden kohdalla tämä reiluus toteutuu vain yhdessä sopimalla ja valvomalla. Meidän eurooppalaisten pitää olla valmiita maksamaan kohtuullista korvausta myös niille jotka valmistavat kulutushyödykkeemme muualla. Lapsityövoiman käyttöön on puututtu, mutta työ on edelleen kesken. Tuhannet lapset ompelevat edelleen jalkapalloja niiden potkimisen sijaan.
Keväällä EVAn johtaja Risto E.J. Penttilä syytti Halosta ihmisoikeuksien edistämisestä kaupan sijaan. Reilu kauppa ja ihmisoikeudet ovat kuitenkin sellaisia arvoja joihin myös elinkeinoelämän pitää sitoutua. Tähän riittävät puhtaasti itsekkäätkin syyt; konflikti ja epäjärjestys häiritsee aina myös elinkeinoelämää.
"Let´s get down to business" ei voi tarkoittaa muiden ihmisten oikeuksien polkemista.
Oikeidenmukaisuus ei ole juhlapuheiden koriste, vaan turvallisuustae.
Minerva Krohn
sunnuntai 9. toukokuuta 2004
Puhe EU-päivänä 2004
Arvoisat kuulijat
Tervetuloa viettämään EU-päivää Helsingin Esplanadille.
Vain viikko sitten EU laajeni 10.llä uudella jäsenmaalla. II maailman sodasta alkanut Euroopan jakaantumisen aika päättyi samalla lopullisesti. Laajentumista on Helsingissä juhlittu mm Tallinan esittäytymisellä Senaatintorilla. Helsingin ja Tallinnan kaksoiskaupunki-yhteistyön tarkoituksena on vahvistaa molempien kaupunkien asemaa kansainvälisessä kilpailussa ja lisätä asukkaiden yhteistyötä. Molempien kuulessa Euroopan Unioniin, se onnistuu tietysti paremmin.
Finland får inte glömma bort den nordiska samarbeten inom EU heller. Välfärdsamhälle är en utmärkt exportartikel, som Finland och Sverige ska föra fram tillsamman i EU. Inom jämlighetsfrågor har dom nordiska länderna också kunnskaper som vi måste dela med dom anldra länder inom EU och i världen.
Viime päivinä olemme saaneet nähdä järkyttäviä kuvia Irakin sodasta. Yli vuosi sodan virallisen päättymisen jälkeen Irakissa vallitsee kaaos. Tilanne on yhtä huono Afganistanissa. Sotia äydään ympäri maailmaa. Kansainvälisessä vuoropuhelussa on pyritty nostamaan esille yhteiset eurooppalaiset arvot, joiden edistämiseksi EUn tulee toimia yhtenäisesti.
Kehitysyhteistyössä Suomi on jo nostanut erityisiksi painopistealueiksi naisten oikeudet ja lasten lukutaidon edistämisen.
Lukutaito parantaa erityisesti tyttöjen asemaa voimakkaasti. Samalla se yleensä vaikuttaa lapsiluku vähentävästi, joka on liikakansoittuneessa maailmassa tärkeää. Lapsilukuun vaikuttaa oleellisesti myös naisten oikeus perhesuunnitteluun. Seksuaaliterveys valistuksen antaminen kehitysmaissa on jäänyt paljolti EU-maiden ja näiden kansalaisjärjestöjen varaan USA.n vedettyä tukensa pois ehkäisy- ja aborttivalistusta antavilta järjestöiltä.
Euroopassa on pitkät perinteet kulttuurien vuoropuheluun. 25 maan yhteenliittymä luo tähän luonnolliset puitteet. Humanismi ja ihmisoikeudet ovat osa yhteisiä eurooppalaisia arvojamme. Nykymaailmassa näille on yhä enemmän kysyntää ja tarvetta.
Turvallisuus maailmassa syntyy oikeudenmukaisuudesta. Kehitysyhteistyöllä voidaan edistää ihmisoikeuksia ja oikeudenmukaisuutta. Samalla pitää demokratiaa, joka on näiden keskeinen edellytys.
Turvallinen kehitys edellyttää reiluja sääntöjä myös maailmankaupassa. Vaikka Eu on kehittynyt kauppaliitosta, ei tavoitteena enää voi olla suojautuminen vaan oikeudenmukaisten edellytysten luominen kaikelle kaupankäynnille maailmassa.
Pari viikkoa sitten EVAn johtaja Risto E.J. Penttilä kritisoi tasavalan presidenttiä ihmisoikeuksien edistämisestä kaupan sijaan. Ihmisoikeudet ja kauppa eivät kuitenkaan voi olla ristiriidassa, ja oikeudenmukaisuus ei voi myöskään liike-elämälle olla vain juhlapuheiden koriste, joka heitetään sivuun kun ryhdytään töihin. ”Let´s, get down to bussines” ei voi tarkoittaa muiden ihmisten oikeuksien polkemista.
Euroopan ja koko maailman uhkina ovat sodat sekä ilmastonmuutos. Näitä uhkia pitä myös liike-elämän olla torjumassa. Tähän riittävät jopa puhtaasti itsekkäät syyt. Voimakas ilmastonmuutos kasvihuonekaasujen seurauksena saisi aikaan täydellisen sekasorron kansanvaelluksineen. Sama seuraus on sodilla ihmisten hakeutuessa jo nyt pakolaisina pois levottomilta alueilta.
Levottomuus ja epävakaus aiheuttaa iana ongelmia myös kaupalle. Joten Kioton sopimuksen edistäminen ja päästökauppa toimii myös kaupan eduksi.
Eun laajenemisen myötä EU-kansalaisia on nykyisin 450 milj. Kaikilla meillä on oikeus vapaaseen liikkumiseen Eu-alueella. Suomessa suuret ikäluokat ovat jäämässä eläkkeelle 10 vuoden sisään. Suomi tarvitsee siis lisää työvoimaa hyvinvoinnin ylläpitämiseksi.
Meidän tuleekin miettiä miten tulevaisuudessa olemme houkutteleva maa ulkomaalaisten tulla. Helsinki on pärjännyt erinomaisesti kansainvälisissä elämänlaatu varteiluissa. Vain ilmastosta saimme surkeat 2/10 pistettä. Elämänlaatu ei synny tyhjästä se vaatii turvallisuutta, puhdasta ympäristöä ja laadukkaita palveluita.
Voidaksemme olla houkutteleva maa ja kaupunki, täytyy meidän olla elämänlaadullisesti hyvä paikka myös muualta tulleille. Tähän tarvitaan myös Suomessa kulttuurien vuoropuhelua ja yhteistyötä. Suomalaisten pitää kansainvälistyä myös arjen tasolla, ei vain virallisessa ulkopolitiikassa ja sopimuksissa.
Itämeren suojelu on meille suomalaisille, ja etenkin helsinkiläisille tärkeää. Kesä on alkamassa ja sen myötä ilmeisesti jokavuotisena toistuva sinileväongelma.
Nyt kun Itämeri on lähes Un sisämeri tarjonnee EU hyvän kanavan edistää Itämeren suojelua.
Tehokas vedenpuhdistus ka maatalouden päästöjen rajoittaminen ovat välttämättömiä jotta voimme jatkossakin nauttia suomalaisesta saaristosta.
Pitää muistaa että myös meidän suomalaisten on tehtävä osamme Itämeren puhdistamisessa. Hajapäästöt maataloudesta ja liikenteen aiheuttamat saasteet sekä kirjolohen pussikasvatus tuovat ylimääräistä ravinnekuormaa Itämereen. Nämä kaikki ovat sellaisia Itämeren likaajia joihin me suomalaiset voimme omilla toimillamme vaikuttaa.
EU on Natura-verkon luomisessa osoittanut että yhteisellä päätöksellä voidaan merkittävästi edistää luonnonsuojelua.
Eun on edelleen toimittava aktiivisesti öljykatastrofien torjumisessa Itämerellä. Venäjä on lisäämässä öljynkuljetusta Itämeren alueella. Öljyonnettomuuden riski siis kasvaa. Vaatimalla turvallisia kaksoispohjaisia aluksia EU voi pienentää tätä riskiä.
Kuukauden päästä pidettävissä EU-vaaleissa valitaan Suomen 14 EU-edustajaa seuraavalle 5-vuotiskaudelle. 732 parlamentaarikon joukossa jokaisella heistä on iso työ jotta suomalainen arvomaailma välittyy myös EUn päätöksentekoon. Suomen EU-edustajilta vaaditaan siis ainakin yhteistyötä, kokemusta, kielitaitoa ja neuvottelukykyä.
Lainsäädännöstämme yhä suurempi osa on EU-parlamentin päätöksistä johtuvaa. Vaaleissa vaikutamme siis siihen millaiseksi Suomi, EU ja maailma kehittyvät.
Demokratia toimii vain silloin kun äänestäjät käyttävät äänioikeuttaan. Nähkäämme siis äänestäjinä hieman vaivaa sopivan ehdokkaan etsimisessä. Tänään Espalle siihen tarjoutuu jo hyvä tilaisuus.
Hyvää EU-päivää, ja ennen kaikka hyvää äitienpäivää.
Minerva Krohn
EU-päivän tilaisuuden avaaminen Esplanadilla 9.5.2004
Tervetuloa viettämään EU-päivää Helsingin Esplanadille.
Vain viikko sitten EU laajeni 10.llä uudella jäsenmaalla. II maailman sodasta alkanut Euroopan jakaantumisen aika päättyi samalla lopullisesti. Laajentumista on Helsingissä juhlittu mm Tallinan esittäytymisellä Senaatintorilla. Helsingin ja Tallinnan kaksoiskaupunki-yhteistyön tarkoituksena on vahvistaa molempien kaupunkien asemaa kansainvälisessä kilpailussa ja lisätä asukkaiden yhteistyötä. Molempien kuulessa Euroopan Unioniin, se onnistuu tietysti paremmin.
Finland får inte glömma bort den nordiska samarbeten inom EU heller. Välfärdsamhälle är en utmärkt exportartikel, som Finland och Sverige ska föra fram tillsamman i EU. Inom jämlighetsfrågor har dom nordiska länderna också kunnskaper som vi måste dela med dom anldra länder inom EU och i världen.
Viime päivinä olemme saaneet nähdä järkyttäviä kuvia Irakin sodasta. Yli vuosi sodan virallisen päättymisen jälkeen Irakissa vallitsee kaaos. Tilanne on yhtä huono Afganistanissa. Sotia äydään ympäri maailmaa. Kansainvälisessä vuoropuhelussa on pyritty nostamaan esille yhteiset eurooppalaiset arvot, joiden edistämiseksi EUn tulee toimia yhtenäisesti.
Kehitysyhteistyössä Suomi on jo nostanut erityisiksi painopistealueiksi naisten oikeudet ja lasten lukutaidon edistämisen.
Lukutaito parantaa erityisesti tyttöjen asemaa voimakkaasti. Samalla se yleensä vaikuttaa lapsiluku vähentävästi, joka on liikakansoittuneessa maailmassa tärkeää. Lapsilukuun vaikuttaa oleellisesti myös naisten oikeus perhesuunnitteluun. Seksuaaliterveys valistuksen antaminen kehitysmaissa on jäänyt paljolti EU-maiden ja näiden kansalaisjärjestöjen varaan USA.n vedettyä tukensa pois ehkäisy- ja aborttivalistusta antavilta järjestöiltä.
Euroopassa on pitkät perinteet kulttuurien vuoropuheluun. 25 maan yhteenliittymä luo tähän luonnolliset puitteet. Humanismi ja ihmisoikeudet ovat osa yhteisiä eurooppalaisia arvojamme. Nykymaailmassa näille on yhä enemmän kysyntää ja tarvetta.
Turvallisuus maailmassa syntyy oikeudenmukaisuudesta. Kehitysyhteistyöllä voidaan edistää ihmisoikeuksia ja oikeudenmukaisuutta. Samalla pitää demokratiaa, joka on näiden keskeinen edellytys.
Turvallinen kehitys edellyttää reiluja sääntöjä myös maailmankaupassa. Vaikka Eu on kehittynyt kauppaliitosta, ei tavoitteena enää voi olla suojautuminen vaan oikeudenmukaisten edellytysten luominen kaikelle kaupankäynnille maailmassa.
Pari viikkoa sitten EVAn johtaja Risto E.J. Penttilä kritisoi tasavalan presidenttiä ihmisoikeuksien edistämisestä kaupan sijaan. Ihmisoikeudet ja kauppa eivät kuitenkaan voi olla ristiriidassa, ja oikeudenmukaisuus ei voi myöskään liike-elämälle olla vain juhlapuheiden koriste, joka heitetään sivuun kun ryhdytään töihin. ”Let´s, get down to bussines” ei voi tarkoittaa muiden ihmisten oikeuksien polkemista.
Euroopan ja koko maailman uhkina ovat sodat sekä ilmastonmuutos. Näitä uhkia pitä myös liike-elämän olla torjumassa. Tähän riittävät jopa puhtaasti itsekkäät syyt. Voimakas ilmastonmuutos kasvihuonekaasujen seurauksena saisi aikaan täydellisen sekasorron kansanvaelluksineen. Sama seuraus on sodilla ihmisten hakeutuessa jo nyt pakolaisina pois levottomilta alueilta.
Levottomuus ja epävakaus aiheuttaa iana ongelmia myös kaupalle. Joten Kioton sopimuksen edistäminen ja päästökauppa toimii myös kaupan eduksi.
Eun laajenemisen myötä EU-kansalaisia on nykyisin 450 milj. Kaikilla meillä on oikeus vapaaseen liikkumiseen Eu-alueella. Suomessa suuret ikäluokat ovat jäämässä eläkkeelle 10 vuoden sisään. Suomi tarvitsee siis lisää työvoimaa hyvinvoinnin ylläpitämiseksi.
Meidän tuleekin miettiä miten tulevaisuudessa olemme houkutteleva maa ulkomaalaisten tulla. Helsinki on pärjännyt erinomaisesti kansainvälisissä elämänlaatu varteiluissa. Vain ilmastosta saimme surkeat 2/10 pistettä. Elämänlaatu ei synny tyhjästä se vaatii turvallisuutta, puhdasta ympäristöä ja laadukkaita palveluita.
Voidaksemme olla houkutteleva maa ja kaupunki, täytyy meidän olla elämänlaadullisesti hyvä paikka myös muualta tulleille. Tähän tarvitaan myös Suomessa kulttuurien vuoropuhelua ja yhteistyötä. Suomalaisten pitää kansainvälistyä myös arjen tasolla, ei vain virallisessa ulkopolitiikassa ja sopimuksissa.
Itämeren suojelu on meille suomalaisille, ja etenkin helsinkiläisille tärkeää. Kesä on alkamassa ja sen myötä ilmeisesti jokavuotisena toistuva sinileväongelma.
Nyt kun Itämeri on lähes Un sisämeri tarjonnee EU hyvän kanavan edistää Itämeren suojelua.
Tehokas vedenpuhdistus ka maatalouden päästöjen rajoittaminen ovat välttämättömiä jotta voimme jatkossakin nauttia suomalaisesta saaristosta.
Pitää muistaa että myös meidän suomalaisten on tehtävä osamme Itämeren puhdistamisessa. Hajapäästöt maataloudesta ja liikenteen aiheuttamat saasteet sekä kirjolohen pussikasvatus tuovat ylimääräistä ravinnekuormaa Itämereen. Nämä kaikki ovat sellaisia Itämeren likaajia joihin me suomalaiset voimme omilla toimillamme vaikuttaa.
EU on Natura-verkon luomisessa osoittanut että yhteisellä päätöksellä voidaan merkittävästi edistää luonnonsuojelua.
Eun on edelleen toimittava aktiivisesti öljykatastrofien torjumisessa Itämerellä. Venäjä on lisäämässä öljynkuljetusta Itämeren alueella. Öljyonnettomuuden riski siis kasvaa. Vaatimalla turvallisia kaksoispohjaisia aluksia EU voi pienentää tätä riskiä.
Kuukauden päästä pidettävissä EU-vaaleissa valitaan Suomen 14 EU-edustajaa seuraavalle 5-vuotiskaudelle. 732 parlamentaarikon joukossa jokaisella heistä on iso työ jotta suomalainen arvomaailma välittyy myös EUn päätöksentekoon. Suomen EU-edustajilta vaaditaan siis ainakin yhteistyötä, kokemusta, kielitaitoa ja neuvottelukykyä.
Lainsäädännöstämme yhä suurempi osa on EU-parlamentin päätöksistä johtuvaa. Vaaleissa vaikutamme siis siihen millaiseksi Suomi, EU ja maailma kehittyvät.
Demokratia toimii vain silloin kun äänestäjät käyttävät äänioikeuttaan. Nähkäämme siis äänestäjinä hieman vaivaa sopivan ehdokkaan etsimisessä. Tänään Espalle siihen tarjoutuu jo hyvä tilaisuus.
Hyvää EU-päivää, ja ennen kaikka hyvää äitienpäivää.
Minerva Krohn
EU-päivän tilaisuuden avaaminen Esplanadilla 9.5.2004
sunnuntai 15. helmikuuta 2004
Helsinki ja naapurit
Helsinki laajeni 60 vuotta sitten, kun mm Kulosaari, Munkkiniemi ja Haaga liitettiin osaksi kaupunkia. Mullistus oli varmasti melkoinen kun nämä aiemmin itsenäiset kunnat liitoksen jälkeen kuuluivatkin kaikki osaksi pääkaupunkia. Tämän laajenemisen jälkeen kuluneet vuosikymmenet ovat kuitenkin muuttaneet Helsinkiä, ja etenkin sen naapureita vielä enemmän. Espoo ja Vantaa ovat kasvaneet Helsingin jälkeen suurimmiksi kaupungeiksi suomessa. Lisää väkeä muuttaa seudulle yhä. Kun asuntoja ei pääkaupunkiseudulla riitä, asettuu yhä useampi nk. kehyskuntiin; Tuusula, Kerava, Nurmijärvi ovat kaikki kasvaneet varsin suuriksi lyhyessä ajassa.
Kuntien yhteistyön miettiminen on jälleen ajankohtaista. Pääkaupunkisedulla on Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten yhdistämisestä puhuttu jo vuosia. Nyt veikkaillaan lähinnä yhdistymisen aikataulua. Tämän suurkaupungin rajat voisi määritellä ns. taksi-indeksillä. Kun taksiin hypätessä ilmoittaa haluavansa keskustaan, ja päätyy Aleksin liepeille, on vielä Helsingissä.
Hallitus asetti selvityshenkilön selvittämään seutuyhteistyön kehittämistä pääkaupunkiseudulla ja sen ympäristössä. Jussi-Pekka Alasen on tarkoitus luovuttaa selvityksensä kuukauden päästä. Alkuvuosi on meiltä seudun päättäjiltä kulunut tiiviisti seutuyhteistyön muotoja miettien.
Pääkaupunkiseudulla on nähtävissä yhteisen asuntopolitiikan ja maankäytön suunnittelun tarve. Yleiskaavoja laadittaessa on kukin kaupunki katsonut vain omien rajojensa sisään, ja niinpä seudullisesti keskeiset alueet raideliikenteen lähellä jäävät jokaisen kaupungin laitana hieman hyödyntämättä. Toisaalta taloudellisen tilanteen huonontuminen on näkynyt kilpailuna kunnallisveron nettomaksajista. Kun peruspalveluiden hoitamiseen tarvitaan rahaa, on kunnan näkökulmasta selvä että, tarvitaan niitä asukkaita joilta verojen muodossa saadaan tätä tarvittavaa rahaa kerättyä mahdollisimman paljon. Helsinkiä uhkaa tyypillinen suurkaupungistuminen, jossa keskuskaupunki kuihtuu ja köyhtyy, ja ympärille kertyy keskiluokan autokaupunki. Onneton ratkaisu kaikille. Asuntopolitiikalla ja kaupunkisuunnittelulla pitää kehittää aluetta tasapainoisesti, niin ettei mikään alue kurjistu liikaa, ja että asuntoja on tarjolla eri elämäntilanteessa ja sosiaalisessa asemassa oleville ihmisille.
Alanen on pohtinut mallia jossa seudun asioita päättämään valitaan nykyisen maakuntavaltuuston jäsenistä muodostuva alavaltuusto, nk. seutuvaltuusto ja vastaavasti seutuhallitus, jolla olisi päätösvaltaa seudun yhteisiin asioihin. Tämä merkitsisi varsin homeopaattista demokratiaa. Ajatellaan että kun ihminen kerran äänestää voidaan tämän äänen antamaa mandaattia käyttää aina kolmanteen ja neljänteen polveen. Yhteiset päättäjät pitäisi valita suorilla vaaleilla. Näin taataan jokaiselle kuntalaiselle yhtäläinen vaikutusmahdollisuus seudulle tärkeissä asioissa. Lisäksi pitää miettiä malli jossa pääkaupunkiseudun käynnissä oleva yhdentymiskehitystä voidaan tukea. Yhdistyminen tapahtuu joka tapauksessa ajan kanssa, siihen kannattaa varautua jo nyt.
Minerva Krohn
Kuntien yhteistyön miettiminen on jälleen ajankohtaista. Pääkaupunkisedulla on Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten yhdistämisestä puhuttu jo vuosia. Nyt veikkaillaan lähinnä yhdistymisen aikataulua. Tämän suurkaupungin rajat voisi määritellä ns. taksi-indeksillä. Kun taksiin hypätessä ilmoittaa haluavansa keskustaan, ja päätyy Aleksin liepeille, on vielä Helsingissä.
Hallitus asetti selvityshenkilön selvittämään seutuyhteistyön kehittämistä pääkaupunkiseudulla ja sen ympäristössä. Jussi-Pekka Alasen on tarkoitus luovuttaa selvityksensä kuukauden päästä. Alkuvuosi on meiltä seudun päättäjiltä kulunut tiiviisti seutuyhteistyön muotoja miettien.
Pääkaupunkiseudulla on nähtävissä yhteisen asuntopolitiikan ja maankäytön suunnittelun tarve. Yleiskaavoja laadittaessa on kukin kaupunki katsonut vain omien rajojensa sisään, ja niinpä seudullisesti keskeiset alueet raideliikenteen lähellä jäävät jokaisen kaupungin laitana hieman hyödyntämättä. Toisaalta taloudellisen tilanteen huonontuminen on näkynyt kilpailuna kunnallisveron nettomaksajista. Kun peruspalveluiden hoitamiseen tarvitaan rahaa, on kunnan näkökulmasta selvä että, tarvitaan niitä asukkaita joilta verojen muodossa saadaan tätä tarvittavaa rahaa kerättyä mahdollisimman paljon. Helsinkiä uhkaa tyypillinen suurkaupungistuminen, jossa keskuskaupunki kuihtuu ja köyhtyy, ja ympärille kertyy keskiluokan autokaupunki. Onneton ratkaisu kaikille. Asuntopolitiikalla ja kaupunkisuunnittelulla pitää kehittää aluetta tasapainoisesti, niin ettei mikään alue kurjistu liikaa, ja että asuntoja on tarjolla eri elämäntilanteessa ja sosiaalisessa asemassa oleville ihmisille.
Alanen on pohtinut mallia jossa seudun asioita päättämään valitaan nykyisen maakuntavaltuuston jäsenistä muodostuva alavaltuusto, nk. seutuvaltuusto ja vastaavasti seutuhallitus, jolla olisi päätösvaltaa seudun yhteisiin asioihin. Tämä merkitsisi varsin homeopaattista demokratiaa. Ajatellaan että kun ihminen kerran äänestää voidaan tämän äänen antamaa mandaattia käyttää aina kolmanteen ja neljänteen polveen. Yhteiset päättäjät pitäisi valita suorilla vaaleilla. Näin taataan jokaiselle kuntalaiselle yhtäläinen vaikutusmahdollisuus seudulle tärkeissä asioissa. Lisäksi pitää miettiä malli jossa pääkaupunkiseudun käynnissä oleva yhdentymiskehitystä voidaan tukea. Yhdistyminen tapahtuu joka tapauksessa ajan kanssa, siihen kannattaa varautua jo nyt.
Minerva Krohn
lauantai 7. helmikuuta 2004
Joukkoliikenne käännettävä nousuun
Pääkaupunkiseudun joukkoliikenne käännettävä uuteen nousuun
Helsinki ja pääkaupunkiseutu ovat olleet kansainvälisestikin tunnettuja hyvin järjestetystä joukkoliikenteestään. Viime aikoina joukkoliikenteestä on kuitenkin kuultu lähinnä huolestuttavia uutisia - viimeksi eilen YTV ilmoitti, että seutuliikenteen lipputulot jäivät viime vuonna huomattavasti alle talousarvion. Vajeen korjaamiseksi esitettiin taas kerran palvelujen karsimista ja lippujen hinnankorotuksia. Nämä toimet todennäköisesti johtavat matkustajamäärien alenemiseen ja uusiin leikkauksiin ja hinnankorotuksiin, eli käynnissä olevan kierteen pahenemiseen.
Samaan aikaan on uutisoitu ruuhkien lisääntyneen Helsingissä ja koko seudulla. Helsingin pelastuslaitoksen valmiusaika on esimerkiksi venynyt yli tavoitteena pidetyn kuuden minuutin. Tähän on keskeisenä syynä kaupungin liikennemäärien kasvu suomeksi sanottuna ruuhkautuminen, joka hidastaa hälytysajoneuvojen matkaa ja avun saapumista. Tämä trendi on nyt katkaistava. Joukkoliikenne on käännettävä uuteen nousuun.
Kaupunginvaltuuston hyväksymässä talousarviossa edellytetään joukkoliikenteen osuuden kasvattamista kokonaisliikenteestä myös tänä vuonna, kuten on edellytetty jo monena vuonna. Tavoitteen saavuttaminen vaatii joukkoliikenteen toimintamahdollisuuksien määrätietoista parantamista. Lipunhintojen korotuksiin ei enää ensi vuonna ole varaa. On myös harkittava uusia keinoja joukkoliikenteen osuuden nostamiseen ja liikennemäärien rajoittamiseen. Bussikaistojen määrää tulisi lisätä samoin kuin joukkoliikenteen etuisuuksia esim. liikennevaloissa.
Tämä mahdollistaa saman palvelutason ylläpitämisen pienemmillä kalusto- ja henkilöstökustannuksilla. Lontoossa hyvällä menestyksellä käyttöön otetut ja Tukholmassa ensi vuonna käyttöön tulevat ruuhkamaksut ovat varteenotettava vaihtoehto myös Helsingissä.
Minerva Krohn
Helsinki ja pääkaupunkiseutu ovat olleet kansainvälisestikin tunnettuja hyvin järjestetystä joukkoliikenteestään. Viime aikoina joukkoliikenteestä on kuitenkin kuultu lähinnä huolestuttavia uutisia - viimeksi eilen YTV ilmoitti, että seutuliikenteen lipputulot jäivät viime vuonna huomattavasti alle talousarvion. Vajeen korjaamiseksi esitettiin taas kerran palvelujen karsimista ja lippujen hinnankorotuksia. Nämä toimet todennäköisesti johtavat matkustajamäärien alenemiseen ja uusiin leikkauksiin ja hinnankorotuksiin, eli käynnissä olevan kierteen pahenemiseen.
Samaan aikaan on uutisoitu ruuhkien lisääntyneen Helsingissä ja koko seudulla. Helsingin pelastuslaitoksen valmiusaika on esimerkiksi venynyt yli tavoitteena pidetyn kuuden minuutin. Tähän on keskeisenä syynä kaupungin liikennemäärien kasvu suomeksi sanottuna ruuhkautuminen, joka hidastaa hälytysajoneuvojen matkaa ja avun saapumista. Tämä trendi on nyt katkaistava. Joukkoliikenne on käännettävä uuteen nousuun.
Kaupunginvaltuuston hyväksymässä talousarviossa edellytetään joukkoliikenteen osuuden kasvattamista kokonaisliikenteestä myös tänä vuonna, kuten on edellytetty jo monena vuonna. Tavoitteen saavuttaminen vaatii joukkoliikenteen toimintamahdollisuuksien määrätietoista parantamista. Lipunhintojen korotuksiin ei enää ensi vuonna ole varaa. On myös harkittava uusia keinoja joukkoliikenteen osuuden nostamiseen ja liikennemäärien rajoittamiseen. Bussikaistojen määrää tulisi lisätä samoin kuin joukkoliikenteen etuisuuksia esim. liikennevaloissa.
Tämä mahdollistaa saman palvelutason ylläpitämisen pienemmillä kalusto- ja henkilöstökustannuksilla. Lontoossa hyvällä menestyksellä käyttöön otetut ja Tukholmassa ensi vuonna käyttöön tulevat ruuhkamaksut ovat varteenotettava vaihtoehto myös Helsingissä.
Minerva Krohn
tiistai 13. tammikuuta 2004
Kuntien ja Valtion suhde on käymässä kestämättömäksi
Edustavatko sisäministeriön ylijohtajan näkemykset hallituksen linjaa?
Sisäministeriön kuntaosaston ylijohtajan Cay Sevónin haastattelu maanantain Helsingin Sanomissa oli ällistyttävää luettavaa. Jos ylijohtajan näkemykset edustavat Vanhasen hallituksen valitsemaa linjaa, suomalaisesta hyvinvointivaltiosta ei ole kohta jäljellä kuin rippeet. Vastaavaa suomalaisen hyvinvointivaltion purkamisjulistusta ei ole näin korkealta tasolta aiemmin kuultu. Kiinnostavaa olisikin kuulla kuntaministeri Hannes Mannisen ja myös pääministeri Vanhasen kommentit ylijohtajan esittämiin linjauksiin.
Hyvinvointipalveluiden järjestäminen on Suomessa kuntien vastuulla. Sevónin mallissa väestön ikääntyessä taattaisiin vain vanhuspalveluiden järjestäminen tehokkaasti ja lakiin perustuen, mutta työikäiset nuoret ja koululaiset hoidettaisiin ”vapaammin järjestelyin”. Väestön ikääntyminen ja suurten ikäluokkien siirtyminen eläkkeelle luo tietysti paineita vanhuspalveluihin, mutta Sevónin tavoin ei ole syytä asettaa ikäluokkia vastakkain, vaan peruspalvelut pitää jatkossa pystyä järjestämään myös nuoremmille ikäluokille.
Ylijohtaja pitää myös selvänä, että kuntatalouden alijäämäisyys jatkuu satojen miljoonien eurojen vuositasolla koko nykyisen hallituskauden Nykyinen palveluiden rahoitusjärjestelmä on ajautumassa umpikujaan. Valtiovallan pitäessä tietoisesti kuntatalouden alijäämäisenä yksikään kunta ei tarjoa asukkailleen minimitasoa parempia palveluja. Nykyinen järjestelmä johtaa viime kädessä siihen, että hallinto-oikeudet määrittelevät palvelujen tason valituksia ratkoessaan.
Sevón esittää kunnallisveroprosentin nostamista ratkaisuna rahoitusvaikeuksiin.
Ehdotus on erikoinen, kun valtiovalta on pyrkinyt jo vuosikaudet keventämään tuloverotusta. Vaikka kunnallisverotus onkin viime vuodet muuttunut progressiivisempaan suuntaan ansiotulovähennysten korottamisen takia, sen kiristäminen merkitsisi edelleen pieni- ja keskituloisten verorasituksen koventamista. Helsingin kaupungin talous joutui kriisiin valtion leikattua rajusti sen osuutta yhteisöverojen tuotosta.
Jotta kunnat voivat myös tulevaisuudessa vastata kaiken ikäisten kuntalaisten hyvinvointipalveluista, niille on annettava tehtävään myös taloudelliset mahdollisuudet. Tästä ei hallituksen toiminnassa ole näkynyt minkäänlaisia merkkejä.
Minerva Krohn
Sisäministeriön kuntaosaston ylijohtajan Cay Sevónin haastattelu maanantain Helsingin Sanomissa oli ällistyttävää luettavaa. Jos ylijohtajan näkemykset edustavat Vanhasen hallituksen valitsemaa linjaa, suomalaisesta hyvinvointivaltiosta ei ole kohta jäljellä kuin rippeet. Vastaavaa suomalaisen hyvinvointivaltion purkamisjulistusta ei ole näin korkealta tasolta aiemmin kuultu. Kiinnostavaa olisikin kuulla kuntaministeri Hannes Mannisen ja myös pääministeri Vanhasen kommentit ylijohtajan esittämiin linjauksiin.
Hyvinvointipalveluiden järjestäminen on Suomessa kuntien vastuulla. Sevónin mallissa väestön ikääntyessä taattaisiin vain vanhuspalveluiden järjestäminen tehokkaasti ja lakiin perustuen, mutta työikäiset nuoret ja koululaiset hoidettaisiin ”vapaammin järjestelyin”. Väestön ikääntyminen ja suurten ikäluokkien siirtyminen eläkkeelle luo tietysti paineita vanhuspalveluihin, mutta Sevónin tavoin ei ole syytä asettaa ikäluokkia vastakkain, vaan peruspalvelut pitää jatkossa pystyä järjestämään myös nuoremmille ikäluokille.
Ylijohtaja pitää myös selvänä, että kuntatalouden alijäämäisyys jatkuu satojen miljoonien eurojen vuositasolla koko nykyisen hallituskauden Nykyinen palveluiden rahoitusjärjestelmä on ajautumassa umpikujaan. Valtiovallan pitäessä tietoisesti kuntatalouden alijäämäisenä yksikään kunta ei tarjoa asukkailleen minimitasoa parempia palveluja. Nykyinen järjestelmä johtaa viime kädessä siihen, että hallinto-oikeudet määrittelevät palvelujen tason valituksia ratkoessaan.
Sevón esittää kunnallisveroprosentin nostamista ratkaisuna rahoitusvaikeuksiin.
Ehdotus on erikoinen, kun valtiovalta on pyrkinyt jo vuosikaudet keventämään tuloverotusta. Vaikka kunnallisverotus onkin viime vuodet muuttunut progressiivisempaan suuntaan ansiotulovähennysten korottamisen takia, sen kiristäminen merkitsisi edelleen pieni- ja keskituloisten verorasituksen koventamista. Helsingin kaupungin talous joutui kriisiin valtion leikattua rajusti sen osuutta yhteisöverojen tuotosta.
Jotta kunnat voivat myös tulevaisuudessa vastata kaiken ikäisten kuntalaisten hyvinvointipalveluista, niille on annettava tehtävään myös taloudelliset mahdollisuudet. Tästä ei hallituksen toiminnassa ole näkynyt minkäänlaisia merkkejä.
Minerva Krohn
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)