sunnuntai 12. helmikuuta 2006

Onko paras hyvän vihollinen?

Helsingin valtuusto keskusteli kuukausi sitten ns. paras-hankkeesta. Uutiskynnyksen keskustelusta ylitti se, että valtuutettujen enemmistö olisi valmis yhdistämään pääkaupunkiseudun kunnat yhdeksi isoksi kaupungiksi. Ystävänpäivänä pääkaupunkiseudun kaupunkien poliitikot kokoontuivat antamaan alueen vastausta paras-hankkeeksi kutsutusta kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa sisäministeriölle. Tämä vastaus ei enää olekaan yhtä vallankumouksellinen. Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen kertovat aikovansa syventää keskinäistä yhteistyötään, mutta kuntarajoista ei vielä olla valmiita luopumaan.
Suomessa on kuntia yli 400. Väestön vanhentuessa, ja nuorimpien muuttaessa kaupunkeihin, ei joillakin kunnilla enää ole edellytyksiä selvitä peruspalveluista, jotka kuitenkin ovat kuntien hoidettavina. Siksi kuntien pitäisi yhdistyä. Tämä perustelu ei kuitenkaan koske pääkaupunkiseutua, jossa kuntakoko kyllä on riittävä palveluiden järjestämiseen. Pääkaupunkiseudun pirstoutumista voidaan pitää ongelmana kun Helsinkiin pyritään houkuttelemaan ulkomaisia yrityksiä, tai työntekijöitä. Tarvitsemme kansainvälisesti menestyviä yrityksiä, jotta veroja palveluiden järjestämiseen saadaan kerättyä.
Kaupungin viihtyisyyden kannalta on tärkeää, että kasvavan kaupungin liikenne saadaan aisoihin. Joukkoliikenteen pitää olla sujuvaa, jotta autoilu houkuttelisi vain harvoja. Toisaalta asumista kannattaa sijoittaa sinne missä jo on hyvä joukkoliikenne, tai mihin se voidaan helposti järjestää. On järjetöntä sovitella taloja kenkälusikalla helsinkiläisen puiston kulmaan, jos viihtyisää asumista voidaan järkevämmin mahduttaa naapurikaupunkiin valmiin joukkoliikenneyhteyden varteen. Ongelmia kuitenkin syntyy kun kunnat ovat erillisiä; toisaalta kaupungilla on varaa vain kohtuulliseen kasvuun, koska uudet asukkaat ja alueet vaativat aina investointeja, jotka vievät rahaa. Toisaalta Helsingin verotulot kasvavat huonosti, jos perheet muuttavat naapurikaupunkiin. Verotuloja tarvitaan jotta palvelut saadaan toimimaan.

Kaikki kaupungit hyötyvät jos seudun elinvoimaisuus kasvaa, mutta lyhytnäköisesti katsottuna jokin kaupunki näyttää hyötyvän jostakin muutoksesta enemmän. Yhteistyön lisäämisellä yritetään varmistaa seudun kannalta fiksujen hankkeiden edistyminen. Länsimetro on joukkoliikenteen kannalta ensisijainen, mutta muitakin yhteyksiä pitää parantaa. Toisaalta kunnallisten palveluiden yhteiskäytöstä kaupunkien välillä on sovittu. Kaupunkien välisiä raja-aitoja ollaan siis madaltamassa, vaikka rajoja ei vielä kokonaan poistetakaan.
Pääkaupunkiseutu on jo pitkään ollut yhtenäistä työssäkäyntialuetta. Kaupallisia palveluita käytetään joustavasti rajan yli. Harvan identiteettikään on yhteen kaupunkiin vahvasti sitoutunut. Miljoonan asukkaan kaupunki nähdään kuitenkin helposti myös pelottavana.
Ihmisellä on tarve kuulua yhteisöön; ” olla kotoisin jostakin.” Isoon kaupunkiin ei ehkä synnykään samanlaista kotikaupunkitunnetta.
Kuntauudistuksen yhteydessä pitää kehittää asukkaiden osallisuutta päätöksentekoon. Suurpääkaupunkia pelätään, kun ajatellaan päätöksenteon karkaavan kovin kauas asukkaista. Osallistumista voidaan kuitenkin lisätä yhteisöllisyyden keinoin. Asukkailla pitää olla mahdollisuus vaikuttaa oman asuinalueensa ilmeeseen ja henkeen. Asukastoimintaa täytyykin tukea, oli alueella yksi tai neljä kuntaa. Kunnallisissa palveluissa voidaan miettiä miten käyttäjien kokemus voidaan hyödyntää palvelun kehittämisessä. Suuressakaan kaupungissa ei päätöksenteon tarvitse karata kauas.
Eduskunnan puhemies Lipponen varoittelee pääkaupunkiseudun kuntia, että valtio laittaa asiat sujumaan, jos yhteistyö ei muuten suju. Itse olisin toivonut, että kaupungit olisi jo nyt saatu järkiliittoon, ettei valtion mestaroimaa järjestettyä liittoa tarvitse pelätä. Helsingin kosintaan ei kuitenkaan suostuttu, joten täytyy toivoa avoliitolle onnea.

Minerva Krohn

Ei kommentteja: