keskiviikko 11. tammikuuta 2006

Paras-hankkeesta valtuustossa

Paras-hanke ryhmäpuheenvuoro

Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen onnistuminen on koko hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuden kannalta olennaista. Huonosti toteutettuna uudistus pahentaa ongelmia.
Hankkeesta keskusteltaessa on hyvä palauttaa mieleen tärkeät lähtökohdat.
Väestön vanhenemisesta seuraa huoltosuhteen heikkeneminen, kuntien tehtävät lisääntyvät samalla, kun rahoitustilanne heikkenee, työvoiman saatavuus kärsii työikäisten määrän vähentyessä, toisaalta kuntien organisaatio on monin osin jäykkä ja vanhanaikainen. Erityisiä ongelmia liittyy terveydenhuollon rakenteeseen, jossa ongelmia aiheuttaa myös rahoituksen monikanavaisuus.
Palvelurakennetta on uudistettava, jotta kuntalaisten tarvitsemat ja arvostamat palvelut voidaan jatkossa järjestää.
Vihreän ryhmän mielestä on hyvä, että kunta- ja palvelurakenteen ongelmiin on vihdoin päätetty puuttua. Muutos on tarpeen palveluiden turvaamiseksi.
Kuntakentässä tarvitaan hallittua vallankumousta!
Helsingissä muutoksen tavoitteena pitää olla ainakin seuraavat asiat:
- kansainvälisen kilpailukyvyn vahvistaminen ja kaupungin elinvoimaisuuden lisääminen
- yhdyskuntarakenteen hajautumisen estäminen
- oikeudenmukaisuus palveluissa ja
- demokratian vahvistaminen.

Seuraavassa hieman kustakin tavoitteesta:
Helsingin on oltava Suomen talouden veturi. Veturin perään ei pidä kuitenkaan kytkeä pelkkiä makuuvaunuja!
Helsinki kilpailee muiden Euroopan metropolien kanssa yrityksistä ja osaajista. OECD:n raportti muutaman vuoden takaa kritisoi pääkaupunkiseudun sekavaa ja tehotonta hallintoa, joka vähentää kilpailukykyämme. Tätä kritiikkiä kuuluu myös yrityselämän puolelta.
Saadaksemme Helsinkiin kansainvälisiä yrityksiä, täytyy meidän satsata koulutukseen, suvaitsevaisuuteen, kohtuuhintaiseen asumiseen, toimiviin markkinoihin ja Helsinki-brändin tunnettavuuteen eli kansainväliseen markkinointiin. Pääkaupunkiseutu on jo nyt yhtenäistä työssäkäyntialuetta. Kehyskaupunkien asukkaistakin noin puolet pendelöi pääkaupunkiseudulle töihin.
Pendelöinnin lisääntyessä on maankäytön ja liikenteen järkevä suunnittelu yhä tärkeämmässä asemassa myös elinvoimaisuuden turvaamiseksi.
Liikenteen haittoja ei saada torjuttua uusia teitä rakentamalla. On pystyttävä puuttumaan liikenteen määrään ja kulkumuotojakaumaan.

Asumista ei saa päästää hajautumaan.
Amerikkalaistyyppisten autokaupunkien syntyminen on epäekologista ja epäekonomista. Ne lisäävät liikennettä ja johtavat maa-alan tehottomaan käyttöön, jolloin virkistysalueille ei jää tilaa. Toisaalta elämänlaatu, jota omakotiasumisesta usein haetaan, kärsii. Työmatkoihin kuluu kohtuuton aika ja palvelut joudutaan hakemaan autolla kaukaa kotoa.
Pääkaupunkiseudun kunnissa pitää päästä järkevään yhteiseen maankäyttöön. Vain laadukas toimiva joukkoliikenne pelastaa meidät yhä lisääntyviltä ruuhkilta. Myös kehyskuntien pendelöijät pitää saada joukkoliikenteen käyttäjiksi.
Yhdyskuntarakenne on hajoamassa paitsi kaavoituksellisten syiden vuoksi, myös siksi, että asukasluvun kasvu vaatii kunnalta investointeja palvelupuolelle. Millään kunnalla ei ole omilla verotuloilla varaa kuin hillittyyn kasvuun. Tästä Vantaa on hyvin konkreettinen esimerkki.
Yhteisen maankäytön suunnittelun lisäksi on huolehdittava asuntopolitiikan yhteisvastuullisuudesta. Muuttoliikkeeseen liittyy pääkaupunkiseudulla kiinteästi myös verokilpailu.

Helsingin menestyksen kannalta on olennaista, että kaupungissa on tarjolla kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja. Sen lisäksi on kaikista heikoimmassa asemassa olevista asunnontarvitsijoista huolehdittava yhdessä segregaation estämiseksi.
Helsingin kannalta on paitsi kohtuutonta, myös turmiollista, jos naapurus- ja kehyskunnat houkuttelevat paljon veroja maksavat omiksi asukkaikseen, huonompituloisten ja paljon palveluita käyttävien jäädessä Helsinkiin. Segregaation myötä se ei ole myöskään seudun etu.
Kunta- ja palvelurakennuksesta puhuttaessa pääkaupunkiseudulla ovat korostuneet kuntarakenteen ongelmat. Palvelurakenteen pohtiminen on kuitenkin palveluiden oikeudenmukaisuuden kannalta vielä tärkeämpää.

Valtuuston pitää ottaa selkeämpi rooli palvelustrategioiden luojana sekä palveluiden määrä- ja laatutason määrittelijänä. Nyt tilaaja- ja tuottajaroolit ovat suloisessa sekamelskassa, eikä valtuustolla ole edellytyksiä määritellä, millaista palvelua kaupunkilainen tosiasiassa saa.
Kun palvelujen sisältö ja laatu on paremmin määritelty, on myös edellytyksiä pohtia tuotannon kehittämistä. Kuntarajat ylittävässä palveluiden yhteiskäytössä palvelun sisällön ja laadun määrittäminen, sen tarve korostuu entisestään.
Pääkaupunkiseudun kaupunkien vapaaehtoinen yhteistyö on kannatettavaa. Siinä on kuitenkin merkittäviä ongelmia.
Neuvottelukunnan tarkoitus on edistää yhteisen näkemyksen ja tahdon muodostumista kuntien keskeisten päättäjien kesken. Jos ja kun yhteinen näkemys on löytynyt, varsinainen päätös tehdään kunkin kaupungin valtuustossa. Vapaaehtoisuuteen ei kuitenkaan sisälly mekanismia, jolla kompromissi syntyisi vaikeissa asioissa. Kuntien edustajat pysyvät kuntiensa etujen ajajina. Vielä ei neuvottelukunnassa ole edes päästy todella vaikeiden asioiden ytimeen, kuten maankäyttö tai asumis- tai liikenneratkaisuihin.
Neuvottelukunta luo epädemokraattisen välitason päätöksentekoon, vaikka varsinainen päätösvalta on vaaleilla valituilla valtuustoilla. Tämä korostuu etenkin, jos yhteistyötä pyritään tiivistämään ja edelleen hoitamaan päätöksenteko nykymallilla.
Kritiikistä huolimatta on todettava, että neuvottelukunta on ollut hyödyllinen yhteistyöelin. Parivuotinen yhteistyö on lisännyt ymmärrystä alueen ongelmiin ja alueen yhteisen kehittämisen tarpeeseen. Ilman sitä tähänkin hankkeeseen liittyvät keskustelut olisi aloitettu täysin alkutekijöistä.

Pääkaupunkiseudun neuvottelukunnan luoma välillisen demokratian taso ei ole ainutlaatuinen poikkeus nykyisessä järjestelmässä. Meillä on suuri joukko hallinnon tasoja, jotka tosiasiallisesti ovat demokratian ulottumattomissa.
Homeopatia on vaihtoehtoisen hoidon muoto, jossa lääkkeeksi tarkoitettua ainetta laimennetaan loputtomasti, niin ettei sitä lopulta ole jäljellä lainkaan. Välillinen päätöksentekomme on eräänlaista homeopaattista demokratiaa; äänestäjän vaaleissa antaman äänen turvin valitaan poliittisia päättäjiä aina uusille tasoille. Kansanvallasta jää jäljelle vain homeopaattinen muistijälki.

Pahimmillaan yhteistyön lisääminen johtaa yhä uusien kuntalaisten ja päättäjien ulottumattomissa olevien tasojen luomiseen, jos yhteistyö järjestetään neuvottelukuntien, säätiöiden ja yritysten verkoston varaan. Tässä kalvossa on tämä ideaalimalli, jossa oletamme olevamme ja tässä on tämä todellinen, välillisen demokratian verkko ja viidakko, jossa seikkailemme.
Uudistuksessa on päästävä eroon tästä demokratian laimentamisesta. Valta, vastuu ja verot täytyy pitää yhdellä tasolla. Tosiasiallisen budjettivallan käyttäjät pitää valita suorilla vaaleilla.
Kaupunkilaisten osallisuutta on myös vahvistettava.
Kaupunginosiin tai vanhoihin kaupungin rajoihin perustuva aluedemokratia ei ratkaise ongelmia, koska tällöin valta ja vastuu eivät kohtaa. Kaupunkilaisten osallisuus löytynee ennemminkin toimialakohtaisissa päätöksissä ja yhteistyössä. Koulujen johtokunnat ja osallistuva kaupunkisuunnittelu voisivat olla tästä esimerkkejä.
Demokratian vahvistamiseksi täytyy päätöksenteon edellytyksistä huolehtia. Helsingin kokoisessa kaupungissa ei 20 tuntia viikossa riitä luottamustehtävien hoitamiseen kaupunginhallitustasolla tai isommissa lautakunnissa. Demokratian toimivuuden edellytyksenä on, että päättäjillä on mahdollisuus perehtyä kunnolla päätettäviin asioihin. Yhteistyöhön asukkaiden kanssa pitäisi myös löytyä aikaa osallisuuden lisäämiseksi.

Bästa ordförande.
I början av talet fanns det några viktiga mål i kommunreformen. När vi försöker skapa en internationellt framgångsrik region, förena planeringen, åstadkomma gemensam service, är det klart att det lättaste sättet att förverkliga dessa mål är att slå samman huvudstadsregionens kommuner. Således undviker man också nya odemokratiska förvaltningsnivåer.

Kuntien yhdistämiselle on kyselytutkimusten mukaan täällä Helsingin valtuustossa enemmistö. Vantaan valtuutetuistakin puolet kannattaa yhdistymistä. Vain Espoon valtuustossa suhtaudutaan nihkeästi kuntien yhdistämiseen. Kun nykytilanteen ongelmat varmasti nähdään varsin samoin kaikissa kunnissa, on mielenkiintoista kuulla, mitä ratkaisuja naapurillamme on tarjota.

Ryhmämme esitti yleiskaavan lähetekeskustelussa muutama vuosi sitten Helsingin ja Vantaan yhdistämistä. Tuolloin muut valtuustoryhmät ryhtyivät lähes raivokkaasti vastustamaan ajatusta. Aika lie lisännyt ymmärtämystä myös tälle idealle. Maankäytön ja asumisen ongelmista osa saataisiin ratkaistua myös kahden kaupungin liitolla, mutta pääkaupunkiseudun elinvoimaisuuden kannalta tulisi kaikki kaupungit saada yhteen.
Meneillään olevassa Paras- hankkeen aluevaiheessa on Vihreän ryhmän mielestä edistettävä pääkaupunkiseudun kuntien yhdistymistä yhdyskuntarakenteen hajoamisen estämiseksi ja palveluiden turvaamiseksi.
Keskusteluissa on korostunut kunnallinen itsemääräämisoikeus. Helsingin täytyy toimia niin, että kunnat yhteen saattavalle järkiliitolle löytyy kannatusta. Valtion toimestahan saatetaan suunnitella myös järjestettyä liittoa.

Mikäli kaupunkien yhdistämiselle ei tässä vaiheessa ole löydettävissä enemmistöä, tulee pohdintaan ottaa pääkaupunkiseudun maakunta- tai metropolimalli. Tällöin osa tehtävistä säilyisi nykyisillä kunnilla osan siirtyessä metropolitason hallinnolle. Tämä edellyttää kuitenkin omien suorien vaalien ja loogisuuden vuoksi myös verotusoikeuden säätämistä metropolitason tehtäville. Samalla nykyiset välillisen päätöksenteon piirissä olevat asiat pitää jakaa vaaleilla valittujen päättäjien vastuulle.
Edessä on siis suuri uudistus. Toivottavasti rohkeutta sen tekemiseen löytyy paitsi täällä valtuustossa, myös eduskunnasta.