sunnuntai 9. lokakuuta 2005

Lässähdys

Lehdessä kerrottiin, että meitä eurooppalaisia uhkaa lässähdys. Olemme elämäämme liian tyytyväisiä emmekä ponnistele tarpeeksi. Siksi kaikki lässähtää ja sitten emme enää ole tyytyväisiä. Niinistö varoitteli peräti luxemburgilaistumisesta, jossa keskiluokka odottelee vaan suu auki kermaleivoksia ja punaviiniä. En ole käynyt Luxemburgissa, mutta se on kuulemma todella tylsä paikka. En halua Eurooppaan lisää tylsyyttä, vaikka punaviiniä olisi tarjolla kuinka. Sitä ei kuitenkaan voi mielin määrin juoda. Jos juo, lässähtää varmasti.

Lässähtäminen kiinnosti minua heti. Olen huolestunut suomalaisten vanhenemiseen liittyvästä huoltosuhteen heikkenemisestä. Verotuloja kertyy vähemmän ja hyvinvointipalvelut ovat uhattuna. Jos meitä uhkaa eläkkeelle siirtyvien lisäksi lässähtäjien jengi, on syytä huolestua. Me joiden eläkkeeseen on vielä 30 vuotta, joudumme muuten huoltamaan myös lässähtäjät. Mutta ilmeisesti lässähtäjinä on juuri keski-ikäinen keskiluokka, eli minä ja ystäväni. En jaksanut lukea juttua loppuun. Tosi lässähtänyttä.

Päätin miettiä omaa elämääni lässähtämisen näkökulmasta. Alle 40-vuotiaana akateemisesti koulutettuna (lapsettomana) työssäkäyvänä helsinkiläisenä olen Suomen talouden tärkeimpiä tukipilareita. Jos lässähdän, käy huonosti. Muistan lukeneeni muutama vuosi sitten teatteriohjaaja Lea Klemolan haastattelusta hyvän selityksen siihen miksi suomalaiset kuitenkin aina ponnistelevat; paratiisisaarilla voi odottaa banaanin putoamista suuhun, mutta jos Suomessa yhtään jää makaamaan ja odottamaan parempia aikoja, jäätyy hankeen.

Kesällä olin todella pahasti lässähtänyt. Lähes neljä viikkoa harrastin vesijuoksua Saimaassa. Vietin myös viikon Ranskassa juomassa punaviiniä. Kermaleivosten sijaan söin jäätelöä. Samaan aikaan amerikkalaiset lomailivat vain 3 viikkoa, ja japanilaiset korkeintaan kaksi. Kesää ei ehkä tarvitse kuitenkaan laskea. Ei kai Suomen tai Euroopan kilpailukyky romahda jos täällä vähän nautitaan valoisista öistä.

Päätin tarkastella lässähtämistäni lokakuussa. Alkuviikosta istuin töiden jälkeen kokouksissa, miettimässä Helsingin budjettia. Verotuloja kertyy huonosti. On syytä huolestua jos ihmiset eivät tee riittävästi töitä, saa palkkaa, ja maksa veroja. Kotiin tultua oli pimeä, joten ilta kului sisaren sohvalla. Olin lässähtänyt, mutten erityisen tyytyväinen. Keskiviikkona menin töiden jälkeen shoppailuiltamiin. Join kaksi lasia punaviiniä, enkä ostanut mitään.

Torstaina ja perjantaina istuin Turussa pohtimassa kuuden suurimman kaupungin ongelmia, palveluiden järjestämistä ja kilpailukykyä. Kunnallispoliitikot arvostavat verorahoja, koska niillä järjestetään palvelut, joista on mukavampi päättää kuin palveluiden karsimisesta. Mietin miten houkutella ihmisiä muuttamaan Suomeen töihin. Kylmyys ja rasistinen ilmapiiri eivät helpota tänne tulemista. Taisin oikeasti haaveilla, että tulijat tekisivät työt ja itse voisin lässähtää.

Viikonloppuna en ollut yhtään tuottava; kaupungilla kävelyä, elokuvia, ruokaa, ja taas punaviiniä. Illalla, liian tyytyväisten ystävien kanssa, mietimme mikä olisi paras paikka viettää sapattivapaata. Laskimme miten pärjäisimme jos laittaisimme asuntomme vuokralle ja eläisimme niukasti. Yritimme perustella lähtöä sillä, että sitten jaksaisimme taas puurtaa kohti eläkeikää. Oikeasti salaa suunnittelimme laiskottelua. Sunnuntaina etsimme asuntosivuilta kalliin asunnon, jota lähdimme katsomaan. Se ei ollut ollenkaan riittävän houkutteleva, jotta käyttäisin kaikki tuloni siihen, siis 2700 €/kk 30vuotta.

Tuntemani ihmiset tekevät kaikki liikaa töitä. Näin ei saisi sanoa, koska suuri joukko suomalaisia on ilman töitä. Ilmeisesti pitäisi ponnistella lisää, jotta kansantalous pyörisi ja hyvinvointia riittäisi jaettavaksi. Kuitenkin on vaikea uskoa hyvinvoinnin lisääntyvän siitä, että rahaa on uusiin vempaimiin, muttei yhtään aikaa niiden käyttämiseen.

Kaivoin askelmittarini esille. Viikossa kävelin yhteensä 55 377 askelta (liian vähän), ja niistä vain 11 303 oli aerobisia (aivan liian vähän.) Esko Aho varmaan velottaisi minulta ylimääräistä jos tarvitsisin terveyspalveluja. Olen selvästi lässähtänyt. En ole ollut tuottava ja innovatiivinen. En myöskään ole huolehtinut terveydestäni, vaan kävellyt liian vähän ja juonut punaviiniä liikaa.

Minerva Krohn
Kolumni Lääkärilehteen

Ei kommentteja: