tiistai 10. toukokuuta 2005

Hyvää tuuria ja suojelusenkeli

Aprillipäivän lööpit kertoivat, että vastavalittuHelsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen oli nuoruudessaan saanut kahdet sakot lähes 10 gramman hasisannoksen hallussapidosta.

Kyseessä ei ollut kovan luokan aprillipila, vaan kokoomuslainen kunnallispoliitikko on todellakin yli 30 vuotta sitten ostanut useiden kerta-annoksien verran kannabista. Vaikka poliisi pidätti hänet kaksi kertaa kovin pian ostotapahtuman jälkeen, on Pajunen myöntänyt myös polttaneensa kyseistä laitonta huumetta. Hän oli kuulemma "syrjäytymisuhan alainen", ehkä peräti hunningolla.
Nuori Pajunen päätti kuitenkin ryhdistäytyä. Hän jätti huumeet ja suoritti koulunsa kohtuudella loppuun. Myöhemmin hän meni töihin perheensä omistamaan yritykseen. Hän itse kertoo, että pelastui "hyvän tuurin ja suojelusenkelin" avulla. Pajunen kertoo myös, ettei hän nykyisin hyväksymitään huumeita. Hän onkin kokoomuksen ryhmäpuheenjohtajana ja kaupunginhallituksen puheenjohtajana toiminut ns. nollatoleranssin puolesta.

Tämän periaatteenmukaisesti huumeita ei tule suvaita lainkaan. Keinona käytön kitkemiseksi voidaan käyttää esimerkiksi huumetestausta ja testissä käyttäjiksi todettujen rankaisemista. Rankaisu tapahtuu vaikkapa sulkemalla käyttäjäksi todettu opiskelu-tai työpaikan ulkopuolelle. On ymmärrettävää, ettei päihdeongelmaista haluta työyhteisöön, mutta kannabista kokeilleiden poissulkemista ei perustellakaan pelkästään tällä. Ideana on myös, että käyttäjien rankaiseminen toimii pelotteena muille nuorille. Kokeilijoista tehdään varoittavia esimerkkejä. Heidän mahdollisuutensa sijoittua yhteiskuntaan estetään, jotta muut ymmärtävät olla sortumatta laittomuuksiin. Positiivisen huumetestin tuomasta leimasta ei myöskään varsinaisesti voi vapautua. Kerran positiiviseksi testattu on aina epäilyttävä henkilö.

Pajusen huumetaustan paljastuttua lehdet kysyivät valtuustoryhmien johtajilta, olisiko tieto vaikuttanut hänen valintaansa, jos se olisi tullut ilmi kaksi päivää aiemmin eli ennen kuin valtuusto päätti kaupunginjohtajan valinnasta. Ei olisi vaikuttanut. Menneet ovat menneitä, ja hyvä niin. Kiinnostavampaa on, olisiko Helsingillä kesäkuun alussa eri henkilö kaupunginjohtajana, jos nollatoleranssia olisi aikoinaan sovellettu Pajuseen. Entä jos Jussista olisi tehty varoittavaesimerkki muille erottamalla hänet koulusta? Tai jos Jussi olisi joutunut hakemaan töitä muualta kuin perheyrityksestä, ja huumeiden käytön ilmitulo olisi jättänyt hänet ilman työpaikkaa? Olisiko hyvä tuuri ollut vähäisempää ja suojelusenkeli jonkun muun turvana?

Pajunen kertoi ottaneensa opiksi. Hänen oppinsa on se, ettei huumeiden käyttöä pidä suvaita. Poliitikkona Pajunen on ollut vaatimassa ja soveltamassa päihdepolitiikkaa, joka syrjäyttää ihmisiä varoittavaksi esimerkiksi muille. Hän on osoittanut huonoa johtajuutta, ehkä peräti pelkuruutta, kun hän on sallinut puolueensa, kokoomuksen hidastaa huumeiden käyttäjien hoitopaikkojen lisäämistä Helsingissä. Hän ei ole rohjennut kertoa omaa selviytymistarinaansa kuin vaimolleen, koska huumeita kokeilleiden leimaaminen loppuelämäksi on ollut niin suosittua politiikkaa, jossa on ollut helppo olla mukana.

Minua kiinnostaa myös, ottiko Pajunen opiksi sitä,että huumeiden käyttäjiä pitää auttaa. Palkkasiko hän perheyritykseensä samanlaisen taustan omaavia nuoria, antaen heille mahdollisuuden pärjätä? Kaikilla ei ole yhtä hyvää tuuria tai suojelusenkeliä - he tarvitsevat enemmän apua yhteiskunnalta. Huomasiko Jussi, että hunningolla olevia nuoria pitää leimaamisen sijaan tukea ja että lapsiin ja nuoriin kannattaa satsata jo ennen kuin he ovat syrjäytymisuhan alaisia? Tällä säästytään monelta onnettomalta kohtalolta.
Toivottavasti Jussi Pajunen on nyt kolmekymmentävuotta myöhemmin ottanut opikseen. Silloin hänestävoi tulla Helsingin kaupungille hyvä johtaja.

Minerva Krohn
Kolumni Kaupunkisanomiin toukokuu 2005