Kiristäkää vyötä

Terveysasemallamme vietimme Armaan-päivää halailemalla potilaita. Me kuten muutkin Suomen laatuterveysasemat mittasimme kaikkien vastaanotolle tulijoiden vyötärönympärykset yhtenä päivänä. Koko maassa mittauksia kertyi lähes 10 000. Kun mittanauhaa sovittaa 130cm pyöreän herran ympäri, joutuu väkisinkin halailemaan; vasta iltauutisista näin että olisin voinut laittaa potilaan pyörähtämään nauha kädessään itsensä ympäri koko pitkän matkan. Menetelmästä riippumatta tulos huolestuttaa. Vaikka vyötärönympäryksen tavoite oli hieman väljä, eli miehillä metri ja naisilla 90cm, ylitti lähes puolet tämän arvon.


Vyötärönympäryksien mittaaminen ei oikein innostanut kollegoja asemalla. ”Mitä tekemistä tällä on lääkärin työn kanssa?” Ennaltaehkäisyyn motivoimisessa on vielä tekemistä. Yritin kannustaa huumorilla. Terveyskeskuksia aina käsketään kiristämään vyötä, yritetään saada myös potilaat tekemään niin. Vyön kiristämiseen todella on aihetta, siis potilailla. Tilanne on jo nyt vaikea, mutta lisäksi se on muuttumassa pahemmaksi. Lääkärienkin työtä tarvitaan suunnan muuttamiseksi. Kun työtä on liikaa, on vaikea motivoitua vyötärönympäryksistä, vaikka mitta kertoo nopeasti potilaan riskeistä sydän- ja verisuonitauteihin sekä diabetekseen.

Terveydenhuollossa pitäisi jaksaa kannustaa potilaita terveellisempiin elintapoihin. Työtä tuntuu olevan loputtomasti, ja keinoja vähän. Vyötärönympäryksethän ovat kasvaneet samalla kun ihmisten tietoisuus terveellisistä elintavoista on varmasti lisääntynyt. Voimmeko siis valistusta lisäämällä saada vyötäröt solakammiksi, kun ne kaikesta valistuksestamme huolimatta ovat vain kasvaneet? Ei ihme, että välillä tuntuu toivottomalta.

Porkkanan lisäksi elintapasairauksiin tarjotaan usein keppiä. Viime syksynä Esko Aho (ex-pääministeri, Sitran pomo) ehdotti terveyspalveluiden hinnoittelemista niin, että huonoista elintavoista rangaistaisiin suuremmilla maksuilla. Hänen mallissaan terveesti elävät saisivat terveyspalvelut halvalla, huonoa elämää viettävät maksaisivat vastaavasti enemmän. Suomessa on kuitenkin pidetty hyvänä, että terveyspalvelut ovat kaikkien saatavilla tasa-arvoisesti. Tämä on paitsi puolueiden lähtökohtana, myös useimpien kansalaisten hyväksymä ajatus.

Tutkimusten mukaan huono-osaisuus tuppaa tasa-arvopyrkimyksistämme huolimatta kasaantumaan. Köyhät sairastavat varakkaampia enemmän, ja kuolevatkin keskimäärin nuorempina. Huono-osaisuus ja köyhyys johtavat usein myös huonompiin elintapoihin. Jos elämänhallinta on hukassa, hukkuu usein myös kyky huolehtia terveydestään.

Elintapasairaudet ovat nykyisin terveydenhuollon arkipäivää. Vaikkei mittanauhan kanssa heiluminen innosta, huolestuttaa lääkäreitä aikuistyypin diabeteksen nopea lisääntyminen lähivuosina, jos suuntaa ei saada käännettyä. Ruuan kaloreita pitää saada karsittua, ja liikunnan määrää lisättyä. Alkoholinkäyttöön ja tupakointiinkin pitäisi vaikuttaa. Politiikassa ja terveydenhuollossa tällaisia ongelmia ratkaistaan yleensä toisin kuin rankaisemalla niitä joilla jo menee huonosti.

Vyötärönympärykset kasvavat kun yhä useampi huristelee matkansa autolla. Omakotitaloasuminen voikin käydä terveyden päälle, kun käveltyjen askelten määrä jää vähäiseksi. Julkiseen liikenteeseen tukeutuvassa kaupungissa tulee liikuttua hieman enemmän. Arkiliikuntaa tulee pysäkille ja kauppaan kävellessä paljon enemmän kuin autolla ajellessa.

Terveyttä voi edistää ja ruokatottumuksia muuttaa, valistuksen lisäksi muilla yhteiskunnan säätelykeinoilla. Hyvä kaavoitus edistää arkiliikuntaa, turvalliset puistot ja lenkkipolut ja kävelyetäisyydellä olevat palvelut vähentävät sairauksia. Koulujen pihat voi suunnitella niin, että ne innostavat lapsia pomppimaan. Rasvaisen ruuan kuten pizzan ja chipsien kulutus vähenisi roskaruoka-verolla. Koulujen makeisautomaatit eivät ole vain markkinatalouden asia. Vihannesten ja hedelmien verotusta voisi laskea, jos siis oikeasti haluttaisiin edistää terveitä ruokatottumuksia. Terveydenhuollossa ei tarvitsisi aina kiristää vyötä jos terveyden edistäminen olisi koko yhteiskunnan asia, eikä vain meidän mittanauha kädessä heiluvien.


Minerva Krohn

Lisää tilaa autoille-ruuhkamaksu toimii.

Helsingissä suunnitellaan keskustatunnelin rakentamista kaupungin halki kulkevalle liikenteelle. Autoille halutaan lisää tilaa. Kun muualla on täyttä, pitää tilaa kaivaa maan alta. Tunnelin tekeminen ei ole halpaa, keskustatunnelin hinta-arvio on nyt n 300 miljoonaa euroa. Tunnelia perustellaan ruuhkalla. Kun autot eivät mahdu kadulle, ja etenkään kävelijät eivät mahdu autojen joukkoon tarvitaan uusi reitti kulkemiselle. Liikenteen määrä Helsingissä ja etenkin koko Uudellamaalla kasvaa kun ihmiset asuvat yhä kauempana työpaikoiltaan. Monilla perheillä on kaksi autoa, jotta kulkeminen onnistuu. Ihmiset muuttavat maalle melua ja pölyä pakoon, ja huristelevat sen jälkeen autoillaan kaupunkikeskustoihin joissa lisääntynyt autoilu tuo lisää melua ja pölyä.

Tukholmassa ja Lontoossa liikenteen ruuhkautumista lähdettiin ratkaisemaan ruuhkamaksuilla. Tukholmassa maksu on ollut käytössä kolme vuotta, ja vaihtelee ruuhkan määrän mukaan. Hiljaisena aikana keskustaan autoilu ei maksa, mutta ruuhka-aikana kulkeminen maksaa n 2e. Maksu on ollut menestys, autoliikenteen määrä on vähentynyt 25-30%. Kertyneitä maksutuloja on ohjattu joukkoliikenteelle, jonka käyttö on lisääntynyt. Aiemmin maksua vastustaneista moni on muuttanut mielensä.

Ruuhkassa istumisesta ei nauti kukaan. Liikenteen investointeja perustellaan usein säästyneen matka-ajan tuomilla säästöillä. Monet näistä menoista ovat virtuaalisia; ruuhkaan jumiutuneelle ei todellisuudessa korvata menetettyä vapaa-aikaa eikä liian lyhyitä yöunia. Liike-elämälle ruuhka kuitenkin aiheuttaa todellisia menoja. Tavarakuljetukset jumiutuvat ruuhkaan, lähetit, putkimiehet ja konsultit istuvat autoissaan työajallaan. Nämä kustannukset eivät ole vain laskennallisia. Liike-elämä vaatiikin usein uusia tieinvestointeja, jotta liikenne saataisiin kulkemaan.

Ruuhkaa ei voida kuitenkaan ratkaista rakentamalla uusia kaistoja tai parempia liittymiä. Liikennevirrat käyttäytyvät sananmukaisesti virtojen lailla, autot virtaavat täyttämään kaikki uudet reitit. Kohta niilläkin on ruuhka. Autoilijoiden elämä ei siis helpotukaan uusien teiden rakentamisesta, koska tilan valtaavatkin uudet autot. Kehä II.n rakentaminen esimerkiksi toi alueelle 6% lisää liikennettä käyttöönottovuonnaan, kun liikenteen vuotuinen kasvu tien vaikutusalueella on ollut luokkaa 1-2 %.

Helsingissä ruuhkan aiheuttaa pieni joukko liikkujista. Neljä viidestä, eli 80 % kulkijoista käyttää joukkoliikennettä, joka tuottaa liikenteestä vain 5 %! Pieni siivu, 15 % autoista on tavara- ja jakeluliikennettä, ja valtaosa liikenteestä, siis 80 % aiheutuu siitä viidesosasta kulkijoista joka on valinnut oman auton tuoman rauhan ja yksityisyyden.

Keskustatunnelin sijaan tarvitsemme lisää rahaa joukkoliikenteeseen. Laadukas, viihtyisä tehokas joukkoliikenne voi houkutella osan autoilijoista työmatkajoukkoliikenteen pariin. Pääkaupunkiseudulla tarvitaan myös ruuhkamaksut, ne tuovat lisää tilaa myös autoille.


Minerva Krohn
Kaupunkisanomiin 17.4.2006