maanantai 29. syyskuuta 2008

Vaalipaneeleja joissa on sisältöä.

Olemme ideoineet vaalipaneelisarjan, joka toivottavasti palvelee äänestäjiä. Idea on rajata aiheet, aika ja se että paneelissa istujat ovat olleet tekemässä päätöksiä. Päättäjät siis joutuvat kantamaan vastuuta tekemistään päätöksistä.

Täydennän tiedot demari-osallistujien ja paikkojen suhteen kun tietoa tulee.

Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan

Koulutus, liikunta, kulttuuri ja vapaa-aika
torstaina 2.10. klo 18-20
Diana-auditoriossa, Erottajankatu 5.
Puheenjohtaja Tuuli Kaskinen.
Vihreät: Tuomas Rantanen ja Outi Alanko-Kahiluoto
Kokoomus: Ulla-Marja Urho ja Harry Bogomoloff
Demarit: Osku Pajamäki ja Sara Paavolainen

Palvelut (erityisesti terveys- ja sosiaalipuoli) ja turvallisuus.
torstaina 9.10. klo 18-20
Paasitorni, Tarja Halonen sali
Puheenjohtaja Risto Hietanen.
Vihreät: Minerva Krohn ja Anni Sinnemäki
Kokoomus: Laura Räty ja Juha Hakola
Demarit Kai Kalima ja Tarja Kantola


Maankäyttö, asuminen ja Helsingin elinkeinopolitiikka.
tiistaina 14.10. klo 18-20
Kino Andorra, Eerikinkatu 11.
Puheenjohtaja Keijo Himanen.
Vihreät: Osmo Soininvaara ja Otto Lehtipuu
Kokoomus: Suvi Rihtniemi ja Risto Rautava
Demarit

sunnuntai 28. syyskuuta 2008

Onnellisten kaupunki

Osallistuin Dodo ry.n järjestämän Megalopolis-tapahtuman illalliselle. Keskustelu ja seura oli poikkeuksellisen hyvää.

Dodo oli saanut vieraakseen Bogotan ex-pormestarin Enrique Peñalosan, joka on hyvän kaupunkisuunnittelun matkasaarnaaja. Paikalla oli myös mm. Nicola Steuer lontoolaisesta New Economics Foundation -ajatushautomosta. NEF on luonut maailmankuulun Happy Planet Indexin, joka mittaa ihmisten onnellisuutta.

Enrique Peñalosa puhui myös illallisella hyvästä kaupungista. Hän aloitti puheensa maa-planeetasta. Ihmisiä yhdistää ajatus yhteisestä maapallosta, joka huolehtii meistä kaikista sen pinnalla kulkevista. Hän muistutti, ettei maapallo olekaan avoin niille joilla on väärä passi. Ja vaikka pysyisi vain kotikaupungissaan on liikkuminen rajoitettua. Lopulta koko ihanasta yhteisestä maa-planeetasta on käytössä vain se joka on julkista ja yhteistä. Kaupungissa se tarkoittaa jalkakäytäviä, puistoja, toreja; siis tilaa, jossa jokainen on oikeutettu liikkumaan ilman pääsylippua, ostoaikeita, tai erityisempää syytä kulkemiseensa.
Helsingissä olen tottunut, että käytössä on jalkakäytävä, mutta niin ei taida olla edes kaikilla Helsingin kaduilla. Yhdysvalloissa on syntynyt Walkable cities-liike, joka vaatii jalkakäytäviä omakotitaloalueille. Niin itsestään selvältä kuulostava ajatus, joka on herättänyt suurta vastustusta. Autokaupungeissa kävelijää pidetään epäilyttävänä.

Pohjoismainen jokamiehenoikeus on innovaatio, jota kelpaa esitellä kansainvälisille vieraille. Ihmettelevät ja ihailevat kokemukseni mukaan.

Julkinen tila ei ole itsestäänselvyys Helsingissäkään. Kauppakeskukset korvaavat tapaamispaikat, pyöräteille pitää taistella tilaa, viheralueita halutaan nakertaa rakentamiselle. Autoilu koetaan tärkeäksi, ja siksi sen tarpeet on hoidettava ensin.

Nicola Steuerin kanssa oli puhetta tulojen ja onnellisuuden suhteesta. Tutkimukset osoittavat että tulojen noustessa ei onnellisuus enää lisäänny kun tuloja on riittävästi. Mikä on riittävästi, on tietysti kulttuuri- ja yhteisösidonnaista, mutta tason selvittäminen on tutkimuslaitoksessa kesken. Soininvaara on kirjoittanut aiheesta kirjassaan Vauraus ja Aika. Suosittelen lukemaan ( jos löytyy aikaa ;-)

Oli mielenkiintoista keskustella ihmisten kanssa, jotka niin selvästi näkivät yhteyden ihmisen onnellisuuden sekä ympäristön ja yhteisön välillä. Tuntui hyvältä että pallon toiselta puolelta löytyy ihmisiä joiden arvoihin on helppo yhtyä.

Teemaa jatkaa Koti kaupungissa yhdistyksen paneeli "Hyvä elämä Helsingissä" su 5.10.2008 klo 15.00 Kynnys ry:n tiloissa Siltasaarenkatu 4. Tervetuloa sinne.

Palvelulupaus

Kunnallisvaalien alla puhutaan palveluista. Niin pitääkin, koska useimpien julkisten palveluiden järjestämisvastuu on kunnilla. Tämä tuntuu kuitenkin olevan epäselvää äänestäjille. Ei ihme, kun lehdistökin tekee parhaansa asiaa sotkeakseen. Tämän päivän hesarissa Uukuniemeläiset lähettävät toimittajan pyynnöstä terveisiä Helsinkiin. Nuorten mielestä ongelmana on kumiperunat, joista pitää päästä eroon. Helsingillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä uukuniemeläisten kumiperunoiden kanssa. Tämä ongelma pitää uukuniemeläisten ratkaista aivan itse.

Kunta on vastuussa palveluiden järjestämisestä, mutta kunnan ei tarvitse tuottaa palveluita itse. Usein se on järkevää, muttei aina. Yksityisiä palveluita voidaan myös tarvita kunnan omaa tuotantoa täydentämään, silloin kun kunta ei onnistu rekrytoimana henkilöstöä.

Yksityiset yritykset ovat usein työnantajina joustavampia, ja saavat siksi nuoret töihin. Kaupungin pitäisi ottaa oppia tästä.

Palvelun tarvitsijan kannalta olennaista on että palvelu on saatavilla ja että se on laadultaan hyvää, Kunnallisesta palvelusta maksettava hinta pitää myös olla sama, oli tuottajana kunta itse tai yksityinen taho.

Palvelut on Helsingissäkin määritelty laveasti ja siten epämääräisesti. Ensi kaudella kaupungin pitää antaa asukkaille palvelulupaus. Se määrittelee mitä kunnalliseen palveluun kuuluu määrällisesti ja laadullisesti. Palvelulupaus helpottaisi eri sektoreiden palveluiden keskinäistä vertailua. Vertailu kaupunkien kesken olisi myös mahdollista, jos määrittely tehtäisiin myös naapurikunnissa. Aiemmin sanottiin, että oppivelvollisuusaikana Helsingissä saa lähes vuoden enemmän opetusta kuin Vantaalla. En tiedä onko tällainen ero edelleen olemassa, kun palveluita ei pysty vertailemaan.

Kun palvelun laatu on määritelty palvelulupauksessa on siitä myös pidettävä kiinni. Nyt käy usein niin, että palvelu ei vastaa suunniteltua, kun henkilöstöä palvelun tuottamiseen ei ole. Jos omaa kapasiteettia ei ole, pitää osa palvelusta ostaa yksityiseltä.

Käytännön esimerkki löytyy terveyskeskuksista. On kohtuutonta, sekä potilaita että lääkäreitä kohtaan, että lääkärivajeesta kärsivällä terveysasemalla yritetään hoitaa palvelut ilman apuvoimia. seurauksena on akuuttivaivojen pintapuolinen hoitaminen, siten että pitkäaikaissairaiden hoito sekä ennaltaehkäisevä työ kärsivät. Kirjoitan tästä toisen blogin, jossa näkyy tekemäni laskelma lääkärien ajankäytöstä pulatilanteessa.

Terveydenhuoltojärjestelmän on pakko uudistua.

Löysin arkistoistani alla olevan tekstin viime keväältä. En enää muista mihin olen tekstin alunperin kirjoittanut, mutta sen sisältö on edelleen täysin ajankohtainen, joten lisään sen tänne blogiini.

EDIT:Pohtiminen auttoi. Teksti on julkaistu Vihreässä Langassa huhtikuussa 2008.

Suomessa on totuttu laadukkaaseen terveydenhuoltoon, joka on kaikkien tavoitettavissa tasa-arvoisesti. Jotta voimme myös tulevaisuudessa turvata laadun ja tasa-arvon on terveydenhuoltojärjestelmän pakko uudistua. Murros on jo käynnissä, sitä tulee ohjata jotta palvelut voidaan turvata myös tulevaisuudessa.
Terveydenhuoltopalveluiden järjestäminen on kuntien vastuulla. Perinteinen malli on että järjestämisen lisäksi kunta myös tuottaa palvelut itse, tai sairaanhoitopiirin osana. Monet jopa tulkitsevat järjestämisvastuun ja tuottamisvastuun olevan sama asia.

Terveyspalveluiden laatu julkisella sektorilla on hyvä. Tyytymättömyys ja ongelmat johtuvat vaikeuksissa hoitoon ja tutkimuksiin pääsyssä. Hoitotakuun myötä on asetettu rajat erikoissairaanhoidon jonoille, sekä yhtenäiset kriteerit eräille toimenpiteille. Samanlaista yhtenäisyyttä ja palvelumäärittelyä tarvitaan myös perusterveydenhuollon puolelle.

Terveyspalveluiden suurimmat ongelmat liittyvät terveyskeskuksiin. Lääkäripulaa on jopa kaupungeissa, ja palvelujen saatavuus siten ontuu. Lääkärivaje terveyskeskuksissa on 10%, ja vain 42%ssa terveyskeskuksista virat oli täytetty. Viimekeväisen lääkärikyselyn mukaan puolet terveyskeskuslääkäreistä suunnittelee työpaikan vaihtoa. Vielä huolestuttavampaa on se, että terveyskeskusten naislääkäreistä joka kuudes on suunnitellut itsemurhaa. Nykyinen toimintatapa siis uuvuttaa terveyskeskuksissa työskentelevät, joka ei lupaa hyvää terveyskeskusten tulevaisuudelle.

Kuntien terveyskeskuslääkäripulan myötä osa ihmisistä on ilman toimivaa perusterveydenhuoltoa. Sen ratkaisuksi on välillä tarjottu luopumista väestövastuisesta omalääkärijärjestelmästä. On esitetty, että väestövastuu on tarpeen vain kroonisia sairauksia poteville. Omalääkärijärjestelmässä on kuitenkin paljon hyvää, jota ei kannata hukata. Lääkärit useimmiten ottavat vastuun väestöstä tosissaan. Ennaltaehkäisevä työ koetaan antoisaksi, kun työn tulokset näkyvät omassa vastuuväestössä. Toisaalta akuuttivaivojen joukostakin löytyy usein tarkempia tutkimuksia tai seurantaa vaativia sairauksia.

Terveydenhuollon, erityisesti terveyskeskusten ongelmille on monia syitä. Terveyskeskuslääkärin virkojen määrä Suomessa on nyt lähes sama kuin 1990-luvun alussa. Väestö on kuitenkin vanhentunut, väestön vaatimustaso terveyspalveluiden suhteen on kasvanut, ja lääketiede on kehittynyt. Nämä kaikki lisäävät perusterveydenhuollon työmäärää. Vaikka ikääntyvät ihmiset nyt ovat terveempiä kuin aiemmin, lisääntyy terveyspalveluiden käyttö iän myötä. Lääketieteen kehittymisen myötä hoidetaan monia sellaisia sairauksia ja vaivoja, jotka aiemmin jätettiin huomiotta. Toisaalta tavallisten kansantautien, kuten verenpainetaudin, parempi hoito teettää myös aiempaa enemmän työtä, Erikoissairaanhoidon poliklinikoilta siirretään uusia tehtäviä perusterveydenhuoltoon. Tämä on järkevää, mutta ei onnistu, jos samalla ei jotain aiemmin tehtyä voida karsia vastaanotoilta.

Lääkärien ja hoitajien työnjakoa on kehitetty, mutta paljon on vielä tehtävää. Työparityöskentelyä lisäämällä voidaan lääkäriajat käyttää nykyistä hyödyllisemmin. Hoitajille suunnitellaan reseptinkirjoitusoikeutta. Tämä ei kuitenkaan onnistu ilman mittavaa lisäkoulutusta, eikä siksi ole kovin järkevä hanke. Ennaltaehkäisevästä työstä on suuri pula. Terveydenhoitajilla on koulutus nimenomaan siihen, mutta tämä on alihyödynnetty. Reseptien kirjoittamisen sijaan hoitajien työpanosta kannattaa käyttää esim. diabeteksen ennaltaehkäisyyn. Aikuisiän diabeteksen lisääntyminen on saatava estettyä, sillä diabetekseen liittyy suuri määrä liitännäissairauksia. Lisäksi esim. tupakoinnin lopettamisen tukemisessa on mittava työsarka.

Yksityiseltä sektorilta pitää ottaa oppia julkiselle sektorille erityisesti johtamisessa ja henkilöstöpolitiikassa. Julkisella sektorilla johtamiskoulutukseen on kiinnitetty huomiota vasta viime vuosina. Terveysaseman ylilääkäriksi on saattanut päätyä puolipakosta pitkän kliinisen uran tehnyt lääkäri, ilman tietoa ja välineitä henkilöstöjohtamiseen, budjettiseurantaan, kehittämiseen, koulutussuunnitteluun; kaikkeen siihen mitä terveysaseman hyvää johtamiseen kuuluu.

Erityinen haaste on julkisen sektorin henkilöstöpolitiikka. Vielä nykyisinkin työuran suunnittelu on julkisella sektorilla harvinaista. Työntekijän oletetaan tekevän samaa hommaa kunnes eläke koittaa. Tällainen urautuminen unohtaa ihmisen tarpeen kouluttautua ja kehittyä työssään, ja jättää osan ihmisten resursseista tunnistamatta ja hyödyntämättä. Joustavuudessa yksityissektori pärjää myös paljon julkista puolta paremmin, etenkin terveydenhuollossa. Pätkätöiden yleistyminen on vähentänyt ihmisten sitoutumista työpaikkaansa. Toisaalta siksi että koetaan työnantajan sitoutuminen vähäiseksi, ja toisaalta siksi että pätkätyöt ovat opettaneet, että aina löytyy seuraava pätkä. Erityisesti nuoret lääkärit, joiden työpanokselle on kysyntää, haluavat sovittaa työn muuhun elämäänsä, eikä päinvastoin. Työnantajaa ja tavallista kuntalaista voi suututtaa lääkärin halu itse määritellä kuinka paljon on valmis tekemään töitä. Jos tähän vastataan tarjoamalla kaavamaista työaikaa ja liian suurta väestöä hoidettavaksi, on selvää että lääkäri valitsee toisen työnantajan.

Kunnat ostavat yhä enemmän terveyspalveluita yksityissektorilta. Usein ostot suuntautuvat ns. keikkafirmojen lääkäripalveluihin ja tapahtuvat pakon edessä. Ostaminen voisi olla myös suunnitellumpaa. Yksityisen puolen innovaatiohalukkuutta voisi hyödyntää uusien toimintamallien kehittämisessä. Nykyinen julkisen ja yksityisen sektorin vastakkainasettelu täytyy muuttaa kumppanuudeksi, jossa molempien vahvuuksia käytetään suomalaisten laadukkaan terveydenhuollon hyväksi.

maanantai 22. syyskuuta 2008

Paneelit käyntiin

Ensimmäinen vaalipaneeli johon osallistun on to 25.9 klo 18 Ruoholahden koululla. Santakatu 6.

Olen lupautunut myös Koti kaupungissa - Hem i stan-yhdistyksen paneeliin. Paneeli pon su 5.10.2008 klo 15.00 ”Hyvä elämä Helsingissä”, jossa käsitellään tulevaisuuden kaupunkisuunnittelukysymyksiä ja asuntorakentamista. Tilaisuus järjestetään Kynnys ry:n tiloissa Siltasaarenkatu 4.

Mukana keskustelusa Minerva Krohn Helsingin vihreistä, Risto Rautava kokoomuksesta ja Kaarin Taipale demareista.

Tilaisuudessa esitellään myös Koti kaupungissa ry - Hem i stan rf:n toimintaa ja visioidaan yhdessä hyvää kaupunkiasumista. Tämä on oiva tilaisuus tutustua toisiin paremmasta asumisesta haaveileviin!
Kahvia, teetä ja pientä purtavaa.

Amnesty

Amnesty kampanjoi vaaleihin liittyen naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämiseksi. Tälle on mielestäni tarvetta ja Helsinki on onneksi jo tehnytkin asiassa paljon. Väkivallan syihin on vain kovin vaikea päästä käsiksi. Ehkä tämä kampanja kannustaa väkivallan kohteeksi joutuneita naisia, tai miehiä, hakemaan apua.

lauantai 20. syyskuuta 2008

Vaalikoneita

Ensimmäinen vaalikone täytettynä, ainakin 4 vielä täyttämättä. Maikkarin koneen kysymykset ovat herättäneet ihmettelyä, ärtymystä ja hieman huvittuneisuutta ehdokkaiden keskuudessa. Perusarvoikseen voi valita kaljalla käymisen tai kotiäityiden. Arkiarvoiksi kone tarjoaa internetin käyttöä tai ydinperhettä. Hämmentävää. En tiedä miten tämä auttaa äänestäjiä löytämään itsellensä sopivan ehdokkaan.

Vaalikoneet ja etenkin netti ovat helpottaneet omilla rahoillaan kampanjoivien ehdokkaiden asemaa. Netissä on tilaa kertoa ajatuksiaan, ja vaalikoneen kautta voi äänestäjä löytää ehdokkaan, josta ei aiemmin ole kuullut.

Mutta vaalikoneiden kysymykset ovat yleensä hyvin musta-valkoisia, ja sisältävät usein vain huonoja vaihtoehtoja. Kysymysten laatijat ilmeisesti yrittävät yksinkertaistaa asioita liikaa. Näissä vaaleissa tällaisia kysymyksiä ovat etenkin kunnan talouteen ja palvelujen ulkoistamiseen liittyvät kysymykset. Talouden hoitamisen vaihtoehtoina tarjotaan yleensä palveluiden leikkaamista tai verojen nostamista. Hyvää talouspolitiikkaa on kuitenkin kunnan menestyksestä huolehtiminen. Palveluthan rahoitetaan kunnan verotuloilla. Veroja kertyy sitä paremmin mitä suurempi osa asukkaista saa tuloja. Pitää siis huolehtia että kunnassa on tarjolla työtä, ja asukkailla on työntekoon soveltuva koulutus.
Helsinki kilpailee yrityksistä kansainvälisesti. Yritykset ja niiden työntekijät tulevat Helsinkiin jos kaupunki on viihtyisä ja turvallinen. Siis sellainen paikka jossa ihminen haluaa asua. Kilpailukyvystä huolehtiminen on siten myös palvelujen turvaamista. Ehkä tällainen vaihtoehto on liian vaikea vaalikoneille.

sama juttu ulkoistamisen kanssa. Vaalikoneet tarjoavat vaihtoehtoja ”haluan ulkoistaa lisää-en halua ulkoistaa mitään.” Näin mustavalkoisestihan asia usein myös äänestäjille tarjoillaan. Vasemmisto etenkin pelottelee ihmisiä sillä että yksityisesti tuotetuissa palveluissa yritys päättä kuka saa palvelua ja millä hinnalla. Kuitenkin joidenkin palveluiden järjestäminen on Suomessa kuntien vastuulla. Jos kunta päättää ostaa osan palveluista ulkoa, on se edelleen vastuussa palvelun laadusta, saatavuudesta sekä perittävästä asiakasmaksusta.
Ulkoistetuissa palveluissa palvelun sisältä on usein määritelty paremmin kuin kunnan omissa palveluissa. Mielestäni kaikki kunnan palvelut pitää määritellä selkeämmin, eräänlainen palvelulupaus siis. Asukkaat tietäisivät silloin paremmin mihin kunnan varat riittävät, ja eri kuntien tarjoamia palveluja voitaisiin myös verrata laadullisesti. Kun palvelulupaus on määritelty, voidaan miettiä mikä osa palveluista voidaan tai halutaan tuottaa kunnan omin voimin ja mikä osa ostaa yksityiseltä yritykseltä. Tämäkin on tietysti aivan liian vaikea ajatus vaalikoneeseen. Välillä tuntuu että, se on liian vaikea ajatus useille valtuutetuillekin. Minä ajattelen että, palvelujen laadun ja määrän määrittely on yksi kunnallispolitiikan keskeisistä tehtävistä.

torstai 18. syyskuuta 2008

Uusia juttuja

Blogi on muumioitunut 1.5 vuoden takaisen tilaan, samoin nettisivut. Nettisivuille en osaa itse tehdä mitään. Onneksi veljeni osaa. Minun täytyy kuitenkin kertoa mitä sieltä pitää siivota pois, ja mitä laittaa tilalle.
Tämän blogin laiminlyöminen on ihan oma vikani. Tätä osaan päivittää. Mutta jotenkin kynnys kirjoittamiseen on ollut korkea. Seuraan tiiviisti Oden blogia. Kadehdin vähän hänen tapaansa kirjoittaa sekä suurista että pienistä aiheista, aina kun on aikaa.

Blogin ja nettisivujen siivoaminen on tietysti ajankohtaista nyt kun kunnallisvaaleihin on enää kuukausi aikaa. Mutta jos jatkan valtuustossa täytyy blogia opetella päivittämään säännöllisesti.

Kiirekin on olevinaan syy. Pari viikkoa sitten olin ajanhallintakurssilla. Siellä opetettiin käyttämään sähköistä kalenteria ja merkitsemään kaikki tekemisen arvoinen sinne. En ehkä halua ryhtyä ohjelmoimaan vapaa-aikaani erivärisiin pikku laatikoihin, mutta blogiaikaa täytynee irrottaa jostain.

Blogin muumioitumisen aikana on elämässäni tapahtunut aika paljon. Eduskuntavaalien jälkeen minut rekrytoitiin toiseen työhön. Vaihdoin siis kuitenkin työtä, vaikka minua ei valittukaan eduskuntaan.
Aloitin vuosi sitten Terveystalon yleislääketieteen kehitysjohtajana. Työ on luonteeltaan hyvin erilaista kuin aiempi työ terveyskeskuksessa. Potilaita olen nähnyt aivan liian vähän, ja läppärin ääressä istunut aivan liian kauan. Olen saanut työssäni hyödyntää sitä johtamis- ja organisointikokemusta jota myös 12v kunnallispolitiikassa puurtaminen on tuonut. Osallistun myös johtamiskoulutukseen, yritän suorittaa JET- tutkintoa (johtamisen erityisammattitutkinto) Sekin helpottaa laittamaan omaa osaamista järjestykseen.

Vaihtaessani työtä kommentoi mm. Iltalehti sitä varsin törkeästi. Itse ajattelen että siirtyminen yksityisen ja julkisen sektorin välillä pitäisi olla paljon nykyistä helpompaa. Molemmille puolille on hyötyä tiedon ja kokemuksen siirtymisestä. En myöskään usko että, ihmisen kannattaa välttämättä tehdä koko työuransa samassa organisaatiossa. Minä olen vasta 40-vuotias. Eläkeikään on vielä ainakin 25 vuotta, joten edessä voi olla vaikka millaisia uusia haasteita.

Viikonlopun haasteena on kahlata läpi vaalikoneiden kysymyksiä (niitä on paljon) sekä suursiivous nettisivuilla. Sen jälkeen toivottavasti on hieman vapaamman blogikirjoittelun aika.