sunnuntai 11. syyskuuta 2005

Keppiä ja porkkanaa

Poliitikkoja pidetään usein tyhminä ja elämästä vieraantuneina. Näitä väitteitä kuullessani yritän yleensä puolustella meitä politiikassa toimivia. Olen kertonut, että päätöksillä on usein taustoja jotka eivät julkisuudessa tule esille, ja että joistain asioista voi erilaisen poliittisen arvomaailman perusteella vallita erilainen näkemys. Joskus olen lohduttanut, että yleensä politiikassa toimiminen myös opettaa mukana oleville uutta, ja jos ei opi mitään harvoin myöskään etenee politiikan huipulle.

Viime viikolla luin miten Esko Ahon haluaisi hinnoitella terveyspalvelut, enkä enää ole varma lisääkö politiikassa toimiminen ymmärrystä yhteiskunnallisiin asioihin. Aho (Sitran pomo, ex-pääministeri, melkein presidentti) ehdotti perinteistä keppi ja porkkana-mallia. Terveesti elävät saisivat terveyspalvelut halvalla, huonoa elämää viettävät maksaisivat vastaavasti enemmän. Tämä houkutteleva idea ns. itseaiheutettujen sairauksien kustannusten sälyttämisestä aiheuttajien itsensä huoleksi ei ole mitenkään uusi, mutten ole kuullut politiikassa Ahon lailla pitkään toimineen ja pitkälle edenneen ehdottavan sitä vakavasti otettavaksi.
Suomessa on pidetty hyvänä, että terveyspalvelut ovat kaikkien saatavilla tasa-arvoisesti. Tämä on paitsi puolueiden lähtökohtana, myös useimpien kansalaisten hyväksymä ajatus.
Ahon mielestä tasa-arvo on ilmeisesti ihan turhaa hölynpölyä. Hoitoa pitää antaa halvemmalla niille jotka pitävät kunnostaan huolta. Vastaavasti tupakoivat, alkoholia juovat ja rasvaa syövät voisivat maksaa enemmän. Tutkimusten mukaan huono-osaisuus tuppaa tasa-arvopyrkimyksistämme huolimatta kasaantumaan. Köyhät sairastavat varakkaampia enemmän, ja kuolevatkin keskimäärin nuorempina. Huono-osaisuus ja köyhyys johtavat usein myös huonompiin elintapoihin. Jos elämänhallinta on hukassa, hukkuu usein myös kyky huolehtia terveydestään. Lääkärinä mietin mitä pitäisi Ahon mielestä tehdä niille köyhille joiden sairaus johtuu elintavoista, mutta joilla ei ole varaa maksaa korkeampia kustannuksia hoidostaan. Ilmeisesti heidät pitäisi jättää hoidotta. Se ei kuulosta kovin tasa-arvoiselta.

Elintapasairaudet ovat nykyisin terveydenhuollon arkipäivää. Lääkäreitä huolestuttaa aikuistyypin diabeteksen nopea lisääntyminen lähivuosina, jos suuntaa ei saada käännettyä. Ruuan kaloreita pitää saada karsittua, ja liikunnan määrää lisättyä. Myös alkoholin käyttö ja tupakointi ovat huolestuttavasti lisääntyneet. Politiikassa ja terveydenhuollossa tällaisia ongelmia ratkaistaan yleensä kuitenkin toisin kuin rankaisemalla niitä joilla jo menee huonosti.
Ahon puoluetoverin Vanhasen mielestä omakotitalossa asuu onnellinen perhe. Valitettavan usein tuo perhe huristaa paikasta toiseen autolla. Käveltyjen askelten määrä jää vähäiseksi. Julkiseen liikenteeseen tukeutuvassa kaupungissa tulee liikuttua hieman enemmän. Arkiliikuntaa tulee pysäkille ja kauppaan kävellessä paljon enemmän kuin autolla ajellessa. Voivuori syötettiin meille nyt keski-ikäisille jo 70-luvulla piilorasvana. Nykyistä chipsien ja muun rasvaisen ruuan kulutusta voisi ehkä vähentää roskaruoka-verolla. Vastaavasti vihannesten ja hedelmien verotusta voisi laskea, jos siis oikeasti haluttaisiin edistää terveitä ruokatottumuksia.

Terveyttä voi edistää yhteiskunnan toimin. Arkiliikunnan mahdollistava kaavoitus, turvalliset puistot ja lenkkipolut ja kävelyetäisyydellä olevat palvelut vähentävät sairauksia. Terveellinen kouluruoka, edulliset kasvikset ja haittaverotetut rasvapommit helpottavat terveellisiä ruokavalintoja. Porkkanaa on muussakin kuin Ahon ehdottamissa bonuksissa.

Aho on tainnut politiikassa toimiessaan jättää terveydenhuollon ym. pehmojutut naisten huoleksi. Hyvä niin, koska hän ei näytä ymmärtävän niistä mitään. Seuraavan kerran kun lenkin jälkeen hien lisäksi euforia pukkaa pintaan, Ahon kannattaa kävellä suihkuun eikä haastatteluun.


Minerva Krohn
Kolumni Kaupunkisanomiin 11.9.05