Kiristäkää vyötä

Terveysasemallamme vietimme Armaan-päivää halailemalla potilaita. Me kuten muutkin Suomen laatuterveysasemat mittasimme kaikkien vastaanotolle tulijoiden vyötärönympärykset yhtenä päivänä. Koko maassa mittauksia kertyi lähes 10 000. Kun mittanauhaa sovittaa 130cm pyöreän herran ympäri, joutuu väkisinkin halailemaan; vasta iltauutisista näin että olisin voinut laittaa potilaan pyörähtämään nauha kädessään itsensä ympäri koko pitkän matkan. Menetelmästä riippumatta tulos huolestuttaa. Vaikka vyötärönympäryksen tavoite oli hieman väljä, eli miehillä metri ja naisilla 90cm, ylitti lähes puolet tämän arvon.


Vyötärönympäryksien mittaaminen ei oikein innostanut kollegoja asemalla. ”Mitä tekemistä tällä on lääkärin työn kanssa?” Ennaltaehkäisyyn motivoimisessa on vielä tekemistä. Yritin kannustaa huumorilla. Terveyskeskuksia aina käsketään kiristämään vyötä, yritetään saada myös potilaat tekemään niin. Vyön kiristämiseen todella on aihetta, siis potilailla. Tilanne on jo nyt vaikea, mutta lisäksi se on muuttumassa pahemmaksi. Lääkärienkin työtä tarvitaan suunnan muuttamiseksi. Kun työtä on liikaa, on vaikea motivoitua vyötärönympäryksistä, vaikka mitta kertoo nopeasti potilaan riskeistä sydän- ja verisuonitauteihin sekä diabetekseen.

Terveydenhuollossa pitäisi jaksaa kannustaa potilaita terveellisempiin elintapoihin. Työtä tuntuu olevan loputtomasti, ja keinoja vähän. Vyötärönympäryksethän ovat kasvaneet samalla kun ihmisten tietoisuus terveellisistä elintavoista on varmasti lisääntynyt. Voimmeko siis valistusta lisäämällä saada vyötäröt solakammiksi, kun ne kaikesta valistuksestamme huolimatta ovat vain kasvaneet? Ei ihme, että välillä tuntuu toivottomalta.

Porkkanan lisäksi elintapasairauksiin tarjotaan usein keppiä. Viime syksynä Esko Aho (ex-pääministeri, Sitran pomo) ehdotti terveyspalveluiden hinnoittelemista niin, että huonoista elintavoista rangaistaisiin suuremmilla maksuilla. Hänen mallissaan terveesti elävät saisivat terveyspalvelut halvalla, huonoa elämää viettävät maksaisivat vastaavasti enemmän. Suomessa on kuitenkin pidetty hyvänä, että terveyspalvelut ovat kaikkien saatavilla tasa-arvoisesti. Tämä on paitsi puolueiden lähtökohtana, myös useimpien kansalaisten hyväksymä ajatus.

Tutkimusten mukaan huono-osaisuus tuppaa tasa-arvopyrkimyksistämme huolimatta kasaantumaan. Köyhät sairastavat varakkaampia enemmän, ja kuolevatkin keskimäärin nuorempina. Huono-osaisuus ja köyhyys johtavat usein myös huonompiin elintapoihin. Jos elämänhallinta on hukassa, hukkuu usein myös kyky huolehtia terveydestään.

Elintapasairaudet ovat nykyisin terveydenhuollon arkipäivää. Vaikkei mittanauhan kanssa heiluminen innosta, huolestuttaa lääkäreitä aikuistyypin diabeteksen nopea lisääntyminen lähivuosina, jos suuntaa ei saada käännettyä. Ruuan kaloreita pitää saada karsittua, ja liikunnan määrää lisättyä. Alkoholinkäyttöön ja tupakointiinkin pitäisi vaikuttaa. Politiikassa ja terveydenhuollossa tällaisia ongelmia ratkaistaan yleensä toisin kuin rankaisemalla niitä joilla jo menee huonosti.

Vyötärönympärykset kasvavat kun yhä useampi huristelee matkansa autolla. Omakotitaloasuminen voikin käydä terveyden päälle, kun käveltyjen askelten määrä jää vähäiseksi. Julkiseen liikenteeseen tukeutuvassa kaupungissa tulee liikuttua hieman enemmän. Arkiliikuntaa tulee pysäkille ja kauppaan kävellessä paljon enemmän kuin autolla ajellessa.

Terveyttä voi edistää ja ruokatottumuksia muuttaa, valistuksen lisäksi muilla yhteiskunnan säätelykeinoilla. Hyvä kaavoitus edistää arkiliikuntaa, turvalliset puistot ja lenkkipolut ja kävelyetäisyydellä olevat palvelut vähentävät sairauksia. Koulujen pihat voi suunnitella niin, että ne innostavat lapsia pomppimaan. Rasvaisen ruuan kuten pizzan ja chipsien kulutus vähenisi roskaruoka-verolla. Koulujen makeisautomaatit eivät ole vain markkinatalouden asia. Vihannesten ja hedelmien verotusta voisi laskea, jos siis oikeasti haluttaisiin edistää terveitä ruokatottumuksia. Terveydenhuollossa ei tarvitsisi aina kiristää vyötä jos terveyden edistäminen olisi koko yhteiskunnan asia, eikä vain meidän mittanauha kädessä heiluvien.


Minerva Krohn

Lisää tilaa autoille-ruuhkamaksu toimii.

Helsingissä suunnitellaan keskustatunnelin rakentamista kaupungin halki kulkevalle liikenteelle. Autoille halutaan lisää tilaa. Kun muualla on täyttä, pitää tilaa kaivaa maan alta. Tunnelin tekeminen ei ole halpaa, keskustatunnelin hinta-arvio on nyt n 300 miljoonaa euroa. Tunnelia perustellaan ruuhkalla. Kun autot eivät mahdu kadulle, ja etenkään kävelijät eivät mahdu autojen joukkoon tarvitaan uusi reitti kulkemiselle. Liikenteen määrä Helsingissä ja etenkin koko Uudellamaalla kasvaa kun ihmiset asuvat yhä kauempana työpaikoiltaan. Monilla perheillä on kaksi autoa, jotta kulkeminen onnistuu. Ihmiset muuttavat maalle melua ja pölyä pakoon, ja huristelevat sen jälkeen autoillaan kaupunkikeskustoihin joissa lisääntynyt autoilu tuo lisää melua ja pölyä.

Tukholmassa ja Lontoossa liikenteen ruuhkautumista lähdettiin ratkaisemaan ruuhkamaksuilla. Tukholmassa maksu on ollut käytössä kolme vuotta, ja vaihtelee ruuhkan määrän mukaan. Hiljaisena aikana keskustaan autoilu ei maksa, mutta ruuhka-aikana kulkeminen maksaa n 2e. Maksu on ollut menestys, autoliikenteen määrä on vähentynyt 25-30%. Kertyneitä maksutuloja on ohjattu joukkoliikenteelle, jonka käyttö on lisääntynyt. Aiemmin maksua vastustaneista moni on muuttanut mielensä.

Ruuhkassa istumisesta ei nauti kukaan. Liikenteen investointeja perustellaan usein säästyneen matka-ajan tuomilla säästöillä. Monet näistä menoista ovat virtuaalisia; ruuhkaan jumiutuneelle ei todellisuudessa korvata menetettyä vapaa-aikaa eikä liian lyhyitä yöunia. Liike-elämälle ruuhka kuitenkin aiheuttaa todellisia menoja. Tavarakuljetukset jumiutuvat ruuhkaan, lähetit, putkimiehet ja konsultit istuvat autoissaan työajallaan. Nämä kustannukset eivät ole vain laskennallisia. Liike-elämä vaatiikin usein uusia tieinvestointeja, jotta liikenne saataisiin kulkemaan.

Ruuhkaa ei voida kuitenkaan ratkaista rakentamalla uusia kaistoja tai parempia liittymiä. Liikennevirrat käyttäytyvät sananmukaisesti virtojen lailla, autot virtaavat täyttämään kaikki uudet reitit. Kohta niilläkin on ruuhka. Autoilijoiden elämä ei siis helpotukaan uusien teiden rakentamisesta, koska tilan valtaavatkin uudet autot. Kehä II.n rakentaminen esimerkiksi toi alueelle 6% lisää liikennettä käyttöönottovuonnaan, kun liikenteen vuotuinen kasvu tien vaikutusalueella on ollut luokkaa 1-2 %.

Helsingissä ruuhkan aiheuttaa pieni joukko liikkujista. Neljä viidestä, eli 80 % kulkijoista käyttää joukkoliikennettä, joka tuottaa liikenteestä vain 5 %! Pieni siivu, 15 % autoista on tavara- ja jakeluliikennettä, ja valtaosa liikenteestä, siis 80 % aiheutuu siitä viidesosasta kulkijoista joka on valinnut oman auton tuoman rauhan ja yksityisyyden.

Keskustatunnelin sijaan tarvitsemme lisää rahaa joukkoliikenteeseen. Laadukas, viihtyisä tehokas joukkoliikenne voi houkutella osan autoilijoista työmatkajoukkoliikenteen pariin. Pääkaupunkiseudulla tarvitaan myös ruuhkamaksut, ne tuovat lisää tilaa myös autoille.


Minerva Krohn
Kaupunkisanomiin 17.4.2006

Lastenkulttuuria koululaisille

Talousarvioaloite 15.3.2006

Kulttuurielämykset ovat tärkeitä lasten kehitykselle. Kulttuuri tarjoaa mahdollisuuden kokea uutta, ja käsitellä vaikeita asioita taiteen keinoin. Lapset kannattaa tutustuttaa kulttuuriin mieluiten jo ennen murrosikää, jolloin taiteen tarjoamat elämykset helpottavat murrosiän muutosten käsittelyä.
Helsingissä on pyritty tukemaan lastenkulttuuritarjontaa. Lapsille suunnattuja teatteri-, konsertti- yms. esityksiä on kuitenkin niin vähän, ettei kaikilla lapsille edes teoreettisesti ole mahdollisuutta päästä seuraamaan esityksiä.
Lasten kulttuurielämysten turvaamiseksi tulisi kulttuuritoimen ja opetustoimen tehdä yhteistyötä paitsi kulttuuritilaisuuksien järjestämisessä, myös niiden kohdentumisessa lapsille. Nykytilanteessa jotkut koululaiset käyvät koulun järjestämänä kulttuuritapahtumassa useita kertoja vuodessa, ja osa lapsista ei koko kouluaikanaan pääse kulttuuritilaisuuteen.
Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että kaikille peruskoululaisille (1-9 luokkalaisille) tarjotaan mahdollisuus osallistua vähintään yhteen lastenkulttuuritapahtumaan (teatteriin, konserttiin tms.) vuosittain. Helsingin kaupungin v 2007 budjetissa varataan opetus- ja kulttuuritoimelle riittävä rahoitus vuosittaisen lastenkulttuurielämyksen tarjoamiseksi koululaisille.
Vt. Minerva Krohn

Joukkoliikennepalvelut, poikittaisyhteydet, yhdyskuntarakenteen hajautuminen

Kauppakamarin liikennepäivä 14.3.2006

Arvoisat kuulijat,

Minua on pyydetty puhumaan otsikolla joukkoliikennepalvelut, poikittaisyhteydet, yhdyskuntarakenteen hajautuminen- paljon kysymyksiä, vähän vastauksia.

Liikenne perinteisesti on kovin miehinen aihe, vaikka kaikki meistä, joilla liikuntakyky on vielä tallella, joudumme liikenteeseen osallistumaan. Liikenne on muutakin kuin siirtymistä autolla paikasta toiseen.

Tarve kulkea paikasta toiseen autolla, etenkin työmatkojen, mutta myös vapaa-ajan ym. matkojen osalta liittyy kuitenkin, valitettavasti, yhä useammin ns. yhdyskuntarakenteen hajautumiseen. Yhä useamman ihmisen ja työpaikan muutosta pääkaupunkiseudulle seuraa työmatkojen piteneminen, ja siis liikkumisen tarpeen kasvaminen.

Helsingin näkyy nykyinen työssäkäyntialue on laaja. 50km säteen sisällä käytännössä >40% pendelöi pääkaupunkiseudulle.

Yhdyskuntarakenne on siis jo selvästi hajaantunut, ja tämä muutos on ollut varsin nopeaa.

Yhdyskuntarakenteen hajautuminen on ollut yksi keskeinen teema ja huolenaihe pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan liiton vastauksissa käynnissä olevan kunta- ja palvelurakenneuudistuksen, eli Paras-hankkeen, aluevaiheen vastauksissa.

Pääkaupunkiseudulla tiedetään, että kansainvälinen kilpailukykymme kärsii, jos yhdyskuntarakenne hajautuu. Asumisen pirstoutuminen yhä laajemmalle on myös ekologisesti kestämätöntä; liikenne lisääntyy ja virkistysalueiden määrä vähenee. Tähän kehitykseen on pystyttävä puuttumaan, vaikka osin ollaan jo myöhässä, ja joka tapauksessa kyseessä on vaikea haaste.

Espoon kaupunginhallituksen pj Jukka Mäkelä kertoi ennen kahvia länsimetron tilanteesta. Helsingissä metron jatkamista odotetaan paitsi siksi, että se helpottaisi vierailuja naapurikaupunkiin meille jotka olemme tottuneet kulkemaan raiteilla, erityisesti siksi, että uskomme sen olevan yksi tärkeä keino kaupunkirakenteen tiivistämiseksi. Espoossa metroa ehkä hieman vieroksutaan juuri tästä syystä - tiivistä asumista ja kerrostaloja ei toivota niin paljon kuin pääkaupunkiseudun kilpailukyky ja muuttopaine edellyttäisi.

Muuttoliike tuo väistämättä lisää asukkaita ja työpaikkoja Helsingin seudulle. Tämä on talouden kannalta hyvä. Jos alueiden käytön ja liikenteen suunnittelua ei tehdä yhdessä, syntyy ongelmia. Pääkaupunkiseudun liikenne ongelmat voidaan ratkaista vain joukkoliikenteen jatkuvalla kehittämisellä. Kun väkeä, ja siis liikkujia eli liikennettä tulee lisää, on yhä suurempi osuus saatava joukkoliikenteen kyytiin.

Kehitys on jo nyt erittäin huolestuttavaa. Joukkoliikenteen kulkumuoto-osuus on pääkaupunkiseudulla vuosien kuluessa laskenut. Yhä useampi matka tehdään autolla, ja tilanne pahenee. Helsingissä huono kehitys on tosin saatu käännettyä, mutta koko seudulla on autoilijoiden osuus liikkujista lisääntynyt.
Lisäksi joukkoliikenteen osuus ns. kehyskuntien matkoista on vielä pienempi. Niissä ei ole ollut samanlaista määrätietoista joukkoliikennepolitiikkaa kuin Helsingissä ja pääkaupunkiseudun kunnissa. Täällähän mm. YTV on hoitanut liikenteen kehittämistä yms. jo 30v. Kaupungit ovat investoineet sekä joukkoliikenteeseen, että käyttävät rahaa lippujen subventioon. Näin ei ole kehyskunnissa.

Kun seudun väkimäärä kasvaa, ja jos yhä suurempi osuus kulkee matkansa autolla joukkoliikenteen sijaan, on seurauksena autoliikenteen hallitsematon kasvu. Mitkään tiehankkeet eivät riitä tätä automäärää palvelemaan. Ainoa keino selvitä liikenteen kasvusta on roima satsaus joukkoliikenteeseen.
Joukkoliikenteessä, kuten kaikessa muussakin toiminnassa toteutuu ns. hintajousto. Kun matkalippujen hinta on Helsingissä, ja YTV-alueella noussut, on osa matkustajista luopunut joukkoliikenteen käytöstä. Lipunhintoja on siis pakko jatkossakin subventoida, jotta joukkoliikenne ei menetä suosiotaan.

Toisaalta jos kehyskunnat ryhtyvät subventoimaan joukkoliikenteen käyttäjiä, voi hintajousto toimia niin päin, että uusia käyttäjiä siirtyy autosta joukkoliikenteeseen.

Joukkoliikenteen lipunhinnasta on Helsingin sisäisessä liikenteessä subventiota vajaa 50% ja YTV alueella vajaa 40%. Kehyskunnissa subventio ei pääsäänöisesti ole vielä varsinaisesti käytössä.
Kehyskuntien vähäistä joukkoliikenteen käyttöä selittää osin tarjonnan heikkous, osin lippujen korkea hinta, osin se ettei näillä alueilla oikein pärjää ilman autoa.

Auton omistajilla on lisäksi mielestäni toivoton tapa käyttää autojaan myös työmatkoilla. Pitäisi toimia aivan toisin. Jos Helsingissä on autoton ja kulkee työmatkat julkisilla, säästää autottomuudessaan niin paljon, että vapaa-ajallaan voi käyttää taksia varsin huoletta. Kehyskunnissa rakenne on niin hajaantunut, ettei ilman autoa useinkaan pärjää, ja autolla kuljetaan kun sellainen jo on.

Joukkoliikenteen tarve on yritysmaailmassa yleensä ymmärretty, tuohan joukkoliikenne työntekijät kätevästi sorvin ääreen. Mutta nykyisin yhä useampi yritys sijoittuu joukkoliikenteen kannalta täysin toivottomaan paikkaan, ja sen jälkeen toteaa tarvitsevansa tolkuttomasti parkkipaikkoja työntekijöidensä tarpeisiin. Parkkipaikkoja halutaan myös sinne, minne joukkoliikenteellä pääsee hyvin. Yksi joukkoliikenteen palvelumuoto on kuitenkin liityntäpysäköinti. Ehkä kannattaisikin toivoa tätä lisää, jolloin työntekijät pääsisivät autolla hyvän joukkoliikenteen pariin ja sillä töihin. Yrityksen ympäristö säästyisi työmatkakulkijoiden luomalta ruuhkalta, parkkipaikkojen jäädessä asiakkaiden tarpeisiin.

Joukkoliikenteen kehittäminen on erityisesti autoilijoiden etu. Jokainen autossaan kanssasi samaan suuntaan kulkeva on sinulle vain haitta. Itse asiassa toimet joilla pyritään lisäämään joukkoliikenteen käyttöä, helpottavat autoilijan elämää, ja hankaloittavat meidän joukkoliikennettä jo käyttävien kulkemista.
Siis, joukkoliikenteeseen kannustaminen ja satsaaminen helpottaa autoilijoiden kulkemista ja hankaloittaa joukkoliikenteen käyttäjien kulkemista. Tämä voi kuulostaa paradoksaaliselta, mutta on täysin loogista. Kun uusi kulkija tekee matkansa joukkoliikenteellä, hän ei ole autolla tukkimassa tietäsi, aiheuttamassa ruuhkaa. Toisaalta kun hän nousee joukkoliikenteen kyytiin, hän pysäyttää bussin haluamallaan pysäkillä, hidastaa kulkua maksamalla, vie viimeisen vapaan istumapaikan ennen kuin joukkoliikennettä jo nyt käyttävä pääsee siihen, pysäyttää bussin uudestaan jäädessään pois- siis pelkkä riesa ;-)

Joukkoliikenteen käytön lisääntyminen voi tietysti välillisesti helpottaa myös meidän jo kyydissä olijoiden kulkua. Kun riittävän suuri joukko ihmisiä tarvitsee jotain reittiä, perustetaan ehkä suora yhteys. Ratikasta ei tarvitse enää vaihtaa bussiin, tai juna-asemalta kävellä loppumatkaa. Uudet reitit tuovat uusia suoria, tai nopeampia yhteyksiä. Nämä eivät kuitenkaan synny ilmaiseksi.

Lipunhinnan subventiosta oli puhetta aiemmin. Jos käyttäjiä ja yhteyksiä tulee lisää, on tuen absoluuttista määrää lisättävä, jotta palvelutaso voidaan säilyttää. Uusien yhteyksien osalta tarvitaan tietysti myös investointeja. Erityisesti raideinvestoinnit ovat kalliita, mutta toisaalta raideliikenne on sekä nopeampaa, miellyttävämpää että ekologisempaa.

Pääkaupunkiseudun kannalta olisi loogista, että valtion tuen määrä ei riipu liikenneinvestoinnin laadusta. Erityisen nurinkurista on ollut, että tiehankkeiden tuki on usein suurempaa kuin joukkoliikennehankkeiden.


Pääkaupunkiseudun liikennejärjestelmäsuunnitelma PLJ 2002

Liikennehankkeiden, siis sekä tie-infran että joukkoliikenteen priorisoinnista on pääkaupunkiseudulla perinteisesti sovittu ns. PLJssä, eli Pääkaupunkiseudun liikenne järjestelmässä. Liikennejärjestelmäsuunnitelma on strateginen, liikennejärjestelmää kokonaisuutena tarkasteleva suunnitelma. Edellinen PLJ laadittiin v 2002, ja sen toteuttamisesta tehtiin v. 2003 aiesopimus liikenneministeriön kanssa. PLJ 2002 on siis kompromissi, siinä on joukkoliikenteen kannalta paljon hyvää, mutta myös paljon puutteita.

PLJ 2002 kehittämisohjelmasta mainitaan joukkoliikenteestä mm. seuraavaa:
Joukkoliikenteen kilpailukykyä parannetaan noudattamalla joukkoliikennettä suosivaa liikennepolitiikkaa.
Erityisesti panostetaan raideliikennejärjestelmään. Joukkoliikenteen palvelutarjonnan
parantamisen tärkeä kehittämisalue on poikittainen joukkoliikenne. Linjastoa selkeytetään
parantamalla erityisesti aluekeskusten ja muiden vaihtopaikkojen välisiä yhteyksiä.
Joukkoliikenteen hinta- ja tariffipolitiikkaa kehitetään joukkoliikenteen kilpailukyvyn parantamiseksi.
Joukkoliikenteen houkuttelevuutta lisätään tiedotuksella, ja kalustoa kehitetään.
Joukkoliikenteen liikennevaloetuuksia, sujuvuutta ja häiriön hallintaa parannetaan. Eri kulkumuotojen välistä yhteistyötä parannetaan. Joukkoliikenteen tarpeet otetaan huomioon
maankäyttöratkaisuissa. (YTV A 2003:1.)


Käytännössä paksusta PLJ 2002sta yleensä nostetaan esiin vain väylien toteuttamisjärjestys, vaikka sisällössä on paljon muutakin oleellista. Priorisointi lista näyttää nykyisessä PLJssä tältä:
Liikenneväylähankkeet (hyvä
toteuttamisvalmius) ja niiden
kiireellisyysjärjestys
1. Hakamäentien parantaminen
2. Kehä I, Turunväylä–Vallikallio
3. Säteittäisten pääväylien pikaparannukset
joukkoliikenteen nopeuttamiseksi
4. Marja-rata
5. Kehä III, Vantaankoski–Lentoasemantie
6. Kehä I Helsingissä (itäosa ja keskiosa) ja
Espoossa (Länsiväylä–Turunväylä)
Laaditaan selvitys Kehä I:n osahankkeiden
toteuttamisjärjestyksestä.

Tässä listassa joukkoliikenne on edustettuna, muttei kovin suurella osuudella kuitenkaan. Näitä pitäisi PLJn ja aiesopimuksen mukaan toteuttaa ennen v 2010, kiirettä siis pitää.

Sen lisäksi on listattu

Muut liikenneväylähankkeet ja niiden
kiireellisyysjärjestys
I Metro/raideyhteys, Ruoholahti–Matinkylä

II Espoon kaupunkirata, Leppävaara–Espoon keskus

III Kehä II:n jatko Turuntieltä


Lisäksi on joukko muita hankkeita, joista joukkoliikenteen kannalta keskeisenä on mm poikittaisen joukkoliikenteen kehittämissuunnitelma ja YTV-aluetta laajemman joukkoliikenteen lippujärjestelmän kehittäminen (vrt. Kerava, Kirkkonummi Sipoo), joka näyttä edistyvän vaikka ongelmiakin on.
Lisäksi ohjelmassa on mainittu joukkoliikenteen nopeuttamistoimet, joukkoliikenteen vuorotarjonnan lisääminen ja Joukkoliikenteen laadullinen kehittäminen.

Suuri osa joukkoliikennehankkeista sijoittuu vasta v 2010 jälkeen. Tavoitteita on listattu jo v 2030 jälkeen, kuten maankäytön suunnittelussa tietysti pitääkin.

Joukkoliikenteen hankkeista täytyy mainita vielä Jokeri, joka on merkittävä poikittaisen liikenteen yhteys. Nythän reittiä on hoidettu jo ns. esi-Jokerina, bussilinjalla 550, mutta varsinainen Jokeri käynnistyy pian.
On myös kaavailuja lentoasemalle kulkevasta metrosta. Ihan heti tämä ei ole tulossa, vaan liittyy näihin v 2020 jälkeen suunniteltuihin hankkeisiin.

Ihan halpaa lystiä ei PLJn toteuttaminen ole, ja on aivan selvää, että eri hankkeet kilpailevat keskenään rahoituksesta. PLJssä on pyritty löytämään kompromissi ja priorisointijärjestys näille hankkeille, niiden kilpaillessa toisaalta valtion rahoituksesta, ja toisaalta kaupunkien omista investoinneista.

Samantyyppistä yhteistyötä ja priorisointia pyritään toteuttamaan Helsingin seudun kuntien kanssa MAL- yhteistyönä, eli maankäyttö, asuminen, liikenne suunnitelman laatimisessa.

Liikenteen suurina puutteina voi Helsingin seudulla nähdä poikittaisten yhteyksien puuttumisen. Nämä ovat puutteelliset sekä Helsingissä, että pääkaupunkiseudulla, että erityisesti kehyskunnissa. Jokeri on vasta alku poikittaisen liikenteen kehittämisessä.


Pääkaupunkiseudulla on määritelty myös ns. joukkoliikennekaupunki.

Varsinaisessa joukkoliikennekaupungissa on vähintään 70 vuoroa vuorokaudessa Helsingin keskustaan ja vähintään 50 vuoroa vuorokaudessa aluekeskukseen. Pysäkille sallitaan 400 metrin kävely.
Täydentävässä joukkoliikennekaupungissa vuoroja Helsingin keskustaan tulee olla vähintään 50 ja omaan aluekeskukseen 25 vuorokaudessa. Täydentävässä joukkoliikennekaupungissa sallitaan 600 metrin kävely.
Raideliikenteen lähtömääriä on tiheän liikennöinnin, suuren kapasiteetin ja luotettavuuden
vuoksi kerrottu 1,5:llä.

Pääkaupunkiseudulla on pitkään asetettu tavoitteita joukkoliikenteen kehittämiseksi. Mikään ei kehity itsekseen ja ilman ponnistuksia, tässä tapauksessa ilman rahallista panostusta.
Kehyskunnissa joukkoliikenteen kehittämiseen on havahduttu vasta paljon myöhemmin. Onhan niiden kasvu ollut yllättävän nopeaa. Valitettavasti kasvu on ollut osin hallitsematonta, johtaen alussa mainittuun yhdyskuntarakenteen hajautumiseen, sekä autolla liikkumisen lisääntymiseen. Satsauksilla joukkoliikenteeseen on nyt kiire.

Pääkaupunkiseudulla on määritelty joukkoliikenteen palvelutasotavoite, ja analysoitu miltä osin palvelutaso ylittyy ja missä se on puutteellinen.

Sanoin alussa, että joukkoliikenteen kehittäminen on erityisesti autoilijoiden etu. Kuten äskeisessä tuli esille on meneillään toki paljon hankkeita, jotka toteutuessaan parantavat erityisesti joukkoliikennepalveluja. Toisaalta tuli esille se, että joukkoliikennehankkeet kilpailevat samasta rahoituksesta kuin autoliikenteen väylähankkeet. On ymmärrettävää, että joukkoliikenteen käyttäjä tässä tilanteessa pyrkii pitämään joukkoliikenteen puolta, autoilijan puolustaessa tiehankkeita.

Liikennevirrat käyttäytyvät nimensä mukaisesti virtojen tavoin, liikenne täyttää kaiken tilan joka sille varataan. Autoilijoiden elämä ei siis välttämättä helpotukaan uusien teiden rakentamisesta, koska tilan valtaavatkin uudet autot. Esimerkkinä Kehä II, jonka käyttöönoton yhteydessä liikenne kasvoikin 6 % ensimmäisenä käyttöönottovuotena, kun liikenteen vuotuinen kasvu tien vaikutusalueella on ollut luokkaa 1-2 %.
Uusia väyliä tärkeämpää on saada osa autoilijoista joukkoliikenteen käyttäjiksi.

Ruuhkamaksu

Liikenteen ohjaamisen välineenä tulisi ottaa käyttöön ns. ruuhkamaksu. Kyse ei siis ole tietullista, vaikka sitäkin nimeä usein käytetään. Tietulli on maksu, joka maksetaan jonkin väylän käyttämisestä aina, vaikka olisi tien ainoa käyttäjä. Ruuhkamaksu sen sijaan on nimensä mukaan maksu, joka on riippuvainen ruuhkan määrästä.

Suomen lainsäädäntö ei vielä mahdollista ruuhkamaksun käyttöön ottoa, joten lainsäädäntöä tulee muuttaa. Ruuhkamaksun tulot pitää lain laatimisen yhteydessä määrätä ohjattavaksi joukkoliikenteen kehittämiseen.

Tiedän, että ruuhkamaksu ajatuksena kauhistuttaa autoilijoita, ja todennäköisesti osa teistä on jo sulkenut korvansa, tai miettii vihaisen ruuhkamaksun vastaisen mielipidekirjoituksen laatimista. Kuitenkin elinkeinoelämä yleensä ymmärtää rahan, ja etenkin kulujen päälle, joten ruuhkamaksuun kannattaa tutustua, eikä tyrmätä uutta tuttavuutta ennakkoasenteiden vuoksi.

Ruuhkamaksun idea on siis se, että ruuhka-aikaan kulkeva autoilija maksaa tien käyttämisestä. Ruuhkan ulkopuolella saman väylän ajaminen on maksutonta. Maksuja voidaan myös porrastaa ruuhkan ”tiiviyden” mukaan. Tekniset edellytykset maksun joustavaan keräämiseen on olemassa, ja myös maksun suuruuden porrastaminen on mahdollista.

Mitä hyötyä ruuhkamaksusta on, vai onko se vain keino rahastaa autoilijoita jälleen kerran.
Ruuhkamaksut ovat olleet käytössä Lontoossa n 3 vuotta. Vastustus maksuille oli ennen niiden käyttöön ottoa suuri. Keskustan liikenne kuitenkin väheni maksujen myötä 20%, ja myös maksujen vastustajat ovat huomanneet niiden toimivan.
Tukholmassa ruuhkamaksut otettiin käyttöön viime syksynä. Tavoitteena oli 10-15% alenema liikenteen määrässä. Tällä tavoiteltiin sekä joukkoliikenteen helpottumista, että kaupallisen liikenteen sujuvampaa kulkua. Myös siellä vastustus oli ankaraa ennen maksujen tuloa. Maksut kuitenkin tulivat, ja autoliikenteestä ”katosi” 25-30%. Matkat nopeutuivat, ja maksujen suosio on noussut.

Miksi erityisesti liike-elämän kannattaisi innostua ruuhkamaksuista, ja niiden aiheuttamasta liikenteen, erityisesti siis ruuhkan, vähentymisestä? Liikenteen suunnittelussa lasketaan yleensä ihmisten liikenteessä käyttämälle ajalle hinta. Näitä laskelmia käytetään usein tiehankkeiden perustelussa, ”paljonko maksaa kun ihmisten matka on hidas?” Tämä kustannus on kuitenkin osin virtuaalista, kukaan ei todellisuudessa maksa ruuhkassa istuvien autoilijoiden menetetystä vapaa-ajasta ja liian lyhyistä yöunista mitään. Mutta, kun ruuhka seisottaa tavarakuljetuksia, rekkoja ja lähettejä, liike-elämä maksaa tältäkin ajalta palkkaa. Yrityksille aiheutuu siis oikeita todellisia kuluja ruuhkan viemästä työajasta. Joukkoliikenteen osalta tilannetta pyritään helpottamaan esim. joukkoliikennekaistoilla, ja liikennevaloetuuksilla.
Mutta teidän yritystenne tavarantoimittajat, asiakkaan luo matkaavat konsultit ja te itse joudutte varaamaan paikasta toiseen kulkemiseen enemmän aikaa, kun joku muukin on päättänyt kulkea samaa väliä autolla.

Ruuhkamaksujen vastustajat ovat usein pelotelleet keskustan kaupallisen vetovoiman vähentymisellä, ihmiset eivät tule ostoksille keskustaan maksun vuoksi. Shoppailijat eivät kuitenkaan kulje ruuhkan aikataulussa, ja toisaalta ruuhka-aikaan liikkuminen helpottuu ruuhkan vähentyessä, joka voi houkutella keskustaan sellaisia, jotka nyt ruuhkan pelossa suuntaavat kauemmas.

Ruuhkamaksujen tuotto pitää käyttää joukkoliikenteen kehittämiseen, koska tarkoitushan on ohjata osa autoilijoista joukkoliikenteen pariin. Silloin tarvitaan paitsi lisäkapasiteettia olemassa oleville yhteyksille, uusia yhteyksiä kysynnän mukaisesti.

Pääkaupunkiseudulla on kunnianhimoiset suunnitelmat joukkoliikenteen kehittämiselle. Kunnianhimo on onneksi kasvanut myös kehyskunnissa.
Yhdyskuntarakenteen hajoamisen ongelmia ymmärretään nyt aiempaa paremmin, joten myös sen torjumiseen on aiempaa enemmän halua.

Joukkoliikenne tarvitsee rahaa, ja sitä kannattaa hankkia ruuhkamaksuilla.
Yrityselämän kannattaa toimia joukkoliikenteen äänitorvena, jokainen tieltä poistunut autoilija nopeuttaa matkaasi, kuljitpa itse autolla, bussilla, pyörällä tai kävellen.

Minerva Krohn

Onko paras hyvän vihollinen?

Helsingin valtuusto keskusteli kuukausi sitten ns. paras-hankkeesta. Uutiskynnyksen keskustelusta ylitti se, että valtuutettujen enemmistö olisi valmis yhdistämään pääkaupunkiseudun kunnat yhdeksi isoksi kaupungiksi. Ystävänpäivänä pääkaupunkiseudun kaupunkien poliitikot kokoontuivat antamaan alueen vastausta paras-hankkeeksi kutsutusta kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa sisäministeriölle. Tämä vastaus ei enää olekaan yhtä vallankumouksellinen. Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen kertovat aikovansa syventää keskinäistä yhteistyötään, mutta kuntarajoista ei vielä olla valmiita luopumaan.
Suomessa on kuntia yli 400. Väestön vanhentuessa, ja nuorimpien muuttaessa kaupunkeihin, ei joillakin kunnilla enää ole edellytyksiä selvitä peruspalveluista, jotka kuitenkin ovat kuntien hoidettavina. Siksi kuntien pitäisi yhdistyä. Tämä perustelu ei kuitenkaan koske pääkaupunkiseutua, jossa kuntakoko kyllä on riittävä palveluiden järjestämiseen. Pääkaupunkiseudun pirstoutumista voidaan pitää ongelmana kun Helsinkiin pyritään houkuttelemaan ulkomaisia yrityksiä, tai työntekijöitä. Tarvitsemme kansainvälisesti menestyviä yrityksiä, jotta veroja palveluiden järjestämiseen saadaan kerättyä.
Kaupungin viihtyisyyden kannalta on tärkeää, että kasvavan kaupungin liikenne saadaan aisoihin. Joukkoliikenteen pitää olla sujuvaa, jotta autoilu houkuttelisi vain harvoja. Toisaalta asumista kannattaa sijoittaa sinne missä jo on hyvä joukkoliikenne, tai mihin se voidaan helposti järjestää. On järjetöntä sovitella taloja kenkälusikalla helsinkiläisen puiston kulmaan, jos viihtyisää asumista voidaan järkevämmin mahduttaa naapurikaupunkiin valmiin joukkoliikenneyhteyden varteen. Ongelmia kuitenkin syntyy kun kunnat ovat erillisiä; toisaalta kaupungilla on varaa vain kohtuulliseen kasvuun, koska uudet asukkaat ja alueet vaativat aina investointeja, jotka vievät rahaa. Toisaalta Helsingin verotulot kasvavat huonosti, jos perheet muuttavat naapurikaupunkiin. Verotuloja tarvitaan jotta palvelut saadaan toimimaan.

Kaikki kaupungit hyötyvät jos seudun elinvoimaisuus kasvaa, mutta lyhytnäköisesti katsottuna jokin kaupunki näyttää hyötyvän jostakin muutoksesta enemmän. Yhteistyön lisäämisellä yritetään varmistaa seudun kannalta fiksujen hankkeiden edistyminen. Länsimetro on joukkoliikenteen kannalta ensisijainen, mutta muitakin yhteyksiä pitää parantaa. Toisaalta kunnallisten palveluiden yhteiskäytöstä kaupunkien välillä on sovittu. Kaupunkien välisiä raja-aitoja ollaan siis madaltamassa, vaikka rajoja ei vielä kokonaan poistetakaan.
Pääkaupunkiseutu on jo pitkään ollut yhtenäistä työssäkäyntialuetta. Kaupallisia palveluita käytetään joustavasti rajan yli. Harvan identiteettikään on yhteen kaupunkiin vahvasti sitoutunut. Miljoonan asukkaan kaupunki nähdään kuitenkin helposti myös pelottavana.
Ihmisellä on tarve kuulua yhteisöön; ” olla kotoisin jostakin.” Isoon kaupunkiin ei ehkä synnykään samanlaista kotikaupunkitunnetta.
Kuntauudistuksen yhteydessä pitää kehittää asukkaiden osallisuutta päätöksentekoon. Suurpääkaupunkia pelätään, kun ajatellaan päätöksenteon karkaavan kovin kauas asukkaista. Osallistumista voidaan kuitenkin lisätä yhteisöllisyyden keinoin. Asukkailla pitää olla mahdollisuus vaikuttaa oman asuinalueensa ilmeeseen ja henkeen. Asukastoimintaa täytyykin tukea, oli alueella yksi tai neljä kuntaa. Kunnallisissa palveluissa voidaan miettiä miten käyttäjien kokemus voidaan hyödyntää palvelun kehittämisessä. Suuressakaan kaupungissa ei päätöksenteon tarvitse karata kauas.
Eduskunnan puhemies Lipponen varoittelee pääkaupunkiseudun kuntia, että valtio laittaa asiat sujumaan, jos yhteistyö ei muuten suju. Itse olisin toivonut, että kaupungit olisi jo nyt saatu järkiliittoon, ettei valtion mestaroimaa järjestettyä liittoa tarvitse pelätä. Helsingin kosintaan ei kuitenkaan suostuttu, joten täytyy toivoa avoliitolle onnea.

Minerva Krohn

Paras-hankkeesta valtuustossa

Paras-hanke ryhmäpuheenvuoro

Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen onnistuminen on koko hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuden kannalta olennaista. Huonosti toteutettuna uudistus pahentaa ongelmia.
Hankkeesta keskusteltaessa on hyvä palauttaa mieleen tärkeät lähtökohdat.
Väestön vanhenemisesta seuraa huoltosuhteen heikkeneminen, kuntien tehtävät lisääntyvät samalla, kun rahoitustilanne heikkenee, työvoiman saatavuus kärsii työikäisten määrän vähentyessä, toisaalta kuntien organisaatio on monin osin jäykkä ja vanhanaikainen. Erityisiä ongelmia liittyy terveydenhuollon rakenteeseen, jossa ongelmia aiheuttaa myös rahoituksen monikanavaisuus.
Palvelurakennetta on uudistettava, jotta kuntalaisten tarvitsemat ja arvostamat palvelut voidaan jatkossa järjestää.
Vihreän ryhmän mielestä on hyvä, että kunta- ja palvelurakenteen ongelmiin on vihdoin päätetty puuttua. Muutos on tarpeen palveluiden turvaamiseksi.
Kuntakentässä tarvitaan hallittua vallankumousta!
Helsingissä muutoksen tavoitteena pitää olla ainakin seuraavat asiat:
- kansainvälisen kilpailukyvyn vahvistaminen ja kaupungin elinvoimaisuuden lisääminen
- yhdyskuntarakenteen hajautumisen estäminen
- oikeudenmukaisuus palveluissa ja
- demokratian vahvistaminen.

Seuraavassa hieman kustakin tavoitteesta:
Helsingin on oltava Suomen talouden veturi. Veturin perään ei pidä kuitenkaan kytkeä pelkkiä makuuvaunuja!
Helsinki kilpailee muiden Euroopan metropolien kanssa yrityksistä ja osaajista. OECD:n raportti muutaman vuoden takaa kritisoi pääkaupunkiseudun sekavaa ja tehotonta hallintoa, joka vähentää kilpailukykyämme. Tätä kritiikkiä kuuluu myös yrityselämän puolelta.
Saadaksemme Helsinkiin kansainvälisiä yrityksiä, täytyy meidän satsata koulutukseen, suvaitsevaisuuteen, kohtuuhintaiseen asumiseen, toimiviin markkinoihin ja Helsinki-brändin tunnettavuuteen eli kansainväliseen markkinointiin. Pääkaupunkiseutu on jo nyt yhtenäistä työssäkäyntialuetta. Kehyskaupunkien asukkaistakin noin puolet pendelöi pääkaupunkiseudulle töihin.
Pendelöinnin lisääntyessä on maankäytön ja liikenteen järkevä suunnittelu yhä tärkeämmässä asemassa myös elinvoimaisuuden turvaamiseksi.
Liikenteen haittoja ei saada torjuttua uusia teitä rakentamalla. On pystyttävä puuttumaan liikenteen määrään ja kulkumuotojakaumaan.

Asumista ei saa päästää hajautumaan.
Amerikkalaistyyppisten autokaupunkien syntyminen on epäekologista ja epäekonomista. Ne lisäävät liikennettä ja johtavat maa-alan tehottomaan käyttöön, jolloin virkistysalueille ei jää tilaa. Toisaalta elämänlaatu, jota omakotiasumisesta usein haetaan, kärsii. Työmatkoihin kuluu kohtuuton aika ja palvelut joudutaan hakemaan autolla kaukaa kotoa.
Pääkaupunkiseudun kunnissa pitää päästä järkevään yhteiseen maankäyttöön. Vain laadukas toimiva joukkoliikenne pelastaa meidät yhä lisääntyviltä ruuhkilta. Myös kehyskuntien pendelöijät pitää saada joukkoliikenteen käyttäjiksi.
Yhdyskuntarakenne on hajoamassa paitsi kaavoituksellisten syiden vuoksi, myös siksi, että asukasluvun kasvu vaatii kunnalta investointeja palvelupuolelle. Millään kunnalla ei ole omilla verotuloilla varaa kuin hillittyyn kasvuun. Tästä Vantaa on hyvin konkreettinen esimerkki.
Yhteisen maankäytön suunnittelun lisäksi on huolehdittava asuntopolitiikan yhteisvastuullisuudesta. Muuttoliikkeeseen liittyy pääkaupunkiseudulla kiinteästi myös verokilpailu.

Helsingin menestyksen kannalta on olennaista, että kaupungissa on tarjolla kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja. Sen lisäksi on kaikista heikoimmassa asemassa olevista asunnontarvitsijoista huolehdittava yhdessä segregaation estämiseksi.
Helsingin kannalta on paitsi kohtuutonta, myös turmiollista, jos naapurus- ja kehyskunnat houkuttelevat paljon veroja maksavat omiksi asukkaikseen, huonompituloisten ja paljon palveluita käyttävien jäädessä Helsinkiin. Segregaation myötä se ei ole myöskään seudun etu.
Kunta- ja palvelurakennuksesta puhuttaessa pääkaupunkiseudulla ovat korostuneet kuntarakenteen ongelmat. Palvelurakenteen pohtiminen on kuitenkin palveluiden oikeudenmukaisuuden kannalta vielä tärkeämpää.

Valtuuston pitää ottaa selkeämpi rooli palvelustrategioiden luojana sekä palveluiden määrä- ja laatutason määrittelijänä. Nyt tilaaja- ja tuottajaroolit ovat suloisessa sekamelskassa, eikä valtuustolla ole edellytyksiä määritellä, millaista palvelua kaupunkilainen tosiasiassa saa.
Kun palvelujen sisältö ja laatu on paremmin määritelty, on myös edellytyksiä pohtia tuotannon kehittämistä. Kuntarajat ylittävässä palveluiden yhteiskäytössä palvelun sisällön ja laadun määrittäminen, sen tarve korostuu entisestään.
Pääkaupunkiseudun kaupunkien vapaaehtoinen yhteistyö on kannatettavaa. Siinä on kuitenkin merkittäviä ongelmia.
Neuvottelukunnan tarkoitus on edistää yhteisen näkemyksen ja tahdon muodostumista kuntien keskeisten päättäjien kesken. Jos ja kun yhteinen näkemys on löytynyt, varsinainen päätös tehdään kunkin kaupungin valtuustossa. Vapaaehtoisuuteen ei kuitenkaan sisälly mekanismia, jolla kompromissi syntyisi vaikeissa asioissa. Kuntien edustajat pysyvät kuntiensa etujen ajajina. Vielä ei neuvottelukunnassa ole edes päästy todella vaikeiden asioiden ytimeen, kuten maankäyttö tai asumis- tai liikenneratkaisuihin.
Neuvottelukunta luo epädemokraattisen välitason päätöksentekoon, vaikka varsinainen päätösvalta on vaaleilla valituilla valtuustoilla. Tämä korostuu etenkin, jos yhteistyötä pyritään tiivistämään ja edelleen hoitamaan päätöksenteko nykymallilla.
Kritiikistä huolimatta on todettava, että neuvottelukunta on ollut hyödyllinen yhteistyöelin. Parivuotinen yhteistyö on lisännyt ymmärrystä alueen ongelmiin ja alueen yhteisen kehittämisen tarpeeseen. Ilman sitä tähänkin hankkeeseen liittyvät keskustelut olisi aloitettu täysin alkutekijöistä.

Pääkaupunkiseudun neuvottelukunnan luoma välillisen demokratian taso ei ole ainutlaatuinen poikkeus nykyisessä järjestelmässä. Meillä on suuri joukko hallinnon tasoja, jotka tosiasiallisesti ovat demokratian ulottumattomissa.
Homeopatia on vaihtoehtoisen hoidon muoto, jossa lääkkeeksi tarkoitettua ainetta laimennetaan loputtomasti, niin ettei sitä lopulta ole jäljellä lainkaan. Välillinen päätöksentekomme on eräänlaista homeopaattista demokratiaa; äänestäjän vaaleissa antaman äänen turvin valitaan poliittisia päättäjiä aina uusille tasoille. Kansanvallasta jää jäljelle vain homeopaattinen muistijälki.

Pahimmillaan yhteistyön lisääminen johtaa yhä uusien kuntalaisten ja päättäjien ulottumattomissa olevien tasojen luomiseen, jos yhteistyö järjestetään neuvottelukuntien, säätiöiden ja yritysten verkoston varaan. Tässä kalvossa on tämä ideaalimalli, jossa oletamme olevamme ja tässä on tämä todellinen, välillisen demokratian verkko ja viidakko, jossa seikkailemme.
Uudistuksessa on päästävä eroon tästä demokratian laimentamisesta. Valta, vastuu ja verot täytyy pitää yhdellä tasolla. Tosiasiallisen budjettivallan käyttäjät pitää valita suorilla vaaleilla.
Kaupunkilaisten osallisuutta on myös vahvistettava.
Kaupunginosiin tai vanhoihin kaupungin rajoihin perustuva aluedemokratia ei ratkaise ongelmia, koska tällöin valta ja vastuu eivät kohtaa. Kaupunkilaisten osallisuus löytynee ennemminkin toimialakohtaisissa päätöksissä ja yhteistyössä. Koulujen johtokunnat ja osallistuva kaupunkisuunnittelu voisivat olla tästä esimerkkejä.
Demokratian vahvistamiseksi täytyy päätöksenteon edellytyksistä huolehtia. Helsingin kokoisessa kaupungissa ei 20 tuntia viikossa riitä luottamustehtävien hoitamiseen kaupunginhallitustasolla tai isommissa lautakunnissa. Demokratian toimivuuden edellytyksenä on, että päättäjillä on mahdollisuus perehtyä kunnolla päätettäviin asioihin. Yhteistyöhön asukkaiden kanssa pitäisi myös löytyä aikaa osallisuuden lisäämiseksi.

Bästa ordförande.
I början av talet fanns det några viktiga mål i kommunreformen. När vi försöker skapa en internationellt framgångsrik region, förena planeringen, åstadkomma gemensam service, är det klart att det lättaste sättet att förverkliga dessa mål är att slå samman huvudstadsregionens kommuner. Således undviker man också nya odemokratiska förvaltningsnivåer.

Kuntien yhdistämiselle on kyselytutkimusten mukaan täällä Helsingin valtuustossa enemmistö. Vantaan valtuutetuistakin puolet kannattaa yhdistymistä. Vain Espoon valtuustossa suhtaudutaan nihkeästi kuntien yhdistämiseen. Kun nykytilanteen ongelmat varmasti nähdään varsin samoin kaikissa kunnissa, on mielenkiintoista kuulla, mitä ratkaisuja naapurillamme on tarjota.

Ryhmämme esitti yleiskaavan lähetekeskustelussa muutama vuosi sitten Helsingin ja Vantaan yhdistämistä. Tuolloin muut valtuustoryhmät ryhtyivät lähes raivokkaasti vastustamaan ajatusta. Aika lie lisännyt ymmärtämystä myös tälle idealle. Maankäytön ja asumisen ongelmista osa saataisiin ratkaistua myös kahden kaupungin liitolla, mutta pääkaupunkiseudun elinvoimaisuuden kannalta tulisi kaikki kaupungit saada yhteen.
Meneillään olevassa Paras- hankkeen aluevaiheessa on Vihreän ryhmän mielestä edistettävä pääkaupunkiseudun kuntien yhdistymistä yhdyskuntarakenteen hajoamisen estämiseksi ja palveluiden turvaamiseksi.
Keskusteluissa on korostunut kunnallinen itsemääräämisoikeus. Helsingin täytyy toimia niin, että kunnat yhteen saattavalle järkiliitolle löytyy kannatusta. Valtion toimestahan saatetaan suunnitella myös järjestettyä liittoa.

Mikäli kaupunkien yhdistämiselle ei tässä vaiheessa ole löydettävissä enemmistöä, tulee pohdintaan ottaa pääkaupunkiseudun maakunta- tai metropolimalli. Tällöin osa tehtävistä säilyisi nykyisillä kunnilla osan siirtyessä metropolitason hallinnolle. Tämä edellyttää kuitenkin omien suorien vaalien ja loogisuuden vuoksi myös verotusoikeuden säätämistä metropolitason tehtäville. Samalla nykyiset välillisen päätöksenteon piirissä olevat asiat pitää jakaa vaaleilla valittujen päättäjien vastuulle.
Edessä on siis suuri uudistus. Toivottavasti rohkeutta sen tekemiseen löytyy paitsi täällä valtuustossa, myös eduskunnasta.

Tärkeää

Uusi kalenteri on ihanan tyhjä, loputtomasti päiviä käytettäväksi. Ajastahan ei voi olla pula, sitä tulee koko ajan lisää. Todellisuudessa aika loppuu aina kesken. Kiireen vuoksi jätän hoitamatta monta sellaista asiaa, jotka haluaisin tehdä. Entä jos priorisoisin asiat paremmin? Ehkä onnistuisin täyttämään kalenterini sellaisella, joka myös loppuvuodesta näyttää mielekkäältä. Päätän aloittaa listaamalla tärkeitä ja turhia asioita. Yritän karsia turhat, jolloin aikaa jää tärkeille. Vaikuttaa yksinkertaiselta. Olen tyytyväinen suunnitelmaani.

Töiden osalta tärkeän ja turhan listaaminen vaikuttaa ensin helpolta. Toisaalta myös turhat asiat on yleensä pakko tehdä. Joudun ensi vuonnakin laatimaan c-lausuntoja toimintakyvystä, jota en itse ole ollut havainnoimassa. Ajankäytöllisesti turhaa, mutta hoitotukea saavan vanhuksen kannalta tärkeää. Päätän kuitenkin täyttää työpäiväni vain tärkeällä, ja jättää turhat asiat hoitamatta. Kokonaisuudessaan töissä käynti on sitä paitsi ajankäytöllisesti plussan puolella.

Entä muut turhat asiat. En kai voi listata turhiksi kokouksia, joissa kuitenkin päätetään tärkeistäkin asioista. Demokratia toimii tekemällä päätöksiä kokouksissa. Etukäteen ei voi tietää mikä kokous on tärkeä, ja mikä täysin turha. Joudun siis jättämään kokoukset pois turhien asioiden listalta, vaikka osa kuuluisi sinne aivan varmasti. Viikko sitten esimerkiksi kuuntelin yksityiskohtaista selostusta moottoriurheilun ratatarpeista Uudenmaan alueella. Samalla tarkkuudella käsiteltiin myös eri ammuntalajeja. Oma ajatukseni harhaili. Ralliautoilu ja ampuminen eivät pääse ajankäytön priorisoinnissani korkealle. Vaikka molemmilla kuulemma harrastajamäärä kasvaa, ja ratoja tarvittaisiin runsaasti lisää.

Lopulta listaan vain tärkeät asiat, ja päätän keskittyä ensi vuonna niihin. Turhat asiat varmaan katoavat itsestään kun ei niille enää jää aikaa.

Perhe
Sinkkuna minut usein lasketaan perheettömäksi. Perhettä on kuitenkin ympärillä kadehdittavasti. Ruokapöydän jatkopalat eivät ole riittää, kun jouluaterialle kertyy 12 henkeä. Perheelle pitää varata enemmän aikaa. Kesällä suunnittelin tekeväni joskus koulun jälkeen ruokaa sisarten lapsille. Yhtenä perjantaina onnistuin lämmittämään hernekeittoa. Söimme sitä iloisina pöytäni ääressä ja muistelimme kesäistä retkeä, jolloin hernekeittokippoon satava vesi sekä jäähdytti keiton että lisäsi sen määrää. Muisto matonpesukalliolle tehdystä nuotiosta lämmittää keskellä talvea.

Ystävät
Ystäville päätän varata enemmän aikaa. Kun illat ja voimat kuluvat kokouksissa täytyy ystävien tapaamiset joskus sopia kuukautta aiemmin. Minulla on onneksi edelleen ystäviä jotka sietävät seuraani, silloinkin kun minulla on voimia vain heidän sohvallaan makaamiseen. Useammin voisin kuitenkin ehtiä kahvilaan juttelemaan tai kutsua jonkun iltateelle.

Teatteri
Hyvä teatteriesitys herättää kaikki aistit. Esitys on ainutkertainen, vaikka sama näytelmä olisi ohjelmistossa pitkään. Tuntuu hurjalta, että näyttelijä eläytyy rooliinsa siinä edessäni. Asiat tapahtuvat muutaman metrin päästä minusta, oikeasti.
Syksyllä luukusta tuli teattereiden syysohjelman esitteitä. Laitosteatterit eivät innosta, mutta ymmärsin, että myös pienempien teattereiden liput tulivat silloin myyntiin. En osannut suunnitella milloin teatterille olisi aikaa. Näytökset myytiin loppuun, ja moni hyvä esitys jäi näkemättä.

Elokuvat.
Elokuvista puuttuu teatterin ainutkertaisuus, mutta hyvä tarina vie mukanaan. Eteeni loihditaan kokonaan toinen maailma, johon minä saan siirtyä. TV latistaa hyvänkin filmin, joten elokuviin pitää todella lähteä, eikä odottaa DVD-kopiota.

Hyvä ruoka
Pahaa ruokaa ei kannata syödä, jollei ole pakko. Yleensä ei ole. Täytyy huolehtia, että tarjolla aina on sellaista jonka syömisestä nauttii. Vielä parempi jos seuraksi saa perhettä tai ystäviä, koska yksin syötynä kaikki menettää osan herkullisuudestaan.

Kävely
Erityisesti pidän sauvakävelystä, mutta otsikossa se näyttäisi liian keski-ikäiseltä. Kotini vierestä lähtee reitti meren rannalla hautausmaan vieressä. Pala luontoa keskellä Helsinkiä. Vuodenaikojen vaihtelun näkee reitin varrella hyvin. Seuraksi voi myös pyytää ystävän tai sisaren, jolloin tulee monta tärkeää asiaa hoidettua kerralla.

Yrjönkadun uimahalli
Suomen vanhin uimahalli, jossa on hieno roomalaisen kylpylän tunnelma. Puulämmitteinen sauna ja naku-uinti. Kahden tunnin matka toiseen maailmaan.


Minerva Krohn

Näkymättömät

Lehdessä kerrotaan tomaatin viljelystä Espanjassa. Uudenmaan kokoinen alue on lähes kokonaan muovin peittämää jättimäistä kasvihuonetta. Pelkkä lämpö ja valo eivät riitä kasvattamaan vihanneksia, joten lannoitteita käytetään runsaasti. Lehden kuvassa näkyy likaista hiekkaa. Taimia pitää hoitaa, ja tomaatit pakata laatikoihin, jotta ne voidaan kuljettaa lähikauppaamme. Tämän työn tekevät laittomasti maahan tulleet afrikkalais-siirtolaiset. Perhe ja suku Afrikassa on kerännyt rahaa lähettääkseen heidät paremman toimeentulon ja suurempien mahdollisuuksien Eurooppaan. Eurooppa ei kuitenkaan toivota näitä maahanmuuttajia tervetulleiksi. Laittomasti maahan tulleina he pysyvät laittomina siirtolaisina. Heillä ei ole mahdollisuutta valittaa huonosta kohtelusta, vaarallisista työolosuhteista, asumiseen kelpaamattomista olosuhteista. Tuhannet nuoret miehet ovat loukossa jättiläiskasvihuoneessa pakkaamassa punaisia herkkuja laatikoihin. Heidän äänensä ei kuulu EU:n päätöksenteossa.

Pariisin lähiöissä maahanmuuttajat, lailliset ja laittomat, ovat jo pari viikkoa mellakoineet polttamalla autoja öisin. Seine-joen romanttisista rannoista ja mahtavista taidekokoelmista tunnettu kaupunki on näyttänyt uutiskuvissa täysin vieraalta. Eiffel-tornin sijaan kuvissa näkyy rappeutuvia elementtitaloja ja hoitamatonta joutomaata. Miljoonakaupungin takapiha ja siellä asuvat toivonsa menettäneet nuoret eivät yleensä pääse aamiaispöytäämme ja olohuoneeseemme, koska niillä ei ole uutisarvoa. Vasta polttopullot ovat tehneet nämä siirtolaiset näkyviksi.

Suomessa maahanmuuttajia on hyvin vähän, ja laittomasti maahan tulleita tuskin lainkaan. Meillä ei myöskään ole rappeutuneita kerrostaloalueita, joihin kielitaidottomat ja kulttuuriamme tuntemattomat tulijat olisi jätetty oman onnensa nojaan. Helsingissä vuokra-talot ovat laadukkaita, ja niitä peruskorjataan asumisen tason takaamiseksi. Koulut ja puistot pidetään kunnossa, terveyskeskukset ovat kaikkien käytettävissä, päivähoitoa tarjotaan kaikille lapsille. Kaupunginosia ei päästetä eriytymään niin että, jossain asuisivat vain ne joilla ei ole muuta mahdollisuutta. Hyvässä kaupungissa ei ole lähiöitä, joissa ei pimeällä uskalla liikkua.

Kaikessa emme kuitenkaan ole onnistuneet Pariisia paremmin. Myös meillä maahanmuuttajien työttömyys on yleisempää kuin syntyperäisen väestön. Myös meillä maahanmuuttajat saavat töistä lähinnä niitä jotka suomalaiset kokevat likaisiksi, ikäviksi tai vaarallisiksi. Edes kouluttautuminen ei välttämättä auta maahanmuuttajanuorta työelämään, kun työhaastatteluun ei huolita ulkomaalaistaustaisia. Kyse on silkasta rasismista, jolla estetään muualta tulleita pääsemästä sisään suomalaiseen yhteiskuntaan. Moni onkin jo muuttanut pois Suomesta voidakseen aloittaa elämänsä muualla, vähemmän rasistisessa ympäristössä.

Helsingissä on huolehdittava siitä että, kaikki kaupunginosat pysyvät viihtyisinä ja turvallisina asua. Koulutusta pitää olla tarjolla kaikille lapsille ja nuorille, jotta he voivat hankkia ammatin ja toimeentulon aikuistuttuaan. Työelämän pitää olla avoin myös muille kuin länsimaalaisille. Työturvallisuuden pitää olla laadukasta myös raskaammissa epäsuositummissa töissä. Maahanmuuttajien pitää myös voida tutustua suomalaiseen kulttuuriin ja elämäntyyliin. Tämä onnistuu vain luomalla suhteita syntyperäisten ja muualta tulleiden asukkaiden välillä. Kaupunki voi järjestää mahdollisuuksia kohtaamiseen puistoruokailun lomassa tai asukastalossa, mutta meidän kaupunkilaisten pitää rohkeammin tutustua toisiimme. Monikulttuurisuus edellyttää aitoja kontakteja. Kielitaitokin karttuu paremmin, jos kielelle on joskus käyttöä.

Suomen pitää vaatia EU:ta hoitamaan myös laittomien siirtolaisten asiat kuntoon. Emme voi rakentaa suomalaista tai eurooppalaista hyvinvointia polkemalla muiden oikeuksia. Euroopan näkymätön työvoima pitää tehdä näkyväksi.

Minerva Krohn

Budjetista valtuustossa 2005

Suositellut aikarajan puitteissa muutamia kommentteja budjetista.

Kaupungin talous on edellisen valtuustokauden sopeuttamisohjelman jälkeen seurauksena nyt parempi kuin parina aiempana vuonna. Taloudellinen tilanne on siis kohtuullinen, muttei kuitenkaan hyvä.
Budjettia kasvattaessa pitää olla malttia, koska kasvaneet menot pitää myös tulevina vuosina pystyä maksamaan. Myös poistojen jälkeen tulisi pyrkiä positiiviseen vuosikatteeseen, joka siis ei vielä onnistu. Mikäli käytämme palveluihin ja investointeihin enemmän rahaa kuin mitä veroilla keräämme, käytämme myös tulevien veronmaksaja- ja päättäjäpolvien rahat.

Palvelutarpeita, ja etenkin –toiveita olisi toki varmasti budjetissa nyt olevaa enemmän. Kannattaa kuitenkin muistaa ettei kaupunginhallituksella, kaupunginjohtajalla eikä edes rahoitusjohtajalla ole salaista erillistä rahakasaa josta rahaa voisi budjettilisäyksiin ottaa. Joudumme siis jatkossakin järjestämään kaupungin palvelut niillä tuloilla joita meillä on käytössä. Tuloihin sisältyvät verotulojen lisäksi asiakasmaksut sekä mielestäni kohtuullisessa määrin myös liikelaitosten, kuten Helsingin energian tuotto.
Kuntapäättäjänä pidän veroista, koska arvostan palveluita joita niillä järjestetään. Toki myös näitä palveluita tuottavana julkisen sektorin työntekijänä minulla on myös henkilökohtaiset syyt arvostaa verorahoja.

Helsingin taloutta uhkaa jatkossa verotulojen hidas kasvu. Väestön vanhetessa palveluiden tarve kasvaa. Etenkin yli 85-vuotiaat tarvitsevat terveys- ja sosiaalisektorin palveluita paljon. Toisaalta eläkkeellä olevien määrän kasvu vaikuttaa verokertymään, koska eläketulot tuppaavat olemaan palkkatuloja pienempiä.
Verotulojen kasvattamiseksi jatkossa tulee työllisten määrä saada nousuun. Tärkeää on siis estää nuoria putoamasta työelämän ulkopuolelle. Tämä asettaa paineita koulupuolelle, ja esim. pajakouluihin. Nuorten syrjäytymistä ja päihdeongelmia pitää myös pystyä ennaltaehkäisemään. Kodin ja koulun lisäksi tähän tarvitaan toimivaa nuorisotoimea tukemaan nuorten kasvua, ja esim. kulttuuritoimea tarjoamaan elämyksiä, jotka syntyvät selvin päin.
Tulemme myös tarvitsemaan työperäistä maahanmuuttoa, jotta yrityksille riittää työvoimaa. Jotta tässä onnistuisimme, tulee meidän hyödyntää kaupungissamme jo olevien ulkomaalaistaustaisten asukkaiden osaaminen. Kaupungin on myös panostettava rasismin torjumiseen, jotta myös ulkomaalaistaustaiset kokevat Helsingin mukavaksi ja houkuttelevaksi kaupungiksi. Toistaiseksi emme ole tässä onnistuneet. Maahanmuuttajillamme on vaikeuksia päästä sisään työmarkkinoille, vaikka koulutustakin olisi. Koulutetuista maahanmuuttajista huolestuttavan moni on äänestänyt jaloillaan ja muuttanut maamme rajojen ulkopuolelle. Maahanmuuttajien kotouttamisessa ei riitä pelkästään kulttuurikeskus Caisan resurssit, tarvitaan myös muiden hallintokuntien toimia. Ja etenkin asennemuutosta, myös täällä valtuustossa, jossa moni vielä näkee maahanmuuttajan ongelmana, vitsaillen kotouttamisen sijaan kotiuttamisesta.

Viime kauden suuria päätöksiä olivat mm. sosiaali- ja terveystoimen organisaatioiden muuttaminen ns. linjaorganisaatioiksi aiemman aluemallin sijaan. Uudistuksen tarkoituksena on varmistaa palveluiden tasa-arvoisuus eri alueiden asukkaille. Palvelut tuleekin järjestää niin, että alueelliset erot palveluiden tarpeessa otetaan huomioon. Terveyspuolella organisaatiouudistus on ilmeisesti sujunut kivuttomammin kuin sosiaalipuolella, mutta alueellisia eroja palvelutasossa on valitettavasti sielläkin. Joudumme edelleen miettimään myös rakenteellisia uudistuksia., koska muuten käy niin että talouden tiukentuessa palveluista karsitaan kaikki ei-lakisääteinen. Tästä kuvaavaa oli valtuuston käymä keskustelu adoptiopalveluun liittyen. Lautakunnan pj totesi että sosiaalipalveluissa on tiukkaa, ja siksi 1.8 henkilötyövuotta vaativa adoptiopalvelu oli uhattuna.
Emme kai todella halua karsia kaikkea ei-lakisääteistä esim. adoptiopalvelua, puistoruokailua, asukastoimintaa, terveydenhuollon ennaltaehkäisevää työtä.
Helsingin peruspalvelut ovat edelleen kalliimpia kuin muissa suurissa kaupungeissa. Emme siis ole turvassa ns. verkkotarkastelulta jatkossakaan. Rahat kannattaa käyttää asukkaiden palveluihin hallinnon ja tilakulujen sijaan.

Valtuuston tulisi jatkossa ottaa talouden ja palveluiden suunnitteluun strategisempi ote. Kaupunginjohtaja Pajunen on luvannut että seuraava valtuusto tekee valtuustokauden mittaisen strategian joka on kytketty talouteen. Tällaiseen strategiseen suunnitteluun tulee pyrkiä jo tällä kaudella. Nyt usein käy niin, että myönnämme virastolla tietyn määrärahan, ja sitten puheilla ja irrallisilla päätöksiä kasaamme suuren määrän toiveita palveluille. Valtuuston pitäisi pystyä määrittelemään tarkemmin tarjottavien palveluiden taso ja laatu. Muuten lupaamme kaupunkilaisille sellaista johon heidän maksamillaan veroilla ei ole varaa, ja seurauksena on päätöksenteon ja kaupunkilaisten todellisuuden eriytyminen.

Lässähdys

Lehdessä kerrottiin, että meitä eurooppalaisia uhkaa lässähdys. Olemme elämäämme liian tyytyväisiä emmekä ponnistele tarpeeksi. Siksi kaikki lässähtää ja sitten emme enää ole tyytyväisiä. Niinistö varoitteli peräti luxemburgilaistumisesta, jossa keskiluokka odottelee vaan suu auki kermaleivoksia ja punaviiniä. En ole käynyt Luxemburgissa, mutta se on kuulemma todella tylsä paikka. En halua Eurooppaan lisää tylsyyttä, vaikka punaviiniä olisi tarjolla kuinka. Sitä ei kuitenkaan voi mielin määrin juoda. Jos juo, lässähtää varmasti.

Lässähtäminen kiinnosti minua heti. Olen huolestunut suomalaisten vanhenemiseen liittyvästä huoltosuhteen heikkenemisestä. Verotuloja kertyy vähemmän ja hyvinvointipalvelut ovat uhattuna. Jos meitä uhkaa eläkkeelle siirtyvien lisäksi lässähtäjien jengi, on syytä huolestua. Me joiden eläkkeeseen on vielä 30 vuotta, joudumme muuten huoltamaan myös lässähtäjät. Mutta ilmeisesti lässähtäjinä on juuri keski-ikäinen keskiluokka, eli minä ja ystäväni. En jaksanut lukea juttua loppuun. Tosi lässähtänyttä.

Päätin miettiä omaa elämääni lässähtämisen näkökulmasta. Alle 40-vuotiaana akateemisesti koulutettuna (lapsettomana) työssäkäyvänä helsinkiläisenä olen Suomen talouden tärkeimpiä tukipilareita. Jos lässähdän, käy huonosti. Muistan lukeneeni muutama vuosi sitten teatteriohjaaja Lea Klemolan haastattelusta hyvän selityksen siihen miksi suomalaiset kuitenkin aina ponnistelevat; paratiisisaarilla voi odottaa banaanin putoamista suuhun, mutta jos Suomessa yhtään jää makaamaan ja odottamaan parempia aikoja, jäätyy hankeen.

Kesällä olin todella pahasti lässähtänyt. Lähes neljä viikkoa harrastin vesijuoksua Saimaassa. Vietin myös viikon Ranskassa juomassa punaviiniä. Kermaleivosten sijaan söin jäätelöä. Samaan aikaan amerikkalaiset lomailivat vain 3 viikkoa, ja japanilaiset korkeintaan kaksi. Kesää ei ehkä tarvitse kuitenkaan laskea. Ei kai Suomen tai Euroopan kilpailukyky romahda jos täällä vähän nautitaan valoisista öistä.

Päätin tarkastella lässähtämistäni lokakuussa. Alkuviikosta istuin töiden jälkeen kokouksissa, miettimässä Helsingin budjettia. Verotuloja kertyy huonosti. On syytä huolestua jos ihmiset eivät tee riittävästi töitä, saa palkkaa, ja maksa veroja. Kotiin tultua oli pimeä, joten ilta kului sisaren sohvalla. Olin lässähtänyt, mutten erityisen tyytyväinen. Keskiviikkona menin töiden jälkeen shoppailuiltamiin. Join kaksi lasia punaviiniä, enkä ostanut mitään.

Torstaina ja perjantaina istuin Turussa pohtimassa kuuden suurimman kaupungin ongelmia, palveluiden järjestämistä ja kilpailukykyä. Kunnallispoliitikot arvostavat verorahoja, koska niillä järjestetään palvelut, joista on mukavampi päättää kuin palveluiden karsimisesta. Mietin miten houkutella ihmisiä muuttamaan Suomeen töihin. Kylmyys ja rasistinen ilmapiiri eivät helpota tänne tulemista. Taisin oikeasti haaveilla, että tulijat tekisivät työt ja itse voisin lässähtää.

Viikonloppuna en ollut yhtään tuottava; kaupungilla kävelyä, elokuvia, ruokaa, ja taas punaviiniä. Illalla, liian tyytyväisten ystävien kanssa, mietimme mikä olisi paras paikka viettää sapattivapaata. Laskimme miten pärjäisimme jos laittaisimme asuntomme vuokralle ja eläisimme niukasti. Yritimme perustella lähtöä sillä, että sitten jaksaisimme taas puurtaa kohti eläkeikää. Oikeasti salaa suunnittelimme laiskottelua. Sunnuntaina etsimme asuntosivuilta kalliin asunnon, jota lähdimme katsomaan. Se ei ollut ollenkaan riittävän houkutteleva, jotta käyttäisin kaikki tuloni siihen, siis 2700 €/kk 30vuotta.

Tuntemani ihmiset tekevät kaikki liikaa töitä. Näin ei saisi sanoa, koska suuri joukko suomalaisia on ilman töitä. Ilmeisesti pitäisi ponnistella lisää, jotta kansantalous pyörisi ja hyvinvointia riittäisi jaettavaksi. Kuitenkin on vaikea uskoa hyvinvoinnin lisääntyvän siitä, että rahaa on uusiin vempaimiin, muttei yhtään aikaa niiden käyttämiseen.

Kaivoin askelmittarini esille. Viikossa kävelin yhteensä 55 377 askelta (liian vähän), ja niistä vain 11 303 oli aerobisia (aivan liian vähän.) Esko Aho varmaan velottaisi minulta ylimääräistä jos tarvitsisin terveyspalveluja. Olen selvästi lässähtänyt. En ole ollut tuottava ja innovatiivinen. En myöskään ole huolehtinut terveydestäni, vaan kävellyt liian vähän ja juonut punaviiniä liikaa.

Minerva Krohn
Kolumni Lääkärilehteen