Poliittiset päättäjät - kehityksen voimavara vai välttämätön paha?

Terve-sos 2004 Espoossa 25.5.2004

Minua pyydettiin tähän seminaariin puhumaan politiikan merkityksestä sosiaali- ja terveystoimen uusien toimintatapojen mahdollistajana. Kimmokkeena tähän pyyntöön lie ollut Helsingissä toteutettu, tai toteutumassa oleva sosiaali- ja terveysvirastojen hallinnon uudistus. Otsikointi Poliittiset päättäjät - kehityksen voimavara vai välttämätön paha, on lähinnä oma tulkintani siitä miten poliitikkojen rooli usein ymmärretään.
Taustaksi täytynee kertoa että toimin itse kahdessa roolissa tällä kentällä. Helsingin kaupungin valtuuston puheenjohtajana minulla on rooli poliittisessa päätöksenteossa, toisaalta Helsingin kaupungin väestövastuisena terveyskeskuslääkärinä Itäkeskuksen terveysasemalla toimin myös ns. rivityöntekijänä, osaltani toteuttamassa niitä strategioita joita valtuustossa terveystoimen osalle hiotaan.
Töissä kuulen monien asioiden epävarmuustekijänä että asia on menossa vielä jaostoon tai lautakuntaan, tai peräti valtuuston asti. Terve kunnioitus näitä ylimpiä päätöksentekoelimiä kohtaan on toki paikallaan, mutta epävarmuus ja pelko kertoo ehkä juuri siitä että poliittiset päättäjät nähdään jopa välttämättömänä pahana, ei erityisen dynaamisina kehityksen mahdollistajina.

Kunnallisena päättäjänä monien muiden sektoreiden päätösten jäljen näkee paljon konkreettisempana kuin sosiaali- tai terveystoimessa. Kaavapäätös johtaa ympäristön muuttumiseen, talojen voi nähdä nousevan siihen mihin ne on liitekartassa merkitty tai uusi bussilinja kulkee sille merkittyä reittiä. Toki myös sosiaali- ja terveyspuolen ratkaisut näkyvät lopulta myös palveluissa, mutta usein on niin että isokaan muutos ei lopulta heijastu etulinjan työhön paljoa.
Tässä seminaarissa on käsitelty ihmisten asioiden kokonaisvaltaista hoitamista ja moniammatillista yhteistyötä. Usein tämäntyyppiset hankkeet joilla pyritään uudistamaan nykyisiä toimintamalleja ovat vaikeasti edistettäviä. Nykyistä totuttujen sektorirajojen sisällä pysyvää toimintaa on helpompi puolustaa, kuin uutta muotoutumatonta toimintatapaa.
Sosiaali- ja etenkin terveyspalvelut ovat korkealla suomalaisten arvoasteikolla. Kaupunkilaiset toivovat että kunnan heille järjestämät sosiaali- ja terveyspalvelut ovat laadukkaita ja helposti saatavilla. Myös poliitikot arvostavat näitä palveluita, ja niiden pohtimiseen käytetään sekä lautakunnissa että valtuustossa paljon aikaa. Työntekijän kannalta voi kuitenkin tuntua että kaikki tämä arvostus on pelkkää puhetta.

Helsingissä suurin huolenaihe parin viime vuoden aikana on ollut taloustilanteen radikaali huonontuminen. Tämä on pakottanut kaupungin suuriin budjettileikkauksiin. Tavoitteena on ollut menojen sopeuttaminen tuloihin, ei siis varsinainen säästäminen. Itse asiassa lainaakin on jouduttu ottamaan, ja otetaan myös tänä vuonna, joten varsinaisia säästöjä ei siis ole syntynyt.
Sosiaali- ja terveystoimi ovat yhteensä reilu puolet Helsingin kaupungin budjetista, tämän vuoksi niitä ei ole voitu jättää talouden sopeuttamisen ulkopuolelle.
Kuten alussa mainitsin on Helsingissä toteutettu varsin suuri hallinnollinen muutos sosiaali- ja terveystoimessa. Esittelen sitä tässä lähinnä esimerkkinä muutoksesta joka on lähtenyt liikkeelle poliitikkojen toteamasta muutostarpeesta, ja yrityksestämme ratkaista huonon taloustilanteen aiheuttamia ongelmia.

Organisaation muuttaminen lähti siis käyntiin tarpeesta saada menoja alas puutumatta kovin paljoa palvelun määrään ja laatuun. Kaupunginhallitus perusti reilu vuosi sitten organisaatiokomitean, jonka varapuheenjohtajana toimin. Ensimmäisenä urakkana kävimme läpi sosiaali- ja terveystoimen rakennetta ja menoja. Ratkaisuna korkeisiin kustannuksiin päätimme esittää suurpiirijaosta luopumista. Helsinki on aiemmin ollut jaettuna seitsemään suurpiiriin. Terveystoimi luopui näistä tämän vuoden alussa. Nyt terveyskeskus, joka siis aiemmin oli nimeltään terveysvirasto, toimii ns sektoriorganisaationa, eräänlaisella putkimallilla. Jokainen toiminto on yhdessä putkessa koko kaupungin alueella, esim. pitkäaikaishoito, terveysasematoiminta, hammashoitolat jne.

Sosiaalitoimi siirtyy uuteen elinkaarimalliinsa ensi vuoden alussa. Tällöin elinkaaren eri vaiheeseen liittyviä sektoreita edustavat lapsiperheiden palvelut, aikuisten palvelut ja vanhuspalvelut.
Tarkoituksemme on myös siirtää kotisairaanhoito ja kotipalvelu yhdeksi sektoriksi terveystoimen alle. Tämän on kuitenkin tulkittu vaativan lakimuutosta jonka toivomme tulevan eduskunnassa hyväksytyksi.
Kyseessä oli siis hallinnollisesti iso mullistus. Vaihtoehtoja puitiin komiteassa pitkään. Jälkeenpäin voi pitää virheenä sitä että virasto ja lautakunta jätettiin pohdinnan ulkopuolelle. Tässä taisimme itse ottaa "välttämättömän pahan" -roolin. Tehdyt sopeuttamispäätökset olivat herättäneet niin paljon vastarintaa että halusimme tehdä työn komiteassa rauhassa, ja sen vuoksi emme uutisoineet työn vaiheista.
Loppuvaiheessa oli kentällä jo huhuja suunnitelluista uudistuksista. Itsekin kuulin niitä töissä usein.

Kun komitea julkisti ehdotuksensa, oli julkisuuden vastaanotto lähes yksinomaan kiittävää. Ajan katsottiin kulkeneen alueorganisaation ohi. Työntekijäjärjestöt ilmaisivat laimean kriittisen suhtautumisen muutokseen. Me poliitikot tulkitsimme tämän laimean kritiikin lähes puolloksi. Politiikassa on kai totuttu siihen että työntekijäjärjestöt yleensä vastustavat kaikkea muutosta.
Suurin vastustus koski vanhusten kotiin tulevien palveluiden sijoittamista terveystoimen alle, valittavana oli kaksi vaihtoehtoa, joista toinen tuli ratkaisuksi. On selvää että toisella sektorilla ratkaisu koetaan huonoksi.
Suurin ja sen vuoksi vaikein muutos kaiken kaikkiaan kohdistui keskijohtoon, jonka määrä uudistuksessa väheni. Aiemmin jokaisessa suurpiirissä oli oma terveysjohtaja, ja sosiaalijohtaja, mutta nyt jokaisella sektorilla on oma johto. Ymmärrettävää siis on että suurin kritiikki tuli keskijohdosta.
(Henkilöstöpoliittisesti muutos olisi voitu terveysvirastossa hoitaa tyylikkäämmin.)
Toisaalta omalla työpaikallani liittyi myös pelkoja siitä että uusi organisaatio mullistaa työnteon täysin. Muutos on toki vasta alullaan, ja sen vaikutuksia palveluiden laatuun, saatavuuteen ja kustannuksiin ei voida arvioida. Kuitenkin kun miettii terveysaseman toimintaa, ja sen yksittäisten työntekijöiden työnkuvaa, ei niihin voida suurillakaan organisaatiouudistuksilla vaikuttaa. Organisaatio vaikuttaa lähinnä edellä mainittuihin; saatavuus, laatu, hinta. Mutta itse päivätyö, rutiini pysyy samana. Omassa työssäni sama väestö asuu samoissa osoitteissa, sairastaa samoja tauteja, ja käy vastaanotollani samalla tavalla kuin aiemmin. Näin lohdutin kollegojani ennen muutosta, ja näin voin todeta työn jatkuneen myös organisaatiomuutoksen jälkeen.

Miksi muutos sitten on niin vaikeaa?
Helsingin organisaatiouudistus on keskeneräisyytensä vuoksi hieman huono esimerkki. Vielä en voi kertoa oliko meidän poliitikkojen päättämä uudistus hyvä vai huono. Vähensikö vai lisäsikö se rajapintoja ja yhteistyön esteitä. Prosessi kuitenkin opetti paljon siitä miksi muutos on niin vaikeaa.
Olemme joutuneet tekemään Helsingissä myös muita paljon vaikeampia päätöksiä talouden tasapainottamiseksi. Kuten kerroin sosiaali- ja terveystoimeen menee kaupungin budjetista noin puolet, joten sopeuttamistoimia on jouduttu tekemään myös niissä. Molemmilla sektoreilla Helsingin kulut ovat lähes 20% korkeammat kuin suurien suomalaisten kaupunkien kulut keskimäärin. Voisi siis luulla että edullisempien toimintatapojen löytäminen ei olisi ylivoimaista. Kuitenkin, emme Helsingissä tarkkaan ottaen tiedä mistä nämä muita kaupunkeja korkeammat kulut johtuvat. Osalle kuluista on selitys, mutta osa on selittämätöntä. Helsinki pääkaupunkina, ja suurkaupunkina kerää suuremman joukon yhteiskuntamme huono-osaisia, alkoholiongelmaisia, suurkuluttajia, asunnottomia, vapautuneita vankeja jne on Helsingissä suhteellisen paljon. Osa kuluista on kuitenkin ilmeisesti rakenteistamme ja toimintatavoistamme johtuvaa "ylikulua".
Me poliitikot olemme yrittäneet löytää sellaisia tapoja laskea kustannuksia jotka eivät koskisi kovin kipeästi ja suoraan kuntalaisten saaman palveluun. Tämä on kuitenkin osoittautunut erittäin vaikeaksi.
Vuosi sitten kuulin hyvän sitaatin joka kuvaa hyvin vallitsevia asenteita; ehkä jopa meidän keski-ikäisten mielenlaatua ylipäätään.

"Kaikki haluavat kehitystä, kukaan ei halua muutosta"
Kehitystä haluavat siis sekä kansalaiset, työntekijät että poliittiset päättäjät, mutta muutosta ei halua kukaan. Vaikka mitään ei koskaan muutettaisi, voidaan toki ainakin yrittää kehittää. Hyvään lopputulokseen pääseminen edellyttää kuitenkin tässä tapauksessa sitä että nyt olemassa oleva toimintamalli on hyvä.
Huonoa kehittämällä ei tule hyvää. Hyvääkin voi joskus olla kannattavaa muuttaa. Esim. maailman muuttuminen voi tehdä aiemmin hyvästä ei-niin-hyvän. Toisaalta hyvän rinnalla voi olla vielä parempi, johon pääseminen vaatii isompaa muutosta.

Kun olemme etsineet mahdollisuutta kustannusten alentamiseen on erityisesti lakisääteisten palveluiden tuottamisen toimintatavan muuttaminen osoittautunut vaikeaksi. Eli ajatellaan että koska palvelu on lakisääteinen, ei myöskään sen tuottamistapaan, tai sisäisiin toimintatapoihin voi puuttua. Ei-lakisääteiset palvelut ovatkin siksi helpommin supistamisen ja lakkauttamisen kohteena. Tällöin helposti katoaa juuri niitä hyviä uusia toimintatapoja, jotka ovat esim. poikkihallinnollisia tms. Toki lakisääteiset palvelut tulee hoitaa, mutta Helsingin tapauksessa pitäisi etsiä tapoja karsia niiden "ylikustannuksia", jotta myös muuhun jää rahaa.
Poliitikkona usein huomaan että poliittisia päättäjiä pidetään enemmänkin uhkana kuin voimavarana. Kun sosiaali- ja terveyspalvelut kuitenkin ovat korkealla sijalla myös meidän poliitikkojen arvostuksessa, voisi ajatella että meistä olisi myös voimavaraksi.
Joskus ison muutoksen tarve lähtee organisaation sisältä. Varmaan juuri silloin poliitikot nähdään eniten uhkana. Pelätään että poliitikot pilaavat ja vesittävät tämänkin hyvän asian. Kyse voi olla isommasta mullistuksesta koko hallinnonalalla, tai jonkun toimintatavan tai yhteistyökuvion uudistamisesta. Jotta haluamansa muutokset saa läpi pitää ymmärtää poliittista päätöksentekoa.

Poliittiset päätökset tehdään aina esittelystä, eivätkä poliitikot varsinaisesti osallistu asioiden valmisteluun. Huonosti valmistellut esitykset eivät myöskään yleensä tule hyväksytyiksi. Jos siis haluaa saada muutoksen hyväksytyksi myös poliittisessa päätöksen teossa, tulee se valmistella hyvin ja perustella hyvin.
Toisaalta suurin kynnys on yleensä organisaation sisällä. Eli jos muutoksen saa läpi organisaation sisällä, kelpaa se yleensä poliitikoillekin, ainakin enemmistölle, joka riittää päätöksen tekemiseen.
Koska poliitikotkaan eivät pidä muutoksesta, vaikka kehityksestä toki pidämme, ei organisaation sisällä hyväksyttyä asiaa yleensä lähdetä poliittisessa päätöksen teossa muuttamaan - eli estämään sen toteuttamista.
Ison muutoksen tarve voi syntyä myös poliittisen keskustelun myötä, kuten aiemmin esittämäni Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen organisaatiomuutos. Tällöin muutoksen suunta on usein päätetty. Usein organisaation sisäinen vastustus on tällaisissa muutoksissa suuri. Jos poliitikot kuitenkin ovat tehneet periaatepäätöksen asian muuttamisesta, muutos myös tehdään. Tietenkään poliitikoilla ei ole esittelyoikeutta, mutta muutettavaksi päätetty asia toki saadaan muutettua.

Jos muutosvastarinnan vuoksi vastustetaan kaikkea esitettyä, voi olla että myös oleellinen kritiikki hukkuu tämän alle. Voi toki olla että suunniteltu muutos on niin typerä, että ainoa keino toimia on vastustaa sitä kokonaisuutena. Usein kuitenkin järkevämpää olisi pyrkiä vaikuttamaan niihin muutoksen yksityiskohtiin, jotka ovat kaikkein tärkeimmät järkevään lopputulokseen pääsemiseksi. Poliitikkojen kanssa kannattaa siis tehdä yhteistyötä, jotta muutos olisi mahdollisimman hyvä.
Vanhassa sadussa varoitettiin huutamasta liian usein "susi susi", koska se vie huudolta tehon. Kuten aiemmin kerroin tulkitsimme henkilöstöjärjestöjen vain lievästi vastustavat kannanotot organisaatiomuutoksen puolloksi - ne tulkittiin rooliin kuuluvaksi susi-huudoksi.
Joskus on selvä että nykyinen systeemi ei toimi, siihen tarvitaan muutosta, ja muutoksen suuntaa lähdetään etsimään. Tällöin asiantuntijoilla on suuri valta. Toivottavaa on että tätä valtaa ei käytetä väärin. Jos asiantuntija käyttää asiantuntija-asemaansa muun kuin asiantuntijuutensa perusteella parhaimmaksi tietämänsä ratkaisun edistämiseen hän väärinkäyttää asemaansa.
Muutos on aina pelottavaa. Konflikti on paras uutisaihe. Näiden yhdistelmänä syntyvät lehtien pelottavat kirjoitukset siitä kuinka jälleen suunnitellaan muutosta, joka voi olla vain huononnus. Vaikka lehden uutiskynnys ei ylittyisi, on tieto mahdollisesta muutoksesta kuitenkin usein riittävä työpaikan sisäiseen uutisointiin ja pelon lisäämiseen.
Pelko huononnuksesta saa tietysti huolestuneet liikkeelle. Asian suuruudesta riippuen muutosta vastustavat joko työntekijät, työntekijäjärjestöt, palvelun käyttäjät, kuntalaiset yleensä tai lehdistön kolumnistit em. rinnalla.
Kun pelko muutoksesta on saavuttanut riittävät mittasuhteet on sen vastustus jo poliitikkojenkin tiedossa.
Tällöin ovat asiantuntijat erittäin tärkeässä roolissa. Te kaikki edustatte asiantuntijuutta omassa työssänne, ja voitte siis olla ratkaisevassa roolissa muutoksen edistämisessä tai estämisessä.
Lapset pelkäävät usein nukkumaan mennessä sängyn alla lymyäviä mörköjä. Lapsen itkiessä mörön pelossa, vanhemmat eivät yleensä tartu lelumiekkaan ja hätistä kutsumattomia vieraita pois sängyn alta. Tai huuda apuun vanhemmista toista, jotta yhdessä voisivat hakata möröt pois lasta kiusaamasta.
Päätöksenteko toimii kuitenkin joskus näin. Muutos huolestuttaa palvelun käyttäjää, lehdistö tulee apuun huutamaan että sängyn alla on mörkö, jotkut poliitikot liittyvät joukon jatkoksi, ja lupaavat taistella kynsin hampain muutoksen mörköä vastaan.
Tällöin asiantuntijan kannattaa miettiä minkä roolin ottaa. Onko muutos sellainen joka kannattaa torjua, vai pitäisikö muutosta edistää. Jos muutos kannatta torjua voi huoleti liittyä mörön karkottajien joukkoon. Riittävän äänekäs joukko, asiantuntijoilla täydennettynä saa varmasti poliitikot ymmärtämään että muutos ei ole mahdollinen.
Mutta jos muutos on hyvä, kannattaa asiantuntijan korottaa äänensä sen puolesta, ja kertoa että mörkö ei lymyä sängyn alla. Ehkä mörkö lymyääkin kaapissa, jonka siivoamista mörön karkottamiseksi juuri ehdotetaan.

Jos torjutaan aiottu muutos, tullaan edistäneeksi nykytilaa. Samalla tehdään usein mahdottomaksi jonkun muun samaa toimintaa koskevan muutoksen tai uudistuksen läpivieminen. Eli jos ensin aiottu muutos on huono, kannattaa sen vastustamisessa tuoda esiin parempi vaihtoehto. Muuten me poliitikot, tai organisaatio itse, paaluttaa nykyisen toimintatavan niin että sen muuttaminen ei enää ole mahdollista muullakaan tavoin.
Helsingin sopeuttamispäätöksiä tehdessä on tullut selväksi että muutoksen mörköjä lymyää sekä sängyn alla että kaapissa. Osa niistä on todellisia, aiheellisia, asiantuntemukseen, osaamiseen tai tietoon perustuvia kannanottoja nykytilan puolesta. Osa kuitenkin on susi-huutoja. Meidän poliitikkojen on kuitenkin joskus vaikea erottaa näitä kahta toisistaan.

Kaikki muutos ei aina ole hyväksi, eli muutos ei aina ole kehitystä, mutta kehitys vaatii yleensä muutosta. Muutoksen suuruus ja suunta tulisi etsiä yhdessä. Poliitikkoja kannattaa hyödyntää voimavarana. Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat myös poliitikkojen arvostamia. Niiden kehittämisestä ollaan kiinnostuneita. Kehittämistä kannattaa tehdä yhdessä.

Minerva Krohn

Turvallisuus syntyy oikeudenmukaisuudesta

Lapsille opetetaan jo hyvin pieninä reilun pelin sääntöjä. Riita syntyy helposti jos lapsi kokee että häntä on kohdeltu epäoikeudenmukaisesti. Jos sisaren jäätelöannos on isompi tai joululahja hienompi, on seurauksena itku ja riita. Jos jalkapallopelissä ei noudateta sovittuja sääntöjä, keskeytyy usein koko hauska pelin. Siksi säännöistä sovitaan ennen peliä, ja niitä myös noudatetaan.

Myös aikuisten maailmassa reilu peli ja oikeudenmukaisuus tasoittaa ristiriitoja. Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan idea on että kaikille kansalaisille pyritään tarjoamaan yhtäläiset lähtökohdat ja perusturva. Tämä on tärkeää myös yhteiskuntarauhan vuoksi. Epäoikeudenmukaisuuden kokeminen herättää aina raivoa, joka luo turvattomuutta.
Kunnallispolitiikassa on tärkeä pitää huolta että kaupunki palvelisi asukkaitaan yhtä hyvin eri puolilla kaupunkia. Yhtäläisten lähtökohtien tarjoaminen ei tarkoita samanlaisia palveluita kaikille. Palveluissa pitää ottaa huomioon alueiden erilaisuus, jotta asukkaat saisivat samat lähtökohdat, kuten on tarkoitus. Myös kaupunkikuvasta ja viheralueista täytyy pitää huolta tasapuolisesti.

Kansainvälisessä politiikassa tarvitaan myös reiluutta ja oikeudenmukaisuutta. Yhä useammat sodat ja konfliktit maailmassa syntyvät epäoikeudenmukaisuuden kokemuksesta. Viime viikot ovat paljastaneet meille kauheuksia USAn valvomista vankiloista Irakissa. Sama epäinhimillinen kohtelu, kiduttaminen ja nöyryyttäminen, on ollut myös Guantanamossa vangittuina olevien kohtalona. Tällainen epäoikeudenmukaisuus synnyttää raivoa, joka kohdistuu lisääntyvinä terroritekoina kaikkia länsimaita vastaan.

Tavaroiden ja ihmisten vapaa liikkuvuus on yksi EUn kulmakiviä. Kuitenkin EU suojautuu edelleen kehittyvien maiden kansalaisilta ja kauppatavaroilta. Vapaa liikkuvuus on taattu vain länsimaalaisille ihmisille ja tuotteille. Kehittyvissä maissa tuotetaan halvalla vaatteita, leluja, ruokaa ym. meidän kulutettavaksemme. Suomessa pidämme huolta että työntekijä saa kohtuullisen korvauksen työstään, ulkomaalaisten tuotteiden kohdalla tämä reiluus toteutuu vain yhdessä sopimalla ja valvomalla. Meidän eurooppalaisten pitää olla valmiita maksamaan kohtuullista korvausta myös niille jotka valmistavat kulutushyödykkeemme muualla. Lapsityövoiman käyttöön on puututtu, mutta työ on edelleen kesken. Tuhannet lapset ompelevat edelleen jalkapalloja niiden potkimisen sijaan.

Keväällä EVAn johtaja Risto E.J. Penttilä syytti Halosta ihmisoikeuksien edistämisestä kaupan sijaan. Reilu kauppa ja ihmisoikeudet ovat kuitenkin sellaisia arvoja joihin myös elinkeinoelämän pitää sitoutua. Tähän riittävät puhtaasti itsekkäätkin syyt; konflikti ja epäjärjestys häiritsee aina myös elinkeinoelämää.

"Let´s get down to business" ei voi tarkoittaa muiden ihmisten oikeuksien polkemista.
Oikeidenmukaisuus ei ole juhlapuheiden koriste, vaan turvallisuustae.

Minerva Krohn

Puhe EU-päivänä 2004

Arvoisat kuulijat


Tervetuloa viettämään EU-päivää Helsingin Esplanadille.
Vain viikko sitten EU laajeni 10.llä uudella jäsenmaalla. II maailman sodasta alkanut Euroopan jakaantumisen aika päättyi samalla lopullisesti. Laajentumista on Helsingissä juhlittu mm Tallinan esittäytymisellä Senaatintorilla. Helsingin ja Tallinnan kaksoiskaupunki-yhteistyön tarkoituksena on vahvistaa molempien kaupunkien asemaa kansainvälisessä kilpailussa ja lisätä asukkaiden yhteistyötä. Molempien kuulessa Euroopan Unioniin, se onnistuu tietysti paremmin.
Finland får inte glömma bort den nordiska samarbeten inom EU heller. Välfärdsamhälle är en utmärkt exportartikel, som Finland och Sverige ska föra fram tillsamman i EU. Inom jämlighetsfrågor har dom nordiska länderna också kunnskaper som vi måste dela med dom anldra länder inom EU och i världen.
Viime päivinä olemme saaneet nähdä järkyttäviä kuvia Irakin sodasta. Yli vuosi sodan virallisen päättymisen jälkeen Irakissa vallitsee kaaos. Tilanne on yhtä huono Afganistanissa. Sotia äydään ympäri maailmaa. Kansainvälisessä vuoropuhelussa on pyritty nostamaan esille yhteiset eurooppalaiset arvot, joiden edistämiseksi EUn tulee toimia yhtenäisesti.
Kehitysyhteistyössä Suomi on jo nostanut erityisiksi painopistealueiksi naisten oikeudet ja lasten lukutaidon edistämisen.
Lukutaito parantaa erityisesti tyttöjen asemaa voimakkaasti. Samalla se yleensä vaikuttaa lapsiluku vähentävästi, joka on liikakansoittuneessa maailmassa tärkeää. Lapsilukuun vaikuttaa oleellisesti myös naisten oikeus perhesuunnitteluun. Seksuaaliterveys valistuksen antaminen kehitysmaissa on jäänyt paljolti EU-maiden ja näiden kansalaisjärjestöjen varaan USA.n vedettyä tukensa pois ehkäisy- ja aborttivalistusta antavilta järjestöiltä.
Euroopassa on pitkät perinteet kulttuurien vuoropuheluun. 25 maan yhteenliittymä luo tähän luonnolliset puitteet. Humanismi ja ihmisoikeudet ovat osa yhteisiä eurooppalaisia arvojamme. Nykymaailmassa näille on yhä enemmän kysyntää ja tarvetta.
Turvallisuus maailmassa syntyy oikeudenmukaisuudesta. Kehitysyhteistyöllä voidaan edistää ihmisoikeuksia ja oikeudenmukaisuutta. Samalla pitää demokratiaa, joka on näiden keskeinen edellytys.

Turvallinen kehitys edellyttää reiluja sääntöjä myös maailmankaupassa. Vaikka Eu on kehittynyt kauppaliitosta, ei tavoitteena enää voi olla suojautuminen vaan oikeudenmukaisten edellytysten luominen kaikelle kaupankäynnille maailmassa.
Pari viikkoa sitten EVAn johtaja Risto E.J. Penttilä kritisoi tasavalan presidenttiä ihmisoikeuksien edistämisestä kaupan sijaan. Ihmisoikeudet ja kauppa eivät kuitenkaan voi olla ristiriidassa, ja oikeudenmukaisuus ei voi myöskään liike-elämälle olla vain juhlapuheiden koriste, joka heitetään sivuun kun ryhdytään töihin. ”Let´s, get down to bussines” ei voi tarkoittaa muiden ihmisten oikeuksien polkemista.

Euroopan ja koko maailman uhkina ovat sodat sekä ilmastonmuutos. Näitä uhkia pitä myös liike-elämän olla torjumassa. Tähän riittävät jopa puhtaasti itsekkäät syyt. Voimakas ilmastonmuutos kasvihuonekaasujen seurauksena saisi aikaan täydellisen sekasorron kansanvaelluksineen. Sama seuraus on sodilla ihmisten hakeutuessa jo nyt pakolaisina pois levottomilta alueilta.
Levottomuus ja epävakaus aiheuttaa iana ongelmia myös kaupalle. Joten Kioton sopimuksen edistäminen ja päästökauppa toimii myös kaupan eduksi.
Eun laajenemisen myötä EU-kansalaisia on nykyisin 450 milj. Kaikilla meillä on oikeus vapaaseen liikkumiseen Eu-alueella. Suomessa suuret ikäluokat ovat jäämässä eläkkeelle 10 vuoden sisään. Suomi tarvitsee siis lisää työvoimaa hyvinvoinnin ylläpitämiseksi.
Meidän tuleekin miettiä miten tulevaisuudessa olemme houkutteleva maa ulkomaalaisten tulla. Helsinki on pärjännyt erinomaisesti kansainvälisissä elämänlaatu varteiluissa. Vain ilmastosta saimme surkeat 2/10 pistettä. Elämänlaatu ei synny tyhjästä se vaatii turvallisuutta, puhdasta ympäristöä ja laadukkaita palveluita.

Voidaksemme olla houkutteleva maa ja kaupunki, täytyy meidän olla elämänlaadullisesti hyvä paikka myös muualta tulleille. Tähän tarvitaan myös Suomessa kulttuurien vuoropuhelua ja yhteistyötä. Suomalaisten pitää kansainvälistyä myös arjen tasolla, ei vain virallisessa ulkopolitiikassa ja sopimuksissa.
Itämeren suojelu on meille suomalaisille, ja etenkin helsinkiläisille tärkeää. Kesä on alkamassa ja sen myötä ilmeisesti jokavuotisena toistuva sinileväongelma.
Nyt kun Itämeri on lähes Un sisämeri tarjonnee EU hyvän kanavan edistää Itämeren suojelua.
Tehokas vedenpuhdistus ka maatalouden päästöjen rajoittaminen ovat välttämättömiä jotta voimme jatkossakin nauttia suomalaisesta saaristosta.
Pitää muistaa että myös meidän suomalaisten on tehtävä osamme Itämeren puhdistamisessa. Hajapäästöt maataloudesta ja liikenteen aiheuttamat saasteet sekä kirjolohen pussikasvatus tuovat ylimääräistä ravinnekuormaa Itämereen. Nämä kaikki ovat sellaisia Itämeren likaajia joihin me suomalaiset voimme omilla toimillamme vaikuttaa.
EU on Natura-verkon luomisessa osoittanut että yhteisellä päätöksellä voidaan merkittävästi edistää luonnonsuojelua.
Eun on edelleen toimittava aktiivisesti öljykatastrofien torjumisessa Itämerellä. Venäjä on lisäämässä öljynkuljetusta Itämeren alueella. Öljyonnettomuuden riski siis kasvaa. Vaatimalla turvallisia kaksoispohjaisia aluksia EU voi pienentää tätä riskiä.

Kuukauden päästä pidettävissä EU-vaaleissa valitaan Suomen 14 EU-edustajaa seuraavalle 5-vuotiskaudelle. 732 parlamentaarikon joukossa jokaisella heistä on iso työ jotta suomalainen arvomaailma välittyy myös EUn päätöksentekoon. Suomen EU-edustajilta vaaditaan siis ainakin yhteistyötä, kokemusta, kielitaitoa ja neuvottelukykyä.
Lainsäädännöstämme yhä suurempi osa on EU-parlamentin päätöksistä johtuvaa. Vaaleissa vaikutamme siis siihen millaiseksi Suomi, EU ja maailma kehittyvät.
Demokratia toimii vain silloin kun äänestäjät käyttävät äänioikeuttaan. Nähkäämme siis äänestäjinä hieman vaivaa sopivan ehdokkaan etsimisessä. Tänään Espalle siihen tarjoutuu jo hyvä tilaisuus.

Hyvää EU-päivää, ja ennen kaikka hyvää äitienpäivää.

Minerva Krohn
EU-päivän tilaisuuden avaaminen Esplanadilla 9.5.2004

Helsinki ja naapurit

Helsinki laajeni 60 vuotta sitten, kun mm Kulosaari, Munkkiniemi ja Haaga liitettiin osaksi kaupunkia. Mullistus oli varmasti melkoinen kun nämä aiemmin itsenäiset kunnat liitoksen jälkeen kuuluivatkin kaikki osaksi pääkaupunkia. Tämän laajenemisen jälkeen kuluneet vuosikymmenet ovat kuitenkin muuttaneet Helsinkiä, ja etenkin sen naapureita vielä enemmän. Espoo ja Vantaa ovat kasvaneet Helsingin jälkeen suurimmiksi kaupungeiksi suomessa. Lisää väkeä muuttaa seudulle yhä. Kun asuntoja ei pääkaupunkiseudulla riitä, asettuu yhä useampi nk. kehyskuntiin; Tuusula, Kerava, Nurmijärvi ovat kaikki kasvaneet varsin suuriksi lyhyessä ajassa.

Kuntien yhteistyön miettiminen on jälleen ajankohtaista. Pääkaupunkisedulla on Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten yhdistämisestä puhuttu jo vuosia. Nyt veikkaillaan lähinnä yhdistymisen aikataulua. Tämän suurkaupungin rajat voisi määritellä ns. taksi-indeksillä. Kun taksiin hypätessä ilmoittaa haluavansa keskustaan, ja päätyy Aleksin liepeille, on vielä Helsingissä.
Hallitus asetti selvityshenkilön selvittämään seutuyhteistyön kehittämistä pääkaupunkiseudulla ja sen ympäristössä. Jussi-Pekka Alasen on tarkoitus luovuttaa selvityksensä kuukauden päästä. Alkuvuosi on meiltä seudun päättäjiltä kulunut tiiviisti seutuyhteistyön muotoja miettien.

Pääkaupunkiseudulla on nähtävissä yhteisen asuntopolitiikan ja maankäytön suunnittelun tarve. Yleiskaavoja laadittaessa on kukin kaupunki katsonut vain omien rajojensa sisään, ja niinpä seudullisesti keskeiset alueet raideliikenteen lähellä jäävät jokaisen kaupungin laitana hieman hyödyntämättä. Toisaalta taloudellisen tilanteen huonontuminen on näkynyt kilpailuna kunnallisveron nettomaksajista. Kun peruspalveluiden hoitamiseen tarvitaan rahaa, on kunnan näkökulmasta selvä että, tarvitaan niitä asukkaita joilta verojen muodossa saadaan tätä tarvittavaa rahaa kerättyä mahdollisimman paljon. Helsinkiä uhkaa tyypillinen suurkaupungistuminen, jossa keskuskaupunki kuihtuu ja köyhtyy, ja ympärille kertyy keskiluokan autokaupunki. Onneton ratkaisu kaikille. Asuntopolitiikalla ja kaupunkisuunnittelulla pitää kehittää aluetta tasapainoisesti, niin ettei mikään alue kurjistu liikaa, ja että asuntoja on tarjolla eri elämäntilanteessa ja sosiaalisessa asemassa oleville ihmisille.

Alanen on pohtinut mallia jossa seudun asioita päättämään valitaan nykyisen maakuntavaltuuston jäsenistä muodostuva alavaltuusto, nk. seutuvaltuusto ja vastaavasti seutuhallitus, jolla olisi päätösvaltaa seudun yhteisiin asioihin. Tämä merkitsisi varsin homeopaattista demokratiaa. Ajatellaan että kun ihminen kerran äänestää voidaan tämän äänen antamaa mandaattia käyttää aina kolmanteen ja neljänteen polveen. Yhteiset päättäjät pitäisi valita suorilla vaaleilla. Näin taataan jokaiselle kuntalaiselle yhtäläinen vaikutusmahdollisuus seudulle tärkeissä asioissa. Lisäksi pitää miettiä malli jossa pääkaupunkiseudun käynnissä oleva yhdentymiskehitystä voidaan tukea. Yhdistyminen tapahtuu joka tapauksessa ajan kanssa, siihen kannattaa varautua jo nyt.

Minerva Krohn

Joukkoliikenne käännettävä nousuun

Pääkaupunkiseudun joukkoliikenne käännettävä uuteen nousuun

Helsinki ja pääkaupunkiseutu ovat olleet kansainvälisestikin tunnettuja hyvin järjestetystä joukkoliikenteestään. Viime aikoina joukkoliikenteestä on kuitenkin kuultu lähinnä huolestuttavia uutisia - viimeksi eilen YTV ilmoitti, että seutuliikenteen lipputulot jäivät viime vuonna huomattavasti alle talousarvion. Vajeen korjaamiseksi esitettiin taas kerran palvelujen karsimista ja lippujen hinnankorotuksia. Nämä toimet todennäköisesti johtavat matkustajamäärien alenemiseen ja uusiin leikkauksiin ja hinnankorotuksiin, eli käynnissä olevan kierteen pahenemiseen.

Samaan aikaan on uutisoitu ruuhkien lisääntyneen Helsingissä ja koko seudulla. Helsingin pelastuslaitoksen valmiusaika on esimerkiksi venynyt yli tavoitteena pidetyn kuuden minuutin. Tähän on keskeisenä syynä kaupungin liikennemäärien kasvu suomeksi sanottuna ruuhkautuminen, joka hidastaa hälytysajoneuvojen matkaa ja avun saapumista. Tämä trendi on nyt katkaistava. Joukkoliikenne on käännettävä uuteen nousuun.

Kaupunginvaltuuston hyväksymässä talousarviossa edellytetään joukkoliikenteen osuuden kasvattamista kokonaisliikenteestä myös tänä vuonna, kuten on edellytetty jo monena vuonna. Tavoitteen saavuttaminen vaatii joukkoliikenteen toimintamahdollisuuksien määrätietoista parantamista. Lipunhintojen korotuksiin ei enää ensi vuonna ole varaa. On myös harkittava uusia keinoja joukkoliikenteen osuuden nostamiseen ja liikennemäärien rajoittamiseen. Bussikaistojen määrää tulisi lisätä samoin kuin joukkoliikenteen etuisuuksia esim. liikennevaloissa.
Tämä mahdollistaa saman palvelutason ylläpitämisen pienemmillä kalusto- ja henkilöstökustannuksilla. Lontoossa hyvällä menestyksellä käyttöön otetut ja Tukholmassa ensi vuonna käyttöön tulevat ruuhkamaksut ovat varteenotettava vaihtoehto myös Helsingissä.

Minerva Krohn

Kuntien ja Valtion suhde on käymässä kestämättömäksi

Edustavatko sisäministeriön ylijohtajan näkemykset hallituksen linjaa?

Sisäministeriön kuntaosaston ylijohtajan Cay Sevónin haastattelu maanantain Helsingin Sanomissa oli ällistyttävää luettavaa. Jos ylijohtajan näkemykset edustavat Vanhasen hallituksen valitsemaa linjaa, suomalaisesta hyvinvointivaltiosta ei ole kohta jäljellä kuin rippeet. Vastaavaa suomalaisen hyvinvointivaltion purkamisjulistusta ei ole näin korkealta tasolta aiemmin kuultu. Kiinnostavaa olisikin kuulla kuntaministeri Hannes Mannisen ja myös pääministeri Vanhasen kommentit ylijohtajan esittämiin linjauksiin.

Hyvinvointipalveluiden järjestäminen on Suomessa kuntien vastuulla. Sevónin mallissa väestön ikääntyessä taattaisiin vain vanhuspalveluiden järjestäminen tehokkaasti ja lakiin perustuen, mutta työikäiset nuoret ja koululaiset hoidettaisiin ”vapaammin järjestelyin”. Väestön ikääntyminen ja suurten ikäluokkien siirtyminen eläkkeelle luo tietysti paineita vanhuspalveluihin, mutta Sevónin tavoin ei ole syytä asettaa ikäluokkia vastakkain, vaan peruspalvelut pitää jatkossa pystyä järjestämään myös nuoremmille ikäluokille.
Ylijohtaja pitää myös selvänä, että kuntatalouden alijäämäisyys jatkuu satojen miljoonien eurojen vuositasolla koko nykyisen hallituskauden Nykyinen palveluiden rahoitusjärjestelmä on ajautumassa umpikujaan. Valtiovallan pitäessä tietoisesti kuntatalouden alijäämäisenä yksikään kunta ei tarjoa asukkailleen minimitasoa parempia palveluja. Nykyinen järjestelmä johtaa viime kädessä siihen, että hallinto-oikeudet määrittelevät palvelujen tason valituksia ratkoessaan.
Sevón esittää kunnallisveroprosentin nostamista ratkaisuna rahoitusvaikeuksiin.

Ehdotus on erikoinen, kun valtiovalta on pyrkinyt jo vuosikaudet keventämään tuloverotusta. Vaikka kunnallisverotus onkin viime vuodet muuttunut progressiivisempaan suuntaan ansiotulovähennysten korottamisen takia, sen kiristäminen merkitsisi edelleen pieni- ja keskituloisten verorasituksen koventamista. Helsingin kaupungin talous joutui kriisiin valtion leikattua rajusti sen osuutta yhteisöverojen tuotosta.
Jotta kunnat voivat myös tulevaisuudessa vastata kaiken ikäisten kuntalaisten hyvinvointipalveluista, niille on annettava tehtävään myös taloudelliset mahdollisuudet. Tästä ei hallituksen toiminnassa ole näkynyt minkäänlaisia merkkejä.

Minerva Krohn

Yhteisövero kannustaa kuntia parempaan elinkeinopolitiikkaan

Yhteisöveron kuntaosuutta ei saa siirtää kokonaan valtiolle. Sisäasiainministeriön valmistelema malli jossa kuntien menetyksiä kompensoitaisiin ei ota huomioon yhteisöveron positiivista vaikutusta kuntien elinkeinopolitiikkaan. Nykyinen järjestelmä jossa osa yrityksen maksamasta yhteisöverosta ohjautuu kunnalla kannustaa kuntia parempaan elinkeinopolitiikkaan, koska se samalla parantaa kunnan taloutta.
Pääkaupunkiseudulla sekä muilla yhtenäisillä työssäkäyntialueilla on mahdollista että yrityksen luomiin työpaikkoihin tullaan naapurikunnista, jolloin työntekijän tulovero ohjautuu myös sinne. Jos yrityksen sijaintikunnalle ei tule myöskään yhteisöveroa katoaa taloudellinen kannustin yritysten toimintaedellytysten kehittämiseen.
Peruspalveluiden järjestäminen on Suomessa kuntien vastuulla. Valtion ei tule huonontaa kuntien edellytyksiä peruspalveluiden järjestämiseen. Jo nyt on useissa kunnissa jouduttu nostamaan kunnallisveroa, valtion toimien, mm. veronkevennysten huononnettua kuntien taloustilannetta. Yhteisöveron siirtäminen valtiolle huonontaisi kuntien tilannetta nykyisestä, eikä se sen vuoksi ole hyväksyttävissä.

Vanhemmuuden kustannukset jaettava

Naisten asemaa työmarkkinoilla parannettava jakamalla vanhemmuuden kustannukset kaikkien työnantajien kesken

Hallituksen tulee kiirehtiä lainsäädäntöä jolla vanhemmuuden kustannukset jaetaan kaikkien työnantajien kesken, Minerva Krohn vaati tänään puhuessaan Helsingin Vihreiden yleiskokoukselle. Nykytilanne jossa kustannukset kohdistuvat käytännössä yksinomaan vauvan äidin työnantajalle johtaa naisten sortamiseen työmarkkinoilla. Nuoret naiset tekevät aiempaa enemmän pätkätöitä. Lisäksi naisten ja miesten palkkaero on pysynyt ennallaan, päinvastaisesta pyrkimyksestä huolimatta. Synnytyksistä aiheutuvat kustannukset kohdistuvat etenkin palvelusektorille sekä kuntapuolelle, joissa naisten osuus työvoimasta on suurempi kuin teollisuudessa. On ilmeistä että nämä kustannukset ovat yhtenä esteenä tasa-arvoiselle palkkaukselle, Krohn totesi. Lapsen sairastuessa jää hoitajaksi kotiin yleensä äiti, joka lisää kustannuksia jotka naisten työnantajille koituvat vanhemmuudesta.

Julkinen sektori ja palveluelinkeinot joutuvat tukemaan teollisuuden kilpailukykyä kohtuuttomasti. Viimekädessä haitta kohdistuu nuoriin naisiin, joiden on vaikeampi saada pysyvää työsuhdetta ja oikeudenmukaista palkkaa työstään. Pääministeri Vanhanen on ilmaissut huolensa syntyvyyden alhaisuudesta Suomessa. Hallituksen on osoitettava kantavansa todellista huolta nuorten naisten tilanteesta parantamalla heidän asemaansa työmarkkinoilla Krohn lisäsi.

Minerva Krohn

Elämänlaatu on ajan kysymys

Ulkona sataa lunta. Tuuli lennättää jääkylmää sadetta sisään takinkauluksesta. Sää houkuttelee sisälle perheen pariin. Jouluunkin on vain muutama viikko. Jo nyt voi kynttilän valossa suunnitella kuinka mukavaa on viettää monta kiireetöntä päivää perheen parissa.

Tavallisena arkena tuntuukin aina olevan kiire. Pisintä työpäivää tekevät Suomessa pienten lasten vanhemmat, nuoret naiset lisäksi usein pätkätöissä. Monilla työpaikoilla ylitöistä on tullut säännönmukaisia, ja niiden tekemisestä ei aina edes makseta lisää palkkaa. Työtä on niin paljon että kaikkea ei normaali työpäivän aikana saa tehtyä. Kotona odottaa usein toinen työmaa. Lapset on hoidettava, koti siivottava, vaatteet huollettava. Vanha omainen vaatisi ehkä myös huomiota ja hoivaa. Ei ihme että moni työssäkäyvä uupuu.

Avioerot ovat yleistyneet. Eroon päätyvät usein juuri pienten lasten vanhemmat. En usko että niin usein väärät ihmiset olisivat päätyneet naimisiin ja päättäneet perustaa perheen. Ilmeistä on että arki on todella liian raskasta monille.
Suomessa on edelleen suuri rakenteellinen työttömyys. Työttömillä vapaa-aikaa on yleensä aivan liikaa. On vaikea löytää motivaatiota työnhakuun joka on osoittautunut turhaksi, kun koulutus ja ammattitaito eivät kenties enää vastaa nykyisen työelämän vaatimuksia. Nekään, joiden koulutus on aivan oikea, eivät saa työtä, kun töissä olevat laitetaan tekemään liian pitkää päivää.

Suomessa ei palvelusektoria arvosteta. Vanha taloustieteilijöiden hokema kuuluu ettei Suomi pärjää jos me vain pesemme toistemme paitoja. Kuitenkin vain palvelusektorille voi syntyä merkittävästi uusia työpaikkoja. Työssäkäyvien elämä helpottuisi jos töitä osattaisiin jakaa nykyistä paremmin. Palvelusektorin menestymistä voidaan helpottaa laskemalla sen arvonlisäveroa. Palveluiden kilpailukykyisyyttä parantaisi myös vanhemmuuden kustannusten jakaminen molempien vanhempien työnantajien kesken, koska palvelusektori on perinteisesti hyvin naisvaltaista.

Kansantalous on kasvanut, ja olemme vuosi vuodelta vaurastuneet. Elintason kasvu ei kuitenkaan ole parantanut elämänlaatua. Ehkä kannattaisi hellittää hieman ja pyrkiä erityisesti elämän laadun kasvattamiseen elintason sijaan. Työaikaa tulee lyhentää, jotta töitä riittää yhä useammalle. Töitä voi jakaa myös ostamalla palveluja. Tämä on järkevää etenkin silloin jos oma erityisosaaminen on työpaikalla vaikeasti korvattavissa. Kotitaloustyön verovähennysoikeutta pitää nostaa jotta kotityön teettäminen on kannattavampaa. Samalla kannattaa vapautua syyllisyydestä jos ei superäitinä suoriudukaan itse kaikesta kodinhoidosta. Sen sijaan voi tuntea hyvää omaa tuntoa siitä että on työllistänyt toisen suomalaisen, sen sijaan että kotitöitä helpottaakseen ostaisi automaatti-imurin.

Kauppojen joulumainokset lupaavat lisää aikaa perheelle. Lisää aikaa voi saada vain järjestämällä elämänsä uudelleen. Hampaat irvessä puurtamisen sijaan kannattaa miettiä miten elämässä voi oikeasti keskittyä niihin asioihin ja ihmisiin jotka kokee läheisiksi ja tärkeiksi.

Minerva Krohn

Kaupungissa tarvitaan verkostoja

Valtuuston syksy on lähtenyt taas käyntiin kesätauon jälkeen. Itselläni valtuustotyö jatkuu uudesta näkökulmasta valtuuston valittua minut viime kokouksessaan puheenjohtajaksi. Aikaa uusi tehtävä vienee saman verran kuin aikaisempi kaupunginhallituksen varapuheenjohtajuus ja ryhmäpuheenjohtajuus. Näkökulma tietysti on hieman toinen. Lähtökohtana kuitenkin nyt kuten aiemmin on demokraattisen järjestelmän kautta tehdä mahdollisimman hyviä päätöksiä. Hyvään päättämiseen tarvitaan mielestäni ainakin riittävästi tietoa, ja lisäksi usein sopivasti arvoja ja tunnetta. Tietojen hankkiminen vie yleensä paljon aikaa, arvot ja tunne löytyvät nopeammin.

Kesällä olen nauttinut kiireettömyydestä ja suunnitelmattomuudesta, mutta etenkin perheen ja ystävien seurasta. Syksyllä kalenteri täyttyy kokouksista palavereista, neuvotteluista, tapaamisista, puhetilaisuuksista yms. Ystäviäkin varten pitää tehdä kalenterimerkintöjä jotta sosiaaliset suhteet eivät joudu täysin hunningolle. Minulla on onneksi perhettä ja ystäviä lähellä enkä joudu viettämään aikaani yksin jos en halua.

Helsingissä on paljon niitä joilta läheisten luoma verkosto puuttuu. Talouksista puolet on yhden hengen talouksia. Yksinäisyys tai sosiaalisten suhteiden puute ei välttämättä vaivaa vain yksinäisiä, myös perheet voivat olla vailla ystävää ja neuvojaa. Monella sukulaiset asuvat kaukana. Isossa kaupungissa on myös helppo kadota ihmisjoukkoon. Vaikka ympärillä on paljon ihmisiä, ei läheisiä ihmisiä välttämättä löydy. Kerrostaloissa saatetaan kiinnittää huomiota niihin jotka aiheuttavat häiriötä, mutta ei useinkaan huomata niitä jotka tarvitsevat apua. Etenkin pienten lasten kanssa elämä on usein jopa ylitsekäymättömän raskasta. Jos ympäriltä puuttuvat ne jotka voisivat lastenhoidossa neuvoa tai auttaa, saattaa arki kaatua liian raskaana perheen päälle.

Kaupunki ei voi ryhtyä luomaan ihmisten välisiä suhteita, mutta hyvä kaupunki suunnitellaan niin että ihmiset helpommin kohtaavat toisensa. Asuinalueet pitää suunnitella niin että ihmiset voivat kiintyä omaan naapurustoonsa. Alueilla pitää myös olla luontevia paikkoja ihmisten kohtaamiseen. Helsingissä on uusille alueille rakennettu kerhotiloja ja asukastaloja, jotta tilat asukkaiden omaan toimintaan ovat olemassa. Asukastoiminnan pyörittäminen ei kuitenkaan onnistu pelkästään talkoovoimalla, tarvitaan myös rahoitusta asukastyöntekijän palkkaamiseen. Kaupungin kannalta asukkaiden oma toiminta on yleensä erittäin hyödyllistä. Asukastilan soppapäivänä vaihdetaan ruokaohjeita ja lastenhoitovinkkejä. Alueella asuvat vanhukset voivat myös antaa hyviä neuvojaan. Kerhotilassa mahdolliset harrastukset vievät ajatukset pois työstä tai muista stressin aiheista, kirpputoripäivänä vanhat tavarat löytävät uuden käyttäjän.

Tutkimusten mukaan ne ihmiset joilla on hyvät sosiaaliset suhteet pysyvät terveempinä ja elävät pidempään, joten asukastoiminta voidaan nähdä myös ennaltaehkäisevänä terveydenhuoltona.

Minerva Krohn