Hiihtoloma museossa

Lapsuudessa vanhemmillani oli tapana viedä meitä usein museoihin. Museoita käytettiin myös eräänlaisena nykyaikaisen lapsiparkin esimuotona. Muistan monia kertoja kun vanhempani työnsivät meidät museon ovesta sisään, ja kertoivat poimivansa meidät parin tunnin kuluttua saatuaan omat menonsa hoidetuiksi. Museot olivat paitsi kiehtovia, omalla tavallaan turvallisia.

Kouluaikoina asuimme Tampereella. Hiihtolomalla v 1977 tai 1978, ollessani 10-11-vuotias, tulimme vuotta vanhemman sisareni Katjan kanssa Helsinkiin viettämään hiihtolomaa. Meidät velvoitettiin käymään päivittäin museossa. Ensimmäisenä lomapäivänä suuntasimme Helsingin kaupunginmuseoon Hakasalmen huvilassa. Talo osoittautui mielettömän kiehtovaksi. Esillä oli näyttely Aurora Karamzinin elämästä, muistini mukaan museo oli tuolloin kotimuseon omainen. Kiertelimme talossa ihastellen vanhoja esineitä. Helsingin sää ei houkutellut hiihtolomamaiseen ulkoiluun, joten meillä ei ollut mitään kiirettä. Museo oli aika autio, joten työntekijät ehtivät kiinnittää huomiota talossa kierteleviin tyttöihin. Meille kerrottiin talon, esineiden ja Auroran historiaa lapsia kiehtovalla tavalla. Kohtelu oli niin mukavaa, että palasimme Katjan kanssa seuraavanakin päivänä Hakasalmen huvilaan, ja jätimme muut museot väliin. Elävän historian kertominen jatkui. Kotiuduimme museoon niin hyvin, että itse asiassa vietimme siellä koko hiihtolomamme, eli viisi päivää samassa museossa. Pääsimme jopa käyttämään museon vanhaa gramofonia. Saamamme palvelu oli siis ainakin ensiluokkaista, ehkä ainut laatuistakin. Tai ehkä muutkin museossa yksin harhailevat lapset saivat yhtä lämpimän kohtelun. Viimeisenä päivänä suuntasimme vielä kadun yli Kansallismuseoon, jotta saatoimme kertoa vanhemmille muistakin museokokemuksista. Katja laittoi nimensä Kansallismuseon vieraskirjaan, ja sai sen jälkeen vuosia Kansallismuseon yleisöluentojen ohjelman kotiin lähetettynä nimellään, joka sekin ilahdutti.


Museomuisto Kaupunginmuseolle
Elokuussa 2006

Minerva Krohn

Valoa kaupunkiin

Tervehdyssanat Doc-point esitteeseen 2005

Istun elokuvateatterissa ja odotan että, eteeni heijastetaan toinen maailma. Korviini kantautuu elokuvaprojektorin rapina, ja kohta kuva vie minut tuhansien kilometrien päähän Helsingistä. Pääsen tutustumaan ihmisiin, joita en ikinä pääse tapaamaan. Näen ilmiöitä, joiden olemassaolosta en ole tiennyt mitään.

Kaupunki ilman kulttuuria on tylsä. Insinöörien kaupunki voi olla toimiva, mutta luovuus ja hauskuus tekevät kaupungista viihtyisän paikan asua. Luovuuden syntyminen vaatii erilaisten ilmiöiden yhteen törmäämistä. Näistä törmäyksistävoi syntyä sellaista uutta, jota emme osaa edes kuvitella. Helsingin kannalta on tärkeää, että kaupungissa on kansainvälisiä kulttuuritapahtumia. Ne ovat paitsi mukavia, myös hyvinvointia lisääviä, tarjotessaan mahdollisuuden luovaan kohtaamiseen ja uuden luomiseen.

Elokuvan taiteellinen kehittyminen tapahtuu nykyisin usein dokumenttielokuvien parissa. Näitä eivät kahlitse amerikkalaisen viihteen säännöt. Dokumenttielokuvissa ohjaaja voi toteuttaa luovuuttaan, vaikka samalla pitäytyy aiheelleen uskollisena. Suomalaiset dokumenttielokuvat ovat keränneet kiitosta maailmalla. DocPoint-festivaali tarjoaa helsinkiläisille mahdollisuuden nähdä sekä suomalaisia että ulkomaalaisia huippuja.

Helsingin kaupungin puolesta toivotan kaikille ajatuksia herättäviä, uutta luovia, rentouttavia ja uusia maailmoja avaavia hetkiä dokumenttielokuvien parissa DocPoint festivaaleilla

Minerva Krohn