Maanystävät kampanjoi tänään lumiukoilla ilmastonmuutosta vastaan. Ilmaston lämpenemisestä ei tänään tosin näy merkkejä, kun Helsingissäkin on kunnon aurinkoinen pakkaspäivä. Testasin lämpökerrastojen toimivuutta aamulla, kun Irinan kanssa olimme Mannerheimintiellä jakamassani esitettä työmatkalaisille. Töiden jälkeen ajattelin suunnata Herttoniemeen, vaikka silmät hieman kirvelevät aamun jäljiltä. Epäilen, että pakkanen on hieman purrut niihin.
Ilmastonmuutos on noussut tärkeäksi vaaliteemaksi. Vanhanen toki jo ilmoitti, ettei sen torjumiseen kannata sitoutua. Maksaa liikaa. VTT tosin tutki ettei maksa. Heikki Korpela kirjoittaa aiheesta blogissaan niin hyvin, että laitan tähän linkin.
Aamulla huomasin Helsingin kansainvälistyneen kovasti. Olen viimeisen 15 vuoden ajan osallistunut kaikkien vaalien katukampanjointiin. siinä on aikaa tarkkailla ohikulkijoita. Ulkomaalaistaustaisten osuus on selvästi kasvanut. Hyvä niin. Kansainvälisen kaupungin on helpompi houkutella uusiakin tulijoita. Tekemistä tosin riittää vielä. Aamulla katselin myös ihmisten tapaa suojautua pakkaselta. Monenlaista pipo/huivi/käsine-yhdistelmää. Itselläni tekninen alusasu + microfleece. Niillä pärjää lämpimänä yli tunnin.
tiistai 20. helmikuuta 2007
sunnuntai 18. helmikuuta 2007
Koulutus, joukkoliikenne, maahanmuutto
Otsikon sanajono ei välttämättä aukea kovin helposti. Siinä on kuitenkin pääkaupunkiseudun kannalta kolme keskeistä asiaa seuraavaan hallitusohjelmaan. Näiden kolmen asian kautta voidaan avata lähes kaikki ne asiat joista helsinkiläisten ehdokkaiden pitäisi näissä vaaleissa puhua.
Viikko on ollut uskomattoman kiireinen, ja siksi tämä blogikin on kärsinyt huomionpuutteesta. Alkuviikon illat kuluivat kokouksissa. Tiistaina kokoontui pääkaupunkiseudun neuvottelukunta. Laskin, että poliitikot ja virkamiehet yhteen laskien meitä oli lähes 50. Kun kokous kesti hieman yli 2 tuntia, kului aikaa yhteenlaskettuna kolmen työviikon verran. Toivottavasti saimme yhtä paljon aikaan.
Pääkaupunkiseudun neuvottelukunnassa keskusteltiin seudun hallitusohjelmatavoitteista, jotka kiteytin otsikkoon. Niitä lukiessa voi ensi reaktiona olla, että peruspalveluthan puuttuvat tuosta kokonaan. Missä luuhaa terveydenhuolto ja vanhustenhoito, jotka tutkimusten mukaan ovat äänestäjien kannalta vaalien tärkeimmät teemat? Kyllä nekin sisältyvät tavoitteisiin vaikkeivät siellä näy.
Kaikki me kunnallispolitiikassa toimivat tiedämme, että lähivuosien suuria haasteita ovat terveydenhoidon ja vanhustenhoidon järjestäminen. Meillä on varsin yhteneväinen käsitys, että lisää rahaa näihin tarvitaan, koska väki Suomessa vanhenee. Molempiin tarvitaan myös lisää henkilöstöä, jotta hoito on laadukasta, ja ihmisille on aikaa. Jotta tämä toteutuu, tarvitaan riittävästi verotuloja kulujen kattamiseen, ja riittävästi ammattitaitoista henkilökuntaa hoitamaan ihmisiä. Sama koskee tietysti muitakin peruspalveluita.
Koulutus on Suomen keino pärjätä maailmassa. Olemme jo nyt varsin korkeasti koulutettu kansakunta, ja tästä asemasta kannattaa pitää huolta. Koulutus alkaa jo päiväkodin varhaiskasvatuksena ja esikouluna. Peruskoulussa täytyy myös onnistua opettamaan erilailla oppivia lapsia, jotta he peruskoulun päätyttyä voivat suunnata kiinnostustaan vastaavaan jatkokoulutukseen. Pelkällä peruskoululla ei nykymaailmassa oikein pärjää.
Korkeakouluista kannattaa erityisesti pitää huolta. Tämä korostuu etenkin pääkaupunkiseudulla, jossa korkeakouluja on paljon. Perusopetukseen pitää olla rahaa, jotteivät opinnot veny siksi, ettei opetusta ylipäätään ole tarjolla. Myös opintotuen tasoa on nostettava, jotta täyspäiväinen opiskelu on mahdollista. Korkeakouluopetuksen maksuttomuudesta on myös huolehdittava. Vain se takaa kaikille lahjakkaille mahdollisuuden opiskeluun, vanhempien varallisuudesta riippumatta. Monet puolueet haikailevat nyt lukukausimaksuja, perustellen sitä eurooppalaisella käytännöllä. Niissä on kuitenkin yleensä tarjolla kulut (jopa asumis- ja elämiskulut) kattavia stipendejä, jotka elinkeinoelämä kustantaa. En ole nähnyt EK:n osoittavan kiinnostusta yliopistokoulutuksen maksamiseen valtion sijaan.
Joukkoliikenteen merkityksen ymmärtää lähes jokainen helsinkiläinen. Espoossa on jo heikompaa, koska siellä on vaikeampaa pärjätä ilman autoa. Helsingissä joukkoliikenteellä pääsee kaupungin sisällä kulkemaan varsin vaivattomasti, mutta kaupungin rajan ylittäminen on paitsi turhan kallista, myös monimutkaista. Joukkoliikenne pitää kaupungin toimivana ja viihtyisänä. Autoilijoidenkin etu on, että joukkoliikenne toimii, ja siten pitää osan potentiaalista autoilijoista poissa tieltä. Toimiva joukkoliikenne on myös yksi Helsingin kilpailuvaltti. Tämä on kaupunki, jonne yrityksen kannattaa sijoittua, koska täällä pääsee helposti paikasta toiseen. Jotta joukkoliikenne toimii koko seudulla, tarvitaan valtion rahaa investointeihin. Kehärata ja länsimetro ovat nyt tärkeimpiä. Raide-jokeri varmaan seuraava suuri investointi. Jokereita tarvittaisiin kehäteiden tapaan myös useampi. Valtion tukea tarvitaan myös lipun hintoihin. Täällä kunnat subventoivat lipun hintoja, valtion tuen ohjautuessa muualle. Joukkoliikenne on keskeisessä asemassa myös ilmastonmuutoksen torjumisessa. Liikenteen päästöt lasketaan lisäksi Suomen päästökiintiöihin. Eli jos autoilu lisääntyy, täytyy teollisuuden leikata päästöjään vielä enemmän kuin muuten.
Työperäisen maahanmuuton helpottaminen on yksi keino taistelussa työvoimapulaa vastaan. Kunnan järjestämät palvelut eivät pyöri, eivätkä yritykset menesty, jos työvoimasta on pula. Suomessa on vielä nyt paljon työttömiä. Mutta, väestö Suomessa ikääntyy, ja monia aloja uhkaa siksi työvoimapula. Tulijoita täytyy siis vähän houkutella tänne. Tässä nykyhallitus on toiminut erityisen kehnosti. Uusien maiden liittyessä EU:iin, säädettiin näistä maista tuleville siirtymäaika, joka tosin myöhemmin havaittiin virheeksi. Suomi ei ole kovinkaan monen työn perässä muuttajan ykkösvalinta. Yliopisto-opiskelijoilla ei myöskään ole mahdollisuutta jäädä opintojen jälkeen Suomeen. Tähän epäkohtaan on luvattu muutosta, mutta ilmeisesti neljä vuotta on liian lyhyt aika kaikkein myöntämän epäkohdan korjaamiseen. Tänne jo asettuneet ja kotiutuneet korkeakoulututkinnon suorittaneet nuoret ajetaan Suomesta pois, ja samalla mietitään miten houkutella tänne koulutettua väkeä muualta. Varsinaista hölmöläisen peiton jatkamista. Tämän korjaamiseksi suunnitellaan yliopiston lukukausimaksuja, sen sijaan että korjattaisiin ongelma oleskelulupajärjestelmässä.
Koulutus, joukkoliikenne ja maahanmuutto sisältävät siis pääkaupunkiseudun hallitusohjelmatavoitteiden ytimen. Miten näissä onnistumme, ratkaisee esimerkiksi verotuksen tason. Koska jos saamme tänne paljon yrityksiä, joiden tuotteita ostetaan maailmalla, voi verotus olla lievempää. Jos taas työttömiä on paljon, on ns. huoltosuhde huonompi, ja verotus kiristyy. Palvelujen tasokin riippuu onnistumisestamme. Menestyvässä kaupungissa on tietysti varaa parempiin palveluihin, kuin jos jaamme niukkuutta kaikille tarvitseville. Täytyy siis toivoa, että vaalien jälkeen maalla on hallitus, joka ymmärtää kaupunkipolitiikkaa yleisesti ja metropolipolitiikkaa erityisesti.
Loppuviikosta VM.n Pekkarinen toppuutteli poliitikkojen vaalilupauksia kertomalla, ettei ns. jakovaraa oikein ole. Pääministeri Vanhanen päätti heti kertoa, että virkamiehet laskevat väärin. Demarit olivat itse myös laskeneet jakovaraa olevan, koska ovat jo kovasti luvanneet sitä jakaa. Ehdokkaana tulee ristiriitainen olo. En ole koskaan arvostanut sitä, että luvataan sellaista josta tiedetään ettei siihen ole varaa. Nyt valtiontalouden virkamiehet varoittelevat ettei varaa ole, mutta pääministeri ja valtionvarainministeri lupaavat, että rahaa piisaa. Itse toivon, että hyvällä politiikalla lisäämme Suomen menestystä, ja siten saamme rahaa tarpeellisten palveluiden hyvään hoitamiseen ja kehittämiseen.
Loppuviikosta tulivat vaalinumerot. Olen neiti 45. Sain perjantaina jo ekan satsin esitteitäkin. Kannatti valita helsinkiläinen paino, jonka loistava palvelu toi esitteet kotiovelle asti. Autottomana arvostan tällaista palvelua. Kaksi laatikollista esitteitä painaa rutkasti. Lauantaina olin jo kaupungilla jakamassa esitettä, ja keskustelemassa ihmisten kanssa. Mukava alku neljän viikon kampanjarutistukselle, joka nyt pääsi käyntiin. Sunnuntaina olimme Elinan ja Villen kanssa Sinebrykoffin puistossa tarjoamassa kuumaa mehua, pullaa ja vaalimateriaalia. Kaikki kävivät hyvin kaupaksi.
Minerva
Viikko on ollut uskomattoman kiireinen, ja siksi tämä blogikin on kärsinyt huomionpuutteesta. Alkuviikon illat kuluivat kokouksissa. Tiistaina kokoontui pääkaupunkiseudun neuvottelukunta. Laskin, että poliitikot ja virkamiehet yhteen laskien meitä oli lähes 50. Kun kokous kesti hieman yli 2 tuntia, kului aikaa yhteenlaskettuna kolmen työviikon verran. Toivottavasti saimme yhtä paljon aikaan.
Pääkaupunkiseudun neuvottelukunnassa keskusteltiin seudun hallitusohjelmatavoitteista, jotka kiteytin otsikkoon. Niitä lukiessa voi ensi reaktiona olla, että peruspalveluthan puuttuvat tuosta kokonaan. Missä luuhaa terveydenhuolto ja vanhustenhoito, jotka tutkimusten mukaan ovat äänestäjien kannalta vaalien tärkeimmät teemat? Kyllä nekin sisältyvät tavoitteisiin vaikkeivät siellä näy.
Kaikki me kunnallispolitiikassa toimivat tiedämme, että lähivuosien suuria haasteita ovat terveydenhoidon ja vanhustenhoidon järjestäminen. Meillä on varsin yhteneväinen käsitys, että lisää rahaa näihin tarvitaan, koska väki Suomessa vanhenee. Molempiin tarvitaan myös lisää henkilöstöä, jotta hoito on laadukasta, ja ihmisille on aikaa. Jotta tämä toteutuu, tarvitaan riittävästi verotuloja kulujen kattamiseen, ja riittävästi ammattitaitoista henkilökuntaa hoitamaan ihmisiä. Sama koskee tietysti muitakin peruspalveluita.
Koulutus on Suomen keino pärjätä maailmassa. Olemme jo nyt varsin korkeasti koulutettu kansakunta, ja tästä asemasta kannattaa pitää huolta. Koulutus alkaa jo päiväkodin varhaiskasvatuksena ja esikouluna. Peruskoulussa täytyy myös onnistua opettamaan erilailla oppivia lapsia, jotta he peruskoulun päätyttyä voivat suunnata kiinnostustaan vastaavaan jatkokoulutukseen. Pelkällä peruskoululla ei nykymaailmassa oikein pärjää.
Korkeakouluista kannattaa erityisesti pitää huolta. Tämä korostuu etenkin pääkaupunkiseudulla, jossa korkeakouluja on paljon. Perusopetukseen pitää olla rahaa, jotteivät opinnot veny siksi, ettei opetusta ylipäätään ole tarjolla. Myös opintotuen tasoa on nostettava, jotta täyspäiväinen opiskelu on mahdollista. Korkeakouluopetuksen maksuttomuudesta on myös huolehdittava. Vain se takaa kaikille lahjakkaille mahdollisuuden opiskeluun, vanhempien varallisuudesta riippumatta. Monet puolueet haikailevat nyt lukukausimaksuja, perustellen sitä eurooppalaisella käytännöllä. Niissä on kuitenkin yleensä tarjolla kulut (jopa asumis- ja elämiskulut) kattavia stipendejä, jotka elinkeinoelämä kustantaa. En ole nähnyt EK:n osoittavan kiinnostusta yliopistokoulutuksen maksamiseen valtion sijaan.
Joukkoliikenteen merkityksen ymmärtää lähes jokainen helsinkiläinen. Espoossa on jo heikompaa, koska siellä on vaikeampaa pärjätä ilman autoa. Helsingissä joukkoliikenteellä pääsee kaupungin sisällä kulkemaan varsin vaivattomasti, mutta kaupungin rajan ylittäminen on paitsi turhan kallista, myös monimutkaista. Joukkoliikenne pitää kaupungin toimivana ja viihtyisänä. Autoilijoidenkin etu on, että joukkoliikenne toimii, ja siten pitää osan potentiaalista autoilijoista poissa tieltä. Toimiva joukkoliikenne on myös yksi Helsingin kilpailuvaltti. Tämä on kaupunki, jonne yrityksen kannattaa sijoittua, koska täällä pääsee helposti paikasta toiseen. Jotta joukkoliikenne toimii koko seudulla, tarvitaan valtion rahaa investointeihin. Kehärata ja länsimetro ovat nyt tärkeimpiä. Raide-jokeri varmaan seuraava suuri investointi. Jokereita tarvittaisiin kehäteiden tapaan myös useampi. Valtion tukea tarvitaan myös lipun hintoihin. Täällä kunnat subventoivat lipun hintoja, valtion tuen ohjautuessa muualle. Joukkoliikenne on keskeisessä asemassa myös ilmastonmuutoksen torjumisessa. Liikenteen päästöt lasketaan lisäksi Suomen päästökiintiöihin. Eli jos autoilu lisääntyy, täytyy teollisuuden leikata päästöjään vielä enemmän kuin muuten.
Työperäisen maahanmuuton helpottaminen on yksi keino taistelussa työvoimapulaa vastaan. Kunnan järjestämät palvelut eivät pyöri, eivätkä yritykset menesty, jos työvoimasta on pula. Suomessa on vielä nyt paljon työttömiä. Mutta, väestö Suomessa ikääntyy, ja monia aloja uhkaa siksi työvoimapula. Tulijoita täytyy siis vähän houkutella tänne. Tässä nykyhallitus on toiminut erityisen kehnosti. Uusien maiden liittyessä EU:iin, säädettiin näistä maista tuleville siirtymäaika, joka tosin myöhemmin havaittiin virheeksi. Suomi ei ole kovinkaan monen työn perässä muuttajan ykkösvalinta. Yliopisto-opiskelijoilla ei myöskään ole mahdollisuutta jäädä opintojen jälkeen Suomeen. Tähän epäkohtaan on luvattu muutosta, mutta ilmeisesti neljä vuotta on liian lyhyt aika kaikkein myöntämän epäkohdan korjaamiseen. Tänne jo asettuneet ja kotiutuneet korkeakoulututkinnon suorittaneet nuoret ajetaan Suomesta pois, ja samalla mietitään miten houkutella tänne koulutettua väkeä muualta. Varsinaista hölmöläisen peiton jatkamista. Tämän korjaamiseksi suunnitellaan yliopiston lukukausimaksuja, sen sijaan että korjattaisiin ongelma oleskelulupajärjestelmässä.
Koulutus, joukkoliikenne ja maahanmuutto sisältävät siis pääkaupunkiseudun hallitusohjelmatavoitteiden ytimen. Miten näissä onnistumme, ratkaisee esimerkiksi verotuksen tason. Koska jos saamme tänne paljon yrityksiä, joiden tuotteita ostetaan maailmalla, voi verotus olla lievempää. Jos taas työttömiä on paljon, on ns. huoltosuhde huonompi, ja verotus kiristyy. Palvelujen tasokin riippuu onnistumisestamme. Menestyvässä kaupungissa on tietysti varaa parempiin palveluihin, kuin jos jaamme niukkuutta kaikille tarvitseville. Täytyy siis toivoa, että vaalien jälkeen maalla on hallitus, joka ymmärtää kaupunkipolitiikkaa yleisesti ja metropolipolitiikkaa erityisesti.
Loppuviikosta VM.n Pekkarinen toppuutteli poliitikkojen vaalilupauksia kertomalla, ettei ns. jakovaraa oikein ole. Pääministeri Vanhanen päätti heti kertoa, että virkamiehet laskevat väärin. Demarit olivat itse myös laskeneet jakovaraa olevan, koska ovat jo kovasti luvanneet sitä jakaa. Ehdokkaana tulee ristiriitainen olo. En ole koskaan arvostanut sitä, että luvataan sellaista josta tiedetään ettei siihen ole varaa. Nyt valtiontalouden virkamiehet varoittelevat ettei varaa ole, mutta pääministeri ja valtionvarainministeri lupaavat, että rahaa piisaa. Itse toivon, että hyvällä politiikalla lisäämme Suomen menestystä, ja siten saamme rahaa tarpeellisten palveluiden hyvään hoitamiseen ja kehittämiseen.
Loppuviikosta tulivat vaalinumerot. Olen neiti 45. Sain perjantaina jo ekan satsin esitteitäkin. Kannatti valita helsinkiläinen paino, jonka loistava palvelu toi esitteet kotiovelle asti. Autottomana arvostan tällaista palvelua. Kaksi laatikollista esitteitä painaa rutkasti. Lauantaina olin jo kaupungilla jakamassa esitettä, ja keskustelemassa ihmisten kanssa. Mukava alku neljän viikon kampanjarutistukselle, joka nyt pääsi käyntiin. Sunnuntaina olimme Elinan ja Villen kanssa Sinebrykoffin puistossa tarjoamassa kuumaa mehua, pullaa ja vaalimateriaalia. Kaikki kävivät hyvin kaupaksi.
Minerva
maanantai 12. helmikuuta 2007
Eivätkö kaikki olekaan demareita?
Viikonloppuna Eero Heinäluoma avasi demarien perinteisen vaalikampanjan. Siis varsinaiset kampanja-avajaiset olivat aiemmin, mutta nyt tuli perinteinen osuus: ”Miksi kaikki puolueet eivät ajakaan demarien agendaa?”
Hän valitti Keskustan verolinjausten lähentyneen Kokoomuksen linjauksia. Eikö Heinäluoma ole aiemmin huomannut demarien istuvan samassa hallituksessa kahden porvaripuolueen kanssa? Luulen, että viestin ydin oli muistuttaa äänestäjille, että Keskusta on porvaripuolue. Sen ja Kokoomuksen verolinjausten lähentyminen piti ilmeisesti ottaa esille, jotta äänestäjät huomaisivat pelätä porvarihallitusta.
Viime eduskuntavaalien alla käytiin kovin vähän sisältökeskustelua. Kaikki keskustelutila käytettiin aivan naurettavan pääministerikampanjan käymiseen. Kolme kuukautta vaalien jälkeen kumpikaan pääministeriehdokkaista ei ollut pääministeri.
Mutta veroista keskusteltiin myös viime vaalien alla hieman. Vaalien alla kokoomus liputti veronalennuksia, Kepu taisi luvata niitä hieman, demarit eivät lainkaan. Kokoomus on sen jälkeen kehunut hallituksen toteuttaneen heidän verolinjaansa. Tosin edes Kokoomus ei tainnut luvata varallisuusveron poistamista.
Aika monien vaalien alla olen huomannut demarien närkästyvän kun muilla puolueilla onkin oma agenda. Eivätkö kaikki olekaan demareita? Miten Vihreät voivat esittää perustuloa, kun se kertakaikkisesti ei käy demareille. Sosiaaliturvajärjestelmä on ilmeisesti erityinen demarien tekijänoikeuden alainen luomus, koko sekavuudessaan. Vihreiden perustulomalli on tämän tekijänoikeuden loukkaamista.
Perustulon idea on selkiyttää ja yhteen sovittaa nykyistä tukijärjestelmää. Tätäkin tärkeämpää on, että perustulo kannustaa ottamaan vastaan mitä tahansa työtä, kun saatu tulo ei vähentäisi tukia ja viivästyttäisi niiden saamista.
Toinen ilmiö on mustasukkaisuus peruspalveluista. Suomessa vallitsee puolueiden kesken varsin laaja yhteisymmärrys erilaisten yhteiskunnan tarjoamien palveluiden hyödyllisyydestä. Ristiriitaa on tavasta järjestää nämä palvelut, sekä palveluiden laajuudesta ja käyttäjiltä perityistä maksuista. Toki näissäkin ristiriidoissa on ihan riittävästi sovittamista, ja puolueiden välisiä eroja on löydettävissä. On kuitenkin mahdotonta käydä keskustelua, jos uusien ehdotusten tekeminen koetaan periaatteellisella tavalla vääräksi. Itse toivon, että politiikassa keskustelu ja erilaiset uudet ideat ovat sallittuja.
Hän valitti Keskustan verolinjausten lähentyneen Kokoomuksen linjauksia. Eikö Heinäluoma ole aiemmin huomannut demarien istuvan samassa hallituksessa kahden porvaripuolueen kanssa? Luulen, että viestin ydin oli muistuttaa äänestäjille, että Keskusta on porvaripuolue. Sen ja Kokoomuksen verolinjausten lähentyminen piti ilmeisesti ottaa esille, jotta äänestäjät huomaisivat pelätä porvarihallitusta.
Viime eduskuntavaalien alla käytiin kovin vähän sisältökeskustelua. Kaikki keskustelutila käytettiin aivan naurettavan pääministerikampanjan käymiseen. Kolme kuukautta vaalien jälkeen kumpikaan pääministeriehdokkaista ei ollut pääministeri.
Mutta veroista keskusteltiin myös viime vaalien alla hieman. Vaalien alla kokoomus liputti veronalennuksia, Kepu taisi luvata niitä hieman, demarit eivät lainkaan. Kokoomus on sen jälkeen kehunut hallituksen toteuttaneen heidän verolinjaansa. Tosin edes Kokoomus ei tainnut luvata varallisuusveron poistamista.
Aika monien vaalien alla olen huomannut demarien närkästyvän kun muilla puolueilla onkin oma agenda. Eivätkö kaikki olekaan demareita? Miten Vihreät voivat esittää perustuloa, kun se kertakaikkisesti ei käy demareille. Sosiaaliturvajärjestelmä on ilmeisesti erityinen demarien tekijänoikeuden alainen luomus, koko sekavuudessaan. Vihreiden perustulomalli on tämän tekijänoikeuden loukkaamista.
Perustulon idea on selkiyttää ja yhteen sovittaa nykyistä tukijärjestelmää. Tätäkin tärkeämpää on, että perustulo kannustaa ottamaan vastaan mitä tahansa työtä, kun saatu tulo ei vähentäisi tukia ja viivästyttäisi niiden saamista.
Toinen ilmiö on mustasukkaisuus peruspalveluista. Suomessa vallitsee puolueiden kesken varsin laaja yhteisymmärrys erilaisten yhteiskunnan tarjoamien palveluiden hyödyllisyydestä. Ristiriitaa on tavasta järjestää nämä palvelut, sekä palveluiden laajuudesta ja käyttäjiltä perityistä maksuista. Toki näissäkin ristiriidoissa on ihan riittävästi sovittamista, ja puolueiden välisiä eroja on löydettävissä. On kuitenkin mahdotonta käydä keskustelua, jos uusien ehdotusten tekeminen koetaan periaatteellisella tavalla vääräksi. Itse toivon, että politiikassa keskustelu ja erilaiset uudet ideat ovat sallittuja.
sunnuntai 11. helmikuuta 2007
Ei me kuitenkaan viitsitä
Ilmastonmuutos ei päästänyt otteesta tänäänkään. En tarkoita, että olisin odottanut sen jotenkin yhtäkkiä hellittävän, mutta olin oikeastaan ajatellut kirjoittaa tänään jostain muusta. Nyt vaalien allahan on puhetta ja kirjoittelua ilmastonmuutoksesta riittänyt, ja se on tietysti hyvä. Vihreät ovat puhuneet aiheesta vuosia, ja meitä on pidetty lähinnä höyrähtäneinä häiriköinä. Nyt kun Ollilakin on havahtunut, niin puolueet ovat kilvan rientäneet vakuuttamaan tekevänsä asian suhteen jotain. Ilmastonmuutoksesta on jopa saatu loistava perustelu ydinvoimalle. Paavo Lipponenkin voi hymyssä suin kierrellä Eurooppaa kertomassa, että dont worry, meillä on ratkaisu ilmasto-ongelmiin.
Pitäisi siis olla tyytyväinen, kun ilmastonmuutokseen suhtaudutaan vakavasti.
Mutta, lehdessä kerrottiin, että hallitus oli lykännyt ratkaisua päästövähennyksistä. EU on esittänyt että kaikki EU-maat sitoutuisivat 20 % yksipuolisiin päästövähennyksiin vuoteen 2020 mennessä. Ministeri Pekkarisen huolena on, että päästövähennykset huonontavat kilpailukykyä, ja siksi hänen mielestään asiaa pitää harkita.
Laskin, että EU:ssa asuu 7.5 % maailman ihmisistä. Kasvihuonekaasuista tuotamme n. 25 %. Eli meitä on noin joka 13 maailman ihmisistä, mutta neljäsosa päästöistä. Kehittyvien maiden päästöjen on arvioitu nousevan, kun elintaso niissä nousee. Kun tavoitteena on maailmanlaajuinen päästöjen vähentäminen, niin minun logiikallani meidän EU:ssa pitää tehdä vähän enemmän tavoitteen saavuttamiseksi.
Kilpailukyvyn täytyy tietysti olla kauppa- ja teollisuusministerin huolenaiheena, mutta jos EU:ssa kaikki maat sitoutuvat samoihin tiukempiin tavoitteisiin, koskevat samat ehdot kuitenkin aika suurta joukkoa.
Minun on vaikea luottaa siihen, että ilmastonmuutoksen kanssa ollaan tosissaan, kun samalla ei olla valmiita tekemään asialle mitään. ” Ei me kuitenkaan viitsitä, kun ei noi toisetkaan ikinä koskaan mitään.”’
En onneksi viettänyt koko päivää hallituksen tehottomuutta miettien. Eilen illalla jo rentouduin Katjan ja Milkon kanssa, katsomalla heidän luonaan elokuvan ”Uskollinen puutarhuri.” Yleensä suosin elokuvateattereita, mutta flunssa vaivaa edelleen. Ja toisaalta tämä hyvä leffa oli jäänyt väliin kun se oli teatterilevityksessä.
Tänään olin juhlimassa serkuntytön Mirandan 7 v synttäreitä. Hänen mielestään paras vieras oli kuitenkin Katjan 4kk ikäinen Julius-vauva, mutta kyllä meidän muidenkin osallistumista taidettiin arvostaa, etenkin kun Julius ei vielä osaa laulaa. Illalla katsoimme vielä Katjan perheen kanssa yhden romanttisen komedian. Elokuva oli ok, mutta vielä mukavampaa oli lojua vierekkäin sohvalla. Onneksi asumme koko porukka niin lähekkäin, ettei minun tarvinnut viettää tylsää päivää toipilaana kotona, vaan pääsin vähän nauttimaan sosiaalisesta elämästä.
Minerva
Pitäisi siis olla tyytyväinen, kun ilmastonmuutokseen suhtaudutaan vakavasti.
Mutta, lehdessä kerrottiin, että hallitus oli lykännyt ratkaisua päästövähennyksistä. EU on esittänyt että kaikki EU-maat sitoutuisivat 20 % yksipuolisiin päästövähennyksiin vuoteen 2020 mennessä. Ministeri Pekkarisen huolena on, että päästövähennykset huonontavat kilpailukykyä, ja siksi hänen mielestään asiaa pitää harkita.
Laskin, että EU:ssa asuu 7.5 % maailman ihmisistä. Kasvihuonekaasuista tuotamme n. 25 %. Eli meitä on noin joka 13 maailman ihmisistä, mutta neljäsosa päästöistä. Kehittyvien maiden päästöjen on arvioitu nousevan, kun elintaso niissä nousee. Kun tavoitteena on maailmanlaajuinen päästöjen vähentäminen, niin minun logiikallani meidän EU:ssa pitää tehdä vähän enemmän tavoitteen saavuttamiseksi.
Kilpailukyvyn täytyy tietysti olla kauppa- ja teollisuusministerin huolenaiheena, mutta jos EU:ssa kaikki maat sitoutuvat samoihin tiukempiin tavoitteisiin, koskevat samat ehdot kuitenkin aika suurta joukkoa.
Minun on vaikea luottaa siihen, että ilmastonmuutoksen kanssa ollaan tosissaan, kun samalla ei olla valmiita tekemään asialle mitään. ” Ei me kuitenkaan viitsitä, kun ei noi toisetkaan ikinä koskaan mitään.”’
En onneksi viettänyt koko päivää hallituksen tehottomuutta miettien. Eilen illalla jo rentouduin Katjan ja Milkon kanssa, katsomalla heidän luonaan elokuvan ”Uskollinen puutarhuri.” Yleensä suosin elokuvateattereita, mutta flunssa vaivaa edelleen. Ja toisaalta tämä hyvä leffa oli jäänyt väliin kun se oli teatterilevityksessä.
Tänään olin juhlimassa serkuntytön Mirandan 7 v synttäreitä. Hänen mielestään paras vieras oli kuitenkin Katjan 4kk ikäinen Julius-vauva, mutta kyllä meidän muidenkin osallistumista taidettiin arvostaa, etenkin kun Julius ei vielä osaa laulaa. Illalla katsoimme vielä Katjan perheen kanssa yhden romanttisen komedian. Elokuva oli ok, mutta vielä mukavampaa oli lojua vierekkäin sohvalla. Onneksi asumme koko porukka niin lähekkäin, ettei minun tarvinnut viettää tylsää päivää toipilaana kotona, vaan pääsin vähän nauttimaan sosiaalisesta elämästä.
Minerva
perjantai 9. helmikuuta 2007
Kyllä maalla on mukavaa
Pääministeri Vanhanen moittii blogissaan Helsinkiä fossiilisten polttoaineiden käyttämisestä. Tukholma tuottaa vähemmän kasvihuonekaasupäästöjä asukasta kohti. Ilmastonmuutos onkin siis Helsingin vika.
Vanhasen logiikka ikävä kyllä mättää. Todennäköisesti tarkoituksella.
Vanhanen itse vastusti viidennen ydinvoimalan rakentamista, kun eduskunta päätti sen rakentamisesta, mutta on sen jälkeen kääntänyt kelkkansa. Ehkä se tapahtui samanlaisen loogisen väärinymmärryksen seurauksena kuin Helsingin moittiminen.
Energiakysymykset eivät ole helppoja, ilmastonmuutos kokonaisuudessaan vielä monimutkaisempi. Mutta yritän vähän selventää missä Vanhasen eksyi.
On totta, että Helsinki käyttää voimaloissaan kivihiiltä, joka on fossiilinen polttoaine. Vuosaaren voimalaitos toimii maakaasulla, joka on vähemmän haitallinen, mutta fossiilinen kuitenkin. Voimalaitokset tuottavat sähkön lisäksi kaukolämpöä (nykyisin myös kaukokylmää) ns. kaupanpäälle. Kaukolämpöä voidaan tuottaa vain siellä missä asuu ihmisiä, koska kuumaa vettä ei voi kuljettaa pitkiä matkoja, kuten sähköä. Vesivoimasta ei tule päästöjä, muttei myöskään kaukolämpöä kaupanpäällisenä.
Kaukolämmön ja sähkön yhteistuotanto olisi toki mahdollista bioenergiaa, esim. pellettejä käyttämällä. Pellettejä ei Suomessa kuitenkaan tuoteta niin paljon, että niitä riittäisi kaikkiin lämpökattiloihin. Mikäli ydinvoimapäätöksen yhteydessä hyväksytty ”risupaketti” olisi toteutettu, olisi tilanne toinen. Nyt kuitenkin risua ja pellettejä on liian vähän. Helsinki voisi parantaa päästötasettaan tuomalla pellettejä Helsinkiin. Kivihiiltä poltettaisiin Suomessa kuitenkin yhtä paljon kuin nyt. Pelletit siis kuskattaisiin Keski-Suomesta Helsinkiin, ja hiili Helsingin satamasta Keski-Suomeen. Jos hiiltä poltetaan, kannattaa se tehdä sataman vieressä. Samalla pitää tietysti pyrkiä hiilen poltosta eroon.
Vanhanen on todennut, että lasten pitää kasvaa maalla. Maalla tarkoittaa tässä kaupunkien liepeillä olevaa haja-asutusaluetta, ei siis varsinaista maaseutua kuitenkaan. Politiikassa tätä kutsutaan yhdyskuntarakenteen hajoamiseksi. Tätä hajoamista Vanhanen on aatteensa mukaisesti pääministerinä edistänyt.
Kehyskuntiin sijoittuva asuminen johtaa autoliikenteen lisääntymiseen. Autoilun kasvihuonekaasupäästöt ovatkin Uudellamaalla nousseet hurjasti (15% vuosina 1990-2003.)
Omakotiasumisen ongelmiin liittyy myös sähkölämmitys. Suomessa lämpiää 700 000 omakotitaloa sähkölämmityksellä. Se on sähkön väärinkäyttöä, koska lämmittämiseen kelpaa ”vähemmän jalostunut” energia, enkä tarkoita öljykattiloiden paluuta. Maalämpöpumppuja on Suomessa vähän, Ruotsissa paljon, pelletit sopisivat omakotitalon lämmittämiseen erinomaisesti myös, ja kehyskunnissa kaukolämpöä voisi käyttää myös omakotitaloissa.
YTV:n ilmastostrategia kertoo päästöjen muutoksista pääkaupunkiseudulla. Helsingissä asukaskohtaiset kasvihuonekaasupäästöt vähenivät aikajaksolla 1990-2002, mutta Espoossa ja Vantaalla sähkölämmitetyt omakotitalot lisäsivät päästöjä.
Uusiutuvaan energiaan kannattaa ja pitää siirtyä. Siirtymävaiheessa kannattaa käyttää järkeä, eikä kuskata polttoainetta ristiin rastiin imagosyistä. Pääministeri voisi laadituttaa ohjelmaan Suomen irtautumisesta öljyriippuvuudesta sekä fossiilisista polttoaineista ylipäätään. Autoilutarpeen vähentäminen voisi olla toinen hyvä ohjelman aihe.
Täältä löytyy Vihreiden tänään julkistama Irti öljyriippuvuudesta-ohjelma.
Minerva
ps. Rikoin varmaan kaikkia pyhiä blogi-sääntöjä, ja lisäsin sivuille vanhat kolumnini sekä joitain puheita. Huomasin vain tämän blogi-muodon sopivan niiden esittämiseen ja arkistointiin hyvin. Varmaan joku näppärämpi tietokonetyyppi tekisi toisin, mutta mun näppäryys riittää tähän.
Vanhasen logiikka ikävä kyllä mättää. Todennäköisesti tarkoituksella.
Vanhanen itse vastusti viidennen ydinvoimalan rakentamista, kun eduskunta päätti sen rakentamisesta, mutta on sen jälkeen kääntänyt kelkkansa. Ehkä se tapahtui samanlaisen loogisen väärinymmärryksen seurauksena kuin Helsingin moittiminen.
Energiakysymykset eivät ole helppoja, ilmastonmuutos kokonaisuudessaan vielä monimutkaisempi. Mutta yritän vähän selventää missä Vanhasen eksyi.
On totta, että Helsinki käyttää voimaloissaan kivihiiltä, joka on fossiilinen polttoaine. Vuosaaren voimalaitos toimii maakaasulla, joka on vähemmän haitallinen, mutta fossiilinen kuitenkin. Voimalaitokset tuottavat sähkön lisäksi kaukolämpöä (nykyisin myös kaukokylmää) ns. kaupanpäälle. Kaukolämpöä voidaan tuottaa vain siellä missä asuu ihmisiä, koska kuumaa vettä ei voi kuljettaa pitkiä matkoja, kuten sähköä. Vesivoimasta ei tule päästöjä, muttei myöskään kaukolämpöä kaupanpäällisenä.
Kaukolämmön ja sähkön yhteistuotanto olisi toki mahdollista bioenergiaa, esim. pellettejä käyttämällä. Pellettejä ei Suomessa kuitenkaan tuoteta niin paljon, että niitä riittäisi kaikkiin lämpökattiloihin. Mikäli ydinvoimapäätöksen yhteydessä hyväksytty ”risupaketti” olisi toteutettu, olisi tilanne toinen. Nyt kuitenkin risua ja pellettejä on liian vähän. Helsinki voisi parantaa päästötasettaan tuomalla pellettejä Helsinkiin. Kivihiiltä poltettaisiin Suomessa kuitenkin yhtä paljon kuin nyt. Pelletit siis kuskattaisiin Keski-Suomesta Helsinkiin, ja hiili Helsingin satamasta Keski-Suomeen. Jos hiiltä poltetaan, kannattaa se tehdä sataman vieressä. Samalla pitää tietysti pyrkiä hiilen poltosta eroon.
Vanhanen on todennut, että lasten pitää kasvaa maalla. Maalla tarkoittaa tässä kaupunkien liepeillä olevaa haja-asutusaluetta, ei siis varsinaista maaseutua kuitenkaan. Politiikassa tätä kutsutaan yhdyskuntarakenteen hajoamiseksi. Tätä hajoamista Vanhanen on aatteensa mukaisesti pääministerinä edistänyt.
Kehyskuntiin sijoittuva asuminen johtaa autoliikenteen lisääntymiseen. Autoilun kasvihuonekaasupäästöt ovatkin Uudellamaalla nousseet hurjasti (15% vuosina 1990-2003.)
Omakotiasumisen ongelmiin liittyy myös sähkölämmitys. Suomessa lämpiää 700 000 omakotitaloa sähkölämmityksellä. Se on sähkön väärinkäyttöä, koska lämmittämiseen kelpaa ”vähemmän jalostunut” energia, enkä tarkoita öljykattiloiden paluuta. Maalämpöpumppuja on Suomessa vähän, Ruotsissa paljon, pelletit sopisivat omakotitalon lämmittämiseen erinomaisesti myös, ja kehyskunnissa kaukolämpöä voisi käyttää myös omakotitaloissa.
YTV:n ilmastostrategia kertoo päästöjen muutoksista pääkaupunkiseudulla. Helsingissä asukaskohtaiset kasvihuonekaasupäästöt vähenivät aikajaksolla 1990-2002, mutta Espoossa ja Vantaalla sähkölämmitetyt omakotitalot lisäsivät päästöjä.
Uusiutuvaan energiaan kannattaa ja pitää siirtyä. Siirtymävaiheessa kannattaa käyttää järkeä, eikä kuskata polttoainetta ristiin rastiin imagosyistä. Pääministeri voisi laadituttaa ohjelmaan Suomen irtautumisesta öljyriippuvuudesta sekä fossiilisista polttoaineista ylipäätään. Autoilutarpeen vähentäminen voisi olla toinen hyvä ohjelman aihe.
Täältä löytyy Vihreiden tänään julkistama Irti öljyriippuvuudesta-ohjelma.
Minerva
ps. Rikoin varmaan kaikkia pyhiä blogi-sääntöjä, ja lisäsin sivuille vanhat kolumnini sekä joitain puheita. Huomasin vain tämän blogi-muodon sopivan niiden esittämiseen ja arkistointiin hyvin. Varmaan joku näppärämpi tietokonetyyppi tekisi toisin, mutta mun näppäryys riittää tähän.
torstai 8. helmikuuta 2007
In the Quiet Morning
Kaksi päivää on kulunut äänettömänä. Flunssa vei äänen, ja lääkärinä tiedän, että siihen auttaa vain täydellinen puhekielto. Yleensä minusta ei ole tarjolla äänetöntä versiota, vaan jos näyn, myös kuulun, joskus jopa kuulun ennen näkymistä. Eräs tuttava juuri totesi minun kovaäänisenä olevan tietoturvariski.
Nyt on kuitenkin oikea vire blogin aloittamiseen, kun muu viestintä on tekstarien varassa.
Reilu kaksi vuotta sitten ryhdyimme Arno Kotron kanssa käymään keskustelua yhteiskunnasta sähköpostitse. Tekstit ilmestyivät lokakuussa 2005 Ajatuskustannuksen kustantamana, Suoraa ja koukkua-kirjana. Aloittaessa en tiennyt mitä teksteistä tulee, sama tunne nyt. Keskustelustamme olisi varmaan tullut parempi, jos olisimme käyneet sitä blogissa, ja saanet myös muiden kommentteja mukaan. Mutta keskusteluja on erilaisia.
Eduskunta päätti eilen torjua alkoholihaittoja varoitustarroilla alkoholipulloissa. Hallitus kai paikkailee viinaveroalen ryvettämää mainettaan päihdeongelmien torjumisessa. Veroalen myötä alkoholihaitat ovat moninkertaistuneet. Alkoholikuolemiakin oli viime vuonna ennätysmäärä. Varoitustarrojen lisääminen on aika hullua hommaa. Tupakan suhteen ne toimivat paremmin, koska tupakkaa ei voi kohtuukäyttää. Mutta, jotta alkoholivaroitustarra olisi muutakin kuin hurskastelua, pitäisi sen valistaa kohtuukäytöstä. Aika iso tarra. Jos terveysvalistus olisi näin helppoa, voisivat terveydenhoitajat ja lääkärit keskittyä johonkin muuhun. Mutta useimmissa elintapa-asioissa kyse on kohtuuden opettelemisesta. Valistaa voidaan siitä mikä on kohtuus, ja keinoista miten pysyä kohtuudessa. Mutta kohtuudessa pysymisen joutuu jokainen harjoittelemaan itse. Varoitustarra ei siinä auta.
Kohtuus on hieno määre muutenkin. Voisiko kulutuksen kohtuullistaminen auttaa ilmastonmuutoksen pysäyttämisessä? Vai onko kaikki se mitä keksimme haluta aina kohtuullista?
Mimmo
Nyt on kuitenkin oikea vire blogin aloittamiseen, kun muu viestintä on tekstarien varassa.
Reilu kaksi vuotta sitten ryhdyimme Arno Kotron kanssa käymään keskustelua yhteiskunnasta sähköpostitse. Tekstit ilmestyivät lokakuussa 2005 Ajatuskustannuksen kustantamana, Suoraa ja koukkua-kirjana. Aloittaessa en tiennyt mitä teksteistä tulee, sama tunne nyt. Keskustelustamme olisi varmaan tullut parempi, jos olisimme käyneet sitä blogissa, ja saanet myös muiden kommentteja mukaan. Mutta keskusteluja on erilaisia.
Eduskunta päätti eilen torjua alkoholihaittoja varoitustarroilla alkoholipulloissa. Hallitus kai paikkailee viinaveroalen ryvettämää mainettaan päihdeongelmien torjumisessa. Veroalen myötä alkoholihaitat ovat moninkertaistuneet. Alkoholikuolemiakin oli viime vuonna ennätysmäärä. Varoitustarrojen lisääminen on aika hullua hommaa. Tupakan suhteen ne toimivat paremmin, koska tupakkaa ei voi kohtuukäyttää. Mutta, jotta alkoholivaroitustarra olisi muutakin kuin hurskastelua, pitäisi sen valistaa kohtuukäytöstä. Aika iso tarra. Jos terveysvalistus olisi näin helppoa, voisivat terveydenhoitajat ja lääkärit keskittyä johonkin muuhun. Mutta useimmissa elintapa-asioissa kyse on kohtuuden opettelemisesta. Valistaa voidaan siitä mikä on kohtuus, ja keinoista miten pysyä kohtuudessa. Mutta kohtuudessa pysymisen joutuu jokainen harjoittelemaan itse. Varoitustarra ei siinä auta.
Kohtuus on hieno määre muutenkin. Voisiko kulutuksen kohtuullistaminen auttaa ilmastonmuutoksen pysäyttämisessä? Vai onko kaikki se mitä keksimme haluta aina kohtuullista?
Mimmo
maanantai 1. tammikuuta 2007
Aikataulu 2007
Helmikuu 2007
- Pe 16. 2
- 10-11 - Radio Vega paneelikeskustelu suorassa lähetyksessä.
- Ke 28. 2
- 13-14.30 - Lääkäriliiton paneeli Yliopiston juhlasali
Maaliskuu 2007
- To 1. 3
- 18-19 - Jätkäsaariseuran paneeli Ruoholahden ala-aste, Santakatu
- Pe 2. 3
- 15-16 - Vihreiden vaalipiste aukeaa Kolmen sepän aukiolla
- Su 4.3
- 12-13 - Hakaniemen markkinat, Hakaniemen tori
- Ke 7. 3
Ennakkoäänestys alkaa!
Elcat-auto Meilahden kampus, aamupäivällä
12.30-13.30 - Elcat-auto Töölöntori- To 8. 3
- 18.30-19.30 - Naisten sauna Arlassa - Vapaa pääsy
- La 10. 3
9.30 - Proviisoripäivän paneeli - http://www.proviisoriyhdistys.net/
11-13 - Etevin vaaliratikka kiertää. Lähdöt Fennian pysäkiltä vartin välein.- Su 11.3
- Elcat-auto Kahvila Ursulan luona Kaivopuisto
- Ti 13. 3
- Ennakkoäänestys päättyy
- To 15. 3
16-17 - Elcat-auto Ruoholahti, S-marketin luona
18-19.30 - Eduskuntavaali kyselytunti
Minerva Krohn ja Tuija Brax tentattavana, tilaisuuden juontaa Irina Krohn.
Vanhan kuppila, Mannerheimintie 3- La 17. 3
- Kiertue eri puolilla Helsinkiä. Ajat ja paikat varmistuvat myöhemmin.
- Su 18. 3
- Vaalipäivä. Muista äänestää!
19.30 - Vihreiden vaalivalvojaiset Ravintola Kaisaniemi
sunnuntai 12. marraskuuta 2006
Elämää kasvihuoneessa
Kuulin ihmisten vaikutuksesta kasvihuoneilmiöön ensimmäinen kerran 12-vuotiaana koululaisena Yhdysvalloissa v 1980. Koulun luonnontieteen kirjassa selitettiin kaavakuvin, miten kasvihuonekaasut muodostavat ilmakehään näkymättömän kerroksen, josta lämpö heijastuu takaisin maan pinnalle, ja maapallo tämän myötä lämpenee. Kirja ei tainnut vielä kertoa ilmastonmuutoksesta, mutta kuitenkin jo tuolloin 26v sitten siis tiedettiin ihmisen toimenpiteiden lämmittävän ilmastoa, ja ettei tämä muutos ole hyvä.
Kului vuosia etten kuullut kasvihuoneilmiöstä tai sen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta sanaakaan. Maapallon lämpötila on kuitenkin noussut 0.5 astetta, ja napajäistä sulanut jo 20% sen jälkeen kun kuulin ilmiöstä ensimmäisen kerran. Hyvin vähän on näiden kuluneiden vuosien aikana tehty ilmiön estämiseksi.
Nyt ilmastonmuutos tuntuu olevan kaikkien lehtien otsikoissa. Ehkä syynä on englantilaisten tutkijoiden laskelma, että ilmaston raju muuttuminen, aiheuttaisi syvän taloudellisen laman. Huoli taloudellisista seurauksista on siis, ehkä, vihdoin herättämässä ihmiset.
Yhteisillä sopimuksilla pyritään varmistamaan, ettei mikään maa pääse luistamaan velvollisuuksistaan ilmastonmuutoksen torjumisessa. Kioton ilmastosopimus hyväksyttiin joulukuussa 1997, ja se astui voimaan pari vuotta sitten. Yhdysvallat ei kuitenkaan ole liittynyt Kioton sopimukseen. Itse asiassa presidentti Bush on väittänyt, ettei koko ilmiötä ole olemassa. Onneksi hänen kautensa päättyy kahden vuoden kuluttua. Suomessa osa elinkeinoelämästä ei ilmeisesti myöskään usko ilmastonmuutokseen. Teollisuuden lobbausjärjestöthän huusivat kurkku suorana päästökaupan vievän leivän heidän suustaan.
Kasvihuonekaasupäästöt eivät kuitenkaan häviä kansainvälisin sopimuksin. Uudellamaalla päästöt ovat viime vuosina vain lisääntyneet. Autoilun tuomat päästöt ovat mm. kasvaneet viidessä vuodessa 20%, vaikka autokanta nykyisin on vähäpäästöisempää. Omakotitaloasumisen unelmaansa toteuttaessaan ihmiset muuttavat yhä kauemmas työpaikaltaan. Pian perhe huomaa kulkevansa kahdella autolla töihin, päiväkotiin, markettiin, harrastuksiin. Autoillessa palaa paitsi aikaa, myös bensaa. Asumisen hajautuminen yhä laajemmalle alueelle on ympäristön kannalta turmiollista. Kaavoituksella voidaan edistää ihmisten asumista palveluiden lähellä ja hyvän joukkoliikenteen varrella, mutta päästöt vähenevät vain jos itse teemme jotain asian eteen.
Vihreänä poliitikkona saan usein kuulla ihmisten ekoripittäytymistä; biojätteitä ei lajitella, ostetaan ylipakattua turhaa krääsää yms. Ihmiset ehkä kokevat, että kertomalla epäekologisista valinnoistaan minulle, voisin antaa heille jonkinlaisen synninpäästön. Mutten itsekään ole turhan kulutuksen suhteen synnitön, eikä synninpäästö auta ympäristön tilaan yhtään. Yleensä kysyn ripittäytyjiltä uskovatko he kasvihuoneilmiön olemassaoloon ja ilmastonmuutokseen. Jos uskoo tähän tieteelliseen faktaan, kannattaa miettiä riittääkö, että torjumme ilmastonmuutosta vain vähän, siis riittämättömästi, vai pitääkö arkisia valintojaan muuttaa niin, että ilmasto ei muutu radikaalisti, ja elämän edellytyksen maapallolla säilyvät.
Lehtijutun mukaan suomalaiset miehet ovat enemmän huolissaan ilmastonmuutoksesta kuin omasta kaljuuntumisestaan. Onneksi, jotain toivoa siis ilmeisesti on. Tutkimus ei tosin kertonut kuinka paljon miehet olivat valmiita ponnistelemaan ilmastonmuutoksen estämiseksi. Toivottavasti paljon.
Minerva Krohn
Kului vuosia etten kuullut kasvihuoneilmiöstä tai sen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta sanaakaan. Maapallon lämpötila on kuitenkin noussut 0.5 astetta, ja napajäistä sulanut jo 20% sen jälkeen kun kuulin ilmiöstä ensimmäisen kerran. Hyvin vähän on näiden kuluneiden vuosien aikana tehty ilmiön estämiseksi.
Nyt ilmastonmuutos tuntuu olevan kaikkien lehtien otsikoissa. Ehkä syynä on englantilaisten tutkijoiden laskelma, että ilmaston raju muuttuminen, aiheuttaisi syvän taloudellisen laman. Huoli taloudellisista seurauksista on siis, ehkä, vihdoin herättämässä ihmiset.
Yhteisillä sopimuksilla pyritään varmistamaan, ettei mikään maa pääse luistamaan velvollisuuksistaan ilmastonmuutoksen torjumisessa. Kioton ilmastosopimus hyväksyttiin joulukuussa 1997, ja se astui voimaan pari vuotta sitten. Yhdysvallat ei kuitenkaan ole liittynyt Kioton sopimukseen. Itse asiassa presidentti Bush on väittänyt, ettei koko ilmiötä ole olemassa. Onneksi hänen kautensa päättyy kahden vuoden kuluttua. Suomessa osa elinkeinoelämästä ei ilmeisesti myöskään usko ilmastonmuutokseen. Teollisuuden lobbausjärjestöthän huusivat kurkku suorana päästökaupan vievän leivän heidän suustaan.
Kasvihuonekaasupäästöt eivät kuitenkaan häviä kansainvälisin sopimuksin. Uudellamaalla päästöt ovat viime vuosina vain lisääntyneet. Autoilun tuomat päästöt ovat mm. kasvaneet viidessä vuodessa 20%, vaikka autokanta nykyisin on vähäpäästöisempää. Omakotitaloasumisen unelmaansa toteuttaessaan ihmiset muuttavat yhä kauemmas työpaikaltaan. Pian perhe huomaa kulkevansa kahdella autolla töihin, päiväkotiin, markettiin, harrastuksiin. Autoillessa palaa paitsi aikaa, myös bensaa. Asumisen hajautuminen yhä laajemmalle alueelle on ympäristön kannalta turmiollista. Kaavoituksella voidaan edistää ihmisten asumista palveluiden lähellä ja hyvän joukkoliikenteen varrella, mutta päästöt vähenevät vain jos itse teemme jotain asian eteen.
Vihreänä poliitikkona saan usein kuulla ihmisten ekoripittäytymistä; biojätteitä ei lajitella, ostetaan ylipakattua turhaa krääsää yms. Ihmiset ehkä kokevat, että kertomalla epäekologisista valinnoistaan minulle, voisin antaa heille jonkinlaisen synninpäästön. Mutten itsekään ole turhan kulutuksen suhteen synnitön, eikä synninpäästö auta ympäristön tilaan yhtään. Yleensä kysyn ripittäytyjiltä uskovatko he kasvihuoneilmiön olemassaoloon ja ilmastonmuutokseen. Jos uskoo tähän tieteelliseen faktaan, kannattaa miettiä riittääkö, että torjumme ilmastonmuutosta vain vähän, siis riittämättömästi, vai pitääkö arkisia valintojaan muuttaa niin, että ilmasto ei muutu radikaalisti, ja elämän edellytyksen maapallolla säilyvät.
Lehtijutun mukaan suomalaiset miehet ovat enemmän huolissaan ilmastonmuutoksesta kuin omasta kaljuuntumisestaan. Onneksi, jotain toivoa siis ilmeisesti on. Tutkimus ei tosin kertonut kuinka paljon miehet olivat valmiita ponnistelemaan ilmastonmuutoksen estämiseksi. Toivottavasti paljon.
Minerva Krohn
tiistai 26. syyskuuta 2006
Tasavertaisia arvoltaan ja oikeuksiltaan
Päädyin opiskelemaan lääketiedettä kiinnostuksesta luonnontieteisiin. En lainkaan ajatellut päätyväni pitämään vastaanottoa terveyskeskukseen, suunnitelmissa oli ennemminkin ura laboratoriossa perustutkimuksen parissa. Minua kiinnostivat solut ja niiden toiminta.
Opinnot keskittyivätkin olennaiseen; biokemiaa, anatomiaa, neurologiaa, kirurgiaa. Ihminen sisältä ja ulkoa, rakenne ja toiminta, vaivat ja viat. Suuntautuminen perustutkimukseen olisi ollut helppoa. Onneksi huomasin itse viihtyväni paremmin ihmisten kuin soluviljelmien parissa. Nyt viisitoista vuotta töitä tehtyäni olen edelleen tyytyväinen valintaani.
Työssä avaan aamulla tietokoneen, ja näytölle ilmestyy loputtoman tuntuinen lista lääkärin apua ja neuvoja tarvitsevia ihmisiä. Pilkon päiväni vartin tai 20 minuutin pätkissä tarvitseville. Tutkin kylkikivut, määrään verenpainelääkkeet, ohjaan spirometriaan tai kuuntelen huolet jotka vievät voimat. Opinnot valmistivat minua selvittämään potilaiden lääketieteelliset vaivat. Osaan määrätä oikeat laboratoriokokeet, tutkia vammautuneen nilkan ja kirjoittaa lääkkeitä.
Ehkä opinnot pitäisi kuitenkin aloittaa YK.n ihmisoikeuksien julistuksen lukemisella.
1. artikla. Kaikki ihmisolennot syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan.
Tätä ajatusta olen tarvinnut paljon useammin kuin tietoa siitä miltä Wilmsin tuumorin näyttää mikroskoopissa. Hyvä luonnontieteellinen osaaminen ja sairauksien tunteminen on työn kannalta välttämätöntä, mutta työhön liittyy myös se miten kohtaan potilaan. Usein mietin potilaan elämänvalintoja, enkä ymmärrä miksi hän on päätynyt elämään elämäänsä kuten elää. Joidenkin potilaiden kanssa täytyy pinnistellä toimeen tullakseen, niin kaukana arvomaailmamme ovat toisistaan. Kuitenkin, näidenkin potilaiden kohdalla, joiden arvomaailma ja valinnat elämässä ovat valovuosien päässä omistani, en koskaan kyseenalaista heidän arvoaan ihmisinä.
Ihmisten tasavertaisen arvon ja oikeuksien ajattelen usein olevan kaikkien lääkärien työn lähtökohta. Ihmistä ja ihmisyyttä kunnioittava humanismi on välttämätöntä jotta potilaita voi kohdella tasavertaisina. Tämä on itsestäänselvyys, jonka kirjoittaminen tuntuu lähes kliseiseltä. Humanismille jää kuitenkin luonnontieteiden puristuksessa hyvin vähän tilaa lääketieteessä.
Mikä sitten laittoi minut epäilemään ihmisoikeuksia ja humanismia lääkäreiden työtä ohjaavina arvoina? Kesällä istuin kollegojen kanssa koulutuksen jälkeen oluella. Keskustelu kääntyi Suomessa asuviin ulkomaalaisiin ja Suomen pyrkimykseen houkutella maahan lisää ihmisiä töihin. Sain päälleni kollegan rasistisen purkauksen. Hän kertoi yksiselitteisesti, etteivät ulkomaalaiset halua tehdä töitä, eikä heitä voisi kovin moneen työhön päästääkään koskei heihin voi luottaa. Maailma ja Suomi muuttuvat niin nopeasti ettei kaikessa muutoksessa ole helppo pysyä mukana. En tiedä miten sopeutumista helpottaa kaiken vieraan leimaaminen huonoksi ja vääräksi.
Mietin miten voi tehdä työtään lääkärinä, jos uskoo muualta tulleiden olevan ihmisinä huonompia kuin suomalaiset; jos todella näkee ihmisten olevan pohjimmiltaan erilaisia, eriarvoisia rodun, kulttuuritaustan, uskonnon, kielen tai ulkonäön perusteella.En myöskään ymmärrä ihmisten luokittelua heidän koulutuksensa tai työpanoksensa perusteella. Edes kohtuuttoman huonot elintavat, viinan juonti tai huumeiden käyttö eivät silmissäni vie ihmiseltä hänen ainutkertaista ihmisarvoaan ja jakamattomia ihmisoikeuksiaan. Jokaisella ihmisellä on oikeus omiin valintoihinsa, myös huonoihin. Lääkärin tehtävä on neuvoa terveistä elintavoista, tutkia ja hoitaa sairauksia ja lievittää kärsimystä. Se miten potilas näitä neuvoja toteuttaa on hänen oma valintansa.
Tasavertaisia arvoltaan ja oikeuksiltaan, siinä on kieltämättä haastetta vastaanottotyössä, mutta se antaa myös selkeän ohjeen siitä, että kaikkia potilaita on kohdeltava yhtä arvokkaina.
Minerva Krohn
PS. Kesällä kolumnin kirjoitettuani ajelin veneellä yksin saareen. Istuin terassille lukemaan kirjaa. Näin ilveksen uivan saareen ja nousevan rantaan aivan lähelläni. Sellaisella lomamuistolla pärjää monta kiireistä työpäivää.
Opinnot keskittyivätkin olennaiseen; biokemiaa, anatomiaa, neurologiaa, kirurgiaa. Ihminen sisältä ja ulkoa, rakenne ja toiminta, vaivat ja viat. Suuntautuminen perustutkimukseen olisi ollut helppoa. Onneksi huomasin itse viihtyväni paremmin ihmisten kuin soluviljelmien parissa. Nyt viisitoista vuotta töitä tehtyäni olen edelleen tyytyväinen valintaani.
Työssä avaan aamulla tietokoneen, ja näytölle ilmestyy loputtoman tuntuinen lista lääkärin apua ja neuvoja tarvitsevia ihmisiä. Pilkon päiväni vartin tai 20 minuutin pätkissä tarvitseville. Tutkin kylkikivut, määrään verenpainelääkkeet, ohjaan spirometriaan tai kuuntelen huolet jotka vievät voimat. Opinnot valmistivat minua selvittämään potilaiden lääketieteelliset vaivat. Osaan määrätä oikeat laboratoriokokeet, tutkia vammautuneen nilkan ja kirjoittaa lääkkeitä.
Ehkä opinnot pitäisi kuitenkin aloittaa YK.n ihmisoikeuksien julistuksen lukemisella.
1. artikla. Kaikki ihmisolennot syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan.
Tätä ajatusta olen tarvinnut paljon useammin kuin tietoa siitä miltä Wilmsin tuumorin näyttää mikroskoopissa. Hyvä luonnontieteellinen osaaminen ja sairauksien tunteminen on työn kannalta välttämätöntä, mutta työhön liittyy myös se miten kohtaan potilaan. Usein mietin potilaan elämänvalintoja, enkä ymmärrä miksi hän on päätynyt elämään elämäänsä kuten elää. Joidenkin potilaiden kanssa täytyy pinnistellä toimeen tullakseen, niin kaukana arvomaailmamme ovat toisistaan. Kuitenkin, näidenkin potilaiden kohdalla, joiden arvomaailma ja valinnat elämässä ovat valovuosien päässä omistani, en koskaan kyseenalaista heidän arvoaan ihmisinä.
Ihmisten tasavertaisen arvon ja oikeuksien ajattelen usein olevan kaikkien lääkärien työn lähtökohta. Ihmistä ja ihmisyyttä kunnioittava humanismi on välttämätöntä jotta potilaita voi kohdella tasavertaisina. Tämä on itsestäänselvyys, jonka kirjoittaminen tuntuu lähes kliseiseltä. Humanismille jää kuitenkin luonnontieteiden puristuksessa hyvin vähän tilaa lääketieteessä.
Mikä sitten laittoi minut epäilemään ihmisoikeuksia ja humanismia lääkäreiden työtä ohjaavina arvoina? Kesällä istuin kollegojen kanssa koulutuksen jälkeen oluella. Keskustelu kääntyi Suomessa asuviin ulkomaalaisiin ja Suomen pyrkimykseen houkutella maahan lisää ihmisiä töihin. Sain päälleni kollegan rasistisen purkauksen. Hän kertoi yksiselitteisesti, etteivät ulkomaalaiset halua tehdä töitä, eikä heitä voisi kovin moneen työhön päästääkään koskei heihin voi luottaa. Maailma ja Suomi muuttuvat niin nopeasti ettei kaikessa muutoksessa ole helppo pysyä mukana. En tiedä miten sopeutumista helpottaa kaiken vieraan leimaaminen huonoksi ja vääräksi.
Mietin miten voi tehdä työtään lääkärinä, jos uskoo muualta tulleiden olevan ihmisinä huonompia kuin suomalaiset; jos todella näkee ihmisten olevan pohjimmiltaan erilaisia, eriarvoisia rodun, kulttuuritaustan, uskonnon, kielen tai ulkonäön perusteella.En myöskään ymmärrä ihmisten luokittelua heidän koulutuksensa tai työpanoksensa perusteella. Edes kohtuuttoman huonot elintavat, viinan juonti tai huumeiden käyttö eivät silmissäni vie ihmiseltä hänen ainutkertaista ihmisarvoaan ja jakamattomia ihmisoikeuksiaan. Jokaisella ihmisellä on oikeus omiin valintoihinsa, myös huonoihin. Lääkärin tehtävä on neuvoa terveistä elintavoista, tutkia ja hoitaa sairauksia ja lievittää kärsimystä. Se miten potilas näitä neuvoja toteuttaa on hänen oma valintansa.
Tasavertaisia arvoltaan ja oikeuksiltaan, siinä on kieltämättä haastetta vastaanottotyössä, mutta se antaa myös selkeän ohjeen siitä, että kaikkia potilaita on kohdeltava yhtä arvokkaina.
Minerva Krohn
PS. Kesällä kolumnin kirjoitettuani ajelin veneellä yksin saareen. Istuin terassille lukemaan kirjaa. Näin ilveksen uivan saareen ja nousevan rantaan aivan lähelläni. Sellaisella lomamuistolla pärjää monta kiireistä työpäivää.
tiistai 8. elokuuta 2006
Hiihtoloma museossa
Lapsuudessa vanhemmillani oli tapana viedä meitä usein museoihin. Museoita käytettiin myös eräänlaisena nykyaikaisen lapsiparkin esimuotona. Muistan monia kertoja kun vanhempani työnsivät meidät museon ovesta sisään, ja kertoivat poimivansa meidät parin tunnin kuluttua saatuaan omat menonsa hoidetuiksi. Museot olivat paitsi kiehtovia, omalla tavallaan turvallisia.
Kouluaikoina asuimme Tampereella. Hiihtolomalla v 1977 tai 1978, ollessani 10-11-vuotias, tulimme vuotta vanhemman sisareni Katjan kanssa Helsinkiin viettämään hiihtolomaa. Meidät velvoitettiin käymään päivittäin museossa. Ensimmäisenä lomapäivänä suuntasimme Helsingin kaupunginmuseoon Hakasalmen huvilassa. Talo osoittautui mielettömän kiehtovaksi. Esillä oli näyttely Aurora Karamzinin elämästä, muistini mukaan museo oli tuolloin kotimuseon omainen. Kiertelimme talossa ihastellen vanhoja esineitä. Helsingin sää ei houkutellut hiihtolomamaiseen ulkoiluun, joten meillä ei ollut mitään kiirettä. Museo oli aika autio, joten työntekijät ehtivät kiinnittää huomiota talossa kierteleviin tyttöihin. Meille kerrottiin talon, esineiden ja Auroran historiaa lapsia kiehtovalla tavalla. Kohtelu oli niin mukavaa, että palasimme Katjan kanssa seuraavanakin päivänä Hakasalmen huvilaan, ja jätimme muut museot väliin. Elävän historian kertominen jatkui. Kotiuduimme museoon niin hyvin, että itse asiassa vietimme siellä koko hiihtolomamme, eli viisi päivää samassa museossa. Pääsimme jopa käyttämään museon vanhaa gramofonia. Saamamme palvelu oli siis ainakin ensiluokkaista, ehkä ainut laatuistakin. Tai ehkä muutkin museossa yksin harhailevat lapset saivat yhtä lämpimän kohtelun. Viimeisenä päivänä suuntasimme vielä kadun yli Kansallismuseoon, jotta saatoimme kertoa vanhemmille muistakin museokokemuksista. Katja laittoi nimensä Kansallismuseon vieraskirjaan, ja sai sen jälkeen vuosia Kansallismuseon yleisöluentojen ohjelman kotiin lähetettynä nimellään, joka sekin ilahdutti.
Museomuisto Kaupunginmuseolle
Elokuussa 2006
Minerva Krohn
Kouluaikoina asuimme Tampereella. Hiihtolomalla v 1977 tai 1978, ollessani 10-11-vuotias, tulimme vuotta vanhemman sisareni Katjan kanssa Helsinkiin viettämään hiihtolomaa. Meidät velvoitettiin käymään päivittäin museossa. Ensimmäisenä lomapäivänä suuntasimme Helsingin kaupunginmuseoon Hakasalmen huvilassa. Talo osoittautui mielettömän kiehtovaksi. Esillä oli näyttely Aurora Karamzinin elämästä, muistini mukaan museo oli tuolloin kotimuseon omainen. Kiertelimme talossa ihastellen vanhoja esineitä. Helsingin sää ei houkutellut hiihtolomamaiseen ulkoiluun, joten meillä ei ollut mitään kiirettä. Museo oli aika autio, joten työntekijät ehtivät kiinnittää huomiota talossa kierteleviin tyttöihin. Meille kerrottiin talon, esineiden ja Auroran historiaa lapsia kiehtovalla tavalla. Kohtelu oli niin mukavaa, että palasimme Katjan kanssa seuraavanakin päivänä Hakasalmen huvilaan, ja jätimme muut museot väliin. Elävän historian kertominen jatkui. Kotiuduimme museoon niin hyvin, että itse asiassa vietimme siellä koko hiihtolomamme, eli viisi päivää samassa museossa. Pääsimme jopa käyttämään museon vanhaa gramofonia. Saamamme palvelu oli siis ainakin ensiluokkaista, ehkä ainut laatuistakin. Tai ehkä muutkin museossa yksin harhailevat lapset saivat yhtä lämpimän kohtelun. Viimeisenä päivänä suuntasimme vielä kadun yli Kansallismuseoon, jotta saatoimme kertoa vanhemmille muistakin museokokemuksista. Katja laittoi nimensä Kansallismuseon vieraskirjaan, ja sai sen jälkeen vuosia Kansallismuseon yleisöluentojen ohjelman kotiin lähetettynä nimellään, joka sekin ilahdutti.
Museomuisto Kaupunginmuseolle
Elokuussa 2006
Minerva Krohn
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)