Koulujen lukuvuosi päättyi jo viikko sitten, ja koululaiset pääsivät odottamalleen kesälomalle. Koulusta riittää kuitenkin puhumista myös loman aikana. Eduskunta käsitteli juuri opposition välikysymystä kouluopetuksen laadusta ja rahoituksesta. Oppositiopuolueiden mielestä hallitus ei ole huolehtinut perusopetuksen rahoituksesta riittävästi, ja tämän vuoksi kunnat ovat joutuneet säästämään opetuksesta liiaksi. Kuntapäättäjän näkökulmasta sama rahoitusongelma koskee kaikkia kunnan toimintoja. Hallitus on keventänyt verotusta, jolloin kuntien tulot ovat vähentyneet. Samalla on usein lisätty lakisääteisten velvoitteiden määrää. Useat kunnat ovatkin ajautuneet taloudellisesti hankalaan tilanteeseen, vaikka veroprosenttia on monessa kunnassa nostettu.
Lasten määrän vähentyessä on koko Suomessa vähennetty luokkien ja koulujen määrää. Kouluverkkoon liittyviä päätöksiä tehdään myös Helsingin kaupungin valtuustossa vielä ennen juhannusta. Koululaisten määrä Helsingissä on vähenemässä yli 5000 lapsella seuraavan 5 vuoden aikana. Opettamiseen ei siis tarvita yhtä paljon tilaa ja luokkia kuin aiemmin. Kevään aikana puolueet kävivät yhdessä läpi virkamiesten valmistelemaa esitystä kouluverkon karsimisesta. Neuvottelujen pohjalta päästiin kompromissiin siitä miten koulutiloja lähivuosina käytetään. Muutama koulu ollaan lakkauttamassa kokonaan, muutama yhdistetään hallinnollisesti toiseen lähellä sijaitsevaan kouluun. Lisäksi jätetään rakentamatta joitakin tiloja joiden rakentamista on aiemmin suunniteltu. Oman koulun lakkauttaminen on lapsille yleensä ikävää. Koulumatka muuttuu, osa päiväkodista tutuista lapsista meneekin ehkä eri kouluun. Toisaalta uudessa koulussa on ehkä paremmat jumppatilat, juhlasali, erityisvälineitä opetukseen tms, jotka tekevät koulun käymisestä ja oppimisesta mukavampaa.
Viime vuonna budjettikäsittelyn yhteydessä sovittiin poliittisten ryhmien kesken, että kouluverkon tarkistamisen myötä kiinteistöpuolelta säästyneitä rahoja käytetään viime vuosien huonon taloustilanteen vuoksi tehtyjen tuntikehyssäästöjen purkamiseen. Opetuslautakunta käsitteli äskettäin budjettiehdotustaan ensi vuodelle. Kokoomus vastusti lautakunnassa tuntikehyssäästöjen purkamista. Varsinainen budjetti käsitellään valtuustossa vasta ensi syksynä, joten tuntikehyksiin ehditään vielä puuttua.
Lasten kasvamisen ja menestymisen kannalta on tärkeä että tarjottava opetus on laadukasta, opettajat ammattitaitoisia ja innostuneita työstään. Helsingin kannattaa huolehtia opettajistaan. Ammattitaitoisille opettajille pitää tarjota pysyvä työsuhde, jatkokoulutusta, ja laadukkaat työvälineet. Kun opettaja viihtyy koulussa, viihtyvät koululaisetkin siellä paremmin.
Hyvää kesälomaa kaikille koululaisille sekä muille lomailijoille.
Minerva Krohn
sunnuntai 12. kesäkuuta 2005
tiistai 10. toukokuuta 2005
Hyvää tuuria ja suojelusenkeli
Aprillipäivän lööpit kertoivat, että vastavalittuHelsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen oli nuoruudessaan saanut kahdet sakot lähes 10 gramman hasisannoksen hallussapidosta.
Kyseessä ei ollut kovan luokan aprillipila, vaan kokoomuslainen kunnallispoliitikko on todellakin yli 30 vuotta sitten ostanut useiden kerta-annoksien verran kannabista. Vaikka poliisi pidätti hänet kaksi kertaa kovin pian ostotapahtuman jälkeen, on Pajunen myöntänyt myös polttaneensa kyseistä laitonta huumetta. Hän oli kuulemma "syrjäytymisuhan alainen", ehkä peräti hunningolla.
Nuori Pajunen päätti kuitenkin ryhdistäytyä. Hän jätti huumeet ja suoritti koulunsa kohtuudella loppuun. Myöhemmin hän meni töihin perheensä omistamaan yritykseen. Hän itse kertoo, että pelastui "hyvän tuurin ja suojelusenkelin" avulla. Pajunen kertoo myös, ettei hän nykyisin hyväksymitään huumeita. Hän onkin kokoomuksen ryhmäpuheenjohtajana ja kaupunginhallituksen puheenjohtajana toiminut ns. nollatoleranssin puolesta.
Tämän periaatteenmukaisesti huumeita ei tule suvaita lainkaan. Keinona käytön kitkemiseksi voidaan käyttää esimerkiksi huumetestausta ja testissä käyttäjiksi todettujen rankaisemista. Rankaisu tapahtuu vaikkapa sulkemalla käyttäjäksi todettu opiskelu-tai työpaikan ulkopuolelle. On ymmärrettävää, ettei päihdeongelmaista haluta työyhteisöön, mutta kannabista kokeilleiden poissulkemista ei perustellakaan pelkästään tällä. Ideana on myös, että käyttäjien rankaiseminen toimii pelotteena muille nuorille. Kokeilijoista tehdään varoittavia esimerkkejä. Heidän mahdollisuutensa sijoittua yhteiskuntaan estetään, jotta muut ymmärtävät olla sortumatta laittomuuksiin. Positiivisen huumetestin tuomasta leimasta ei myöskään varsinaisesti voi vapautua. Kerran positiiviseksi testattu on aina epäilyttävä henkilö.
Pajusen huumetaustan paljastuttua lehdet kysyivät valtuustoryhmien johtajilta, olisiko tieto vaikuttanut hänen valintaansa, jos se olisi tullut ilmi kaksi päivää aiemmin eli ennen kuin valtuusto päätti kaupunginjohtajan valinnasta. Ei olisi vaikuttanut. Menneet ovat menneitä, ja hyvä niin. Kiinnostavampaa on, olisiko Helsingillä kesäkuun alussa eri henkilö kaupunginjohtajana, jos nollatoleranssia olisi aikoinaan sovellettu Pajuseen. Entä jos Jussista olisi tehty varoittavaesimerkki muille erottamalla hänet koulusta? Tai jos Jussi olisi joutunut hakemaan töitä muualta kuin perheyrityksestä, ja huumeiden käytön ilmitulo olisi jättänyt hänet ilman työpaikkaa? Olisiko hyvä tuuri ollut vähäisempää ja suojelusenkeli jonkun muun turvana?
Pajunen kertoi ottaneensa opiksi. Hänen oppinsa on se, ettei huumeiden käyttöä pidä suvaita. Poliitikkona Pajunen on ollut vaatimassa ja soveltamassa päihdepolitiikkaa, joka syrjäyttää ihmisiä varoittavaksi esimerkiksi muille. Hän on osoittanut huonoa johtajuutta, ehkä peräti pelkuruutta, kun hän on sallinut puolueensa, kokoomuksen hidastaa huumeiden käyttäjien hoitopaikkojen lisäämistä Helsingissä. Hän ei ole rohjennut kertoa omaa selviytymistarinaansa kuin vaimolleen, koska huumeita kokeilleiden leimaaminen loppuelämäksi on ollut niin suosittua politiikkaa, jossa on ollut helppo olla mukana.
Minua kiinnostaa myös, ottiko Pajunen opiksi sitä,että huumeiden käyttäjiä pitää auttaa. Palkkasiko hän perheyritykseensä samanlaisen taustan omaavia nuoria, antaen heille mahdollisuuden pärjätä? Kaikilla ei ole yhtä hyvää tuuria tai suojelusenkeliä - he tarvitsevat enemmän apua yhteiskunnalta. Huomasiko Jussi, että hunningolla olevia nuoria pitää leimaamisen sijaan tukea ja että lapsiin ja nuoriin kannattaa satsata jo ennen kuin he ovat syrjäytymisuhan alaisia? Tällä säästytään monelta onnettomalta kohtalolta.
Toivottavasti Jussi Pajunen on nyt kolmekymmentävuotta myöhemmin ottanut opikseen. Silloin hänestävoi tulla Helsingin kaupungille hyvä johtaja.
Minerva Krohn
Kolumni Kaupunkisanomiin toukokuu 2005
Kyseessä ei ollut kovan luokan aprillipila, vaan kokoomuslainen kunnallispoliitikko on todellakin yli 30 vuotta sitten ostanut useiden kerta-annoksien verran kannabista. Vaikka poliisi pidätti hänet kaksi kertaa kovin pian ostotapahtuman jälkeen, on Pajunen myöntänyt myös polttaneensa kyseistä laitonta huumetta. Hän oli kuulemma "syrjäytymisuhan alainen", ehkä peräti hunningolla.
Nuori Pajunen päätti kuitenkin ryhdistäytyä. Hän jätti huumeet ja suoritti koulunsa kohtuudella loppuun. Myöhemmin hän meni töihin perheensä omistamaan yritykseen. Hän itse kertoo, että pelastui "hyvän tuurin ja suojelusenkelin" avulla. Pajunen kertoo myös, ettei hän nykyisin hyväksymitään huumeita. Hän onkin kokoomuksen ryhmäpuheenjohtajana ja kaupunginhallituksen puheenjohtajana toiminut ns. nollatoleranssin puolesta.
Tämän periaatteenmukaisesti huumeita ei tule suvaita lainkaan. Keinona käytön kitkemiseksi voidaan käyttää esimerkiksi huumetestausta ja testissä käyttäjiksi todettujen rankaisemista. Rankaisu tapahtuu vaikkapa sulkemalla käyttäjäksi todettu opiskelu-tai työpaikan ulkopuolelle. On ymmärrettävää, ettei päihdeongelmaista haluta työyhteisöön, mutta kannabista kokeilleiden poissulkemista ei perustellakaan pelkästään tällä. Ideana on myös, että käyttäjien rankaiseminen toimii pelotteena muille nuorille. Kokeilijoista tehdään varoittavia esimerkkejä. Heidän mahdollisuutensa sijoittua yhteiskuntaan estetään, jotta muut ymmärtävät olla sortumatta laittomuuksiin. Positiivisen huumetestin tuomasta leimasta ei myöskään varsinaisesti voi vapautua. Kerran positiiviseksi testattu on aina epäilyttävä henkilö.
Pajusen huumetaustan paljastuttua lehdet kysyivät valtuustoryhmien johtajilta, olisiko tieto vaikuttanut hänen valintaansa, jos se olisi tullut ilmi kaksi päivää aiemmin eli ennen kuin valtuusto päätti kaupunginjohtajan valinnasta. Ei olisi vaikuttanut. Menneet ovat menneitä, ja hyvä niin. Kiinnostavampaa on, olisiko Helsingillä kesäkuun alussa eri henkilö kaupunginjohtajana, jos nollatoleranssia olisi aikoinaan sovellettu Pajuseen. Entä jos Jussista olisi tehty varoittavaesimerkki muille erottamalla hänet koulusta? Tai jos Jussi olisi joutunut hakemaan töitä muualta kuin perheyrityksestä, ja huumeiden käytön ilmitulo olisi jättänyt hänet ilman työpaikkaa? Olisiko hyvä tuuri ollut vähäisempää ja suojelusenkeli jonkun muun turvana?
Pajunen kertoi ottaneensa opiksi. Hänen oppinsa on se, ettei huumeiden käyttöä pidä suvaita. Poliitikkona Pajunen on ollut vaatimassa ja soveltamassa päihdepolitiikkaa, joka syrjäyttää ihmisiä varoittavaksi esimerkiksi muille. Hän on osoittanut huonoa johtajuutta, ehkä peräti pelkuruutta, kun hän on sallinut puolueensa, kokoomuksen hidastaa huumeiden käyttäjien hoitopaikkojen lisäämistä Helsingissä. Hän ei ole rohjennut kertoa omaa selviytymistarinaansa kuin vaimolleen, koska huumeita kokeilleiden leimaaminen loppuelämäksi on ollut niin suosittua politiikkaa, jossa on ollut helppo olla mukana.
Minua kiinnostaa myös, ottiko Pajunen opiksi sitä,että huumeiden käyttäjiä pitää auttaa. Palkkasiko hän perheyritykseensä samanlaisen taustan omaavia nuoria, antaen heille mahdollisuuden pärjätä? Kaikilla ei ole yhtä hyvää tuuria tai suojelusenkeliä - he tarvitsevat enemmän apua yhteiskunnalta. Huomasiko Jussi, että hunningolla olevia nuoria pitää leimaamisen sijaan tukea ja että lapsiin ja nuoriin kannattaa satsata jo ennen kuin he ovat syrjäytymisuhan alaisia? Tällä säästytään monelta onnettomalta kohtalolta.
Toivottavasti Jussi Pajunen on nyt kolmekymmentävuotta myöhemmin ottanut opikseen. Silloin hänestävoi tulla Helsingin kaupungille hyvä johtaja.
Minerva Krohn
Kolumni Kaupunkisanomiin toukokuu 2005
keskiviikko 2. maaliskuuta 2005
Tietokoneita kaupunkilaisten käyttöön
Talousarvioaloite 2.3.2005
Helsingissä pyritään lisäämään kaupungin palveluja ja tiedotusta Internetissä. Tähän suuntaan kehitetään myös muita palveluja. Helsingissä on kaupunkilaisille tarjottu mahdollisuus päästä nettiin kirjastoissa käytössä olevien tietokoneiden kautta. Julkisessa käytössä olevat tietokoneet lisäävät tietoyhteiskunnan tasa-arvoisuutta. Tietokoneiden vähäinen määrä kuitenkin rajoittaa niiden hyödyntämistä kaupunkilaisten palveluissa.
Tavoitteena tulee olla kirjastossa käytössä olevien tietokoneiden määrän kaksinkertaistaminen neljän vuoden aikana.
Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että kaupungin talousarvioon v 2006 varataan kirjastotoimelle riittävä rahoitus kaupunkilaisten käytössä olevien tietokoneiden määrän lisäämiseksi 25%.
Vt. Minerva Krohn
Helsingissä pyritään lisäämään kaupungin palveluja ja tiedotusta Internetissä. Tähän suuntaan kehitetään myös muita palveluja. Helsingissä on kaupunkilaisille tarjottu mahdollisuus päästä nettiin kirjastoissa käytössä olevien tietokoneiden kautta. Julkisessa käytössä olevat tietokoneet lisäävät tietoyhteiskunnan tasa-arvoisuutta. Tietokoneiden vähäinen määrä kuitenkin rajoittaa niiden hyödyntämistä kaupunkilaisten palveluissa.
Tavoitteena tulee olla kirjastossa käytössä olevien tietokoneiden määrän kaksinkertaistaminen neljän vuoden aikana.
Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että kaupungin talousarvioon v 2006 varataan kirjastotoimelle riittävä rahoitus kaupunkilaisten käytössä olevien tietokoneiden määrän lisäämiseksi 25%.
Vt. Minerva Krohn
Huumehoitojen lisääminen
Talousarvioaloite 2.3.2005
Helsingissä on toteutettu opiaattiriippuvaisten henkilöiden korvaus- ja ylläpitohoitoa, josta on hyvät kokemukset. Asiantuntijoiden arvion mukaan Helsingissä on n. 2000-3000 henkiöä, jotka tarvitsisivat tällaista hoitoa. Hoidon piirissä on kuitenkin alle 300 helsinkiläistä.
Hoidon pullonkaulaksi on muodostunut se, että ylläpitohoidossa olevia potilaita ei ole saatu siirrettyä kevyemmän hoito-organisaation seurantaan. Potilaille jotka tarvitsevat vain ylläpitohoidossa käytettävän lääkkeen jakelua, tarjotaan myös henkilöstöresursseja vaativaa supportiivistä hoitoa. Tämä tekee hoidosta kallista, ja toisaalta estää uusien potilaiden pääsyn hoidon piiriin. Hoitopaikkoja tulisi lisätä kehittämällä ylläpitohoidossa oleville potilaille kevyemmän organisaation hoitopaikkoja esim. A-klinikoiden yhteyteen. Samalla tulisi hoidon piirissä olevien henkilöiden määrää lisätä.
Tavoitteena tulee olla, että neljän vuoden ajanjaksolla voidaan hoitopaikkoja lisätä tarvetta vastaavaksi.
Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että talousarvioon varataan tarvittava rahoitus huumeongelmaisten korvaushoidon laajentamiseen, niin että hoidon piirissä olevien henkilöiden määrä voidaan kaksinkertaistaa vuonna 2006.
Vt. Minerva Krohn
Helsingissä on toteutettu opiaattiriippuvaisten henkilöiden korvaus- ja ylläpitohoitoa, josta on hyvät kokemukset. Asiantuntijoiden arvion mukaan Helsingissä on n. 2000-3000 henkiöä, jotka tarvitsisivat tällaista hoitoa. Hoidon piirissä on kuitenkin alle 300 helsinkiläistä.
Hoidon pullonkaulaksi on muodostunut se, että ylläpitohoidossa olevia potilaita ei ole saatu siirrettyä kevyemmän hoito-organisaation seurantaan. Potilaille jotka tarvitsevat vain ylläpitohoidossa käytettävän lääkkeen jakelua, tarjotaan myös henkilöstöresursseja vaativaa supportiivistä hoitoa. Tämä tekee hoidosta kallista, ja toisaalta estää uusien potilaiden pääsyn hoidon piiriin. Hoitopaikkoja tulisi lisätä kehittämällä ylläpitohoidossa oleville potilaille kevyemmän organisaation hoitopaikkoja esim. A-klinikoiden yhteyteen. Samalla tulisi hoidon piirissä olevien henkilöiden määrää lisätä.
Tavoitteena tulee olla, että neljän vuoden ajanjaksolla voidaan hoitopaikkoja lisätä tarvetta vastaavaksi.
Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että talousarvioon varataan tarvittava rahoitus huumeongelmaisten korvaushoidon laajentamiseen, niin että hoidon piirissä olevien henkilöiden määrä voidaan kaksinkertaistaa vuonna 2006.
Vt. Minerva Krohn
maanantai 7. helmikuuta 2005
Terveyttä kaikille
Hoitotakuu tulee voimaan vajaan kuukauden kuluttua. Lakiin on määritelty ne aikarajat joiden puitteissa terveydenhuoltoon hakeutuvan tulee päästä tutkimuksiin sekä tarpeelliseksi katsottuun hoitoon. Tarkoitus on edelleen säilyttää hoitovastuu terveyskeskuksissa ja samalla taata että erikoissairaanhoidon konsultaatio on tarvittaessa nopeasti saatavilla. Aikarajat on määritelty myös toimenpiteiden jonottamiselle. Tämä onkin järkevää. Jonottaminen ei tee hoidosta helpompaa tai edullisempaa. Päinvastoin; jonottaminen tarpeelliseen leikkaukseen pitkittää vaivoja ja sairaslomaa. Tämä aiheuttaa kustannuksia sekä potilaalle että yhteiskunnalle. Jos jotain onpäätetty leikata, on se toki järkevää tehdä nopeasti eikä pitkän jonottamisen jälkeen.
Hoitotakuun yhteydessä on myös pyritty määrittämään yhtenäiset perusteet hoitoon pääsylle. Nykyisin on maan eri osissa kovin erilaiset perusteet joillekin toimenpiteille. Myös jonojen pituus hoitoihin vaihtelee hurjasti. On siis hyvä että hoidon kriteerit on pyritty yhtenäisesti määrittelemään. Tämän pitäisi lisätä tasa-arvoa terveydenhuollossa.
Terveydenhuollon kustannukset nousevat nopeammin kuin kansantalous kehittyy. Tähän on syynä paitsi väestön vanheneminen myös lääketieteen kehittyminen. Uusia aiempaa kalliimpia lääkkeitä kehitetään. Hoitoja kehitetään sellaisiin sairauksiin joita aiemmin ei voitu hoitaa. Ihmiset elävät pidempään ja terveempinä kuin ennen. Kehitys ei kuitenkaan kulje vain eteenpäin. Elintapamme altistaa sairauksille joiden torjuminen olisi paitsi järkevää myös edullista. Aikuisiän diabeteksen pelätään lisääntyvän räjähdysmäisesti. Syynä pidetään ylipainon lisääntymistä ja liikunnan vähentymistä. Omakotitaloasumista voisi pitää jopa terveydelle vaarallisena, koska se altistaa autosta riippuvalle elämäntavalle. Jos kaikki matkat kuljetaan autolla jää päivittäisten askelten määrä kovin vähäiseksi. Kuitenkin askelia tulisi ottaa n 10 000 joka päivä, jotta elimistö voisi hyvin. Oikoreitin sijaan pitäisi valita kiertotie, autonsijaan pyörä tai jalat.
Liikkumisen lisäämiseen tarvitaan muuta kuin tukea urheilulle. Sohvalla muiden suorituksia ihaileva ei saa elimistön tarvitsemaa liikuntaa. Urheilurahat pitää suunnata liikunnan lisäämiseen. Hyvät liikuntamahdollisuudet houkuttelevat liikkumaan, niitäkin joiden mielestä urheilu on tylsää. Kaupungit pitää suunnitella niin että ne houkuttelevat kävelemään. Jalankulun pitää olla turvallista myös lapsille. Etenkin koulumatkat pitää tehdä turvallisiksi.Vain torjumalla elintasosairauksien lisääntymisen voimme taata terveydenhuollon rahojen riittävyyden myös silloin kun iäkkäitä ihmisiä on nykyistä paljonenemmän.
Ennaltaehkäisy myös tuottaa enemmän terveyttä kuin hoitotakuu.
Minerva Krohn
Hoitotakuun yhteydessä on myös pyritty määrittämään yhtenäiset perusteet hoitoon pääsylle. Nykyisin on maan eri osissa kovin erilaiset perusteet joillekin toimenpiteille. Myös jonojen pituus hoitoihin vaihtelee hurjasti. On siis hyvä että hoidon kriteerit on pyritty yhtenäisesti määrittelemään. Tämän pitäisi lisätä tasa-arvoa terveydenhuollossa.
Terveydenhuollon kustannukset nousevat nopeammin kuin kansantalous kehittyy. Tähän on syynä paitsi väestön vanheneminen myös lääketieteen kehittyminen. Uusia aiempaa kalliimpia lääkkeitä kehitetään. Hoitoja kehitetään sellaisiin sairauksiin joita aiemmin ei voitu hoitaa. Ihmiset elävät pidempään ja terveempinä kuin ennen. Kehitys ei kuitenkaan kulje vain eteenpäin. Elintapamme altistaa sairauksille joiden torjuminen olisi paitsi järkevää myös edullista. Aikuisiän diabeteksen pelätään lisääntyvän räjähdysmäisesti. Syynä pidetään ylipainon lisääntymistä ja liikunnan vähentymistä. Omakotitaloasumista voisi pitää jopa terveydelle vaarallisena, koska se altistaa autosta riippuvalle elämäntavalle. Jos kaikki matkat kuljetaan autolla jää päivittäisten askelten määrä kovin vähäiseksi. Kuitenkin askelia tulisi ottaa n 10 000 joka päivä, jotta elimistö voisi hyvin. Oikoreitin sijaan pitäisi valita kiertotie, autonsijaan pyörä tai jalat.
Liikkumisen lisäämiseen tarvitaan muuta kuin tukea urheilulle. Sohvalla muiden suorituksia ihaileva ei saa elimistön tarvitsemaa liikuntaa. Urheilurahat pitää suunnata liikunnan lisäämiseen. Hyvät liikuntamahdollisuudet houkuttelevat liikkumaan, niitäkin joiden mielestä urheilu on tylsää. Kaupungit pitää suunnitella niin että ne houkuttelevat kävelemään. Jalankulun pitää olla turvallista myös lapsille. Etenkin koulumatkat pitää tehdä turvallisiksi.Vain torjumalla elintasosairauksien lisääntymisen voimme taata terveydenhuollon rahojen riittävyyden myös silloin kun iäkkäitä ihmisiä on nykyistä paljonenemmän.
Ennaltaehkäisy myös tuottaa enemmän terveyttä kuin hoitotakuu.
Minerva Krohn
maanantai 10. tammikuuta 2005
Valoa kaupunkiin
Tervehdyssanat Doc-point esitteeseen 2005
Istun elokuvateatterissa ja odotan että, eteeni heijastetaan toinen maailma. Korviini kantautuu elokuvaprojektorin rapina, ja kohta kuva vie minut tuhansien kilometrien päähän Helsingistä. Pääsen tutustumaan ihmisiin, joita en ikinä pääse tapaamaan. Näen ilmiöitä, joiden olemassaolosta en ole tiennyt mitään.
Kaupunki ilman kulttuuria on tylsä. Insinöörien kaupunki voi olla toimiva, mutta luovuus ja hauskuus tekevät kaupungista viihtyisän paikan asua. Luovuuden syntyminen vaatii erilaisten ilmiöiden yhteen törmäämistä. Näistä törmäyksistävoi syntyä sellaista uutta, jota emme osaa edes kuvitella. Helsingin kannalta on tärkeää, että kaupungissa on kansainvälisiä kulttuuritapahtumia. Ne ovat paitsi mukavia, myös hyvinvointia lisääviä, tarjotessaan mahdollisuuden luovaan kohtaamiseen ja uuden luomiseen.
Elokuvan taiteellinen kehittyminen tapahtuu nykyisin usein dokumenttielokuvien parissa. Näitä eivät kahlitse amerikkalaisen viihteen säännöt. Dokumenttielokuvissa ohjaaja voi toteuttaa luovuuttaan, vaikka samalla pitäytyy aiheelleen uskollisena. Suomalaiset dokumenttielokuvat ovat keränneet kiitosta maailmalla. DocPoint-festivaali tarjoaa helsinkiläisille mahdollisuuden nähdä sekä suomalaisia että ulkomaalaisia huippuja.
Helsingin kaupungin puolesta toivotan kaikille ajatuksia herättäviä, uutta luovia, rentouttavia ja uusia maailmoja avaavia hetkiä dokumenttielokuvien parissa DocPoint festivaaleilla
Minerva Krohn
Istun elokuvateatterissa ja odotan että, eteeni heijastetaan toinen maailma. Korviini kantautuu elokuvaprojektorin rapina, ja kohta kuva vie minut tuhansien kilometrien päähän Helsingistä. Pääsen tutustumaan ihmisiin, joita en ikinä pääse tapaamaan. Näen ilmiöitä, joiden olemassaolosta en ole tiennyt mitään.
Kaupunki ilman kulttuuria on tylsä. Insinöörien kaupunki voi olla toimiva, mutta luovuus ja hauskuus tekevät kaupungista viihtyisän paikan asua. Luovuuden syntyminen vaatii erilaisten ilmiöiden yhteen törmäämistä. Näistä törmäyksistävoi syntyä sellaista uutta, jota emme osaa edes kuvitella. Helsingin kannalta on tärkeää, että kaupungissa on kansainvälisiä kulttuuritapahtumia. Ne ovat paitsi mukavia, myös hyvinvointia lisääviä, tarjotessaan mahdollisuuden luovaan kohtaamiseen ja uuden luomiseen.
Elokuvan taiteellinen kehittyminen tapahtuu nykyisin usein dokumenttielokuvien parissa. Näitä eivät kahlitse amerikkalaisen viihteen säännöt. Dokumenttielokuvissa ohjaaja voi toteuttaa luovuuttaan, vaikka samalla pitäytyy aiheelleen uskollisena. Suomalaiset dokumenttielokuvat ovat keränneet kiitosta maailmalla. DocPoint-festivaali tarjoaa helsinkiläisille mahdollisuuden nähdä sekä suomalaisia että ulkomaalaisia huippuja.
Helsingin kaupungin puolesta toivotan kaikille ajatuksia herättäviä, uutta luovia, rentouttavia ja uusia maailmoja avaavia hetkiä dokumenttielokuvien parissa DocPoint festivaaleilla
Minerva Krohn
maanantai 22. marraskuuta 2004
Suvaitsevainen Helsinki
Istuin äskettäin hienoilla illallisilla. Toisella puolellani istui kansainvälisesti menestyneen suomalaisen yrityksen johtoon kuuluva henkilö, toisella puolellani 15 v suomessa asunut maahanmuuttaja.
Kansainvälisessä yrityksessä työskentelee ihmisiä eri puolilta maailmaa. Sen kannalta on tärkeää että viisumi ja työlupa ulkomailta tulevalle työntekijälle järjestyvät joustavasti. Samoin yrityksen suomalaisten työntekijöiden pitää tarvittaessa voida lähteä ulkomaille vuodeksi - pariksi. Useimmat ulkomailta tulevat työntekijät viipyvät täällä vain pari vuotta, ennen paluutaan kotimaahansa tai lähtemistä työkomennukselle muualle maailmassa.
Yritys on kansainvälinen, työkielenä on usein englanti, ja ulkomailta tulleita kohdellaan työpaikalla kuten suomalaisiakin. Kaikkien oletetaan tekevän ahkerasti töitä, se on yrityksen menestymisen edellytys. Erityisen tärkeää on saada myös muualta tulleiden osaaminen käyttöön, yrityksen toimialan osaajia ei suomessa kouluteta riittävästi. Kansainvälisyys on siis alalla menestymisen edellytys.
Itä-Euroopasta Suomeen muuttanut pöytänaapurini kertoi hieman toisenlaisesta asenteesta ulkomaalaisiin. Viidentoista vuoden aikana hän on oppinut suomen erittäin hyvin, korkeakoulututkintojakin on kaksi. Työhakemuksia hän kertoi lähettäneensä useita tuhansia. Vakituista, tai edes säännöllistä työtä ei kuitenkaan ole löytynyt. Mies kertoo työllistäneensä itsensä kolmessa eri ammatissa freelancerinä. Tulot ovat epäsäännöllisiä, oma työpaikka täytyy aina luoda uudestaan.
Mutta Helsinkihän on kansainvälisestikin arvostettu hyvästä elämänlaadusta ja turvallisuudesta. Toki täällä viihtyy, vaikka työura olisikin kovin pätkittäistä. Turvallisuus ei kuitenkaan kaikin osin koske muualta tulleita. Vierustoverini kertoi joutuneensa kolme kertaa väkivallan uhriksi, koska hänen oli kuultu puhuvan kadulla venäjää.
Helsinki pyrkii menestymään kansainvälisenä mini-metropolina. Kansainvälisissä elämänlaatuvertailuissa olemme menestyneet hyvin. Helsinkiä on pidetty etenkin turvallisena. Menestyäksemme kansainvälisesti meidän pitää onnistua houkuttelemaan tänne osaajia kaikkialta maailmasta. Suomessa on panostettu koulutukseen. Luovuuskeskuksena voisimme tuottaa maailmalle osaamiseen ja oivallukseen perustuvia hyödykkeitä. Luonnonvarojen sijaan näiden tuottamiseen tarvitaan kekseliäisyyttä. Luovuus ja keksinnöt syntyvät tutkimusten mukaan parhaiten monipuolisessa ympäristössä, jossa ihmisten erilainen kokemustausta tuo uusia ärsykkeitä. Tarvitsemme siis kansainvälisiä osaajia ja kulttuurintekijöitä tänne lyömään viisaat päänsä yhteen.
Illallisseuranani ollut kansainvälisen yrityksen johtoon kuuluva mies uskoo varmasti että ulkomaalaiset osaajat parantavat sekä hänen edustamansa yrityksen että koko Suomen menestystä. Kerroin hänelle toisen vierustoverin kokemuksista ja totesin että, pyrkimys kansainvälistymiseen ei onnistu jos täällä jo olevilla ulkomaalaisilla ei ole mukavaa. Menestyvän suomalaismiehen mukaan ei pidä olla mukavaa, mutta siedettävää kai kuitenkin. Ilmeisesti mukava elämä ulkomaalaisille kuulosti hänen korvissaan sosiaalitukien väärinkäytöltä.
Minun kokemukseni on että, ihmiset pyrkivät mukavaan elämään. Jokainen luo oman mukavan elämän sisällön itse, mutta yleensä siihen sisältyy koti, ystäviä, mielekäs työ ja turvallisuus liikkua. Jos täällä asuvien ulkomaalaisten kokemus Suomesta sisältää jatkuvasti arkipäiväistä rasismia; vaikeus saada työtä, väkivallan uhka ulkona liikkuessa, mahdottomuus ystävystyä suomalaisten kanssa, on menestymisstrategiamme kansainvälisenä kaupunkina tuhoon tuomittu.
Minerva
Kansainvälisessä yrityksessä työskentelee ihmisiä eri puolilta maailmaa. Sen kannalta on tärkeää että viisumi ja työlupa ulkomailta tulevalle työntekijälle järjestyvät joustavasti. Samoin yrityksen suomalaisten työntekijöiden pitää tarvittaessa voida lähteä ulkomaille vuodeksi - pariksi. Useimmat ulkomailta tulevat työntekijät viipyvät täällä vain pari vuotta, ennen paluutaan kotimaahansa tai lähtemistä työkomennukselle muualle maailmassa.
Yritys on kansainvälinen, työkielenä on usein englanti, ja ulkomailta tulleita kohdellaan työpaikalla kuten suomalaisiakin. Kaikkien oletetaan tekevän ahkerasti töitä, se on yrityksen menestymisen edellytys. Erityisen tärkeää on saada myös muualta tulleiden osaaminen käyttöön, yrityksen toimialan osaajia ei suomessa kouluteta riittävästi. Kansainvälisyys on siis alalla menestymisen edellytys.
Itä-Euroopasta Suomeen muuttanut pöytänaapurini kertoi hieman toisenlaisesta asenteesta ulkomaalaisiin. Viidentoista vuoden aikana hän on oppinut suomen erittäin hyvin, korkeakoulututkintojakin on kaksi. Työhakemuksia hän kertoi lähettäneensä useita tuhansia. Vakituista, tai edes säännöllistä työtä ei kuitenkaan ole löytynyt. Mies kertoo työllistäneensä itsensä kolmessa eri ammatissa freelancerinä. Tulot ovat epäsäännöllisiä, oma työpaikka täytyy aina luoda uudestaan.
Mutta Helsinkihän on kansainvälisestikin arvostettu hyvästä elämänlaadusta ja turvallisuudesta. Toki täällä viihtyy, vaikka työura olisikin kovin pätkittäistä. Turvallisuus ei kuitenkaan kaikin osin koske muualta tulleita. Vierustoverini kertoi joutuneensa kolme kertaa väkivallan uhriksi, koska hänen oli kuultu puhuvan kadulla venäjää.
Helsinki pyrkii menestymään kansainvälisenä mini-metropolina. Kansainvälisissä elämänlaatuvertailuissa olemme menestyneet hyvin. Helsinkiä on pidetty etenkin turvallisena. Menestyäksemme kansainvälisesti meidän pitää onnistua houkuttelemaan tänne osaajia kaikkialta maailmasta. Suomessa on panostettu koulutukseen. Luovuuskeskuksena voisimme tuottaa maailmalle osaamiseen ja oivallukseen perustuvia hyödykkeitä. Luonnonvarojen sijaan näiden tuottamiseen tarvitaan kekseliäisyyttä. Luovuus ja keksinnöt syntyvät tutkimusten mukaan parhaiten monipuolisessa ympäristössä, jossa ihmisten erilainen kokemustausta tuo uusia ärsykkeitä. Tarvitsemme siis kansainvälisiä osaajia ja kulttuurintekijöitä tänne lyömään viisaat päänsä yhteen.
Illallisseuranani ollut kansainvälisen yrityksen johtoon kuuluva mies uskoo varmasti että ulkomaalaiset osaajat parantavat sekä hänen edustamansa yrityksen että koko Suomen menestystä. Kerroin hänelle toisen vierustoverin kokemuksista ja totesin että, pyrkimys kansainvälistymiseen ei onnistu jos täällä jo olevilla ulkomaalaisilla ei ole mukavaa. Menestyvän suomalaismiehen mukaan ei pidä olla mukavaa, mutta siedettävää kai kuitenkin. Ilmeisesti mukava elämä ulkomaalaisille kuulosti hänen korvissaan sosiaalitukien väärinkäytöltä.
Minun kokemukseni on että, ihmiset pyrkivät mukavaan elämään. Jokainen luo oman mukavan elämän sisällön itse, mutta yleensä siihen sisältyy koti, ystäviä, mielekäs työ ja turvallisuus liikkua. Jos täällä asuvien ulkomaalaisten kokemus Suomesta sisältää jatkuvasti arkipäiväistä rasismia; vaikeus saada työtä, väkivallan uhka ulkona liikkuessa, mahdottomuus ystävystyä suomalaisten kanssa, on menestymisstrategiamme kansainvälisenä kaupunkina tuhoon tuomittu.
Minerva
maanantai 18. lokakuuta 2004
Valtio alentaa verotusta, kunnat kiristävät - mitä järkeä?
Samaan aikaan kun maan hallitus suunnittelee veronkevennyksiä, ainakin kahdeksankymmentä kuntaa suunnittelee veroprosenttinsa nostamista ensi vuodeksi. Kiinteistöveroa nostaa 150 kuntaa, ja suurin osa kunnista korottaa erilaisia palvelumaksuja. Tiettävästi yksikään kunta ei aio laskea veroprosenttiaan. On vaikea välttää vaikutelmaa, että hallitus on vähin erin siirtämässä vastuuta hyvinvointivaltion veropohjasta kunnille.
Akuutti esimerkki löytyy pääkaupunkiseudulta, jossa liki 200 000 asukkaan Vantaa maksaa kuntien välistä verotulontasausta 56 miljoonaa euroa ja aikoo nostaa veroprosenttiaan kokonaisella prosentilla. Kaiken kukkuraksi hallitus päätti osoittaa Vantaalle 4 miljoonaa euroa harkinnanvaraista valtionosuutta. Tällaisten ihmeellisyyksien selittäminen tavalliselle veronmaksajalle on vaikeaa, ellei ylivoimaista.
Valtiovallan on helppo ajaa veronkevennyspolitiikkaa, kun peruspalveluiden järjestämisestä vastaavat kunnat joutuvat kevennysten maksajiksi. On hämmästyttävää, ettei tämä asetelma ole noussut yleiseen keskusteluun kunnallisvaalien alla.
Akuutti esimerkki löytyy pääkaupunkiseudulta, jossa liki 200 000 asukkaan Vantaa maksaa kuntien välistä verotulontasausta 56 miljoonaa euroa ja aikoo nostaa veroprosenttiaan kokonaisella prosentilla. Kaiken kukkuraksi hallitus päätti osoittaa Vantaalle 4 miljoonaa euroa harkinnanvaraista valtionosuutta. Tällaisten ihmeellisyyksien selittäminen tavalliselle veronmaksajalle on vaikeaa, ellei ylivoimaista.
Valtiovallan on helppo ajaa veronkevennyspolitiikkaa, kun peruspalveluiden järjestämisestä vastaavat kunnat joutuvat kevennysten maksajiksi. On hämmästyttävää, ettei tämä asetelma ole noussut yleiseen keskusteluun kunnallisvaalien alla.
maanantai 27. syyskuuta 2004
Valtion turvattava kuntien rahat peruspalveluiden järjestämiseksi
Helsingin valtuuston pj Minerva Krohn vastaa ministeri Kalliomäelle 27.9.2004
Valtiovarainministeri Kalliomäki kehotti viikonvaihteessa kuntia laatimaan peruspalvelubudjetteja palveluiden turvaamiseksi. Huoli peruspalveluiden järjestämisestä on yhteistä varmasti kaikissa kunnissa. Ongelmana palveluiden suhteen ei ole haluttomuus laadukkaiden palveluiden järjestämiseen, tai kyvyttömyys niiden suunnitteluun. Laadukkaiden palveluiden turvaaminen vaatii riittävän rahoituksen.
Äänessä on Nurmijärvellä ilmeisesti ollut nimenomaan kunnallisvaaliehdokas Kalliomäki. Valtiovarainministerin tehtävässään Kalliomäen tulisi kantaa huolta kuntien taloudesta aivan toisella tavalla. Kuntien talous on riippuvainen verotuloista. Monissa kunnissa on jouduttu korottamaan kunnallisveroa jotta palvelut saadaan järjestettyä. Kunnallisvero on vähennysten kautta vain hieman progressiivinen ja osuu siksi varsin rankasti pienituloisiin.
Kuntien talouden kannalta on aivan ratkaisevaa, että valtio ryhtyy vihdoin toimiin työttömyyden hoitamiseksi. Työllisyyden paraneminen tuo kuntiin verotuloja, joilla peruspalvelut saadaan turvattua laadukkaina ja riittävinä myös vanhenevalle väestölle. Valtion tulee myös luopua ylimääräisen tasausmaksun perimisestä kunnilta. Valtio perii kunnallisveron tasausta tänä vuonna 101 miljoonaa euroa enemmän kuin se palauttaa kunnille. Ensi vuonna tämän valtion välistä vetämän summan arvellaan nousevan 140 miljoonaan euroon. Kalliomäen tulisikin ministerinä ryhtyä pikaisiin toimiin kuntien talouden parantamiseksi.
Valtiovarainministeri Kalliomäki kehotti viikonvaihteessa kuntia laatimaan peruspalvelubudjetteja palveluiden turvaamiseksi. Huoli peruspalveluiden järjestämisestä on yhteistä varmasti kaikissa kunnissa. Ongelmana palveluiden suhteen ei ole haluttomuus laadukkaiden palveluiden järjestämiseen, tai kyvyttömyys niiden suunnitteluun. Laadukkaiden palveluiden turvaaminen vaatii riittävän rahoituksen.
Äänessä on Nurmijärvellä ilmeisesti ollut nimenomaan kunnallisvaaliehdokas Kalliomäki. Valtiovarainministerin tehtävässään Kalliomäen tulisi kantaa huolta kuntien taloudesta aivan toisella tavalla. Kuntien talous on riippuvainen verotuloista. Monissa kunnissa on jouduttu korottamaan kunnallisveroa jotta palvelut saadaan järjestettyä. Kunnallisvero on vähennysten kautta vain hieman progressiivinen ja osuu siksi varsin rankasti pienituloisiin.
Kuntien talouden kannalta on aivan ratkaisevaa, että valtio ryhtyy vihdoin toimiin työttömyyden hoitamiseksi. Työllisyyden paraneminen tuo kuntiin verotuloja, joilla peruspalvelut saadaan turvattua laadukkaina ja riittävinä myös vanhenevalle väestölle. Valtion tulee myös luopua ylimääräisen tasausmaksun perimisestä kunnilta. Valtio perii kunnallisveron tasausta tänä vuonna 101 miljoonaa euroa enemmän kuin se palauttaa kunnille. Ensi vuonna tämän valtion välistä vetämän summan arvellaan nousevan 140 miljoonaan euroon. Kalliomäen tulisikin ministerinä ryhtyä pikaisiin toimiin kuntien talouden parantamiseksi.
tiistai 25. toukokuuta 2004
Poliittiset päättäjät - kehityksen voimavara vai välttämätön paha?
Terve-sos 2004 Espoossa 25.5.2004
Minua pyydettiin tähän seminaariin puhumaan politiikan merkityksestä sosiaali- ja terveystoimen uusien toimintatapojen mahdollistajana. Kimmokkeena tähän pyyntöön lie ollut Helsingissä toteutettu, tai toteutumassa oleva sosiaali- ja terveysvirastojen hallinnon uudistus. Otsikointi Poliittiset päättäjät - kehityksen voimavara vai välttämätön paha, on lähinnä oma tulkintani siitä miten poliitikkojen rooli usein ymmärretään.
Taustaksi täytynee kertoa että toimin itse kahdessa roolissa tällä kentällä. Helsingin kaupungin valtuuston puheenjohtajana minulla on rooli poliittisessa päätöksenteossa, toisaalta Helsingin kaupungin väestövastuisena terveyskeskuslääkärinä Itäkeskuksen terveysasemalla toimin myös ns. rivityöntekijänä, osaltani toteuttamassa niitä strategioita joita valtuustossa terveystoimen osalle hiotaan.
Töissä kuulen monien asioiden epävarmuustekijänä että asia on menossa vielä jaostoon tai lautakuntaan, tai peräti valtuuston asti. Terve kunnioitus näitä ylimpiä päätöksentekoelimiä kohtaan on toki paikallaan, mutta epävarmuus ja pelko kertoo ehkä juuri siitä että poliittiset päättäjät nähdään jopa välttämättömänä pahana, ei erityisen dynaamisina kehityksen mahdollistajina.
Kunnallisena päättäjänä monien muiden sektoreiden päätösten jäljen näkee paljon konkreettisempana kuin sosiaali- tai terveystoimessa. Kaavapäätös johtaa ympäristön muuttumiseen, talojen voi nähdä nousevan siihen mihin ne on liitekartassa merkitty tai uusi bussilinja kulkee sille merkittyä reittiä. Toki myös sosiaali- ja terveyspuolen ratkaisut näkyvät lopulta myös palveluissa, mutta usein on niin että isokaan muutos ei lopulta heijastu etulinjan työhön paljoa.
Tässä seminaarissa on käsitelty ihmisten asioiden kokonaisvaltaista hoitamista ja moniammatillista yhteistyötä. Usein tämäntyyppiset hankkeet joilla pyritään uudistamaan nykyisiä toimintamalleja ovat vaikeasti edistettäviä. Nykyistä totuttujen sektorirajojen sisällä pysyvää toimintaa on helpompi puolustaa, kuin uutta muotoutumatonta toimintatapaa.
Sosiaali- ja etenkin terveyspalvelut ovat korkealla suomalaisten arvoasteikolla. Kaupunkilaiset toivovat että kunnan heille järjestämät sosiaali- ja terveyspalvelut ovat laadukkaita ja helposti saatavilla. Myös poliitikot arvostavat näitä palveluita, ja niiden pohtimiseen käytetään sekä lautakunnissa että valtuustossa paljon aikaa. Työntekijän kannalta voi kuitenkin tuntua että kaikki tämä arvostus on pelkkää puhetta.
Helsingissä suurin huolenaihe parin viime vuoden aikana on ollut taloustilanteen radikaali huonontuminen. Tämä on pakottanut kaupungin suuriin budjettileikkauksiin. Tavoitteena on ollut menojen sopeuttaminen tuloihin, ei siis varsinainen säästäminen. Itse asiassa lainaakin on jouduttu ottamaan, ja otetaan myös tänä vuonna, joten varsinaisia säästöjä ei siis ole syntynyt.
Sosiaali- ja terveystoimi ovat yhteensä reilu puolet Helsingin kaupungin budjetista, tämän vuoksi niitä ei ole voitu jättää talouden sopeuttamisen ulkopuolelle.
Kuten alussa mainitsin on Helsingissä toteutettu varsin suuri hallinnollinen muutos sosiaali- ja terveystoimessa. Esittelen sitä tässä lähinnä esimerkkinä muutoksesta joka on lähtenyt liikkeelle poliitikkojen toteamasta muutostarpeesta, ja yrityksestämme ratkaista huonon taloustilanteen aiheuttamia ongelmia.
Organisaation muuttaminen lähti siis käyntiin tarpeesta saada menoja alas puutumatta kovin paljoa palvelun määrään ja laatuun. Kaupunginhallitus perusti reilu vuosi sitten organisaatiokomitean, jonka varapuheenjohtajana toimin. Ensimmäisenä urakkana kävimme läpi sosiaali- ja terveystoimen rakennetta ja menoja. Ratkaisuna korkeisiin kustannuksiin päätimme esittää suurpiirijaosta luopumista. Helsinki on aiemmin ollut jaettuna seitsemään suurpiiriin. Terveystoimi luopui näistä tämän vuoden alussa. Nyt terveyskeskus, joka siis aiemmin oli nimeltään terveysvirasto, toimii ns sektoriorganisaationa, eräänlaisella putkimallilla. Jokainen toiminto on yhdessä putkessa koko kaupungin alueella, esim. pitkäaikaishoito, terveysasematoiminta, hammashoitolat jne.
Sosiaalitoimi siirtyy uuteen elinkaarimalliinsa ensi vuoden alussa. Tällöin elinkaaren eri vaiheeseen liittyviä sektoreita edustavat lapsiperheiden palvelut, aikuisten palvelut ja vanhuspalvelut.
Tarkoituksemme on myös siirtää kotisairaanhoito ja kotipalvelu yhdeksi sektoriksi terveystoimen alle. Tämän on kuitenkin tulkittu vaativan lakimuutosta jonka toivomme tulevan eduskunnassa hyväksytyksi.
Kyseessä oli siis hallinnollisesti iso mullistus. Vaihtoehtoja puitiin komiteassa pitkään. Jälkeenpäin voi pitää virheenä sitä että virasto ja lautakunta jätettiin pohdinnan ulkopuolelle. Tässä taisimme itse ottaa "välttämättömän pahan" -roolin. Tehdyt sopeuttamispäätökset olivat herättäneet niin paljon vastarintaa että halusimme tehdä työn komiteassa rauhassa, ja sen vuoksi emme uutisoineet työn vaiheista.
Loppuvaiheessa oli kentällä jo huhuja suunnitelluista uudistuksista. Itsekin kuulin niitä töissä usein.
Kun komitea julkisti ehdotuksensa, oli julkisuuden vastaanotto lähes yksinomaan kiittävää. Ajan katsottiin kulkeneen alueorganisaation ohi. Työntekijäjärjestöt ilmaisivat laimean kriittisen suhtautumisen muutokseen. Me poliitikot tulkitsimme tämän laimean kritiikin lähes puolloksi. Politiikassa on kai totuttu siihen että työntekijäjärjestöt yleensä vastustavat kaikkea muutosta.
Suurin vastustus koski vanhusten kotiin tulevien palveluiden sijoittamista terveystoimen alle, valittavana oli kaksi vaihtoehtoa, joista toinen tuli ratkaisuksi. On selvää että toisella sektorilla ratkaisu koetaan huonoksi.
Suurin ja sen vuoksi vaikein muutos kaiken kaikkiaan kohdistui keskijohtoon, jonka määrä uudistuksessa väheni. Aiemmin jokaisessa suurpiirissä oli oma terveysjohtaja, ja sosiaalijohtaja, mutta nyt jokaisella sektorilla on oma johto. Ymmärrettävää siis on että suurin kritiikki tuli keskijohdosta.
(Henkilöstöpoliittisesti muutos olisi voitu terveysvirastossa hoitaa tyylikkäämmin.)
Toisaalta omalla työpaikallani liittyi myös pelkoja siitä että uusi organisaatio mullistaa työnteon täysin. Muutos on toki vasta alullaan, ja sen vaikutuksia palveluiden laatuun, saatavuuteen ja kustannuksiin ei voida arvioida. Kuitenkin kun miettii terveysaseman toimintaa, ja sen yksittäisten työntekijöiden työnkuvaa, ei niihin voida suurillakaan organisaatiouudistuksilla vaikuttaa. Organisaatio vaikuttaa lähinnä edellä mainittuihin; saatavuus, laatu, hinta. Mutta itse päivätyö, rutiini pysyy samana. Omassa työssäni sama väestö asuu samoissa osoitteissa, sairastaa samoja tauteja, ja käy vastaanotollani samalla tavalla kuin aiemmin. Näin lohdutin kollegojani ennen muutosta, ja näin voin todeta työn jatkuneen myös organisaatiomuutoksen jälkeen.
Miksi muutos sitten on niin vaikeaa?
Helsingin organisaatiouudistus on keskeneräisyytensä vuoksi hieman huono esimerkki. Vielä en voi kertoa oliko meidän poliitikkojen päättämä uudistus hyvä vai huono. Vähensikö vai lisäsikö se rajapintoja ja yhteistyön esteitä. Prosessi kuitenkin opetti paljon siitä miksi muutos on niin vaikeaa.
Olemme joutuneet tekemään Helsingissä myös muita paljon vaikeampia päätöksiä talouden tasapainottamiseksi. Kuten kerroin sosiaali- ja terveystoimeen menee kaupungin budjetista noin puolet, joten sopeuttamistoimia on jouduttu tekemään myös niissä. Molemmilla sektoreilla Helsingin kulut ovat lähes 20% korkeammat kuin suurien suomalaisten kaupunkien kulut keskimäärin. Voisi siis luulla että edullisempien toimintatapojen löytäminen ei olisi ylivoimaista. Kuitenkin, emme Helsingissä tarkkaan ottaen tiedä mistä nämä muita kaupunkeja korkeammat kulut johtuvat. Osalle kuluista on selitys, mutta osa on selittämätöntä. Helsinki pääkaupunkina, ja suurkaupunkina kerää suuremman joukon yhteiskuntamme huono-osaisia, alkoholiongelmaisia, suurkuluttajia, asunnottomia, vapautuneita vankeja jne on Helsingissä suhteellisen paljon. Osa kuluista on kuitenkin ilmeisesti rakenteistamme ja toimintatavoistamme johtuvaa "ylikulua".
Me poliitikot olemme yrittäneet löytää sellaisia tapoja laskea kustannuksia jotka eivät koskisi kovin kipeästi ja suoraan kuntalaisten saaman palveluun. Tämä on kuitenkin osoittautunut erittäin vaikeaksi.
Vuosi sitten kuulin hyvän sitaatin joka kuvaa hyvin vallitsevia asenteita; ehkä jopa meidän keski-ikäisten mielenlaatua ylipäätään.
"Kaikki haluavat kehitystä, kukaan ei halua muutosta"
Kehitystä haluavat siis sekä kansalaiset, työntekijät että poliittiset päättäjät, mutta muutosta ei halua kukaan. Vaikka mitään ei koskaan muutettaisi, voidaan toki ainakin yrittää kehittää. Hyvään lopputulokseen pääseminen edellyttää kuitenkin tässä tapauksessa sitä että nyt olemassa oleva toimintamalli on hyvä.
Huonoa kehittämällä ei tule hyvää. Hyvääkin voi joskus olla kannattavaa muuttaa. Esim. maailman muuttuminen voi tehdä aiemmin hyvästä ei-niin-hyvän. Toisaalta hyvän rinnalla voi olla vielä parempi, johon pääseminen vaatii isompaa muutosta.
Kun olemme etsineet mahdollisuutta kustannusten alentamiseen on erityisesti lakisääteisten palveluiden tuottamisen toimintatavan muuttaminen osoittautunut vaikeaksi. Eli ajatellaan että koska palvelu on lakisääteinen, ei myöskään sen tuottamistapaan, tai sisäisiin toimintatapoihin voi puuttua. Ei-lakisääteiset palvelut ovatkin siksi helpommin supistamisen ja lakkauttamisen kohteena. Tällöin helposti katoaa juuri niitä hyviä uusia toimintatapoja, jotka ovat esim. poikkihallinnollisia tms. Toki lakisääteiset palvelut tulee hoitaa, mutta Helsingin tapauksessa pitäisi etsiä tapoja karsia niiden "ylikustannuksia", jotta myös muuhun jää rahaa.
Poliitikkona usein huomaan että poliittisia päättäjiä pidetään enemmänkin uhkana kuin voimavarana. Kun sosiaali- ja terveyspalvelut kuitenkin ovat korkealla sijalla myös meidän poliitikkojen arvostuksessa, voisi ajatella että meistä olisi myös voimavaraksi.
Joskus ison muutoksen tarve lähtee organisaation sisältä. Varmaan juuri silloin poliitikot nähdään eniten uhkana. Pelätään että poliitikot pilaavat ja vesittävät tämänkin hyvän asian. Kyse voi olla isommasta mullistuksesta koko hallinnonalalla, tai jonkun toimintatavan tai yhteistyökuvion uudistamisesta. Jotta haluamansa muutokset saa läpi pitää ymmärtää poliittista päätöksentekoa.
Poliittiset päätökset tehdään aina esittelystä, eivätkä poliitikot varsinaisesti osallistu asioiden valmisteluun. Huonosti valmistellut esitykset eivät myöskään yleensä tule hyväksytyiksi. Jos siis haluaa saada muutoksen hyväksytyksi myös poliittisessa päätöksen teossa, tulee se valmistella hyvin ja perustella hyvin.
Toisaalta suurin kynnys on yleensä organisaation sisällä. Eli jos muutoksen saa läpi organisaation sisällä, kelpaa se yleensä poliitikoillekin, ainakin enemmistölle, joka riittää päätöksen tekemiseen.
Koska poliitikotkaan eivät pidä muutoksesta, vaikka kehityksestä toki pidämme, ei organisaation sisällä hyväksyttyä asiaa yleensä lähdetä poliittisessa päätöksen teossa muuttamaan - eli estämään sen toteuttamista.
Ison muutoksen tarve voi syntyä myös poliittisen keskustelun myötä, kuten aiemmin esittämäni Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen organisaatiomuutos. Tällöin muutoksen suunta on usein päätetty. Usein organisaation sisäinen vastustus on tällaisissa muutoksissa suuri. Jos poliitikot kuitenkin ovat tehneet periaatepäätöksen asian muuttamisesta, muutos myös tehdään. Tietenkään poliitikoilla ei ole esittelyoikeutta, mutta muutettavaksi päätetty asia toki saadaan muutettua.
Jos muutosvastarinnan vuoksi vastustetaan kaikkea esitettyä, voi olla että myös oleellinen kritiikki hukkuu tämän alle. Voi toki olla että suunniteltu muutos on niin typerä, että ainoa keino toimia on vastustaa sitä kokonaisuutena. Usein kuitenkin järkevämpää olisi pyrkiä vaikuttamaan niihin muutoksen yksityiskohtiin, jotka ovat kaikkein tärkeimmät järkevään lopputulokseen pääsemiseksi. Poliitikkojen kanssa kannattaa siis tehdä yhteistyötä, jotta muutos olisi mahdollisimman hyvä.
Vanhassa sadussa varoitettiin huutamasta liian usein "susi susi", koska se vie huudolta tehon. Kuten aiemmin kerroin tulkitsimme henkilöstöjärjestöjen vain lievästi vastustavat kannanotot organisaatiomuutoksen puolloksi - ne tulkittiin rooliin kuuluvaksi susi-huudoksi.
Joskus on selvä että nykyinen systeemi ei toimi, siihen tarvitaan muutosta, ja muutoksen suuntaa lähdetään etsimään. Tällöin asiantuntijoilla on suuri valta. Toivottavaa on että tätä valtaa ei käytetä väärin. Jos asiantuntija käyttää asiantuntija-asemaansa muun kuin asiantuntijuutensa perusteella parhaimmaksi tietämänsä ratkaisun edistämiseen hän väärinkäyttää asemaansa.
Muutos on aina pelottavaa. Konflikti on paras uutisaihe. Näiden yhdistelmänä syntyvät lehtien pelottavat kirjoitukset siitä kuinka jälleen suunnitellaan muutosta, joka voi olla vain huononnus. Vaikka lehden uutiskynnys ei ylittyisi, on tieto mahdollisesta muutoksesta kuitenkin usein riittävä työpaikan sisäiseen uutisointiin ja pelon lisäämiseen.
Pelko huononnuksesta saa tietysti huolestuneet liikkeelle. Asian suuruudesta riippuen muutosta vastustavat joko työntekijät, työntekijäjärjestöt, palvelun käyttäjät, kuntalaiset yleensä tai lehdistön kolumnistit em. rinnalla.
Kun pelko muutoksesta on saavuttanut riittävät mittasuhteet on sen vastustus jo poliitikkojenkin tiedossa.
Tällöin ovat asiantuntijat erittäin tärkeässä roolissa. Te kaikki edustatte asiantuntijuutta omassa työssänne, ja voitte siis olla ratkaisevassa roolissa muutoksen edistämisessä tai estämisessä.
Lapset pelkäävät usein nukkumaan mennessä sängyn alla lymyäviä mörköjä. Lapsen itkiessä mörön pelossa, vanhemmat eivät yleensä tartu lelumiekkaan ja hätistä kutsumattomia vieraita pois sängyn alta. Tai huuda apuun vanhemmista toista, jotta yhdessä voisivat hakata möröt pois lasta kiusaamasta.
Päätöksenteko toimii kuitenkin joskus näin. Muutos huolestuttaa palvelun käyttäjää, lehdistö tulee apuun huutamaan että sängyn alla on mörkö, jotkut poliitikot liittyvät joukon jatkoksi, ja lupaavat taistella kynsin hampain muutoksen mörköä vastaan.
Tällöin asiantuntijan kannattaa miettiä minkä roolin ottaa. Onko muutos sellainen joka kannattaa torjua, vai pitäisikö muutosta edistää. Jos muutos kannatta torjua voi huoleti liittyä mörön karkottajien joukkoon. Riittävän äänekäs joukko, asiantuntijoilla täydennettynä saa varmasti poliitikot ymmärtämään että muutos ei ole mahdollinen.
Mutta jos muutos on hyvä, kannattaa asiantuntijan korottaa äänensä sen puolesta, ja kertoa että mörkö ei lymyä sängyn alla. Ehkä mörkö lymyääkin kaapissa, jonka siivoamista mörön karkottamiseksi juuri ehdotetaan.
Jos torjutaan aiottu muutos, tullaan edistäneeksi nykytilaa. Samalla tehdään usein mahdottomaksi jonkun muun samaa toimintaa koskevan muutoksen tai uudistuksen läpivieminen. Eli jos ensin aiottu muutos on huono, kannattaa sen vastustamisessa tuoda esiin parempi vaihtoehto. Muuten me poliitikot, tai organisaatio itse, paaluttaa nykyisen toimintatavan niin että sen muuttaminen ei enää ole mahdollista muullakaan tavoin.
Helsingin sopeuttamispäätöksiä tehdessä on tullut selväksi että muutoksen mörköjä lymyää sekä sängyn alla että kaapissa. Osa niistä on todellisia, aiheellisia, asiantuntemukseen, osaamiseen tai tietoon perustuvia kannanottoja nykytilan puolesta. Osa kuitenkin on susi-huutoja. Meidän poliitikkojen on kuitenkin joskus vaikea erottaa näitä kahta toisistaan.
Kaikki muutos ei aina ole hyväksi, eli muutos ei aina ole kehitystä, mutta kehitys vaatii yleensä muutosta. Muutoksen suuruus ja suunta tulisi etsiä yhdessä. Poliitikkoja kannattaa hyödyntää voimavarana. Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat myös poliitikkojen arvostamia. Niiden kehittämisestä ollaan kiinnostuneita. Kehittämistä kannattaa tehdä yhdessä.
Minerva Krohn
Minua pyydettiin tähän seminaariin puhumaan politiikan merkityksestä sosiaali- ja terveystoimen uusien toimintatapojen mahdollistajana. Kimmokkeena tähän pyyntöön lie ollut Helsingissä toteutettu, tai toteutumassa oleva sosiaali- ja terveysvirastojen hallinnon uudistus. Otsikointi Poliittiset päättäjät - kehityksen voimavara vai välttämätön paha, on lähinnä oma tulkintani siitä miten poliitikkojen rooli usein ymmärretään.
Taustaksi täytynee kertoa että toimin itse kahdessa roolissa tällä kentällä. Helsingin kaupungin valtuuston puheenjohtajana minulla on rooli poliittisessa päätöksenteossa, toisaalta Helsingin kaupungin väestövastuisena terveyskeskuslääkärinä Itäkeskuksen terveysasemalla toimin myös ns. rivityöntekijänä, osaltani toteuttamassa niitä strategioita joita valtuustossa terveystoimen osalle hiotaan.
Töissä kuulen monien asioiden epävarmuustekijänä että asia on menossa vielä jaostoon tai lautakuntaan, tai peräti valtuuston asti. Terve kunnioitus näitä ylimpiä päätöksentekoelimiä kohtaan on toki paikallaan, mutta epävarmuus ja pelko kertoo ehkä juuri siitä että poliittiset päättäjät nähdään jopa välttämättömänä pahana, ei erityisen dynaamisina kehityksen mahdollistajina.
Kunnallisena päättäjänä monien muiden sektoreiden päätösten jäljen näkee paljon konkreettisempana kuin sosiaali- tai terveystoimessa. Kaavapäätös johtaa ympäristön muuttumiseen, talojen voi nähdä nousevan siihen mihin ne on liitekartassa merkitty tai uusi bussilinja kulkee sille merkittyä reittiä. Toki myös sosiaali- ja terveyspuolen ratkaisut näkyvät lopulta myös palveluissa, mutta usein on niin että isokaan muutos ei lopulta heijastu etulinjan työhön paljoa.
Tässä seminaarissa on käsitelty ihmisten asioiden kokonaisvaltaista hoitamista ja moniammatillista yhteistyötä. Usein tämäntyyppiset hankkeet joilla pyritään uudistamaan nykyisiä toimintamalleja ovat vaikeasti edistettäviä. Nykyistä totuttujen sektorirajojen sisällä pysyvää toimintaa on helpompi puolustaa, kuin uutta muotoutumatonta toimintatapaa.
Sosiaali- ja etenkin terveyspalvelut ovat korkealla suomalaisten arvoasteikolla. Kaupunkilaiset toivovat että kunnan heille järjestämät sosiaali- ja terveyspalvelut ovat laadukkaita ja helposti saatavilla. Myös poliitikot arvostavat näitä palveluita, ja niiden pohtimiseen käytetään sekä lautakunnissa että valtuustossa paljon aikaa. Työntekijän kannalta voi kuitenkin tuntua että kaikki tämä arvostus on pelkkää puhetta.
Helsingissä suurin huolenaihe parin viime vuoden aikana on ollut taloustilanteen radikaali huonontuminen. Tämä on pakottanut kaupungin suuriin budjettileikkauksiin. Tavoitteena on ollut menojen sopeuttaminen tuloihin, ei siis varsinainen säästäminen. Itse asiassa lainaakin on jouduttu ottamaan, ja otetaan myös tänä vuonna, joten varsinaisia säästöjä ei siis ole syntynyt.
Sosiaali- ja terveystoimi ovat yhteensä reilu puolet Helsingin kaupungin budjetista, tämän vuoksi niitä ei ole voitu jättää talouden sopeuttamisen ulkopuolelle.
Kuten alussa mainitsin on Helsingissä toteutettu varsin suuri hallinnollinen muutos sosiaali- ja terveystoimessa. Esittelen sitä tässä lähinnä esimerkkinä muutoksesta joka on lähtenyt liikkeelle poliitikkojen toteamasta muutostarpeesta, ja yrityksestämme ratkaista huonon taloustilanteen aiheuttamia ongelmia.
Organisaation muuttaminen lähti siis käyntiin tarpeesta saada menoja alas puutumatta kovin paljoa palvelun määrään ja laatuun. Kaupunginhallitus perusti reilu vuosi sitten organisaatiokomitean, jonka varapuheenjohtajana toimin. Ensimmäisenä urakkana kävimme läpi sosiaali- ja terveystoimen rakennetta ja menoja. Ratkaisuna korkeisiin kustannuksiin päätimme esittää suurpiirijaosta luopumista. Helsinki on aiemmin ollut jaettuna seitsemään suurpiiriin. Terveystoimi luopui näistä tämän vuoden alussa. Nyt terveyskeskus, joka siis aiemmin oli nimeltään terveysvirasto, toimii ns sektoriorganisaationa, eräänlaisella putkimallilla. Jokainen toiminto on yhdessä putkessa koko kaupungin alueella, esim. pitkäaikaishoito, terveysasematoiminta, hammashoitolat jne.
Sosiaalitoimi siirtyy uuteen elinkaarimalliinsa ensi vuoden alussa. Tällöin elinkaaren eri vaiheeseen liittyviä sektoreita edustavat lapsiperheiden palvelut, aikuisten palvelut ja vanhuspalvelut.
Tarkoituksemme on myös siirtää kotisairaanhoito ja kotipalvelu yhdeksi sektoriksi terveystoimen alle. Tämän on kuitenkin tulkittu vaativan lakimuutosta jonka toivomme tulevan eduskunnassa hyväksytyksi.
Kyseessä oli siis hallinnollisesti iso mullistus. Vaihtoehtoja puitiin komiteassa pitkään. Jälkeenpäin voi pitää virheenä sitä että virasto ja lautakunta jätettiin pohdinnan ulkopuolelle. Tässä taisimme itse ottaa "välttämättömän pahan" -roolin. Tehdyt sopeuttamispäätökset olivat herättäneet niin paljon vastarintaa että halusimme tehdä työn komiteassa rauhassa, ja sen vuoksi emme uutisoineet työn vaiheista.
Loppuvaiheessa oli kentällä jo huhuja suunnitelluista uudistuksista. Itsekin kuulin niitä töissä usein.
Kun komitea julkisti ehdotuksensa, oli julkisuuden vastaanotto lähes yksinomaan kiittävää. Ajan katsottiin kulkeneen alueorganisaation ohi. Työntekijäjärjestöt ilmaisivat laimean kriittisen suhtautumisen muutokseen. Me poliitikot tulkitsimme tämän laimean kritiikin lähes puolloksi. Politiikassa on kai totuttu siihen että työntekijäjärjestöt yleensä vastustavat kaikkea muutosta.
Suurin vastustus koski vanhusten kotiin tulevien palveluiden sijoittamista terveystoimen alle, valittavana oli kaksi vaihtoehtoa, joista toinen tuli ratkaisuksi. On selvää että toisella sektorilla ratkaisu koetaan huonoksi.
Suurin ja sen vuoksi vaikein muutos kaiken kaikkiaan kohdistui keskijohtoon, jonka määrä uudistuksessa väheni. Aiemmin jokaisessa suurpiirissä oli oma terveysjohtaja, ja sosiaalijohtaja, mutta nyt jokaisella sektorilla on oma johto. Ymmärrettävää siis on että suurin kritiikki tuli keskijohdosta.
(Henkilöstöpoliittisesti muutos olisi voitu terveysvirastossa hoitaa tyylikkäämmin.)
Toisaalta omalla työpaikallani liittyi myös pelkoja siitä että uusi organisaatio mullistaa työnteon täysin. Muutos on toki vasta alullaan, ja sen vaikutuksia palveluiden laatuun, saatavuuteen ja kustannuksiin ei voida arvioida. Kuitenkin kun miettii terveysaseman toimintaa, ja sen yksittäisten työntekijöiden työnkuvaa, ei niihin voida suurillakaan organisaatiouudistuksilla vaikuttaa. Organisaatio vaikuttaa lähinnä edellä mainittuihin; saatavuus, laatu, hinta. Mutta itse päivätyö, rutiini pysyy samana. Omassa työssäni sama väestö asuu samoissa osoitteissa, sairastaa samoja tauteja, ja käy vastaanotollani samalla tavalla kuin aiemmin. Näin lohdutin kollegojani ennen muutosta, ja näin voin todeta työn jatkuneen myös organisaatiomuutoksen jälkeen.
Miksi muutos sitten on niin vaikeaa?
Helsingin organisaatiouudistus on keskeneräisyytensä vuoksi hieman huono esimerkki. Vielä en voi kertoa oliko meidän poliitikkojen päättämä uudistus hyvä vai huono. Vähensikö vai lisäsikö se rajapintoja ja yhteistyön esteitä. Prosessi kuitenkin opetti paljon siitä miksi muutos on niin vaikeaa.
Olemme joutuneet tekemään Helsingissä myös muita paljon vaikeampia päätöksiä talouden tasapainottamiseksi. Kuten kerroin sosiaali- ja terveystoimeen menee kaupungin budjetista noin puolet, joten sopeuttamistoimia on jouduttu tekemään myös niissä. Molemmilla sektoreilla Helsingin kulut ovat lähes 20% korkeammat kuin suurien suomalaisten kaupunkien kulut keskimäärin. Voisi siis luulla että edullisempien toimintatapojen löytäminen ei olisi ylivoimaista. Kuitenkin, emme Helsingissä tarkkaan ottaen tiedä mistä nämä muita kaupunkeja korkeammat kulut johtuvat. Osalle kuluista on selitys, mutta osa on selittämätöntä. Helsinki pääkaupunkina, ja suurkaupunkina kerää suuremman joukon yhteiskuntamme huono-osaisia, alkoholiongelmaisia, suurkuluttajia, asunnottomia, vapautuneita vankeja jne on Helsingissä suhteellisen paljon. Osa kuluista on kuitenkin ilmeisesti rakenteistamme ja toimintatavoistamme johtuvaa "ylikulua".
Me poliitikot olemme yrittäneet löytää sellaisia tapoja laskea kustannuksia jotka eivät koskisi kovin kipeästi ja suoraan kuntalaisten saaman palveluun. Tämä on kuitenkin osoittautunut erittäin vaikeaksi.
Vuosi sitten kuulin hyvän sitaatin joka kuvaa hyvin vallitsevia asenteita; ehkä jopa meidän keski-ikäisten mielenlaatua ylipäätään.
"Kaikki haluavat kehitystä, kukaan ei halua muutosta"
Kehitystä haluavat siis sekä kansalaiset, työntekijät että poliittiset päättäjät, mutta muutosta ei halua kukaan. Vaikka mitään ei koskaan muutettaisi, voidaan toki ainakin yrittää kehittää. Hyvään lopputulokseen pääseminen edellyttää kuitenkin tässä tapauksessa sitä että nyt olemassa oleva toimintamalli on hyvä.
Huonoa kehittämällä ei tule hyvää. Hyvääkin voi joskus olla kannattavaa muuttaa. Esim. maailman muuttuminen voi tehdä aiemmin hyvästä ei-niin-hyvän. Toisaalta hyvän rinnalla voi olla vielä parempi, johon pääseminen vaatii isompaa muutosta.
Kun olemme etsineet mahdollisuutta kustannusten alentamiseen on erityisesti lakisääteisten palveluiden tuottamisen toimintatavan muuttaminen osoittautunut vaikeaksi. Eli ajatellaan että koska palvelu on lakisääteinen, ei myöskään sen tuottamistapaan, tai sisäisiin toimintatapoihin voi puuttua. Ei-lakisääteiset palvelut ovatkin siksi helpommin supistamisen ja lakkauttamisen kohteena. Tällöin helposti katoaa juuri niitä hyviä uusia toimintatapoja, jotka ovat esim. poikkihallinnollisia tms. Toki lakisääteiset palvelut tulee hoitaa, mutta Helsingin tapauksessa pitäisi etsiä tapoja karsia niiden "ylikustannuksia", jotta myös muuhun jää rahaa.
Poliitikkona usein huomaan että poliittisia päättäjiä pidetään enemmänkin uhkana kuin voimavarana. Kun sosiaali- ja terveyspalvelut kuitenkin ovat korkealla sijalla myös meidän poliitikkojen arvostuksessa, voisi ajatella että meistä olisi myös voimavaraksi.
Joskus ison muutoksen tarve lähtee organisaation sisältä. Varmaan juuri silloin poliitikot nähdään eniten uhkana. Pelätään että poliitikot pilaavat ja vesittävät tämänkin hyvän asian. Kyse voi olla isommasta mullistuksesta koko hallinnonalalla, tai jonkun toimintatavan tai yhteistyökuvion uudistamisesta. Jotta haluamansa muutokset saa läpi pitää ymmärtää poliittista päätöksentekoa.
Poliittiset päätökset tehdään aina esittelystä, eivätkä poliitikot varsinaisesti osallistu asioiden valmisteluun. Huonosti valmistellut esitykset eivät myöskään yleensä tule hyväksytyiksi. Jos siis haluaa saada muutoksen hyväksytyksi myös poliittisessa päätöksen teossa, tulee se valmistella hyvin ja perustella hyvin.
Toisaalta suurin kynnys on yleensä organisaation sisällä. Eli jos muutoksen saa läpi organisaation sisällä, kelpaa se yleensä poliitikoillekin, ainakin enemmistölle, joka riittää päätöksen tekemiseen.
Koska poliitikotkaan eivät pidä muutoksesta, vaikka kehityksestä toki pidämme, ei organisaation sisällä hyväksyttyä asiaa yleensä lähdetä poliittisessa päätöksen teossa muuttamaan - eli estämään sen toteuttamista.
Ison muutoksen tarve voi syntyä myös poliittisen keskustelun myötä, kuten aiemmin esittämäni Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen organisaatiomuutos. Tällöin muutoksen suunta on usein päätetty. Usein organisaation sisäinen vastustus on tällaisissa muutoksissa suuri. Jos poliitikot kuitenkin ovat tehneet periaatepäätöksen asian muuttamisesta, muutos myös tehdään. Tietenkään poliitikoilla ei ole esittelyoikeutta, mutta muutettavaksi päätetty asia toki saadaan muutettua.
Jos muutosvastarinnan vuoksi vastustetaan kaikkea esitettyä, voi olla että myös oleellinen kritiikki hukkuu tämän alle. Voi toki olla että suunniteltu muutos on niin typerä, että ainoa keino toimia on vastustaa sitä kokonaisuutena. Usein kuitenkin järkevämpää olisi pyrkiä vaikuttamaan niihin muutoksen yksityiskohtiin, jotka ovat kaikkein tärkeimmät järkevään lopputulokseen pääsemiseksi. Poliitikkojen kanssa kannattaa siis tehdä yhteistyötä, jotta muutos olisi mahdollisimman hyvä.
Vanhassa sadussa varoitettiin huutamasta liian usein "susi susi", koska se vie huudolta tehon. Kuten aiemmin kerroin tulkitsimme henkilöstöjärjestöjen vain lievästi vastustavat kannanotot organisaatiomuutoksen puolloksi - ne tulkittiin rooliin kuuluvaksi susi-huudoksi.
Joskus on selvä että nykyinen systeemi ei toimi, siihen tarvitaan muutosta, ja muutoksen suuntaa lähdetään etsimään. Tällöin asiantuntijoilla on suuri valta. Toivottavaa on että tätä valtaa ei käytetä väärin. Jos asiantuntija käyttää asiantuntija-asemaansa muun kuin asiantuntijuutensa perusteella parhaimmaksi tietämänsä ratkaisun edistämiseen hän väärinkäyttää asemaansa.
Muutos on aina pelottavaa. Konflikti on paras uutisaihe. Näiden yhdistelmänä syntyvät lehtien pelottavat kirjoitukset siitä kuinka jälleen suunnitellaan muutosta, joka voi olla vain huononnus. Vaikka lehden uutiskynnys ei ylittyisi, on tieto mahdollisesta muutoksesta kuitenkin usein riittävä työpaikan sisäiseen uutisointiin ja pelon lisäämiseen.
Pelko huononnuksesta saa tietysti huolestuneet liikkeelle. Asian suuruudesta riippuen muutosta vastustavat joko työntekijät, työntekijäjärjestöt, palvelun käyttäjät, kuntalaiset yleensä tai lehdistön kolumnistit em. rinnalla.
Kun pelko muutoksesta on saavuttanut riittävät mittasuhteet on sen vastustus jo poliitikkojenkin tiedossa.
Tällöin ovat asiantuntijat erittäin tärkeässä roolissa. Te kaikki edustatte asiantuntijuutta omassa työssänne, ja voitte siis olla ratkaisevassa roolissa muutoksen edistämisessä tai estämisessä.
Lapset pelkäävät usein nukkumaan mennessä sängyn alla lymyäviä mörköjä. Lapsen itkiessä mörön pelossa, vanhemmat eivät yleensä tartu lelumiekkaan ja hätistä kutsumattomia vieraita pois sängyn alta. Tai huuda apuun vanhemmista toista, jotta yhdessä voisivat hakata möröt pois lasta kiusaamasta.
Päätöksenteko toimii kuitenkin joskus näin. Muutos huolestuttaa palvelun käyttäjää, lehdistö tulee apuun huutamaan että sängyn alla on mörkö, jotkut poliitikot liittyvät joukon jatkoksi, ja lupaavat taistella kynsin hampain muutoksen mörköä vastaan.
Tällöin asiantuntijan kannattaa miettiä minkä roolin ottaa. Onko muutos sellainen joka kannattaa torjua, vai pitäisikö muutosta edistää. Jos muutos kannatta torjua voi huoleti liittyä mörön karkottajien joukkoon. Riittävän äänekäs joukko, asiantuntijoilla täydennettynä saa varmasti poliitikot ymmärtämään että muutos ei ole mahdollinen.
Mutta jos muutos on hyvä, kannattaa asiantuntijan korottaa äänensä sen puolesta, ja kertoa että mörkö ei lymyä sängyn alla. Ehkä mörkö lymyääkin kaapissa, jonka siivoamista mörön karkottamiseksi juuri ehdotetaan.
Jos torjutaan aiottu muutos, tullaan edistäneeksi nykytilaa. Samalla tehdään usein mahdottomaksi jonkun muun samaa toimintaa koskevan muutoksen tai uudistuksen läpivieminen. Eli jos ensin aiottu muutos on huono, kannattaa sen vastustamisessa tuoda esiin parempi vaihtoehto. Muuten me poliitikot, tai organisaatio itse, paaluttaa nykyisen toimintatavan niin että sen muuttaminen ei enää ole mahdollista muullakaan tavoin.
Helsingin sopeuttamispäätöksiä tehdessä on tullut selväksi että muutoksen mörköjä lymyää sekä sängyn alla että kaapissa. Osa niistä on todellisia, aiheellisia, asiantuntemukseen, osaamiseen tai tietoon perustuvia kannanottoja nykytilan puolesta. Osa kuitenkin on susi-huutoja. Meidän poliitikkojen on kuitenkin joskus vaikea erottaa näitä kahta toisistaan.
Kaikki muutos ei aina ole hyväksi, eli muutos ei aina ole kehitystä, mutta kehitys vaatii yleensä muutosta. Muutoksen suuruus ja suunta tulisi etsiä yhdessä. Poliitikkoja kannattaa hyödyntää voimavarana. Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat myös poliitikkojen arvostamia. Niiden kehittämisestä ollaan kiinnostuneita. Kehittämistä kannattaa tehdä yhdessä.
Minerva Krohn
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)