sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Oppimisen ilo ei synny kuria lisäämällä




Hesari kirjoittaa tänään koulukurista, josta se kysyi vaalikoneessa. Konservatiiviset ehdokkaat kannattavat kuria ja toivovat, että se ratkaisee koulun ongelmia.  Itse vastasin kysymykseen näin: Kouluissa pitäisi olla parempi työrauha mutta kuri ei auta ketään oppimaan. Oppimisen pitää lähteä oppilaiden tavoitteista oppimisen ilon lisäämiseksi

Opettajien pitää pystyä luomaan ympäristö, jossa kaikki voivat opiskella. Kurin sijaan tähän päästäneen mielekkäillä tehtävillä ja työtavoilla joissa lapset voivat hyödyntää lahjakkuuttaan. Varsinaiseen perinteiseen kurinpitoon en usko.

 

Koulujen kohdalla puhutaan usein myös luokkakoosta. Hieman epämääräisesti toivotaan, että luokat olisivat pienempiä. Helsingissä luokkakoko on keskimäärin oaj:n tavoitteessa. Perusopetuksen ala-asteella 20 oppilasta, yläasteella keskimäärin 17 oppilasta. Luokkakoko ei myöskään ole kovin hyvä mittari. Uudenlaisessa koulussa osa opetusryhmistä on isompia ja niissä on kerralla kaksi opettajaa. Monimutkaisempia asioita saatetaan opettaa pienemmässä ryhmässä. Tämä onkin järkevämpää.

Helsingissä pitää huolehtia, että kaikissa kouluissa on kiva opiskella ja että kaikki oppilaat saavat tarvitsemaansa tukea oppimiseen.



Ei kommentteja: