sunnuntai 12. lokakuuta 2008

Palvelut ja turvallisuus

Viime viikko hurahti töissä ja vaalitouhuissa. Torstaina oli kolmen suuren puolueen paneeli palveluista. Onnistunut tilaisuus. Juontajana oli Helsingin Uutisten päätoimittaja Risto Hietanen, joka piti meidät poliitikot hyvin asiassa. Yleisöäkin oli enemmän kuin vaalitilaisuuksissa yleensä, mutta lisääkin olisi mahtunut. Tiistaina 14.10 on samalla idealla kaavoitus + asuminen paneeli, jota suosittelen. etenkin kun Vihreistä paikalla on Otto ja Ode, jotka molemmat puhuvat fiksuja.

Palvelupaneelin lopuksi meitä pyydettiin sanomaan kolme konkreettista palveluihin liittyvää asiaa, joilla aiomme parantaa turvallisuutta. Hyvä kysymys, joka kiteytti osin käytyä keskustelua. Itse listasin seuraavat: sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistäminen koulujen laadusta huolehtimalla. Hyvä koulutus on lähtökohta elämässä pärjäämiselle, ja huolehtimalla hyvästä peruskoulusta annamme lapsille paremmat lähtökohdat elämään. Toiseksi nostin perusterveydenhuollon toimivuuden. Terveyspalveluiden hyvä saatavuus lisää turvallisuutta, etenkin silloin kun itse sairastuu. Jos lääkärivajetta ei muuten saada kuntoon, pitää palvelu ostaa ulkoa. Paneeliyleisöstä joku kertoi saaneensa kehotuksen hakeutua yksityiselle. Käsittääkseni sellaisen esittäminen ei ole kunnalle sallittua. Kolmas turvallisuuteen liittyvä lupaukseni on lupaus edistää kevyttä liikennettä suosivaa kaavoitusta. Kun kadulla on muistakin kävelijöitä tai pyöräilijöitä on olo turvallisempi kuin jos ohi suhahtelee vain autoja. Olisin lisännyt vielä huumeiden käyttäjien korvaushoidot listaani, mutta Anni ehti jo mainita nämä, joten totesin Annin laittavan sen asian kuntoon.

Tänään olin Terveys-messuilla Terveyden edistämiskeskuksen kutsumana puhumassa terveyden edistämisestä, ja kaupungin roolista siinä. Omassa elämässäni olen erityisen hyvä sosiaalisten suhteiden ja yhteisöllisyyden saralla, mutta laiminlyön riittävää hyötyliikuntaa, vaikka yritänkin juosta junan perässä aina tarpeen tullen. Tein taas myös vaalilupauksia. Lupasin kevyen liikenteen lisäksi huolehtia kulttuuripalveluista, koska ne pitävät mielen vireänä. Lupasin myös tukeni laadukkaalle kouluruualle, koska joillekin lapsille se on päivän ainoa kunnon ateria. Kaupungin pitää edistää terveyttä niin että hyvät valinnat ovat kaupunkilaisille lähes automaattisia.

Vaalimökin luona auringossa paistatellessa oli pari hyvää kohtaamista. Paikalle saapuessani minua lähestyi toimittaja mikrofonin kanssa, ja kysyi puhunko ruotsia. Hänen haastattelukysymyksensä oli aionko äänestää vaaleissa. Kerroin olevani ehdolla, ja keskustelimme tulevasta äänestysaktiivisuudesta. satunnaiseksi kadulla kulkijaksi valikoitui siis kunnallisvaaliehdokas. Radio Vegan kuulijat epäilevät ehkä aiheetta vilppiä.

Toinen kohtaaminen oli 15 vuotiaan nuoren kanssa. Hänen koulutehtävänään oli kysyä kahdelta ehdokkaalta itse muotoilemansa kysymys. Hän kysyi miten parantaisin koulujen turvallisuutta. Kävimme pitkän keskustelun koulujen tilanteesta, jossa Kauhajoen tragedia oli yhtenä osana. Yhtä ratkaisua ei valitettavasti ole olemassa. Tietysti jokaisella lapsella ja nuorella pitää olla vähintään yksi turvallinen aikuinen lähellään. Opettajien ja koulukuraattorien pitää olla päteviä, koska nuoret ovat armottomia, eivätkä hyväksy epäpäteväksi kokemaansa aikuista neuvonantajakseen. Koulukiusaamisen osuus voi myös olla merkittävä. Kiusatuksi tulleissa kasvaa joskus suunnaton viha ja katkeruus. Puhuimme myös lastenkulttuurista. Kulttuuri voi olla lapselle ja nuorelle keino saada elämyksiä ja huomata että maailmassa on muutakin kuin vain heidän oma sisäinen epävarmuutensa.

Turvallisuus ja terveys eivät siis ole poliisien ja lääkärien määrästä kiinni, vaan paljon monipuolisempia molemmat.

Ei kommentteja: