Oppimisen ilo ei synny kuria lisäämällä

Hesari kirjoittaa tänään koulukurista, josta se kysyi vaalikoneessa. Konservatiiviset ehdokkaat kannattavat kuria ja toivovat, että se ratkaisee koulun ongelmia.  Itse vastasin kysymykseen näin: Kouluissa pitäisi olla parempi työrauha mutta kuri ei auta ketään oppimaan. Oppimisen pitää lähteä oppilaiden tavoitteista oppimisen ilon lisäämiseksi

Opettajien pitää pystyä luomaan ympäristö, jossa kaikki voivat opiskella. Kurin sijaan tähän päästäneen mielekkäillä tehtävillä ja työtavoilla joissa lapset voivat hyödyntää lahjakkuuttaan. Varsinaiseen perinteiseen kurinpitoon en usko.

 

Koulujen kohdalla puhutaan usein myös luokkakoosta. Hieman epämääräisesti toivotaan, että luokat olisivat pienempiä. Helsingissä luokkakoko on keskimäärin oaj:n tavoitteessa. Perusopetuksen ala-asteella 20 oppilasta, yläasteella keskimäärin 17 oppilasta. Luokkakoko ei myöskään ole kovin hyvä mittari. Uudenlaisessa koulussa osa opetusryhmistä on isompia ja niissä on kerralla kaksi opettajaa. Monimutkaisempia asioita saatetaan opettaa pienemmässä ryhmässä. Tämä onkin järkevämpää.

Helsingissä pitää huolehtia, että kaikissa kouluissa on kiva opiskella ja että kaikki oppilaat saavat tarvitsemaansa tukea oppimiseen.

Koulutus lisää tasa-arvoa, siksi koulujen pitää olla tasa-arvoisia

Koulutus lisää tasa-arvoa, siksi koulujen pitää olla tasa-arvoisia. Koulujen rahoituksessa pitää varmistaa, että erityistä tukea tarvitsevat lapset saavat riittävästi tukea.

Opetuslautakunnan puheenjohtajana käynnistin digitalisaatiostrategian valmistelun. Selvitys paljasti, että Helsingin lähtötilanne on surkea. Täällä ei todellakaan istuteta lapsia ruudun ääressä, koska ruutuja ei kouluissa ole. Tekniset laitteet eivät ole itsetarkoitus. 

Tavoitteena on, että lapset oppivat tulevaisuudessa tarvittavia taitoja. Kun internet on täynnä tietoa, korostuu tiedonhaun ja sen totuusarvon arvioimisen merkitys. Lisäksi pitää osata koostaa tietoa ja kommunikoida oma mielipiteensä. Nämä ovat taitoja, joita pitää harjoitella jo koulussa. Totta kai myös yleissivistyksellä on sijansa, mutta nippelitiedon sijaan tarvitaan yhä enemmän ilmiöiden ymmärtämistä.

Digiohjelman vieminen kouluihin on kesken. Seuraavalla valtuustokaudella pitää varmistaa, että koulut todella muuttuvat. Oppimisen ilo helpottaa oppimista, siksi koulun pitää ottaa huomioon erilaiset oppilaat.

Kielenopetusta kannattaa varhentaa, koska nuorempana vieraan kielen oppii helpommin.

Suomessa on maailman paras koulu, mutta viidesosa nuorista miehistä putoaa jatkokoulutuksen ja työelämän ulkopuolelle. Tämä on suuri henkilökohtainen ja yhteiskunnallinen tragedia. Koulun tavoitteena pitää olla jokaisen lapsen ja nuoren tukeminen kohti omia unelmiaan. Tässä olemme osittain epäonnistuneet.

Pitää siis varmistaa, ettei kukaan putoa koulutuksen ulkopuolelle. Koulun pitää muuntua oppilaiden tarpeisiin, jotta jokainen löytää oman polkunsa elämässä.

Valinnanvapauden pitää kaventaa terveyseroja

Sote-uudistus on sekä palvelunkäyttäjien että asiantuntijoiden silmissä muuttunut jo niin monimutkaiseksi, että keskustelusta unohtuu mitä uudistuksella tavoitellaan. Hallitus on kirjannut tavoitteet näin: Tavoitteena on kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja, parantaa palvelujen yhdenvertaisuutta ja saatavuutta sekä hillitä kustannuksia.

Nämä ovat ihan hyviä tavoitteita, vaikka ”säästäminen” (kustannusten hillintä) ei olekaan mikään sote-palvelun tavoite.

Hyvinvointi- ja terveyserot, yhdenvertaisuuden puute sekä saatavuusongelmat ovat osittain seurausta hajanaisesta järjestelmästämme. Suomessa palveluista vastaavat kunnat, joita on yli 300. Mediaanikoko kunnille on vain 6000 asukasta. Näin pienet kunnat eivät voi vastata sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä. Uudistus on siis tarpeen. Näin hajanainen rakenne myös lisää helposti kustannuksia.


Tällä hetkellä kunnissa pohditaan valinnanvapauslainsäädäntöä. Sitä on tyrmätty monessa keskustelussa, mutta usein mielestäni väärin perustein.
Valinnanvapautta pitää arvioida suhteessa tavoitteisiin. Edistääkö valinnanvapaus asetettujen tavoitteiden saavuttamista?

Saatavuus paranee varmasti ja se parantaa yhdenvertaisuutta, koska nyt hoitoon jonottavat terveyskeskusten potilaat, eivät työterveyshuollon käyttäjät.

Kustannusten hillinnän osalta on ilmeistä, että esitetty valinnanvapausmalli ei edistä tämän tavoitteen saavuttamista. Toisaalta, kuten totesin, säästäminen ei ole terveys- ja sosiaalihuollon perustehtävä. Olisi siis helppo ajatella, että ei haittaa kunhan muut tavoitteet saavutetaan.

Tärkein tavoite on kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja. Tämä on valinnanvapauden heikko kohta. Samalla se on palvelun järjestämisessä oleellista. Eli kun tavoitteena on kaventaa terveys- ja hyvinvointieroja, pitää palvelun tuottaa terveys- ja hyvinvointihyötyä. Ja tätä pitää tuottaa etenkin sairaammille ja heikommin pärjääville. Jotta tämä toteutuu pitää tietää mikä näitä eroja kaventaa ja tehdä sitä. Saatavuuden parantaminen auttaa osittain, mutta ei korjaa ongelmaa. Tälle laadulle ei ole määritelty mittareita, joten niitä ei tietenkään ole käytössäkään.

Tässä on koko homman ydin. Verorahoja kannattaa käyttää vain vaikuttavaan toimintaan joka kaventaa terveys- ja hyvinvointieroja. Tämä koskee myös nykyistä toimintaa, eikä siis ole seurausta sote-muutoksesta tai valinnanvapaudesta. Mutta valinnanvapauden avaaminen uhkaa nostaa kustannuksia hurjasti, jos tätä ei määritellä ja laiteta tarjottavan palvelun edellytykseksi.

Jokainen tarvitsee unelmiensa kodin - katon pään päälle ja rakastavia ihmisiä ympärille

Asun unelmieni talossa itseni näköisessä kodissa. tämän unelman eteen olen tehnyt paljon töitä. Muutin lähes 25 vuotta sitten Ruoholahteen uuteen asuntoon. Sisarukseni ja äitini muuttivat lähelle. Sisarusteni kanssa kuitenkin haaveilimme siitä, että talojen hienot kerhotilat olisivat viihtyisämpiä ja siten aktiivisemmassa käytössä ja että naapurit muodostaisivat toimivan yhteisön. Haaveilimme myös siitä, että kerrostalossakin pääsisi suunnittelemaan omaa kotiaan samalla tavalla kuin omakotitaloissa on tapana.


Haaveilimme siitä, että voisimme asua lähellä toisiamme, jokainen perhe omassa asunnossaan. Perheeni on asunut Helsingin keskustan lisäksi mm. New Yorkissa, joten me emme unelmoinet maaseudun rauhasta, vaan kerrostalosta keskellä kaupunkia.


Nyt haave on toteutunut: Asumme ryhmärakennetussa yhteisöllisessä kerrostalossa Maltassa Helsingin Jätkäsaaressa. Yhteisöllisesti rakennetussa kerrostalossa jokainen asukas on saanut osallistua oman asuntonsa suunnitteluun, jonka hinta on silti edullinen. Ylimmässä kerroksessa on kolme talosaunaa, terassi ja tilaa järjestää juhlia.

Tässä talossa vanhukset saavat turvaa lähellä asuvista lapsistaan ja lapsiperheet tukea toisistaan ja vanhemmistaan. Monen sukupolven perheiden lisäksi taloon muutti myös ystävyksiä ja asukkaat ovat saaneet toisistaan uusia ystäviä.

Yhteisöllisyyttä voi toki olla muuallakin. Sukupolvet voivat asua lähellä toisiaan ja auttaa toisiaan, vaikka he eivät asuisikaan samassa kerrostalossa. Siksi asuntoja pitää voida muunnella elämäntilanteen mukaan. Ja esteettömyyteen kannattaa panostaa ihan kaikissa asunnoissa, se ei maksa paljoa.


Ryhmärakennuttaminen on vuosikymmeniksi unohtunut malli kerrostalon rakennuttamisessa. Sisarusteni kanssa keksimme, että se sopii meidän unelmiemme toteuttamiseen. Samalla se edistää monia Helsingin asunto-ohjelman tavoitteita. Onneksi saimme Helsingissä päättäjät ja kaupungin johdon innostumaan ryhmärakennuttamisesta ja kaupunki ryhtyi vuokraamaan tontteja asukkaiden omille hankkeille. Perustamamme yhdistys on saanut uusia tontteja vuokralle kaupungilta ja tulevat asukkaat suunnittelevat omia unelmien koteja.


Kun maailma ja Suomi kaupungistuu, kannattaa huolehtia siitä, että kerrostalokodit ovat unelmien koteja. Koska asunnossa on kyse kodista eikä sijoituksesta, kodin pitää olla itsen näköinen ja joustaa eri elämäntilanteissa. Yleensähän ihmiset kokevat, että pientaloissa heillä on mahdollisuus vaikuttaa kotiinsa, mutta kerrostalossa ei. Että kerrostalo on ikään kuin bulkkia. Malta-talo osoittaa, että näin ei tarvitse olla.

Oma kokemukseni on vahvistanut uskoani siihen, että Helsingissä on mahdollista toteuttaa asumiseen liittyviä unelmia, vaikka niitä pidettäisiin kuinka hulluina. Yes we can!

Mutta miten?

Helsingin suurin ongelma on asuntojen järjetön hinta. Kysyntää on paljon enemmän kuin tarjontaa. Pelkkä tontti maksaa Helsingissä jo enemmän kuin asunnot muualla Suomessa.

Pari viikkoa sitten asumisen kalleudesta keskusteltiin myös Helsingin kaupunginvaltuustossa. Ratkaisuksi ehdotettiin jälleen tuettujen vuokra-asuntojen lisäämistä muun asuntotuotannon kustannuksella. Minusta hintasäätely ei ratkaisisi ongelmaa. Etenkin kun näihin asuntoihin on palautettu tulorajat. Kuilu vuokrasäädeltyjen ja kovan rahan asuntojen välillä uhkaa kasvaa. Tämä vaikeuttaa etenkin vain vähän yli tulorajan ansaitsevien mahdollisuutta löytää itselleen koti Helsingistä.


Ehdotan itse kolmea keinoa asuntojen hintojen hillitsemiseksi.

 Kaavoituksella

Asuntoja tarvitaan lisää. Kaikenlaisia asuntoja – kerrostaloja, pientaloja, rivitaloja hyvien yhteyksien ja julkisen liikenteen reittien varsilla. Asuntoja, joista pääsee liikkumaan helposti ja nopeasti kouluun, työpaikalle ja harrastuksiin omistipa sitten autoa tai ei. Tähän tähtää Helsingin uusi yleiskaava, josta on jo päätetty. Minusta kaava on hyvä, koska sen pohjalta voidaan rakentaa koteja suurelle määrälle nykyisiä ja tulevia helsinkiläisiä

Purkamalla normeja

Helsingin pitäisi miettiä mielestäni tarkemmin kaavaratkaisujen vaikutusta asuntojen hintaan. Kaavojen ei pitäisi johtaa järjettömiin ratkaisuihin. Autopaikkanormia pitää väljentää. Autopaikkojen kustannukset olisi myös hyvä siirtää käyttäjien maksettaviksi. Tällöin autottomat asuisivat halvemmalla.

Monipuolisella asuntotuotannolla

Helsingissä asuntotuotannosta päätetään maankäytön. asumisen ja liikenteen ohjelmassa. Valtion kanssa on sovittu koko seudun asuntotavoitteesta. Lisäksi Helsingissä on päätetty, että asuntojakauma pyritään pitämään tasaisena. Varataan tontteja siis sekä säädeltyyn että vapaarahoitteiseen vuokra-asuntotuotantoon sekä omistusasunnoille. Opiskelija-asunnoille on oma kiintiö, samoin nuorisoasunnoille.

Asuntotuotannon monipuolisuus varmistaa, että eri elämäntilanteisiin on tarjolla sopiva koti.

Asunnon lisäksi ihmisen pitäisi voida vaikuttaa myös asuinympäristöönsä, kokea se omakseen. Minusta ei ole vaarallista, vaikka alueet eriytyisivät omaleimaisiksi, sillä ihmisten toiveet vaihtelevat. Jotkut haluavat urbaania ympäristöä, toiset viihtyvät puutarhamaisessa esikaupungissa. Mitään aluetta ei saa kuitenkaan päästää rappeutumaan. Siksi on hyvä sekoittaa omistus- ja vuokra-asumista kaikilla alueilla.


Katselen, miten valot syttyvät Jätkäsaaren talojen ikkunoihin ja Clarion-hotelliin.

Joka puolelle nousee uusia taloja. Uusia koteja nykyisille ja tuleville helsinkiläisille. itseasiassa joka kymmenes uusi kerrostalokoti Suomessa valmistui viime vuonna Jätkäsaareen. Upea juttu!

Opetusvirastossa paljastunut väärinkäyttöepäily on todella vakava

Aloitin opetuslautakunnan puheenjohtajana joulukuussa 2013. Kohdistin virastoon muutospainetta, jonka seurauksena edellinen virastopäällikkö päätti jäädä eläkkeelle. Pohjolainen on ollut tehtävässään vajaa 2v. Paljon on muuttunut, mutta isossa organisaatiossa muutos vie aikaa. Etenkin kun kyse on ison kaupungin isosta virastosta, jossa 15v on ollut vallalla keskittämisen kulttuuri.

Opetuslautakunta sai eilen infoa rikosepäilyyn liittyen. Samalla kerrottiin tietohallinnossatehdyistä muutoksista. Nämä muutokset tehtiin jo viime vuonna ennen rikosepäilyn ilmenemistä.

Koostin infon sisältöä: asiaa on paljon, mutta nämä aiheet nousevat esiin keskusteluista Helsingin kouluista ja opetusvirastosta puhuttaessa.

Rikosepäily

Rikosepäilyä tutkii poliisi. Tutkinnan ollessa kesken poliisi kielsi kertomasta epäilystä. Siksi asiasta ei tiedotettu lautakunnan tai kaupunginhallituksen jäsenille. Poliisi on vastuussa rikosepäilystä tiedottamisesta, eikä sitä tee opetusvirasto. Mediassa on esitetty teorioita rikoksen luonteesta yms. Minulla ei ole tietoa, mitkä pohdinnat ovat totta, mitkä spekulaatiota. Poliisi tiedottaa kun tutkinta etenee. Epäilty henkilö on vangittu reilu viikko sitten, ja hänen pääsynsä opetusviraston järjestelmiin on katkaistu.

Valvonta, laskujen hyväksyntä yms

Rikoksista epäilty henkilö on työskennellyt kaupungilla pitkään. Hän on tuntenut käytännöt ja järjestelmät hyvin, ja ilmeisesti onnistunut peittämään mahdollisen rikoksensa hyvin. Väärinkäytösten epäillään alkaneen jo 10v sitten aiemman johdon aikana. Tietohallinnon prosessit ovat olleet epäselviä, joka on saattanut mahdollistaa myös väärinkäytökset. Aiempi johto ei ryhtynyt toimenpiteisiin muuttaakseen epäselvää (ja kouluja huonosti palvelevaa) prosessia. Mahdolliset rikokset eivät kuitenkaan ole seurausta huonosta valvonnasta, vaan rikokset vaativat aina rikollisen toimijan.

Rikosepäilyyn liittyvät toimet opetusvirastossa

Asian selvittämiseksi tehtiin kouluissa ylimääräinen laiteinventaario joulukuussa 2016. Koulut toimivat tässä hyvin, vaikka ajankohta lomien yms. vuoksi oli kiireinen. Inventaario tehtiin sen selvittämiseksi, että mitä laitteita kouluista ylipäätään löytyy.

Asiaan liittyen on tullut paljon tietopyyntöjä, joihin vastataan. Lisäksi selvitetään opetusviraston toimintaa, käytäntöjä, ohjeistusta, valvontaa ja johtamista. Samalla kartoitetaan myös opetusviraston (ml. koulut ja oppilaitokset) turvallisuusjärjestelmät ja turvallisuuteen liittyvät asiat, koska epäilty toimi viimeisen vuoden ajan turvallisuuspäällikkönä.

Johtamiseen ja tietohallinnon uudistamiseen liittyvät toimet virastossa

Aiempi virastopäällikkö Jarnila siirtyi eläkkeelle v 2015 alussa. Liisa Pohjolainen aloitti virastopäällikkönä 1.4.2015. Pyysin tuolloin että virastossa käynnistetään digistrategian valmisteleminen. Tämä käynnistyi 5/2015. Syksyllä 2015 Pohjolainen arvioi että aiempi tietohallintopäällikkö (nyt rikoksista epäilty henkilö) ei ole oikea henkilö viemään läpi digistrategian toimeenpanoa. Aiemmasta poiketen digistrategia lähtee oppimisesta ja sen muutoksesta, jota laitteiden pitää tukea. Aiemmin laitteet olivat tavallaan oma toimintonsa, joka oli irrallaan kouluista ja opetuksesta. Tämä teki toiminnasta epämääräistä ja saattoi antaa mahdollisuuden väärinkäytöksiin.

Uusi tietohallintojohtaja Soili Haapala aloitti tehtävässään vuosi sitten. Hänen johdollaan selvitettiin opetusviraston tietohallinnon toiminta-ajatus, tehtävät ja vastuut (loppuraportti 6/2016).

Tietohallinnon uudistamien ja parantaminen 2015– 2016

Vuonna 2016 on tehty lukuisia toimenpiteitä tietohallinnon uudistamiseksi: Digistrategia, It-laitteiden hankinta ja hallinta on uudistettu. Tietohallinto on uudelleenorganisoitu.

Kyseessä on ollut uuden toimintakulttuurin luominen, joka on liittynyt koko opetusviraston toiminnan uudistamiseen.

Tietotekniikkahankinnat

Opeviin perustettiin IT-hankintaryhmä koulujen laitehankintoja varten 2016. Ryhmä kerää koulujen laitetarpeet ja tekee päätökset hankinnoista. Kouluja informoidaan hankinnan etenemisestä. Tilauksissa on käytössä koulukohtainen projektinumero, joka mahdollistaa paremman tilausseurannan. Inventaariota helpottamaan pyritään saamaan käyttöön nykyistä helpompi malli.

Digistrategia ja laitehankinnat

Laitehankinnat on organisoitu kokonaan uudestaan, liittyen digistrategiaan. Laitteet on kilpailutettu kaupungin hankintakeskuksen toimesta ja opevin pitää tilata tähän valikoimaan kuuluvia laitteita. Kouluille sopivia laitteita on ollut tarjolla rajoitetusti. Käytännössä yksi opettajille sopiva läppäri, ja yksi oppilaille soveltuva. Opevi on pyytänyt laajentamaan laitevalikoimaa.

Pöytäkoneista ollaan luopumassa, jotta ei ylläpidetä tuplajärjestelmää. Useimmissa luokissa tulee kuitenkin olemaan näytöt ja näppäimistö, eli käyttäjän kannalta tilanne ei sanottavasti muutu vaikka pöytäkone vaihtuu luokassa läppäriin. Erillisiä telakoita ei hankita, mutta koneen saa liitettyä parilla johdolla käyttöön.

Pilottikouluja priorisoitiin hankinnoissa, mutta laitteita on hankittu kaikille kouluille. Opettajille koneita on hankittu n. 1600, oppilaille lähes 9000, joista n. 2000 saadaan vasta tänä vuonna. Tänä vuonna hankitaan vielä lisää koneita.

Asiakasyhteistyötä koulujen kanssa sekä tietotekniikan hankintaprosessia kehitetään edelleen.
https://www.facebook.com/krohnminerva/posts/828769053928149

http://yle.fi/uutiset/3-9421194

Sote-valmistelu on saatava vauhtiin Uudellamaalla

UUDENMAAN maakunnan sote-ja maakuntauudistuksen esivalmistelu on huolestuttavasti myöhässä verrattuna Suomen muihin maakuntiin. Ensi vuoden heinäkuun alussa maa­kuntien alueella pitää olla valmiina uusi väliaikainen organisaatio. Sen tehtävä on vastata uudistuksen esivalmisteluista.

Myöhästymisen taustalla lienee useita syitä. Päättäjien ­keskuudessa ei ole syntynyt vielä aitoa muutoksen tarvetta. Pikemminkin halutaan pitää kiinni olemassa olevista organisaatioista ja puolustaa niiden asemaa.

VALTIONEUVOSTON antama erillisratkaisun mahdollisuus hidasti toimeen tarttumista. Osa valmistelijoista ja päättä­jistä epäilee tai toivoo uudistuksen vielä kaatuvan. Muihin maakuntiin verrattuna alueella ei ole selkeää keskuskaupunkia vaan useita vahvoja keskustoja. Erikoissairaanhoidon asema on vahva.

Kello käy. Aikaa on noin ­puoli vuotta valmistella keskeisiä linjauksia yli 1,5 miljoonan asukkaan sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja varten.

ESIVALMISTELUN aikana pitää löytää palveluille muutosvisio ja tavoitteet sekä sopia valmistelun yhteistyöstä. Samalla tulee määritellä pääasialliset keinot ja toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi. Lisäksi on hahmoteltava muutoksen keskeiset vaiheet ja vaiheiden lopputulokset ja tuotokset. Kaikki tämä vaatii taustaksi nykytilanteen kartoituksia sekä yksityiskohtaisia esiselvityksiä. Muutostyö ei ole vielä edes alkanut Uudellamaalla.

Käytännössä tämä esivalmisteleva väliaikainen organisaatio muovaa jo esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon integroitujen eli yhteensovitettujen palveluiden toteutusta. Liian kiireisesti tehdyssä ja hutiloivassa valmistelussa on vaarana, että ­hukataan keskeiset tavoitteet perustason palvelujen saatavuuden parantamisesta ja lähdetään suunnittelemaan pelkkiä hallinnollisia ratkaisuja miettimättä, mitä alueen asukkaat todella tarvitsevat.

NÄMÄ ovat isoja kysymyksiä, joiden valmistelu vaatii aikaa ja asukkaiden ja henkilöstön osallistumista käytävään keskusteluun. Tätä aikaa on nyt tärvätty Uudellamaalla.

Eettisesti – ja taloudellisesti – vahvin perustelu suunnittelulle tulee olla alueen asukkaiden ­todellisessa palvelutarpeessa eli sosiaalisten ongelmien ja sairauksien hoidossa ja ennalta­ehkäisyssä. Sen mukaan on suunniteltava palveluiden sisältöä, toimintamalleja ja sijoittelua. Palvelut on tuotava toiminnallisesti yhteen eri ammattilaisten yhteistyönä.

UUDENMAAN LIITON on nyt ­pikaisesti valittava muutos­johtaja ja hänelle riittävän laaja tiimi viemään muutosvisiota eteenpäin yhdessä asukkaiden ja henkilöstön kanssa. Visiona ei voi olla nykytilanteen säi­lyttäminen vaan asukkaiden tarpeisiin vastaaminen. Tämä ­johtaa perustason palveluiden vahvistamiseen.

Minerva Krohn
Uudenmaan maankuntaliiton hallituksen jäsen (vihr)

Kaarina Wilskman
Uudenmaan maakuntaliiton valtuuston jäsen (kok)
http://www.hs.fi/mielipide/art-2000002928586.html

Pattitilanne Uudenmaan sote- ja maakuntavalmistelussa – ”täysin levällään”

– Uudellamaalla sote- ja maakuntauudistuksen uudistus on täysin levällään eli nyt on pattitilanne. Monet kunnat eivät ole hyväksyneet sitä, että Uudenmaan liitolla on vastuu valmistelusta, sanoo THL:n perusterveydenhuollon ylilääkäri Minerva Krohn.

http://kuntalehti.fi/kuntauutiset/sote/pattitilanne-uudenmaan-sote-maakuntavalmistelussa-taysin-levallaan/

Koulujen digistrategia varmistaa uuden opetussuunnitelman käyttöönoton

Helsingissä hyväksyttiin opetuksen digistrategia jonka valmistelu aloitettiin pyynnöstäni. Helsingin koulut ovat käsittämättömän paljon jäljessä opetusta tukevan tekniikan käyttöönotossa verrattuna varmaan mihin tahansa Suomen kuntaan.

Tavoitteena on tukea kouluja opetuksen muutoksessa ja hankkia tätä tukevia laitteita.

Muutos herättää vastustusta, niin tämäkin. Linkitetyssä haastattelussa vastaan Arno Kotron kritiikkiin, joka perustuu mielestäni lähinnä väärinkäsityksiin

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/204382-arno-kotron-digiavautuminen-leviaa-opetuslautakunnan-pj-minerva-krohn-vastaa-10

Etiikka on edelleen keskeistä terveydenhuollossa

Olen pohtinut rahan ja etiikan suhdetta terveydenhuollossa. Pidin tähän liittyvän esityksen Lääkäripäivillä, josta HS bongasi minut HSTV:n haastatteluun. Linkitän tuon esiintymisen ja siihen liittyvät lehtijutut tähän perään.

Perustuslaissa todetaan että sosiaali- ja terveyspalvelut kuuluvat kaikille. Palveluita ei siis ole rajatta kansalaisille, kuntalaisille tai veronmaksajille. Suomessa onkin hyvin laajasti universaalit terveyspalvelut. Ne kuuluvat toisaalta kaikille, ja toisaalta sisältävät kaiken tarpeen mukaisen hoidon.

Aina välillä esitetään että niiden jotka ovat aiheuttaneet sairastumisensa, pitäisi maksaa oma hoitonsa. Lääkärinä pidän tätä epäeettisenä. Toisaalta, jos hoitaisimme vain ”viattomia” olisi hoidettavaa aika vähän. Hyvin moni sairaus on sellainen johon voi omalla toiminnallaan vaikuttaa. Kyse ei siis ole pelkästään tupakoitsijoista, vaan vaikkapa urheiluvammoissa pitäisi miettiä ihmisen omaa osuutta hoidon tarpeeseen.

En pidä todennäköisenä että suomalaiset olisivat valmiita jättämään tupakivaa keuhkosyöpäpotilasta hoidotta rahan puutteen vuoksi. Hyvä niin.

Tästäkin puhuimme HSTV:n haastattelussa. Pätkä löytyy täältä:
http://www.hs.fi/hstv/uutiset/art-2000002947179.html

HSTV:n haastattelun taustalla oli ajatus hoidon hinnan kertomisesta potilaille. Pidän tätä ongelmallisena, koska emmehän kerro muidenkaan julkisten palveluiden hintoja eriteltynä palvelujen käyttäjille. Olisi toki toivottavaa että ihmisillä olisi jonkinlainen yleinen käsitys siitä, mitä verovaroin kustannetut palvelut maksavat.

HS:n juttu aiheesta täällä: http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002887745.html

Nyt HS on halunnut pohtia hoidon kustannusten esittämistä palvelujen käyttäjille.

Koko pitkä keskustelumme löytyy täältä: http://www.hs.fi/hstv/keskustelut/art-2000002947186.html

Päättäjillä on oltava rohkeutta kokeilla kaksikielistä koulua

Pääkaupunkiseudulla yhä useampi lapsi kasvaa täysin kaksikielisessä (suomi, ruotsi) kieliympäristössä. Heidän äidinkielensä ja isän­kielensä ovat tasavahvoja, ja ­olisi älytöntä kutsua toista ­ensimmäiseksi vieraaksi kieleksi (peruskoulutermein A1-kieli). Nämä lapset tuntevat sekä suomensuomalaisen että suomenruotsalaisen kulttuurin omakseen. Nykyinen peruskoulun tarjonta ei vasta­a tämän kohderyhmän tarpeisiin.

Ruotsin kielikylpyluokat suomenkielisessä perusopetuksessa ovat hyvä vaihtoehto niille, jotka haluavat op­pia uuden kielen.

Ruotsinkielisessä perusopetuksessa on jo pitkään tarjottu MoFi-opetusta (modersmålsfinska) oppilaille, jotka turhautuisivat täysin suomen alkeisopetuksessa. Tuntimäärä on kuitenkin vain A1:n mukainen, eikä se vastaa varsinaista äidinkielen opetusta. Suomenkielisissä kouluissa voitaisiin tarjota myös äidinkieliruotsia, mutta kysyntä lienee varsin vähäistä.

Helsingissä on hyviä kokemuksia siitä, että ruotsinkielinen koulu ja suomenkielinen koulu voivat toimia samassa kiinteistössä tai ainakin saman koulupihan ympärillä. Näin on esimerkiksi Lauttasaaressa, Maunulassa ja Östersundomissa. Tämä on hyvä ratkaisu silloin, kun yksiköt ovat suurin piirtein samankokoisia ja kumpikin osapuoli on sitoutunut vahvasti kummankin kielen tukemiseen.

Ilman määrätietoista kieli­strategiaa pihan ja työyhteisön arkikieleksi valikoituu väistämättä enemmistökieli. Sen seurauksena suomenkieliset eivät pääse käyttämään ruotsia, mikä oleellisesti heikentää kielen ­oppimista.

Suomessa ei ole ainuttakaan aitoa kaksikielistä koulua, jossa opetusta tarjotaan kummallakin kielellä ja jonka opetussuunnitelma perustuu kummankin kieliryhmän kulttuuriin. Täysin kaksikieliset perheet joutuvat nyt valitsemaan joko suomenkielisen tai ruotsinkielisen perusopetuslinjan.

Aika on kypsä kaksikielisen koulumallin kehittämiseen. Jätkäsaareen rakennettava uusi koulurakennus ­soveltuisi tähän mainiosti. Helsingin yliopiston kielididaktiikan tutkijoilla on ­aivan varmasti kiinnostusta osallistua kaksikielisen opetuksen kehittämisen.

Poliittisilla päättäjillä pitäisi olla nyt rohkeutta käynnistää ­kokeiluhanke, joka olisi vähintään kymmenen vuoden mittainen. Aikaisintaan vuosikymmenen päästä tuloksia voidaan ­arvioida ja hyödyntää koko ­suomalaisen koulujärjestelmän kehittämisessä.

Kaksikielisyys lisääntyy tulevaisuudessa varmasti.

Bernt Nordman
opetuslautakunnan jäsen (vihr)

Minerva Krohn
opetuslautakunnan puheenjohtaja (vihr), Helsinki

http://www.hs.fi/mielipide/art-2000002863786.html